keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Glam the dress- kuvaukset

  Oletko koskaan kuullut Glam the dress- kuvauksista? Se on Suomessa melko tuntematon käsite, mutta se on sukua vähän tunnetummille Trash the dress- kuvauksille. Viimeksimainituissa puku useimmiten uhrataan taiteen alttarille tekemällä se päällä jotain mikä pilaa sen, esimerkiksi väripommikuvaukset tai menemällä puku päällä luonnonveteen. Tuloksena käsittämättömän siistit kuvat, mutta menetetty puku. Glam the dress- kuvauksien keskiössä taasen on taltioida puku kaikessa loistossaan vielä kerran niin, että se on vielä pelikunnossa kuvien ottamisen jälkeenkin.



 

 
 


  Sekä minua että valokuvaajaystävääni Reettaa Trash the dress- kuvaukset olisivat houkuttaneet enemmän - juuri sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi. Tavoitteenani on kuitenkin saada pukuni myytyä eteenpäin, joten jouduimme "tyytymään" Glam the dress- sessioon. Päädyimme toteuttamaan häiden jälkeiset kuvaukset ensinnäkin siksi, että minusta jäi hääpäivän tuoksinassa yksilökuvat ottamatta. Toisekseen, etsimme Reettan kanssa aina syitä lähteä kuvaamaan - tässä hyvä sellainen!

  Päivänä, jolloin molemmat pääsimme valoisan aikaan kuvauksia varten irroittautumaan sattui tietenkin olemaan rapsakka pakkanen. Mittari näytti aamulla pitkästi yli 20 astetta miinusta mutta iltapäivään odoteltuamme oli vain -15 astetta. Kuvasimme vanhalla museoalueella, joka on aiemminkin blogissa vilahtanut Joulupolku- tapahtumassa mutta myös tässä postauksessa, jossa mietiskelen suhdettani liikuntaan ja motivaatiota sen toteuttamiseen.

  Hääpukuni oli sen ostaessani olkaimeton, mutta se tuntui liian paljaalta ratkaisulta itselleni. Niinpä siihen lisättiin tyllipaidasta ja pitsistä hihat häitämme varten. Hihaosuus kuitenkin rikkoutui hääpäivän tuoksinassa hieman ja niinpä irrotin sen näihin kuvauksiin kokonaan. Myöskään vannehametta en näihin kuvauksiin vaivautunut pukemaan, sillä haaveksin sen jättämisestä pois jo hääpäivänäkin. Puku oli näissä kuvauksissa melkein kuin eri puku, niin paljon hihat sen ilmettä muuttivat!


 
 



  Oma look on sekin kokenut muodonmuutoksen häiden jälkeen, kun hiukset lyhenivät parisenkymmentä senttiä. Näin lyhyiden hiusten kihartaminen muotoiluraudalla omin avuin oli tuskainen, kirosanojen ja palovammojen siivittämä operaatio mutta kuin ihmeen kaupalla näitä kuvauksia varten se onnistui vaikka yleensä ei. Tällainen lyhyt, huolettomasti kiharrettu polkka melkeinpä sopii minulle paremmin kuin se perinteinen niskanuttura, joka minullakin hääpäivänä oli. Taas yksi hyvä syy kuvauttaa itsensä hääpuvussa vielä häiden jälkeenkin!

  Meikin tein niinikään itse, ja toisin kuin hääpäivänä otin käyttöön hieman hillitymmät sävyt. Luomille laitoin kylmiä ruskeita sävyjä (Urban Decay Naked 2- paletista) ja huulille levitin Smashboxin Be Legendary- punaa sävyssä Booked Matte sekä keskelle huulia vaaleampaa UD Vice cream- punaa sävyssä Naked. Kaikkea kruunaamaan liimasin karvamato- ripset :D 





 


 


 


 


  Meillä oli tosi hauska kuvausreissu jälleen kerran vaikka kylmä tulikin. Jos mietit otattaisitko itsestäsi/teistä post wedding- kuvia niin rohkaisen ottamaan! En ainakaan keksi yhtään ainoaa syytä miksi ei? Minä rakastan valokuvia enkä usko, että kenelläkään voi olla liikaa ikuistettuja muistoja. Minusta oli myöskin hauska nähdä puku ensinnäkin erilaisessa ympäristössä, eri vuodenaikaan ja eri tavoin stailattuna.

  Postauksen kaikki kuvat ReettaKristin Photography. Kuvaajan kotisivut ja Facebook- sivut.






 
Ovatko Glam the dress- kuvaukset jotain sellaista, jota itse voisit ajatella toteuttavasi?


  PS. Puku etsii nyt uutta omistajaa, jonka kanssa tanssia myöhäiseen yöhön onnesta soikeana <3 Puku vastannee pienennyksen jälkeen noin kokoa 42 mutta saumoissa on varaa päästää isommaksikin. Tarkempia tietoja voin antaa yksityisesti. Mekko sopii pitkällekin morsiamelle, olen itse 183cm pitkä ja lupaan että hinta on sopiva pienempäänkin budjettiin. Minut tavoittaa sähköpostilla (luomallablogi@gmail.com). Puku on myynnissä Häätorilla, linkki ilmoitukseen tässä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista, Seija! Kannatti vähän palella :)

      Poista
  2. En ollut aikaisemmin kuullut tällaisesta, vaikka Trash the dress -kuvaus käsitteenä onkin tuttu. Ei tulisi kuuloonkaan, että tuhoaisin upean mekkoni häiden jälkeen, joten Glam the dress vaikuttaa huomattavasti mukavammalta! Tosi hyvä idea itse asiassa, voisi tehdä ihan erilaisen lookin kuin hääpäivänä ja saada kuvat myös siitä. Täytyy pistää korvan taakse ja muhitella ajatusta hieman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans huimaa ajatuskin siitä, että puku menisi käyttökelvottomaksi. Kuvaus itsessään kiinnostaisi noin muuten. Ehkä sitten jos jonkun toisen puvun voisi silputa? :D Jos vaan kuvattavana oleminen kiinnostaa niin ehdottomasti kannattaa ottaa tämmöisetkin kuvat, eipä siitä haittaa ainakaan voi olla.

      Poista