keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Glam the dress- kuvaukset

  Oletko koskaan kuullut Glam the dress- kuvauksista? Se on Suomessa melko tuntematon käsite, mutta se on sukua vähän tunnetummille Trash the dress- kuvauksille. Viimeksimainituissa puku useimmiten uhrataan taiteen alttarille tekemällä se päällä jotain mikä pilaa sen, esimerkiksi väripommikuvaukset tai menemällä puku päällä luonnonveteen. Tuloksena käsittämättömän siistit kuvat, mutta menetetty puku. Glam the dress- kuvauksien keskiössä taasen on taltioida puku kaikessa loistossaan vielä kerran niin, että se on vielä pelikunnossa kuvien ottamisen jälkeenkin.



 

 
 


  Sekä minua että valokuvaajaystävääni Reettaa Trash the dress- kuvaukset olisivat houkuttaneet enemmän - juuri sen tarjoamien mahdollisuuksien vuoksi. Tavoitteenani on kuitenkin saada pukuni myytyä eteenpäin, joten jouduimme "tyytymään" Glam the dress- sessioon. Päädyimme toteuttamaan häiden jälkeiset kuvaukset ensinnäkin siksi, että minusta jäi hääpäivän tuoksinassa yksilökuvat ottamatta. Toisekseen, etsimme Reettan kanssa aina syitä lähteä kuvaamaan - tässä hyvä sellainen!

  Päivänä, jolloin molemmat pääsimme valoisan aikaan kuvauksia varten irroittautumaan sattui tietenkin olemaan rapsakka pakkanen. Mittari näytti aamulla pitkästi yli 20 astetta miinusta mutta iltapäivään odoteltuamme oli vain -15 astetta. Kuvasimme vanhalla museoalueella, joka on aiemminkin blogissa vilahtanut Joulupolku- tapahtumassa mutta myös tässä postauksessa, jossa mietiskelen suhdettani liikuntaan ja motivaatiota sen toteuttamiseen.

  Hääpukuni oli sen ostaessani olkaimeton, mutta se tuntui liian paljaalta ratkaisulta itselleni. Niinpä siihen lisättiin tyllipaidasta ja pitsistä hihat häitämme varten. Hihaosuus kuitenkin rikkoutui hääpäivän tuoksinassa hieman ja niinpä irrotin sen näihin kuvauksiin kokonaan. Myöskään vannehametta en näihin kuvauksiin vaivautunut pukemaan, sillä haaveksin sen jättämisestä pois jo hääpäivänäkin. Puku oli näissä kuvauksissa melkein kuin eri puku, niin paljon hihat sen ilmettä muuttivat!


 
 



  Oma look on sekin kokenut muodonmuutoksen häiden jälkeen, kun hiukset lyhenivät parisenkymmentä senttiä. Näin lyhyiden hiusten kihartaminen muotoiluraudalla omin avuin oli tuskainen, kirosanojen ja palovammojen siivittämä operaatio mutta kuin ihmeen kaupalla näitä kuvauksia varten se onnistui vaikka yleensä ei. Tällainen lyhyt, huolettomasti kiharrettu polkka melkeinpä sopii minulle paremmin kuin se perinteinen niskanuttura, joka minullakin hääpäivänä oli. Taas yksi hyvä syy kuvauttaa itsensä hääpuvussa vielä häiden jälkeenkin!

  Meikin tein niinikään itse, ja toisin kuin hääpäivänä otin käyttöön hieman hillitymmät sävyt. Luomille laitoin kylmiä ruskeita sävyjä (Urban Decay Naked 2- paletista) ja huulille levitin Smashboxin Be Legendary- punaa sävyssä Booked Matte sekä keskelle huulia vaaleampaa UD Vice cream- punaa sävyssä Naked. Kaikkea kruunaamaan liimasin karvamato- ripset :D 





 


 


 


 


  Meillä oli tosi hauska kuvausreissu jälleen kerran vaikka kylmä tulikin. Jos mietit otattaisitko itsestäsi/teistä post wedding- kuvia niin rohkaisen ottamaan! En ainakaan keksi yhtään ainoaa syytä miksi ei? Minä rakastan valokuvia enkä usko, että kenelläkään voi olla liikaa ikuistettuja muistoja. Minusta oli myöskin hauska nähdä puku ensinnäkin erilaisessa ympäristössä, eri vuodenaikaan ja eri tavoin stailattuna.

  Postauksen kaikki kuvat ReettaKristin Photography. Kuvaajan kotisivut ja Facebook- sivut.






 
Ovatko Glam the dress- kuvaukset jotain sellaista, jota itse voisit ajatella toteuttavasi?


  PS. Puku etsii nyt uutta omistajaa, jonka kanssa tanssia myöhäiseen yöhön onnesta soikeana <3 Puku vastannee pienennyksen jälkeen noin kokoa 42 mutta saumoissa on varaa päästää isommaksikin. Tarkempia tietoja voin antaa yksityisesti. Mekko sopii pitkällekin morsiamelle, olen itse 183cm pitkä ja lupaan että hinta on sopiva pienempäänkin budjettiin. Minut tavoittaa sähköpostilla (luomallablogi@gmail.com). Puku on myynnissä Häätorilla, linkki ilmoitukseen tässä.

lauantai 24. helmikuuta 2018

Dino-miittiset housut


 dinosaur_pants

 dinohousut3


  Meillä asuu dinosauruksia suuresti fanittava kolmevuotias. Idea tällaisiin housuihin taisi alunperin lähteä siitä, että näin Kukukidin dinohupparin jotain vuosia (?) sitten. Sittemmin olen törmännyt tällä vastaavalla idealla toteutettuihin housuihin eli mitenkään uniikki idea tämä ei ole. Olen tavallisesti nopeiden ompeluiden ystävä, mutta pyrkinyt haastamaan itseäni vähän tällaisten isotöisempienkin juttujen kanssa. Kannatti, nämä ovat olleet pojalle tosi mieluiset ja herättäneet ihastusta myös muissa.


  Halusin, että harjanteet/piikit pysyvät muodossaan pesujenkin jälkeen ilman silittämistä, joten laitoin niihin tukikankaan.Tein niin, että silitin sen pitkän suorakaiteen muotoiseen joustocollegesuikaleeseen, jonka sitten taitoin pitkittäin kahtia oikeat puolet vastakkain. Mittailin hieman ja merkkasin piikkien paikat ja ompelin niiden ääriviivat ompelukoneen suoralla. Leikkasin piikit muotoonsa läheltä ommelta, ohensin saumanvarat (erityisesti piikkien kärjistä) ja tein aukileikkauksia ja käänsin ympäri. Piikkien juureen jätin saumanvaran, josta ompelin suikaleen sivusaumaan. Tukikankaan ja moninkertaisen kankaan vuoksi sivusaumat ovat tavallista paksummat mutta eivät kuitenkaan liian paksut.  


dinohousut1
Materiaalina housuissa on musta joustocollege ja raitainen muva- resori. Kummankaan alkuperää en muista.


  Vyötärökaitaleeseen tein nyöriä varten lävet Kiiruhtaa hitaasti- blogin ohjeella. Nahkapalan sijasta käytin "piikeistä" ylijäänyttä tukikankaalla varustettua mustaa joustocollegea. Nyöriksi kaivelin varastoista jotain random- nyöriä ajatuksena korvata se mustalla. Tuskinpa saan aikaiseksi.

  Housuissa on kaavana Ottobren Funny Legs. Kaavan pituuden otin 98cm mukaan ja leveyden 92cm. Aiemmin samalla kaavalla olen tehnyt tässä postauksessa näkyvät housut. Nyt huomaan, että olin jo tuonne pohtinut lyhyemmän pituuden käyttämistä mutta en muistanut sitä näitä tehdessä - näistäkin tuli siis pikkuisen liian reilut. No, kasvavathan nuo naperot!

  Paita on Verson puodin joutsentrikoota, jossa on kaavana Raide koossa 92cm. Se on hyvä kaava hoikalle, joskin pitkäkätinen. 

 Juhlittiin muuten tämän kuvan tyypin kolmansia syntymäpäiviä viikonloppuna ja tänään ollaan menossa neuvolaan. Kirjoittelen niitä kuulumisia myöhemmin.



  dinohousut

Seuraa blogia Bloglovinissa

perjantai 23. helmikuuta 2018

Luomalla- blogi osana Kotiblogit- lehteä!


 







 

  Sain jokin aika sitten yllättävän yhteydenoton. Minua pyydettiin mukaan tekemään lehteä! Haasteet ja uusien asioiden kokeileminen ovat elämän suola, joten tottakai suostuin.

  Kotiblogit- lehti kokoaa mielenkiintoisia, inspiroivia blogeja yksien kansien väliin vaihtuvin teemoin. Vuoden 2018 ensimmäinen painos on keväinen, sisältäen muun muassa kuumimpia sisustustrendejä, kauneimpia puutarhasuunnitelmia ja kiinnostavimpia matkakohteita. Luomalla- blogi edustaa lehden DIY- osiota. Jutussa kerron hieman itsestäni ja blogistani mutta paljastan myöskin miten ompeluharrastuksen, työhuoneettoman kodin ja sisustuksen voi yhdistää kaikkien osa-alueiden kannalta toimivaksi kokonaisuudeksi.

  Projekti oli ihan huippumielenkiintoinen ja haasteellinen. En halunnut käyttää blogissa jo nähtyjä juttuja osana kokonaisuutta eli nyt kannattaa kipaista lehtipisteelle ja ostaa lehti omaksi. Siellä on kaikkea sellaista mitä et täältä ole voinut lukea. Olen kuullut, että nämä myyvät nopsasti loppuun, hopi hopi! Kiitos toimitukselle aivan mainiosta mahdollisuudesta. 


maanantai 19. helmikuuta 2018

Uravalmennus ja uusi suunta elämälle

  Blogin Instagramia seuraavat jo tietävätkin minun olleen uravalmennuksessa. Halusin kuitenkin kertoa siitä tarkemminkin. Suomalainenhan jakaa tyypillisesti vain negatiiviset kokemuksensa asioista, mutta haluan toimia nyt kansalleni epätyypilliseen tapaan. Aion antaa julkisesti hyvää palautetta kokemastani ja vieläpä jostain sellaisesta, jossa TE- keskus on oleellisesti mukana. Haisee vallankumoukselliselta, eikö totta?

  Huhtikuun 26. olen ollut päivälleen viisi vuotta kotona. Vanhempainvapailla ja työttömänä molempia, lapsiani hoidellen joka tapauksessa. Olen toki välillä käynyt piipahtamassa sijaisuuksia tekemässä esimerkiksi kesälomien aikana, ja osa-aikatyötäkin tein jonkin aikaa. Monestakin eri syystä johtuen en kuitenkaan halua nykyisellä omalla alallani jatkaa. Siksihän minä sen valkolakinkin itselleni ahkeroin - jotta voisin jatkaa toisen asteen opinnoista vielä eteenpäin. Vuosia on kuitenkin vierähtänyt lapsia hoitaessa, vaikka kotiäitiyden parasta ennen päivämäärä on ohitettu jo kauan sitten. Siitä kerroin enemmän täällä.

  Jokunen viikko sitten vietin jälleen ahdistunutta iltaa. Pyörittelin mielessäni mahdollisuuksiani ja omaa tulevaisuuttani. Oli hyvin vahva tunne siitä, että jotain on keksittävä. Tarkistin avoimet työpaikat, selailin yliopistojen tarjontaa, katselin ammattikorkeakoulun alkavia koulutuksia ja huokailin. Teoriassa ymmärsin, että voisin avata minkä oven tahansa mutta käytännössä kädet olivat voimattomat tarttumaan mihinkään. Ajatus tuntui liitävän korkealla mutta näkyvyys oli pilvisyyden vuoksi nolla. 





  Siinä selatessani osuin oman alueeni Te- keskuksen tapahtumakalenteriin ja seuraavalla viikolla alkavaan Uravalmennukseen. Hymähtelin, pyörittelin silmiäni ja naureskelin. Luin miehelleni ääneen valmennuksen sisältöä vähätelevään sävyyn. Ihmettelin ylemmyydentunnoissani kuka tuollaisista kursseista muka hyötyy. Mies näki tilaisuutensa tulleen ja rohkeasti otti härkää sarvista. Ehdotti kepeään sävyyn josko tuo kortti kuitenkin kannattaisi kääntää. "Eihän se mitään ota ellei annakaan?" hän heitti ilmaan. Ukkorähjä otti tilanteen niin hienovaraisesti haltuunsa, että tuskin huomasinkaan, kun oma kelkkani jo kääntyi ja olin ilmoittautunut valmennukseen. Kiitos siitä.

   Edellisenä iltana ennen valmennuksen alkamista etsiskelin netistä kokemuksia vastaavasta valmennuksesta ja löysin pääasiassa negatiivisia kommentteja. Jossain kirjoitettin, että yksi työtön on palkattu kertomaan muille työttömille miten töitä haetaan. Toisaalla sanottiin, että aikuisia ihmisiä kohdellaan kuin päiväkoti-ikäisiä. Alkoi vähän hirvittämään. Onneksi tajusin kysäistä kommentteja eräästä suuresta Facebook- ryhmästä, jossa tiesin olevan fiksua porukkaa. Sieltä sain rohkaisua ja niitä positiivisiakin kokemuksia. Mieli huojentuneena kävin nukkumaan.

   Kyseinen uravalmennus oli siis Te- keskuksen palvelu, jonka toteutti Cimson koulutuspalvelut ostopalveluna. Valmennuksen kesto oli kymmenen päivää. Sinne osallistui ihmisiä kaikista ikäryhmistä ja monenlaisista erilaisista elämäntilanteista. Joukossa oli muutama tänä vuonna eläköityvä, jotka aktiivimalli oli pakottanut uravalmennukseen (eikö ole hullua!?), vastavalmistuneita, jotka eivät olleet työllistyneet, pitkäaikaisempaa työttömyyttä kokeineita mutta myös sellaisiakin, jotka olivat aivan vasta jääneet työttömäksi. Koulutustaustaa sitäkin oli monenlaista.



  Parikymmenpäinen joukkomme ryhmäytyi nopsasti, ja mielenkiintoisia keskusteluita virisi enemmän kuin yhteinen aikamme antoi myöden. Kävimme läpi asioita, jotka koskivat meitä alanvaihtajia ja opiskelemaan suuntaavia, mutta myös työelämään ja työllistymiseen liittyviä juttuja. Työskentelimme yksin, parettain ja ryhmissä. Kerroimme urapoluistamme ja kuuntelimme kun muut jakoivat omiansa. Rehellisesti voin sanoa jokaisen heistä opettaneen minulle jotakin.

   Valmentajamme tuli Cimson Koulutuspalveluilta ja hän oli ihan super! Hän ei pakottanut ketään mihinkään, mutta sopivasti nyki meitä pois omalta mukavuusalueeltamme ja haastoi ajattelemaan. Hänellä oli valtavasti tietoa työelämästä ja opiskelusta. Hänen oma urapolkunsa oli sekin mutkainen, ja itseäni auttoi valtavasti se, että kouluttajalla itselläänkin oli kokemus pitkästä kotiäitiydestä. Hän osasi lähestyä asiaa minun kantiltani ja rohkaisi eteenpäin. Muutamassa päivässä aiemmin mainitsemani pilvet väistyivät ja näkymät eteenpäin avautuivat kirkkaina.




  En oikein uskonut valmennuksen tai henkilökohtaisen ohjauksen antavan minulle muuta kuin lisätietoa jo katsomistani vaihtoehdoista, mutta sainkin kokonaan uuden suunnan ja lopulta karsin listaltani pois itselleni epäsopivimpia vaihtoehtoja. Nyt olen siinä tilanteessa, että alan valmistautumaan pääsykokeisiin. Kevään yhteishakua kohti siis! Tarkempia suuntimiani avaan myöhemmin lisää.

   Omalta osaltani voin antaa siis täydet suositukset uravalmennukselle. Kahden viikon aikana minulle selvisi paitsi oma suunnitelmani, mutta sain myöskin aivan valtavasti motivaatiota ja keinoja pyrkiä kohti niitä asioita, joita pidän tärkeänä. Tapasin uusia ihmisiä, kävin mielenkiintoisia keskusteluja lapsiperhearjen ulkopuolelta (tämä oli huikea kokemus!) ja huomasin, että osaanhan minä vielä ajatella. Fiilis on kuin päästä olisi siivottu vuosien pölyt pois ja tunnen oloni pitkästä aikaa myös Sonjaksi enkä ainoastaan äidiksi ja vaimoksi. Tiivistän tämän kuten keskimmäisemme kerran tahtoiässä ollessaan omaa asemaansa ja tärkeyttään korostaessaan: "minä olen minä!"

   Rohkaisenkin siis menemään avoimin mielin kohti uusia haasteita, ikinä ei voi tietää mitä ne tuovat tullessaan. Vaikka jokin asia voi tuntua vähäpätöiseltä tai ehkä jopa ajanhaaskaukselta niin saatat silti yllättyä. Kuten sanottu: ei se mitään ota ellei annakaan.



Postauksen kuvat: Pixabay

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Sontzillafest 2017 (eli parhaat polttarit ikinä!)

  Ystävänpäivän kunniaksi pääsette (viimein) kuulemaan vähän minun polttareistani, joita vietettiin puoli vuotta sitten elokuussa Kalajoella. Päivän aikana vapaa seurustelu ja mukava yhteinen tekeminen vuorottelivat sopivassa balanssissa ja tärkeimpiä toiveitani polttareita koskien oli kuultu. Postauksessa lainausmerkeissä olevat kursivoidut tekstit ovat otteita kirjeestä, jonka kirjoitin kaasoilleni polttareita koskien. 

  Tapahtumat eivät ole aikajärjestyksessä mutta siitä huolimatta tervetuloa mukaan Sontzillafesteille! Kaikki kuvat, tätä ylimmäistä lukuunottamatta, on ottanut meidän häämmekin ikuistanut ReettaKristin Photography.

 


"Kirjasin vähän ajatuksia siitä, mitä toiveita olis ja sitte toki myös mitä en toivois ja ehottomat eit. Oon ihan varma että mukavaa tulee olemaan. Kyllä te minut tunnette ja tiiätte."

  Kyllä todella! Jouduin sopivasti venymään omalta mukavuusalueeltani pois, jännittämäänkin hieman mitä seuraavaksi tapahtuu ja sietämään sitä itselleni vaikeaa epätietoisuutta. Kuitenkin sillä tavalla sopivasti ettei se lytännyt fiiliksiä. Uusia kokemuksia tuli monta mutta myös sellaista takuuvarmaa kivaa eli hyvää ruokaa ja juomaa. Teema eli festarit myöskin osuivat nappiin, sillä nehän nyt on aina huippuja tapahtumia. Festarihommiin minut on tutustuttanut, kukas muukaan kuin aviomieheni.
 

"Polttareiden ajankohdasta sen verran, että mitään yllätyshyökkäystä EN HALUA."

  Sain mitä tilasin. Paria viikkoa ennen h- hetkeä sain kirjeen, jossa oli sisällä pääsylippu festareille ja lista tarvittavista tavaroista. Kirjeessä kerrottiin myös milloin ja mihin aikaan minun tulisi olla valmiina omassa kodissani, ja että festariranneke luovutettaisiin minulle Sontzcrew:n toimesta kyseisenä päivämääränä. Se, että tiesin milloin rytisee antoi minulle mahdollisuuden valmistautua siihen mutta jännitystä se ei kyllä poistanut!


"Mulle on tärkeää, että mahdollisimman moni pääsee osallistumaan. En halua, että kenenkään kesälomarahat hujahtaa polttareihin."


  Kutsuvieraslistalla oli yhdeksän nimeä kolmen kaason lisäksi. Vain kolme kutsutuista ei päässyt osallistumaan. Vaikka en tiedäkään polttareideni kustannuksista niin uskoisin, että toiveeni kustannusten suhteen kuultiin. Muunmuassa ruokailut toteutettiin itse tekemällä, yövyimme mökissä hotellin tai muun kalliimman ratkaisun sijasta ja yhteinen puuha oli joko maksutonta tai ainakin suhteellisen edullista. En rehellisestikään sanoen usko, että suuremmalla budjetilla olisi voinut saada yhtään enempää parhautta.
 
 
Minut tultiin noutamaan polttaririentoihin Krista Siegfriedsin Marry me- biisin tahtiin. DINGDONG!



Muuntautuminen kasarihevariksi on bandanaa vaille valmis ja suunta on kohti uutta tehtävää!


"Nolausjutut on ihan ehdoton ei. Niihin tilanteisiin osaan ohjautua itsekin ihan arkielämässä :D En aio pukeutua Hello Kittyksi/sairaanhoitajaksi/katkaravuksi/siivoojaksi, mutta jotain pientä hillittyä party- asustetta toki voi olla. Hauska ois jos sellaista yhteneväisyyttä ois koko poppoolla, mitä se sitten vois olla emt?"


  Näin ohjeistin. Kaasot onnistuivat tässä tehtävässään loistavasti, sillä oma asuni oli niin hyvä ettei kukaan ulkopuolinen hoksannut juuri minun olevan juhlakalu :D Kasarihevarin tyyli olisi ilmeisesti kaikista ominta minua. Olin ihan uskomattoman onnellinen ja liikuttunut siitä, että kaikki olivat pukeutuneet festarihengen mukaisesti. Heillä oli jokaisella rässiliivinsä selkäpuolella oma hashtaginsa, joka jotenkin kuvasi heitä itseään tai heidän suhdettansa minuun. Oman liivini selässä oli teksti Queen of fucking everything, joka kaikessa karuudessaan avaa hieman tätä harhaista maailmaani :D Minulla on mukikin tuolla samaisella tekstillä, jonka minulle on lahjaksi antanut #crazycatlady. Join hääpäiväni aamukahvitkin kyseisestä mukista.




Hauskin brunssi, johon olen koskaan osallistunut oli tämä polttaribrunssi torilla


 Polttaripäivän aktiviteetit ja tehtävät


"Sellaista rajattua salamyhkäisyyttä kyllä kestän, kun tiiän ettette te mulle mitään supertyhmää keksi kuitenkaan vaan varmana haluatte että kaikilla on kivaa. Tykkään, että vois olla jotain kivaa aktiviteettia ja semmosta mihin kaikki vois osallistua."

  Noloja tehtäviä ei ollut eikä mitään iljettävää tikkarimyyntiäkään vaan tehtävät olivat juurikin minulle sopivia. Päivän aikana sain muun muassa suorittaa selfie- haastetta. Minulla oli lapulla lista asioista, joista saisin valita kymmenen ja niiden tulisi jotenkin selfiessä sitten näkyä. Listalla oli muunmuassa koira, hiki, sormus, voi perkele, vanhus, näläkä, lintu, metsä ja peppu. Tämä oli minusta aivan uskomattoman hieno idea ja sain heittäytyä luovaksi. 

  Päivään kuului myös ensimmäisiä kertoja, sillä en ollut koskaan ollut Sh'bam- tunnilla. Se oli hikinen, haastava ja aivan käsittämättömän hauska kokemus. Ikinä en olisi itsekseni moiselle tunnille hakeutunut, olipa aivan loistavaa päästä sinne tutussa porukassa. En myöskään ollut koskaan joogannut enkä varsinkaan kaljajoogannut! Vaikka se hieman tirskumiseksi meni niin se oli oikeasti mukavan rauhallinen pysähdys päivän tohinoissa. Geokätköilyneitsyyteni menetin senkin, kun etsin ihkaehkan kätköni, joka olikin ihan varta vasten polttareita silmälläpitäen luotu.

  Myöhemmin illalla vastasin kysymyksiin koskien Metallimiestä ja hän oli omissa polttareissaan vastannut samanlaiseen kyselyyn. Vastauksemme aiheuttivat suurta hilpeyttä noin kuukautta myöhemmin, kun ne häitämme juhliville läheisillemme kerrottiin. 


Etsii, etsii...


..ja viimein löytää!



Selfie- haaste ja kohta "metsä"





  Yksi ihanimpia tehtäviä oli, kun sain käteeni pussillisen hyvin sekavan lajitelman tavaroita. Tunnistin kaikki tavarat jollain lailla tutuiksi. Tehtävänäni oli kertoa tavara kerrallaan kuka polttariporukan jäsenistä sen on tuonut, ja miten tuo kyseinen tavara liittyy minuun ja sen tuoneeseen henkilöön. Olipa tunteikasta katsella noita tavaroita ja kurkistella taaksepäin minun ja ystävieni yhteiseen menneisyyteen ja muistoihin. Hieman kyllä ihmettelin miksi joukossa oli yksi sellainenkin tavara, jonka tuoja ei ollut päässyt paikalle..

  Illalla pääsin myös toivomaani morsiussaunaan. Se toteutettiin perinteiden mukaisesti, ja sai minut purskahtamaan spontaaniin liikutusitkuun seuraavana päivänä, kun miehelleni kerroin mitä olimme tehneet. Huolellisen saunomisen päätteeksi nakkelin mereen kasan kiviä, jotka olin nimennyt exieni nimillä. Kokemus oli todella puhdistava ja kirvoitti kyyneliä paitsi minussa itsessäni myös spektaakkelin katselijoissa. Sitten pulahdimme uimaan. 









Yllätyksiä



  Päivä oli toki täynnä kaikenlaisia yllätyksiä mutta yksi tuli aivan kertakaikkisesti puun takaa olan takaa. Olimme juuri saapuneet Kalajoelle ja minut vietiin baariin yhdelle. Siellä pöydässä istuessani suoritin selfie- haasteen "sormus"- kohtaa tunkien kihlasormustani silmääni monokkeliksi, kun olkani yli joku kysyi "onkos täällä jotkut polttarit vai?". Hämmennyin suorasukaisesta ohikulkijasta ja vastasin ykskantaan "joo, on!" ja aloin pikkupieruissani näyttämään ottamaani ihastuttavaa selfietä hänelle. Vilkaisin naista sivusilmälläni.. hetkinen, jotain tuttua.. katsoin uudelleen.. sitten se menikin kiljumiseksi ja omalta osaltani itkemiseksi. Se aiemmin pussista kaivamani esine saikin ihmisen, kun Vantaan serkkuni (ja nuorimmaiseni kummitäti) liittyikin seuraamme. Kylläpä muut saivatkin hyvät naurut ja minä hyvät itkut :D

Illan kähmässä myöskn availin kirjeitä ja paketteja heiltä kolmelta, jotka eivät paikalle päässeet. Silmät hikoillen luin minusta lausuttuja ihania asioita ja kerrottuja muistoja. Vaikka he eivät päässeet fyysisesti osallistumaan pirskeisiin niin terveistensä myötä olivat kuitenkin läsnä. 




"Loin faceen sen polttariryhmän ja lähdin nostelemaan sieltä, stage is yours.

<3:lla Sontzilla"

Vaikka kaikki eivät olleet toisilleen ennalta tuttuja niin tunnelma koko päivän ajan oli niinkuin koolla olisi ollut vanha kaveriporukka. Olen aika nauravainen ihminen muutoinkin, mutta silti harvassa ovat päivät, jolloin olisin nauranut niin paljon ja kipeästi kuin tuona sateisena lauantaina. Kiitos ystävät parhaimmista polttareista ikinä ja hyvää ystävänpäivää <3

Ystävänpäivä- teemalla jatkaen sinua voisi kiinnostaa viime vuonna kirjoittamani juttu kaasoistani