maanantai 19. helmikuuta 2018

Uravalmennus ja uusi suunta elämälle

  Blogin Instagramia seuraavat jo tietävätkin minun olleen uravalmennuksessa. Halusin kuitenkin kertoa siitä tarkemminkin. Suomalainenhan jakaa tyypillisesti vain negatiiviset kokemuksensa asioista, mutta haluan toimia nyt kansalleni epätyypilliseen tapaan. Aion antaa julkisesti hyvää palautetta kokemastani ja vieläpä jostain sellaisesta, jossa TE- keskus on oleellisesti mukana. Haisee vallankumoukselliselta, eikö totta?

  Huhtikuun 26. olen ollut päivälleen viisi vuotta kotona. Vanhempainvapailla ja työttömänä molempia, lapsiani hoidellen joka tapauksessa. Olen toki välillä käynyt piipahtamassa sijaisuuksia tekemässä esimerkiksi kesälomien aikana, ja osa-aikatyötäkin tein jonkin aikaa. Monestakin eri syystä johtuen en kuitenkaan halua nykyisellä omalla alallani jatkaa. Siksihän minä sen valkolakinkin itselleni ahkeroin - jotta voisin jatkaa toisen asteen opinnoista vielä eteenpäin. Vuosia on kuitenkin vierähtänyt lapsia hoitaessa, vaikka kotiäitiyden parasta ennen päivämäärä on ohitettu jo kauan sitten. Siitä kerroin enemmän täällä.

  Jokunen viikko sitten vietin jälleen ahdistunutta iltaa. Pyörittelin mielessäni mahdollisuuksiani ja omaa tulevaisuuttani. Oli hyvin vahva tunne siitä, että jotain on keksittävä. Tarkistin avoimet työpaikat, selailin yliopistojen tarjontaa, katselin ammattikorkeakoulun alkavia koulutuksia ja huokailin. Teoriassa ymmärsin, että voisin avata minkä oven tahansa mutta käytännössä kädet olivat voimattomat tarttumaan mihinkään. Ajatus tuntui liitävän korkealla mutta näkyvyys oli pilvisyyden vuoksi nolla. 





  Siinä selatessani osuin oman alueeni Te- keskuksen tapahtumakalenteriin ja seuraavalla viikolla alkavaan Uravalmennukseen. Hymähtelin, pyörittelin silmiäni ja naureskelin. Luin miehelleni ääneen valmennuksen sisältöä vähätelevään sävyyn. Ihmettelin ylemmyydentunnoissani kuka tuollaisista kursseista muka hyötyy. Mies näki tilaisuutensa tulleen ja rohkeasti otti härkää sarvista. Ehdotti kepeään sävyyn josko tuo kortti kuitenkin kannattaisi kääntää. "Eihän se mitään ota ellei annakaan?" hän heitti ilmaan. Ukkorähjä otti tilanteen niin hienovaraisesti haltuunsa, että tuskin huomasinkaan, kun oma kelkkani jo kääntyi ja olin ilmoittautunut valmennukseen. Kiitos siitä.

   Edellisenä iltana ennen valmennuksen alkamista etsiskelin netistä kokemuksia vastaavasta valmennuksesta ja löysin pääasiassa negatiivisia kommentteja. Jossain kirjoitettin, että yksi työtön on palkattu kertomaan muille työttömille miten töitä haetaan. Toisaalla sanottiin, että aikuisia ihmisiä kohdellaan kuin päiväkoti-ikäisiä. Alkoi vähän hirvittämään. Onneksi tajusin kysäistä kommentteja eräästä suuresta Facebook- ryhmästä, jossa tiesin olevan fiksua porukkaa. Sieltä sain rohkaisua ja niitä positiivisiakin kokemuksia. Mieli huojentuneena kävin nukkumaan.

   Kyseinen uravalmennus oli siis Te- keskuksen palvelu, jonka toteutti Cimson koulutuspalvelut ostopalveluna. Valmennuksen kesto oli kymmenen päivää. Sinne osallistui ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja monenlaisista erilaisista elämäntilanteista. Joukossa oli muutama tänä vuonna eläköityvä, jotka aktiivimalli oli pakottanut uravalmennukseen (eikö ole hullua!?), vastavalmistuneita, jotka eivät olleet työllistyneet, pitkäaikaisempaa työttömyyttä kokeineita mutta myös sellaisiakin, jotka olivat aivan vasta jääneet työttömäksi. Koulutustaustaa sitäkin oli monenlaista.



  Parikymmenpäinen joukkomme ryhmäytyi nopsasti, ja mielenkiintoisia keskusteluita virisi enemmän kuin yhteinen aikamme antoi myöden. Kävimme läpi asioita, jotka koskivat meitä alanvaihtajia ja opiskelemaan suuntaavia, mutta myös työelämään ja työllistymiseen liittyviä juttuja. Työskentelimme yksin, parettain ja ryhmissä. Kerroimme urapoluistamme ja kuuntelimme kun muut jakoivat omiansa. Rehellisesti voin sanoa jokaisen heistä opettaneen minulle jotakin.

   Valmentajamme tuli Cimson Koulutuspalveluilta ja hän oli ihan super! Hän ei pakottanut ketään mihinkään, mutta sopivasti nyki meitä pois omalta mukavuusalueeltamme ja haastoi ajattelemaan. Hänellä oli valtavasti tietoa työelämästä ja opiskelusta. Hänen oma urapolkunsa oli sekin mutkainen, ja itseäni auttoi valtavasti se, että kouluttajalla itselläänkin oli kokemus pitkästä kotiäitiydestä. Hän osasi lähestyä asiaa minun kantiltani ja rohkaisi eteenpäin. Muutamassa päivässä aiemmin mainitsemani pilvet väistyivät ja näkymät eteenpäin avautuivat kirkkaina.




  En oikein uskonut valmennuksen tai henkilökohtaisen ohjauksen antavan minulle muuta kuin lisätietoa jo katsomistani vaihtoehdoista, mutta sainkin kokonaan uuden suunnan ja lopulta karsin listaltani pois itselleni epäsopivimpia vaihtoehtoja. Nyt olen siinä tilanteessa, että alan valmistautumaan pääsykokeisiin. Kevään yhteishakua kohti siis! Tarkempia suuntimiani avaan myöhemmin lisää.

   Omalta osaltani voin antaa siis täydet suositukset uravalmennukselle. Kahden viikon aikana minulle selvisi paitsi oma suunnitelmani, mutta sain myöskin aivan valtavasti motivaatiota ja keinoja pyrkiä kohti niitä asioita, joita pidän tärkeänä. Tapasin uusia ihmisiä, kävin mielenkiintoisia keskusteluja lapsiperhearjen ulkopuolelta (tämä oli huikea kokemus!) ja huomasin, että osaanhan minä vielä ajatella. Fiilis on kuin päästä olisi siivottu vuosien pölyt pois ja tunnen oloni pitkästä aikaa myös Sonjaksi enkä ainoastaan äidiksi ja vaimoksi. Tiivistän tämän kuten keskimmäisemme kerran tahtoiässä ollessaan omaa asemaansa ja tärkeyttään korostaessaan: "minä olen minä!"

   Rohkaisenkin siis menemään avoimin mielin kohti uusia haasteita, ikinä ei voi tietää mitä ne tuovat tullessaan. Vaikka jokin asia voi tuntua vähäpätöiseltä tai ehkä jopa ajanhaaskaukselta niin saatat silti yllättyä. Kuten sanottu: ei se mitään ota ellei annakaan.



Postauksen kuvat: Pixabay

2 kommenttia:

  1. Hei, käytiinkin kyseisellä kurssilla siis läpi vahvuuksia ja jos niin miten vai mikä oli se juttu miten sai inspiraatiota tehdä jotain muuta. Tehtiinkö testejä mikä ura voisi nykyään sopia jos tuntuu että on itse muuttunut äitiyden myötä tai elämäntilanne on vain toisenlainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mia! Joo, siellä tehtiin monenlaisia erilaisia minä- kartoituksia. Olin tehnyt niitä jo itsenäisestikin mutta ryhmässä niistä keskusteleminen jotenkin vahvisti omia fiiliksiä. Mun tilanne kuulostaa hyvin samalta kuin tuossa kuvaat ja mulla suunta selkiytyi, suosittelen menemään valmennukseen jos vain suinkin on mahdollista!

      Poista