keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Häämatkakertomus osa III

Kun nyt katselen ikkunasta ulos, ja lumoudun luonnon kauneudesta, en voi olla miettimättä kuinka kauniilta Lapissa tällä hetkellä näyttää. Onkin aika palata syyskuuhun, ja kurkistaa hieman Lapin ruskaa sekä lukea, mitä me teimme minihäämatkamme toisena kokonaisena reissupäivänä. Sen verran paljastan, että kiipesimme korkealle mukanamme jokin sellainen esine, joka ei liity retkeilyyn millään lailla.





Sunnuntaiaamuna heräsimme hyvin levänneinä sviitistämme, ja riensimme aamupalalle. Matkalla Ravintola Kiisan tiloihin päivän tärkeimmälle aterialle totesimme, että ilma ei suosisi meitä tänäänkään - taivas pysyi itsepintaisesti pilvessä ja ilma oli harmaa. Kaikeksi onneksi ei kuitenkaan satanut! Parasta vastalääkettä harmaalle säälle oli myös vaaleanpunaiset vastanaineiden rakkauslasit, mitkä silmillämme emme (liiemmin) ärsyyntyneet todella ruuhkaisesta aamupalahetkestäkään.

Runsaan, herkullisen ja ravitsevan hotelliaamupalan jälkeen palasimme huoneeseemme pakkaamaan retkireppumme ja kameramme sekä pukeutumaan lämpimästi ja säänmukaisesti. Suunnitelmanamme oli ajaa Pallas-Yllästunturin luonnonpuistoon, jonne matkaa Leviltä kertyisi kuutisenkymmentä kilometriä. Tunturin huiputus silmissämme siintäen keitimme appivanhemmiltani lainassa olleessa matkailuautossa kahvit, teimme retkileivät ja lähdimme matkaan.


pallasyllästunturin_luonnonpuisto_syksy


Matkalla yritin tiirailla poroja, mutta emme nähneet ainuttakaan. Muistan rennon, odottavan ja iloisen tunnelman joka välillämme vallitsi. Oli niin ihanaa olla ihan vaan kahdestaan! Välillä katselin punaista muovipussia, jonka oli määrä nousta kanssamme korkeuksiin. Korvat napsahtelivat sitä mukaa, kun auto kiipesi mutkaista ja kapeaa tietä ylöspäin. Suu vetäytyi hymyyn.

Jätimme automme Pallastunturin juurelle, hotelli Pallaksen ja Pallastunturin luontokeskuksen parkkipaikalle. Piipahdimme luontokeskuksessa ihmettelemässä ja tarttuipa sieltä lapsille mukaan tuliaisiakin! Ostimme heille lintukirjan, josta voi kuunnella lintujen laulua. Lintujen äänien kuunteleminen netistä on aina ollut meidän muksuille mieluista puuhaa.

Pohdiskelimme valloittaisimmeko Taivaskeron, jonka huippu kohoaa 809 metriin (ja jossa on muuten palanut olympiasoihtukin!) vai Palkaskeron, joka jää noin sataa metriä matalammaksi. Patikkamatkaa Taivaskeron kierrokselle kertyisi kaksi kilometriä enemmän, joten nynnyiltiin vähän ja valittiin seitsemän kilometrin kierros yli Palkaskeron.

Matkan alussa väylä oli kuin moottoritie konsanaan, mutta aika pian se muuttui epätasaiseksi patikkapoluksi. Oletettavastikin olin vähän säästellyt nesteytyksessä, ja korkeuserojen vaihtelullakin varmasti saattoi olla oma osansa siinä, että päätä meinasi hieman jomotella. Matalalla tunturien suojassa ei myöskään vielä tuullut ja merinovilloihini sekä kuorivaatteisiini kääriytyneenä alkoi minulle tulla kuuma. Fyysisen epämukavuuden myötä tuli pieni kiukku. Manaten marssin eteenpäin, kun tuore aviomieheni koitti kevyellä rupattelulla harhauttaa minua kuin uhmaikäistä konsanaan. Olipa se sitten mieheni puheenlahjat tai eteeni avautuvat makeat maisemat, tympäännys meni onneksi nopeasti ohi.


opasteet_luonnonpuisto
Mies ja mysteeripussi

pallasyllästunturin_luonnonpuisto_häämatka

palkaskeron_kierros


Kuljimme vanhan poroaitauksen ohitse viistosti tunturin reunaa kokoajan ylöspäin nousten. Kun tunturituuli pikkuhiljaa alkoi tuivertamaan, muuttui polkukin lohkareisemmaksi ja nousu jyrkemmäksi. Seitsemissäkymmenissä oleva pariskunta, joka oli kulkenut hyvän matkaa meidän edellämme tulivat jo takaisin päin. Mies kertoili noiden tuntureiden olevan heille hyvinkin tuttuja, mutta etteivät he enää niinkin korkeassa iässä uskaltaneet huipulle asti kiivetä. Kun he toivottivat meille hyvää nousua ja lähtivät jatkamaan matkaansa alaspäin, mielessäni välähti ajatus siitä, että ehkäpä mekin olemme joskus kuten he. Minusta se olisi mukavaa.

Pääsimme tasanteelle, josta näimme alas Pallasjärvelle. Vieressämme kohosi Pyhäkero ja sen ja Palkaskeron väliin jäi Palkaskuru. Tasanteelta näin ruskan värittämiä kellertäviä laikkuja syvänvihreiden länttien seassa, aika vaatimattomalta näyttävän Pallasjärven sekä jääkauden muovaamaa aaltoilevaa maastoa.


palkaskerolla tuule


palkaskeron huiputus


palkaskeron maisemat


palkaskerolle nousemassa



Kun sopiva laakeampi kivi löytyi suojaisasta kohdasta istahdimme alas ja joimme kahvit. Kahvipullana meillä oli aamupalalta napatut suklaakuorrutteiset minidonitsit, enkä muista sellaisen maistuneen koskaan niin hyvältä. Pilvet roikkuivat matalalla emmekä nähneet tunturin huippua. Saatoimme vain arvioida kuinka pitkä nousu vielä oli edessä. Loppukirin taitoimme neliveto päällä.

Tavoitimme huipun raskaasti hengittäen. Se näytti suurelta kiviseltä pellolta, jolla leijui hernerokkasumu. Jostain syystä mieleeni putkahti englantilaiset sarjat. Niissä olen nähnyt vastaavanlaisia nummia. Mielettömät maisemat jäivät meiltä siis näkemättä, sillä huippu osui pilven sisään. Olimme pilvessä, ehheh. Tunnelma huipulla oli oikeastaan vähän aavemainenkin, sillä vaikka tiesimme seisovamme korkealla tunturin laella ja ympärillä olevan monta muutakin huippua niin kaikki se jäi pilviverhon taakse piiloon.

Ylläs-Pallas luonnonpuisto on tosiaan juuri sitä - luonnonpuisto. Sinne ei saa viedä mitään ylimääräistä, sieltä ei saa ottaa mukaansa mitään eikä siellä saa siirrellä mitään. Niinkuin esimerkiksi kiviä kasaksi sinne huipulle. Sanomattakin selvää siis, että tunturin laki oli täynnä pieniä kivikasoja ja sitten tämä kuvassakin näkyvä isompi. Lainkuuliaisena kansalaisena en tietenkään laittanut kasaan omaan kiveäni, mutta olin keksinyt keinon jättää oman merkkini Lappiin rikkomatta sääntöjä..



palkaskeron huippu


hääkimppu_palkaskeron_huipulla1


hääkimppu_palkaskeron_huipulla


.. kuvasin oman, jo aikalailla nahistuneen, morsiuskimppuni Palkaskeron huipulla olevan kivikasan päällä! Olin ennen häitä pyöritellyt silmiäni morsiamille, jotka kertoivat kuinka hankalaa on luopua omasta puvustaan, myydä pois koristeita ja ylipäätään hyväksyä, että tuo ihana päivä on iäksi ohitse. Oman hääpäiväni jälkeen aloin pikkuhiljaa ymmärtämään mistä nuo hullut rouvat olivat höpisseet. Oma luopumisentuskani kohdistui kimppuuni, joka osui ja upposi suoraan sydämeeni, kun sen kuvasta ensimmäistä kertaa näin. Kyynelehdin, kun häiden jälkeen katsoin sen kuihtuvan maljakossaan. Kaipa se tuntui ihan konkreettiselta pikkuhiljaa poispyyhkiytyvältä muistolta meidän päivästämme. Jostain sitten sain idean ottaa kimppu matkaan mukaan ja ikuistaa se jollain hienolla paikalla Lapissa.

Karu ja väritön ympäristö sekä harmaa sumu oikein korostivat surullisesti käpertynyttä kimppuani, kun se makasi vasten kylmää kivikasaa, tuulen tuivertaessa ympärillä. Pala kurkussa kuvasin sitä ja tajusin päässeeni juuri Hullut Rouviintuneet Ry:n puheenjohtajaksi. Matkani muistojen bulevardilla keskeytyi kuitenkin meitä lähestyvään keski-ikäiseen pariskuntaan. Hetken mielijohteesta avasin suuni, ja pyysin heitä ottamaan meistä kuvan. Samalla hetkellä pariskunta itse ehdotti, että he voisivat ottaa meistä kuvan. Hekottelimme hetken samansuuntaisille ajatuksillemme ja asettauduimme kuvaan - nolona ja vaivaantuneena niinkuin asiaan kuuluu. Kerroimme heille olevamme häämatkallamme, ja mies huudahti iloisesti arvanneensa minun kuvaavan hääkimppuani. Juttelimme tovin kunnes jatkoimme matkaamme tahoillamme.


palkaskeron huipulla


palkaskero11


palkaskero10


palkaskero9


palkaskero8


palkaskero7


palkaskero6


palkaskero4


palkaskero3


palkaskero2


palkaskero1



palkaskero


Matkallamme alas löysimme jopa pikkuisen luntakin, joka oli satanut päivää ennen meidän matkalle lähtöämme. Toinenkin erikoinen sääilmiö osui kohdallemme, kun kävelimme kiemuraista polkua alaspäin - aurinko! Kirkas pallo näyttäytyi vain pienen hetken pilven raosta mutta juuri sopivasti silloin, kun olimme sillä puolella tunturia, jossa sen säteistä oli mahdollista nautiskella. Muutaman kuvankin ehdimme paisteessa napata. 

Saavuimme Pallaskodalle noin kaksi ja puoli tuntia lähtömme jälkeen. Kodalta matkaa autolle olisi enää kilometrin verran. Pallaskota oli lukossa mutta wc:t olivat onneksi auki ja pihapiirissä olevalla nuotiopaikalla paloivat tulet. Siellä istui joku vanha pariskunta paistelemassa makkaraa meidät kuvanneen pariskunnan kanssa. Liityimme heidän seuraansa nälkä vatsassa kurnien. Nuotion räiskyessä ja puron pulistessa vieressä söimme retkieväämme ja joimme kuksalliset kuumaa päälle.

Kodalta luontokeskuksen pihalle johti soratie, jota reunustivat erikoiset oravapatsaat. Myöhemmin selvisi, että patsaat ovat osa ympäristötaideprojektia. Mats Wickströmin 'Orava avenue' symboloi luomakunnan ykseyttä ja maailman uskontoja.


pallaskota


pallaskota_puro


kuksa


nuotiotuli


pallasyllästunturin_luonnonpuisto1


pallasyllästunturin_luonnonpuisto


häämatka_leville


Ajomatka takaisin Leville oli hiljainen ja hieman viluinen. Kylmä tunturituuli oli hiipinyt lämpimistä vaatteista huolimatta luihin ja ytimiin. Hotellihuoneemme täydellisen hiljainen sauna siinsi meidän molempien mielissä. Aioimme syödä sunnuntain kunniaksi hienosti Ravintola Kiisassa, mutta jouduimme muuttamaan suunnitelmaa, sillä se olikin suljettuna! Menimme sitten saunottuamme pitsalle Ristorante Rennaan, jota etsiskelimme tovin, vaikka se oli samassa rakennuksessa missä yövyimme :D Siellä oli todella rauhallista niinkuin kaikkialla muuallakin. Viikonlopun rymyporukat olivat jo lähteneet kotiin. Toivoimme viimeiselle reissupäivällemme selkenevää säätä. 


Sinusta voisi olla mukavaa lukea matkakertomuksemme aiemmista vaiheista:


Suunnitteluvaiheen ajatuksia häämatkatoiveista pääset lukemaan tästä.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Reiman alen loppuhuipentuma ja koodi lisäaleen

Alekausi lähestyy loppuaan ja tapana on, että sitä mukaa kuin kokovalikoima hupenee niin alet paranee. Tänään vinkkaankin teille Reiman alen loppuhuipentumasta ja annan lisäalekoodin FINALSALE10, jolla jo alennetusta hinnasta saa vielä kymmenen prosenttia pois. Minä sieltä vielä viimeisen uupuneen talvitakin ensi kautta ajatellen jo kotiutinkin. Nyt kannattaa pitää kiirettä, sillä aikaa on vain tämä ja huominen päivä! Koko alevalikoimaa pääset selaamaan tästä.

Pienellä -20% alella on esimerkiksi Taag- takkeja, joita meillä suositaan. Vasta myin pieneksi jääneet pois ja kotiutin alesta uudet kaappiin odottelemaan lämpimämpiä ilmoja. Taagissa on irroitettava vuori, joten kylmemmälläkin tarkenee. Mallinsa puolesta takki on pitkäikäinen vaikkei varsinaisesti suurta mitoitusta olekaan. Tästä on pienen aleprosentin vuoksi vielä reilusti kokoja ja värejäkin montaa erilaista.






Parkatakki Naapuri on tarjolla monessa värissä. Tyttöväreissä saatavuus on heikompi mutta yleisesti kokoja on reilusti. Meille on tulossa tämä Isosiskolle isoimmassa koossa tummanpinkkinä. Harva takki enää läpäisee tytön itsensä seulaa mutta nyt tuli osuma, jess! Lisäalen kanssa hintaa takille jäi alle 70e.




Kuva Jollyroom



Pentti- parkatakkia on vielä kaikkia kokoja jäljellä eikä hintaa jää kuin reilu 50e. Luulen, että Isosiskon tämän talven toppatakki on tätä samaa mallia, on niin samannäköinen. Punaisessa värissä vain. Onpa onni ettei hän ole huomannut pitävänsä "poikien takkia"! Eihän sillä sinänsä väliä ole mutta tuollainen pian 11- vuotta täyttävä kyllä jättäisi takin sillä kriteerillä kaappiin.


 
Kuva Zalando



Housupuolella kokoja oli niukemmin, mutta tässä kuvan (alla) Takeoff- mallissa niitä oli vielä paljon. Henkselit saa irti ja kaikki saumat on teipattu. Annan erityisplussan noista vahvikkeista lahkeiden sisäsyrjällä! Lisäalen jälkeen hintaa näille jää vähän alle 48e.






Alla kuvassa oleva Sisarus- takki oli toinen vaihtoehto Isosiskolle, mutta päädyttiin suoremman mallin persolla ylempänä näkyvään Naapuriin. Tykästyin tosi paljon tähän malliin Candy Pink- värissä (ei kuvassa), harmi ettei siitä ole kuin muutamaa kokoa jäljellä. Muutoinkin niitä perinteisempiä poikavärejä suosiville tätä takkia on paremmin tarjolla.



Visby vedenpitävää talvikenkää oli kaikissa koissa jäljellä sitäkin. Meillä on jo talvikengät hankittuna ensi vuodelle, nämä olisivat kyllä tosi halvat! Lisäalen kanssa hintaa näille jää 35e ja värejä on tämä kuvan pinkki sekä musta.





* Postauksessa on affiliate- linkkejä. Niiden klikkaamisesta en saa taloudellista hyötyä mutta ostoista saan pienen prosenttiosuuden.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Kymmenen hyvää just nyt

Minä, kuten moni muukin, helposti tulen keskittyneeksi kaikkeen siihen mikä mättää. Luulen, että olen käynyt läpi monenlaista uupumusta ja mielen jumiutumista viime vuosina. Niinkin lyhyen ajan sisällä kuin kuukaudessa olen kuitenkin pannut merkille, että jotain on alkanut tapahtumaan. Ikäänkuin oma näkökenttä olisi laajentunut hieman tai ehkäpä palannut ennalleen?

Toissa-aamuna lasten kanssa ulkoillessani huomasin koivussa olevan tuulenpesän. Sitten muistin katsoneeni sitä samaa tuulenpesää joskus aiemminkin, meidän makuuhuoneen ikkunasta yläkerrasta. Katsoin sitä kuitenkin eri silmin. 

Nyt seisoin kotipihallamme niska kenossa ja katselin tuulenpesää samalla kuunnellen kuinka lapset laskivat pikkuruisesta lumikasasta mäkeä ja kiljuivat riemusta. Ajattelin, että tuulenpesä näyttää hienolta ja harmittelin etten pääsisi näkemään sitä lähempää. Loiseläjä- sieni tai ei, hienoltahan se näyttää. Aiemmin muistan katselleeni sitä ja ajattelleeni, että tuo tiheä, musta risumöykky varmaan näyttää sille miltä minun sisälläni tuntuu. 

Kyse on näkökulmasta. Ajattelu vääristyy, kun uupuu.

Vastaanvanlaisia ilmiöitä olen pannut merkille muitakin. Halusin listata kymmenen asiaa, jotka elämässäni ovat hyvin juuri nyt. Idean tähän sain Eppusen kaapilla- blogin instastoriesista eräänä iltana.





Kymmenen hyvää asiaa elämässäni juuri nyt

 


1.Lapset


Selvähän se, lapset ovat tärkeintä kaikesta. Ovat silloinkin, kun ei jaksaisi enää yhtään ainoaa kiukkua, valvottua yötä tai sisaruskiistaa. Lapset ovat tärkeitä mutta he ovat myös velvollisuus. Vain velvollisuuksiksi he kutistuivat, kun uupumus vääristi ajatteluni. Nyt näen taas miten oikeutettu minä olen, kun minulla on kolme noin mahtavaa muksua! Kuulen heidät selvemmin, näen heidät kirkkaammin, ymmärrän heitä paremmin. Ymmärrän myös mitä kaikkea he voivat minulle antaa eikä pelkästään niin mitä minun täytyy heille antaa.


2. Mahdollisuus miettiä mitä haluan


Oma tulevaisuuteni on yhäkin suuri kysymysmerkki. Mitä pyrin opiskelemaan seuraavassa yhteishaussa? Olisiko lisämietintäaika tarpeen? Ehkäpä työelämään hetkeksi, jos mieli selkiytyisi tiettyyn suuntaan? Kaikilla ei ole sitä luksusta, että voivat rauhassa miettiä näitä asioita. Minulla on ja olen siitä ihan erityisen kiitollinen.


3. Kohtuullisen sujuva arki


Useimmille tämä on varmasti vain järjestelykysymys. Minulle se on ollut muutakin. Olen tehnyt valtavasti työtä pääni sisällä, että olen päässyt tähän pisteeseen, missä arki sujuu. Yhä edelleen se vaatii esimerkiksi listoja muistin tueksi ja aktiivista päättämistä siitä, että minä pidän tämän paatin pinnalla. Kohtuullisen sujuva arki saattaa jonkun korvaan kalskahtaa kompromissilta, mutta minulle se on voitto. Kohtuullisuus jättää myöskin ehdottomuutta enemmän liikkumavaraa.


4. Ystävät


Minä olen introvertti. Olen myös erityisherkkä. Nämä kaksi tosiasia, pienet lapset ja uupumus saivat minut erakoitumaan. Se oli tarpeellinen teko enkä enää pyytele sitä anteeksi. Minulla ei ole montaa ystävää mutta heistä kaikki ovat ystäviäni yhä edelleen - vaikka en ole jaksanut. Minusta ei ikinä tule sitä tyyppiä, joka juoksee kaikki kissanristiäiset läpi, mutta nyt olen jaksanut jo päättää nähdä ystäviäni enemmän. Päähäni on tullut spontaanisti ajatuksia kuten: taidanpa sopia käyväni kahvilla ystävän x luona ensi viikolla. Nämä ajatukset ovat jo vuosia kimmonneet syyllisyydestä, mutta nyt olen huomannut niiden tulevan siksi, koska haluan nähdä ystäviäni.



5. Avoimet ovet


On hämmentävän hienoa olla tilanteessa, jossa näen näin paljon avoimia ovia. Se on myös hieman ahdistavaakin, sillä en ole koskaan ollut kovin hyvä päättämisessä. Olen silti ollut riittävän usein tilanteessa, missä koen olevani umpikujassa ilman yhtään ainoaa ovea, avointa tai suljettua, tietääkseni että tämä ei ole huono juttu ollenkaan. Tällä hetkellä olen kurkistellut avoimien ovien tarjontaa lähinnä työ- ja opiskeluasioiden tiimoilta. Hienointa on se, että näistä kaikista avoimista ovista voin kiittää vain itseäni: mahdollisuuteni edetä olisivat minimaaliset ellen olisi sinnikkäästi puskenut iltalukiota läpi. 


6. Valokuvat


Erityisesti blogin Instagramia seuraavat tietävätkin, että olen ollut viime aikoina aivan erityisen innostunut valokuvaamisesta. Saan aivan valtavan paljon iloa kuvista. Kuvatessani astun ihan erilaiseen todellisuuteen ja mitä enemmän kuvaan sitä enemmän näen kuvattavaa. Valokuvaaminen on sekin avannut silmiäni ja auttanut näkemään asioiden ja ilmiöiden toissijaiset merkityksetkin. Esimerkiksi tässä alla on kaksi kuvaa, jotka on molemmat otettu meidän makuuhuoneemme ikkunasta. Toisessa taustalla kimmeltävät parvekkeemme jouluvalot kausivalot ja toisessa loistaa talviaurinko. Meidän kotimme on rakennettu pikkuisen sinnepäin, ja tuo vuoroin jäätyvä ja huurtuva ikkuna on ärsyttänyt aivan suunnattomasti. Huonosta tiivistämisestä johtuen olen kuitenkin saanut nauttia tällaisista esteettistä silmää hivelevistä näyistä.






7. Käsityöt


Olipa kyseessä ompelu,neulominen tai jokin muu käsityömenetelmä, akut latautuvat. Käsitöissä minua erityisesti ihastuttaa se, että saan yhdistää luovuuden ja hyödyn. Balanssin löytäminen noiden kahden välillä on usein vaikeaa. Suoritusminäni haluaisi pian valmista, jotta ajankäyttöni olisi tehokasta. Luova minäni taas haluaisi haastaa itsensä ajasta riippumatta, ja tehdä jotain uutta sekä erilaista. Pääni pursuaa ideoita niin, että usein lopulta turhaudun, kun en osaa valita mitä kokeilisin ensimmäisenä. Pidän tällaista luovuutta ja käsityötaitoa suurena lahjana. Siitä lähteestä voi ammentaa ikuisesti eikä oppiminen lopu koskaan.


8. Luonto


En ole se stereotyyppisin luontoihminen, ja usein luonto onkin minulle varsin urbaanissa ympäristössä. Käyn metsässä harvoin, mutta kun sinne menen, leijun kymmenen senttiä irti maasta. Onneksi asun maassa, jossa luontoa löytyy myös läheltä. Luonnosta saan mielenrauhan lisäksi inspiraatiota luovuuden polttoaineeksi, ja usein kuljenkin luonnossa kamera kädessä. Luonnon rauhallisuus on vastalääkettä suorittamiselle, johon sairastun helposti.



9. Parempi itsetuntemus


Minä tunnen itseni nyt paremmin kuin koskaan. Se on tietysti aika luonnollinen tapahtuma. Jokainen meistä oppii tuntemaan itseään paremmin kun tulemme vanhemmaksi. Minä olen kuitenkin ollut todella irti itsestäni ja elänyt sen mukaan mitä olen ajatellut ympäristön minulta odottavan. Teen sitä yhä, mutta kaiken sen alta näen jo hieman sitäkin kuka minä olen. Olen oppinut erottamaan oman ääneni muiden äänten joukosta. 



10. Toimintakyky


Fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset edellytykset selviytyä niistä välttämättömistä toiminnoista, mutta myös jaksaa tehdä niitä itselle merkityksellisiä asioita. Se on toimintakykyä se. Aloittaa asiat mutta myös tehdä ne loppuun. Konkreettiset kuten siivous, mutta myös abstraktit kuten vaikka ajatukset. Toimintakyky tarkoittaa sitä, että näkee itsensä tässä ja nyt, mutta kykenee sunnittelemaan omaa toimintaansa tulevaisuuteenkin. Vastikään sivusin tätä aihetta, kun pohdiskelin jämähtämistä. Ihanaa huomata kuinka ajatukset ovat tuostakin jo jalostuneet eteenpäin. Toimintakyky sekin monesti otetaan itsestäänselvyytenä, vaikka se ei sitä ole.











Näistä asioista olen nyt erityisen onnellinen ja kiitollinen. Olisin voinut päästä helpommallakin listatessani, mutta mikäs idea siinä olisi ollut? Otin tämän itselleni haasteena huomata asioita pintaa syvemmältä. Ehdottomasti se kannatti. Tulin huomaamaan asioita, jotka olin tavallaan tiennyt, mutta vasta nyt asiaa syvällisemmin pohdiskeltuani opin tuntemaan ja tiedostamaan todella.


Olisiko sinunkin tarpeen tehdä tämä harjoitus? (Olisi.)

tiistai 23. tammikuuta 2018

Pikku-ukko päiväkuivaksi ja pari ompelusta

 Pikkukolmosemme alkaa olemaan päiväkuiva! Vauva-ajan olemme jättäneet taaksemme jo ajat sitten, ja kohta karistamme vaipparallinkin tomut jaloistamme. Kaino toiveemme on, että viimeistään tulevana kesänä Pikkuveli olisi täysin kuiva. Silloin meidän perheemme viisivuotinen vaippaikä olisi vihdoin ohitse!

Kuopuksemme, Pikkuveli, täyttää ensi kuussa kolme vuotta. Hän on osannut käydä potalla jo aika kauan, mutta oman aktiivisuutemme puutteesta pottahommat ovat jääneet kuitenkin hävettävän vähälle - paitsi hoidossa. Kahtena päivänä viikossa virikehoidossa käyvä Pikkuveli on hoitohenkilökunnan mukaan reipas potalla kävijä. Kun hän sitten pottaapelkäämättömän asenteensa lisäksi rupesi täyttämään kaikki muutkin kuivaksioppimisen valmiuden merkit päätimme, että Metallimiehen parin viikon joululoman aikana jättäisimme Pikkuveliltä vaipan pois päivisin.



luomallablogi_ompelu


Valmistauduimme hommaan tietysti hankkimalla ison kasan pikkuhousuja. Pikkuveli itse oli projektista innoissaan, joskaan ei ihan heti ymmärtänyt miksi vaippaa ei enää laitetakaan. Kun hän pääsi pikkareiden tuoman vapauden (ja ilmavirran) makuun, ei vaipan perään enää niin ole kyseltykään. Rullailimme matot pois vahinkojen varalta, mutta osuimme ilmeisesti viivyttelystämme huolimatta herkkyyskauteen ja vahinkoja on tullut todella vähän eikä matolle ole tainnut osua yksikään!

Vaippaa pidämme siis vielä öisin ja pidemmillä ulkoiluilla tai kauppareissuilla. Kylään mennessäkin olemme vielä varulta laittaneet vaipan. Päiväkodista pikkaripyykkiä ei ole tullut yhtään ja kotosallakin sattuneet vahingot ovat olleet meidän vanhempien moka, kun ei olla muistettu patistella vessaan. Usein varalta laitettu vaippakin on kuiva ja pissa tulee sitten pottaan.

Pikkusiskolla aikoinaan kuivaksiopetellessa oli käytössään tarrataulu. Jokaisesta pissasta pottaan sai laittaa yhden tarran ja kakasta kaksi. Nyt emme kuitenkaan kokeneet tarpeelliseksi ottaa mitään motivointijärjestelmää käyttöön, koska asiat lähtivät sujumaan näin mainiosti ilmankin. Pikkusiskon kohdalla vahinkoja tuli enemmän ja alku oli hieman hankalampi. Kannustin oli tuolloin siis tarpeen. Lisää Pikkusiskon kuivaksiopettelusta voit lukea täältä.

Ainoa lapsesta itsestään johtuva haaste tässä vaipattomuus- projektissa on ollut pienokaisen täydessä kukoistuksessaan oleva uhmaikä. Meidän vanhempien kekseliäisyys ja maanittelutaidot ovat olleet hyvällä koetuksella, kun kulmat kurtussa paikalleen junttautuva tahtoikäinen ei suostu potalle vaikka viime käynnistä on tunteja aikaa.

 lapsivalokuvaus

 ompelu_yökkäri


Kuvissa Pikkuveli sovittaa ensimmäistä kertaa hartaasti odotettua tähtiyökkäriä, joululahjaksi saadun Ninjago-yökkärin rinnalle pidettäväksi. Paidan kaavana on Raide, joka pituudestaan vastaa 98cm ja leveydestään 92cm. Lyhensin hihaa ja laitoin hiharesorin tilalle. Housujen kaavana on lahkeista suoraksi vedetty Ruusunpuna, joka on pituudeltaan 86cm ja leveydestä 80cm. Siitäkin taitoin hieman lahjetta, jotta sain lahjeresorit. Pikkuveli on nyt noin 95cm pitkä.
 

kaksiosainen_yöpuku_pojalle


Yhden yökkäriompelun tein pukinkonttiinkin ja se jäikin ainoaksi ompelujoululahjaksi tänä vuonna. Se on 92cm Birdie Birdie- kaavalla tehty yökkärimekko minun ihanalle kummitytsylleni. Hihoihin tein resorikaitaleet samasta kankaasta ja helmaan rypytin frillan. Kangas on Verson Puodin pinkkiä Paratiisipuutarhaa. Yökkäri oli kuulemma ollut mieluinen ja sopiva.




perjantai 19. tammikuuta 2018

Hääpäivän meikki ja kampaus



Palataanpas taas häähumun pariin. Tällä kertaa kurkataan vähän tarkemmin minun meikkiäni ja kampaustani. Lähtökohtana meikissä oli tumma, marjaisa huulipuna, joka pysyisi siinä missä pitää oli kyseessä puhe tai pussaaminen. Kampaukselle asettamiani toiveita olivat, että sen painopiste olisi alhaalla ja ettei se olisi liian sliipattu. Sekä kampaus että meikki tulisi myös toteuttaa meillä kotona.


Kampaajan valitseminen

 

Minä olen käynyt jo aika monta vuotta yhdellä ja samalla kampaajalla - The Parturin Marikalla. En ole hysteerisen tarkka kampaajavalinnassa, sillä minulla on vahva luotto koulutettujen ihmisten osaamiseen ylipäätään. Itselleni tärkeämpää on aina ollut se, että kampaamoon mennessä oma fiilis on tervetullut, ja että kampaajan kanssa kemiat sopivat yksiin. Kun olo on mukava ja rento, niin sen oman näkemyksensäkin tohtii sanoa reilusti ääneen. Minulle se ei ole aivan itsestäänselvää. Marikan kanssa nämä asiat kuitenkin toteutuivat, ja näin vuosia myöhemmin on tietysti mukavaa sekin, että ollaan tultu tutummiksi ja sitä myötä kampaamokäynnit ovat vieläkin odotetumpia tapahtumia.

Suuntasin siis ensimmäisenä luottokampaajani pakeille, kun hääkampausasiat tulivat ajankohtaisiksi. Esitin hänelle ensin vain muutaman ideakuvan toivomani kampauksen tyylistä ja kerroin häiden ajankohdan sekä täsmensin, että kampaus toteutettaisiin meillä kotona. Esitykseni sai vihreää valoa ja kampaajavalinta lyötiin lukkoon. Minulla oli tuolloin meneillään oman hiusvärin kasvattamisprojekti mutta tympäännyin kellertäviin latvoihin siinä määrin, että pikkuisen rikoin sopimusta itseni kanssa ja vauhditin prosessia. Toukokuun lopulla värjättiin koko tukka vastaamaan minun omaa tyviväriäni ja laitettiin vaaleampia raitoja kokonaisuutta kirkastamaan.

 

Koekampaus - turhaa rahan- ja ajanhukkaa?



Muutamaa viikkoa ennen hääpäivää kävin koekampauksessa, jolloin vielä kylmennettiin sävyä hapetevapaalla Elumen- sarjan värillä, ja sain juuri sellaisen harmaan "mummotukan" kuin halusinkin. Koekampaus oli ainakin itselleni aivan ehdottomuus, koska sen perusteella pystyin vielä täsmentämään toiveitani ja esittämään muutoksia hääpäivän kampaukseen. Kampaajakin hyötyy koekampauksesta. Hän pääsee kokeilemaan miten asiakkaan hiukset käyttäytyvät kyseistä kampausta tehdessä ja mitkä tuotteet/menetelmät sopivat parhaiten halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. En suosittele kenellekään koekampauksen skippaamista. 


Hääkampaus

 

Erilaiset lettikampaukset ovat nyt kuuminta hottia. Erityisesti jos ne ovat hieman boho- tyylisiä, viimeistelemättömiä ja "sutaistun näköisiä". Hieman sitä tyyliä tavoittelin itsekin. Pinterest on oikea aarreaitta inspiskuvia etsiessä, mutta sieltä niitä napsii aika moni muukin. Tykkään omaperäisyydestä, ja niinpä kaivelin sen oman varsinaisen inspiraatiokuvani jostain muualta. Niin muualta etten enää kuvan tallentamisen jälkeen löytänyt sen lähdettä. Lopullisessa kampauksessani oli lettiä mutta pääasiassa se koostui tuollaisista kieputetuista hiusosioista. Ilmavuutta se sai valkista. 

Halusin pitkän taivuteltavan hiuskorun osaksi kampausta mutta sen lisäksi halusin myös hunnun. Tärkeää minulle oli kuitenkin myös mahdollisuus poistaa huntu niin, että hiuskorua ei tarvitsisi irrottaa. Koekampauksen perusteella totesimme, että hiuskorussani olevat helmikoristeet ja blingit sulautuivat osaksi kampaustani niin, ettei sitä oikeastaan voinut liikutella ilman riskiä kampauksen suttaantumisesta. Totesimme, että paras tyyli edetä oli tökätä huntu nutturaan korun päältä, josta se oli myös helppo vetää pois.







 

Burgundia häämeikissä


Meikkaajan valinta oli vielä helpompi homma. Tarjontaa ei meidän pienessä kaupungissa ole liiaksi asti ja toisaalta vakuutuin jo ensimmäisestä hänen työnäytteitään katsellessani. Kauneushoitola Jennyn Hetki 'n Jenny on sanalla sanoen hyvä meikkaamaan, mukavan jämäkkä persoona (en tykkää joojoo- ihmisistä vaikka kuinka palveluammatissa olisivat), suostui kotikäynnille ja nappasi heti kopin minun ideastani tumman syksyisestä meikistä.

Minua ei ole koskaan kukaan meikannut, jos poisluetaan lapsuuden meikkikokeilut kavereiden kanssa ja kännisähläämiset sitten myöhemmällä iällä. Koemeikki itsessään oli siis jo tosi huippu kokemus! Jälleen painotan kuinka tärkeää on, että sen koemeikin ylipäätään teetättää. Minä otin siitä sellaisen tärpin, että toivoin kulmani muotoiltavan hieman pidemmiksi. Koemeikkiin eroa oli myös se, että hääpäivänä minulla oli ripsipidennykset. Eipähän tarvinnut olla huolissaan mahdollisesti leviävästä ripsiväristä, ehdoton plussa itkumorsiamelle.

Meikki rakentui siis minun huulipunani ympärille. Löysin juuri oikean sävyn vähän sattumaltakin Kokkolan *Kicksistä, johon ajelehdin sisään siksi, kun en ollut koskaan aiemmin siellä käynyt. *Smashboxin Always On, nestemäinen mattapuna sävyssä *Miss Conduct, oli juuri mitä halusin: sävyltään, kestävyydeltään ja mahdollisimman vähäiseltä tahraavuudeltaan. Mitään tulisuudelmia tuskin tämäkään kestäisi mutta peruspussailuista ei ollut moksiskaan.

Jenny meikkasi minun sukurasitteeni, eli raskaat silmäluomet niin, että kaunis burgundi luomiväri näkyi kulmia kohottelemattakin. Meikkipohja oli niin peittävä ettei jännityksen, esilläolon tai kuohujuoman aiheuttama punoitus ilmeisestikään näkynyt, koska yhtään typerää kommenttia punastelusta en päivän aikana onneksi kuullut (täsmennys: ne ovat kaikki typeriä). Meikki ei säikähtänyt kyyneliäkään, kun noudatin saamaani ohjetta siitä että kasvoilta ei saisi pyyhkiä mitään vaan paperilla sievästi painella.


Millainen on hyvä häämeikki?



Jälkeenpäin olen miettinyt olisiko se vaaleampi ja kevyempi meikki ollut tällaiselle kolmekymmentäjotain- kypsälle morsmaikulle parempi. Tulin siihen tulokseen, että jos olisin valinnut turvallisemman vaalean meikin niin olisin harmitellut sitä jälkeenpäin. Sitäpaitsi, meikkaajani Jennyn linjaus asiaan oli yksinkertainen: hyvä häämeikki on kestävä ja asiakkaan itsensä näköinen. Omani oli molempia.







Kynnet ja ripset minulle taiteili Salonki Miina.















Kestikö meikki kyyneliä, pitivätkö kampauksen pinnit?


Kyllä ja kyllä! Hääpäivänä saatoin keskittyä olennaiseen eikä kampauksen tai meikin kestävyydestä tarvinnut huolehtia. Huulipunaa toki lisäilin muutamaan otteeseen, esimerkiksi ruokailun jälkeen. Illalla pyyhin sen lopulta kokonaan pois, kun häiden suunniteltu ohjelma oli ohitse. Kampaukseni antoi periksi vasta noin kahdelta aamuyöllä, kun olin hyppinyt ja pomppinut tanssilattialla monta tuntia. Silloin purin kampauksen kokonaan auki, mutta pohjalle tehdyt kiharat olivat paikallaan vielä aamullakin! Kaikenkaikkiaan vahvat suositukset kaikille minun häätyylini luoneille ammattilaisille ja suuret kiitokset kun teitte minusta niin kauniin <3


Kaikki postauksen kuvat: ReettaKristin Photography 

  • Kaikki häitämme koskevat postaukset löydät häät- tunnisteella.
  • Hääpuvustani voit lukea täältä ja postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvistä hääkorviksista (joita en muuten ole itse edes valinnut!) tästä.
  • Häitä varten kasvattamani kuontalo koki aikamoisen muutoksen häiden jälkeen. Lue enemmän täältä.

* Affiliate- linkki. Linkin kautta tekemäsi ostot tuottavat minulle pieniä blogituloja.