tiistai 14. marraskuuta 2017

Morsiuspukumatka: Morsiusateljé A.S Uniikki

On aika saattaa päätökseensä tämä blogissa taitettu matka minulle täydellisen hääpuvun etsimisessä. Häät on toki jo tanssittu ja instassa olenkin pukuani  vilautellut, mutta tarinaa ostotapahtumasta en vielä ole kertonut. Tänään matkustamme Kokkolaan Morsiusateljé A.S Uniikkiin, josta pukurakkauteni sitten lopulta ostin. Hyppäähän kyytiin!

Ensimmäinen askel kohti hääpukuani oli tietysti toiveet sitä koskien. Tiedän, että usein se mitä lähtee hakemaan muuttuu aika paljonkin matkan varrella ja olenkin yllättynyt miten monta tekijää tuosta alkuperäisestä toivelistasta puvussani kuitenkin oli. Matkan ensimmäinen pysähdys tehtiin täällä ja toinen täällä. Kolmas kerta toden sanoo, eikö se vähän niin ole? :)


nyöritys_hääpuku


Menin Uniikkiin itsekseni, koska kukaan kaasoista ei päässyt liittymään seuraani. Kokkola on minusta jotenkin kauhean sokkeloinen ja epälooginen kaupunki eikä ateljeen löytäminen ollut kaltaiselleni epäsuunnistajalle mitenkään helppo homma. Viimein perille löydettyäni ihastelin jo Uniikin näyteikkunoita, ne olivat tosi kauniit. Tunnelma sisällä oli hyvin samanlainen kuin Oulun Katariinassa - ylellinen, kutsuva ja niin irti harmaasta arjesta kuin vain voi olla. Siis juuri niitä asioita mitä itselleen hääpukua etsivä morsio haluaakin. 

Minut toivotti tervetulleeksi liikkeen omistaja Arja, jolle lyhesti kerroin toiveeni pukua koskien. Tunnustan heti kättelyssä etten muista enää mitä pukuja sovitin enkä siis voi niiden kuvia netin syövereistä kaivella näytille. Alennuspuvuista löytyi yksi mitä sovitin mutta se ei sytyttänyt yhtään. Tässä kohtaa oli selvää ettei budjettimme sisältä löytyisi mitään, mutta tähän olin jo osannut varautua monta muutakin liikettä läpikäyneenä.

Kolmas liikkeessä sovittamani puku sai sen niinsanotun "prinsessafiiliksen" aikaan, kun sen päälleni pistin. Mekko oli tanskalaisen Lillyn luomus, ja kuten toivoinkin siinä oli sekä pitsiä että tylliä. Vastoin toiveitani puku oli olkaimeton mutta sellaisten lisääminen jälkikäteen ei olisi ongelma. Mekon malli oli A-linjainen, mikä tuntui sopivalta kompromissilta merenneidon ja prinsessahelman väliltä. Se on ajaton, sopii pitkälle morsiamelle ja jälleenmyyntiä ajatellen on myöskin monelle sopiva malli. Puvussa oli myös ihana laahus mutta miinuksena jokunen kiiltelevä paljetti, jollaisia en välttämättä olisi pukuun halunnut. Häämekkobudjetin puku tuplaisi kertaheitolla. Lähdin itsekseni kahvittelemaan ja pohtimaan asiaa..


Lilly 08-3602

Lilly 08-3602

..useita tunteja myöhemmin palasin liikkeeseen ostohousut jalassa tutisten. Olin pitänyt puhelinpalaveria miehen kanssa ja muutaman muunkin ostotukihenkilön. Vaikka häihin oli vielä lähes vuosi aikaa ja olisin voinut jatkaa etsintöjä, pelkäsin etten lakkaisi jahkailemasta koskaan ja päätin ostaa puvun, koska se tuntui enemmän hyvältä päätökseltä kuin huonolta, ja oli kaaaaaaikista sovittamistani puvuista ehdottomasti paras. 

Näin jälkipohdintana voin paljastaa että jahkaaminen tosiaan jatkui aivan hääviikolle asti vaikka puku kaapissa olikin valmiina. En usko, että olisin ollut aivan 100% tyytyväinen mihinkään, koska esteetikkona viehätyn tosi monenlaisesta ja toisaalta superisti itsekriittisenä en pidä erityisen paljon mistään vaatteesta missä itse olen sisällä.

Hääpukuni oli jo ostaessa minulle liian suuri ja raskauskilojen pudottamisurakkakin oli tuolloin jo tiedossa. Päätettiin silti Arjan kanssa, ettei oteta riskiä pienemmän mekon tilaamisella, koska mekkojen pituudet usein lyhenevät kokonumeron pienentyessä. Olkaimettoman mekon kaventaminen onnnistuu kuitenkin isommallakin volyymilla ja helman pituus sovitusmekossa oli vannehameen kanssa balleriinoille juuri sopiva. 

Köyhänä mutta onnellisena lähdin uusi pukuni takapenkillä roikkuen ajelemaan kotia kohti, tuskaisesti odotellen heinäkuuta kun saisin varata aikaa puvun muokkauksia varten. Silloin en vielä itsekään tiennyt mitä kaikkea puvulle tultaisiin loppujen lopuksi tekemään. Onneksi en, sillä mekkobudjetti paisui vielä entisestään kuten aika moni muukin budjettimme osa-alue. Tästä häitään vielä suunnitteleva morsian ottaakin vinkin nokkelaan itsepetokseen: jaa kustannukset moneen eri osaa niin rahanmeno ei tunnu niin kauhealta :D

Puvun kokemat muutokset ja sen lopullisen ulkomuodon paljastan loppuviikosta, pysyhän kuulolla!


lilly_hääpuku_pitsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti