keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kimppuriipus

"Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!"

Fiilikset tänään ovat olleet hieman haikeat vaikka on juhlapäivä. Itsenäisyyspäivänä mieleni täyttävät muistot. Päässä pyörivät omat muistoni papastani ja hänen muistonsa sodasta. Ei hän niistä puhunut kuin aniharvoin, mutta ne karmeat painajaiset mitä hän sodasta näki.

Minun pappani taisteli jatkosodassa. Hän oli vain 19- vuotias sinne joutuessaan ja veljensä 22- vuotias. Pappa selviytyi sodasta kotiin mutta velipoika kuoli rintamalla. Pappa oli minulle myös hän, jolle tein isänpäiväkortit. Vietin lapsuudessani paljon aikaa mummulassa ja pappa oli minulle todella tärkeä. Hän kuoli kolarissa kun oli yläasteikäinen ja jätti jälkeensä tyhjiön. 




Kun aloimme järjestelemään häitämme törmäsin muistaakseni Etsyssä morsiuskimpun varteen sidottavaan muistoriipukseen. Ajatuksena on tuoda juhlaan heidätkin, jotka eivät enää fyysisesti voi läsnä olla. Minä halusin sellaisen aivan ehdottomasti, mutta toteutin sen itse. 

Tilasin Helmikaupasta riipuspohjan ja lasikapussin sekä pätkän poronnahkaista nauhaa. En löytänyt riipusten tekoon tarkoitettua 3D- liimaa mistään kohtuuhinnalla, enkä raaskinut silpoa oikeaa valokuvaa. Kiersin vähän ja tulostin kuvan tavalliselle kopiopaperille, jonka päällystin kontaktimuovilla molemmin puolin ja liimasin vasta sen riipuspohjaan ja lasikapussiin. Käytin pikaliimaa ("mies kattoon- liima"). 

Liimapiskut vähän kyllä näkyivät eikä rakeinen tuloste ollut paras mahdollinen mutta ajatushan tässä olikin tärkein. Näin sain rakkaan pappani mukaan häihimme ja katsoinkin riipuksen kuvaa monta kertaa päivän aikana. Riipus oli aika kookas ja se näkyy kivasti sellaisissakin kuvissa missä sitä ei  eriseen aseteltu näkymään.





Muistoriipuksen vieressä oli toinenkin kimppuriipus. Siinä komeilee Viikinkikompassi Vegvisir. Sen on uskottu johdattavan kantajansa perille läpi pahimpienkin myrskyjen, vaikka itse ei olisi päämäärästään varma. Sulhanen kantoi tätä samaa symbolia kalvosinnapeissaan. Aion säästää riipukset ja kalvosinnapit meille muistona hääpäivästämme.

Paljon onnea satavuotiaalle Suomelle ja hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

Kuvat: ReettaKristiin Photography

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti