tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kevätkylvöt lasten kanssa? Lue ensikertalaisen vinkit

Minussa on hyvin vähän, jos ollenkaan, hortonomin vikaa mutta tykkään kokeilla kaikkea uutta ja ennenkaikkea tehdä itse. Koska minulla on omasta takaa kolme innokasta apuria, päätimme lasten kanssa kokeilla esikasvattaa muutamaa erilaista kesäkukkaa ja hyötykasvia. Kevätkylvöt lasten kanssa onnistuivat hienosti ja nyt haluankin antaa omat vinkkini asiaa koskien, jotta sinä välttyisit tekemästä niitä virheitä mitä minä tein.



Mitä siemeniä kannattaa valita ja mihin ne istutetaan?


Kylvöön kannattaa valita helposti kasvatettavia lajeja. Me valitsimme kukiksi Isosamettikukan ja Tarhakehäkukan.  Hyötykasvit rajasimme näin ensialkuun porkkanaan ja chiliin. Kovin paljoa en asiaan etukäteen perehtynyt mutta meidän valinnat ovat sellaisia yleisesti helposti kasvatettavina pidettyjä kasveja. Sittemmin kyllä hoksasin, että porkkanaa ei ainakaan ruukata esikasvatella vaan kylvää suoraan maahan, hups. Suosittelisin siis noudattamaan ohjeita.

Siemenpusseissa on takana infoa milloin siemenet täytyy esikasvattaa, milloin ne laitetaan maahan ja koska ne kukkivat tai tuottavat satoa. Siellä kerrotaan myös millaiseen syvyyteen ne kylvetään ja kuinka paljon tilaa ne tarvitsevat kasvaakseen. Porkkanan siemenet olivat niin minipieniä, että niitä ropsautimme useamman samaan koloon, koska ajattelin etteivät ne idä kaikki kuitenkaan. Näyttäisi siltä että olin väärässä. Vain aika näyttää miten tämä ahnehtiminen kostautuu.

Me kylvimme siemenet Kärkkäiseltä ostettuun esikasvatuslaatikkoon turveruukkuihin ja Kekkilän taimimultaan. Kasvatuslaatikossa oli mukana kaikki mitä tarvitaan ja ilmeisesti nämä turveruukut voi sitten törkätä taimineen suoraan maahan tai mihin ikinä päätyvätkään. Tikkuihin merkkasin mitä olimme kylväneet, kastelin ja asetin kannen päälle. Kasvatuslaatikon sijoitin keittiön pöydälle, joka on valoisimpia paikkoja meillä ja keskeinen sijainti esimerkiksi kasvun seuraamista ja kastelua ajatellen. 

isosamettikukka_esikasvatus

esikasvatuslaatikko


Kauanko itämisessä kestää?


Alle viikossa pilkistivät ensimmäiset vihreät mullan seasta - isosamettikukat ja porkkanat. Kolmanneksi esiin nousivat tarhakehäkukat mutta chilit antoivat odottaa itseään. Ajattelin jo etteivät ne itäneet ollenkaan mutta sieltä ne nousivat reilu viikko kylvämisen jälkeen! Kantta pidin laatikon päällä pikkuisen liian pitkään, sillä aurinkoisella paikalla märkä multa osoitti homehtumisen merkkejä hyvin nopeasti. Ongelma näytti korjaantuvan pelkästään sillä, että otin kannen pois. Kohtahan nuo taimet saisi varmaankin koulia ravinteikkaampaan multaan ja varsinaisiin ruukkuihin tai laatikoihin kasvamaan.

Vinkki viitoseni kuuluu näin: pidä kantta päällä vain siihen asti kunnes taimet kurkistavat mullasta. Jos laatikko on suorassa auringonpaisteessa pidä erityisen hyvää huolta siitä, että multa ei pääse kuivahtamaan, sillä juuri itäneet taimet ovat tosi herkkiä. Minä onnistuin yhden isosamettikukan taimen nujertamaan kun pidin suorassa auringonvalossa ja laistin kastelun. Minä kastelin päivittäin suoraan multaan ja lisäksi sumuttelin taimia, vaikutti olevan toimiva kombo.

taimien_esikasvatus-2
Pikkuisia porkkanansiemeniä taisi vahingossa eksyä isosamettikukalle tarkoitettuun ruukkuunkin.

esikasvatuslaatikko_viikko_kaksi

 

Mitä maksaa?

 

Projektin kokonaiskustannukset jäävät melko pieniksi. 10L säkki taimimultaa maksoi 3.70e ja esikasvatuslaatikko 5.90e. Ostamamme siemenet kustansivat yhteensä 11.20e emmekä edes valinneet halvimpia vaan otimme rohkeasti luomuakin. Kaikkia tarvikkeita kului vain vähän eli useampiakin kylvöjä tekee samalla rahalla. Nämähän voi vaikka jakaa useamman perheen kesken ja kylvää porukalla :D Kaikenkaikkiaan rahallista panostusta vaadittiin 20.80 euroa.

Lapset ovat seuranneet suurella mielenkiinnolla kylvämiensä siementen kasvamista. Minä uskon, että näin he oppivat ymmärtämään ihan käytännössä mitä kaikkea tarvitaan, jotta siemen itää ja kasvi pääsee kasvamaan. Tästä on piisannut puhetta muutoinkin kuin kasvatuslaatikon äärellä, ja ollaan ihmetelty luontoa selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Lapsille oli myös tärkeää saada nimetä omat kasvinsa ja nimikkokukkansa he saavat myös itse koulia jahka ensin selvitän koska on oikea aika. Toivottavasti näistä riittää iloa koko tulevaksi kesäksi!

Oletko sinä koskaan esikasvattanut taimia? Onnistuitko? Voisitko ajatella tekeväsi jotain tällaista lasten kanssa?

4 kommenttia:

  1. Meillä on yhteinen keväinen juttu tyttären tyttäreni kanssa. Laitoimme nyt Ruusupapua, yrttejä ja jotain viime kesän kukan siemeniä kasvamaan. Ja niitä hän saa sitten kastella ja käydä katsomassa kuinka ovat kasvaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta <3 Ehkä tästä tulee meidänkin yhteinen kevätperinne.

      Poista
  2. Tää oli kiva! Joka vuosi kun olen kesäkukkaostoksilla ja näkee kukkien hinnan niin tulee mieleen että miksi en kasvata itse, mutta sillon kun pitäis pistää toimeksi ja kylvää siemenet niin ei muista! Sitten on pakko tuhlata rahat valmiisiin kukkiin.
    Mutta nytpä tänä vuonna otan itteäni niskasta kiinni alana kylvöpuuhiin, kiitos tästä! Ja aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja mukavaa että inspiroiduit itsekin kokeilemaan! Oikein aurinkoista kevättä sinullekin :)

      Poista