keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Meidän kirkkomusiikit ja pari vinkkiä vihkimisen musiikkia miettiville



Me emme halunneet perinteisiä häämusiikkeja. Emme myöskään halunneet niitä biisejä, jotka eivät ole niin perinteisiä mutta soivat silti monissa häissä juuri siksi, kun on haluttu poiketa perinteisestä. Vietiin siis tyylillemme uskollisesti homma mahdollisimman hankalan kautta maaliin. Eikä ollut helppoa todellakaan mutta näin jälkikäteen voidaan olla tyytyväisiä, että uskallettiin säätää, sillä meidän musiikkivalintojamme kehuttiin erilaisiksi (nimenomaan kehuttiin, ei todettu erilaisiksi kulmia kohotellen) ja meidän näköisiksi.

Musiikkivalintoja alettiin viilaamaan melkolailla ensimmäisten asioiden joukossa ja niistä viimeisimmät lyötiin lukkoon vain hetki ennen hääpäivää. Kirkkomusiikit tuottivat eniten päänvaivaa siinä mielessä, että epäperinteikkäisiin toiveisiimme piti saada myöntymään sekä pappi että kanttori. Emme halunneet perinteisiä marsseja sisääntullessa emmekä poistuessa ja kesken vihkimisen meille oli suunniteltu lauluesitys, joka sekään ei ollut virsikirjasta peräisin. Sanoituksensa puolesta se oli mielestämme kuitenkin kirkkoon sopiva.

Meidän yhteistä aikaamme leimaa vahvasti sekä musiikki että elokuvat. Elokuvia varten sävelletty taidemusiikki sitoo nämä kaksi asiaa yhteen. Häämarssejamme valitessamme käännyimme lempielokuviemme soundtrackien puoleen. YouTubesta löytyy ihan mielettömän hienoja uruilla soitettuja elokuvakappaleita ja teimmekin aina haun sitä kautta, kun löysimme jonkun häämarssiksemme sopivan kappaleen. Kuukausien työn tuloksena olimme viimein saaneet rajattua toiveemme pariin kappaleeseen. Etsimme nuotit marsseihin ja lähetimme ne kanttorille ehdotuksena, kun pappimme oli ensin ne omasta puolestaan hyväksynyt. Hyväksytimme esityskappaleemme myöskin kanttorillamme vaikka hänen ei sitä tarvinnutkaan soittaa.



Aikamoista vääntöä ja hääseurueemme musiikkiekspertin suostuttelutaitoja siinä vaadittiin mutta saimme toivemme läpi pienellä jännitysmomentilla - vasta hääpäivän aamuna sain sähköpostiini tiedon siitä onko lähtömarssimme se mitä toivoimme vai kanttorin oma ehdotus. Koska hääpäivän aamu oli aika tiivistahtinen eikä aikaa postien luvulle ollut, jäi marssin kohtalo epäselväksi etukäteen.

Alkumarssimme oli tavallaan miehen toive vaikka pidän siitä valtavasti itsekin. Kävelimme alttarille Star Wars- elokuvasta tutun The throne room- sävellyksen tahtiin. Sen on säveltänyt paljon muutakin elokuvamusiikkia tehnyt John Williams. Throne room muistuttaa tosi paljon Mendelssohnin häämarssia alusta ja kuulostaa uruilla ihan mahtavalta. 

Keskellä vihkitoimitusta meillä oli musiikkiesitys. Minun äitini työkaveri lauloi, kaasoni ja samalla mieheni sisko säesti viulullaan ja hänen avomiehensä kitarallaan. He esittivät Antti Railiolle tehdyn kappaleen Samaan marmoriin. Se oli ihan huikea kaunis esitys eikä meidän kuudenkymmenen henkilön hääväessä taatusti ollut montaakaan kuivaa silmää.

Virtenä meillä oli kaksi ensimmäistä säettä virresta 517.


"Älä pelkää, oon varma paikastani, jälkeen kaiken sen mistä vierees tulinkaan. Älä pelkää, mä en huoli menneestäsi, tyhjän päällä kuljettuaan kallionsa tunnistaa."

Kun matkamme avoparina oli päättynyt, jatkoimme yhteistä matkamme minun toivemusiikkini säestämänä. Elokuvasta sekin ja niinikään fiktiivisissä tunnelmissa. Lähtömarssina meillä soi Harry Potterista tuttu Fireworks (linkissä pianolla soitettuna). Se on Nicholas Hooperin käsialaa ja sopii lähtömarssiksi jo siksikin, että se on iloinen ja reipas. Elokuvassa sävellys soi, kun Weasleyn kaksoset lähtevät koulusta komean ilotulituksen saattelemana. Tätä kappaletta ei YouTubesta löytynyt uruilla soitettuna mutta hyvin se niillekin sopi.

Meidän marsseista kävi kysymässä yksi jos toinenkin. Osa oli tunnistanut jommankumman mutta kukaan, joka ei marsseja etukäteen tiennyt, ei tainnut molempia tunnistaa. Minusta perinteistä poikkeavat kirkkomusiikit sopivat meille tosi hyvin ja toivat sellaista humoristista tatsia myös. Myönnän, että kanttori tuli tosi paljon meitä vastaan näissä meidän toiveissa. Voisi toisaalta kysyä sitäkin onko loogista haluta nimenomaan kirkkovihkiminen jos haluaa sen kaiken sisällön muuttaa maalliseksi? Näin häiden jälkeen asioita katsoo vähän eri näkökulmasta ja kuten vanha sanonta sanoo, näkee metsän puilta.

Jos haluat esittää toiveita perinteisten häämarssien ulkopuolelta niin tässä muutama vinkki:


Ole liikkeellä ajoissa. 

Jos kanttori on suostuvainen uuden kappaleen harjoittelemiseen niin hän tarvitsee aikaa sen harjoittelemiseen. Ammattisoittaja handlaa uuden kappaleen aika nopeasti mutta varsinkin yhden kanttorin kirkoissa töitä piisaa eli jätä aikatauluun väljää. 

Toimita kanttorille (urku)nuotit itse.

Ei ole kanttorin tehtävä etsiä nuotteja eikä alkaa sovittamaan niitä uruille. Kannattaa kuitenkin kysäistä, josko hänellä kaipaamanne nuotit olisi jo valmiina. Jos lähestyt kanttorianne sähköpostitse, etsi hänelle linkit, joista hän pääsee kappaleet kuuntelemaan. 

Perustele ja ole sinnikäs.

Uskon, että vanhoillisinkin kanttori voi heltyä, kun perustelet miksi toivotte juuri niitä kappaleita. Jos ne ovat erityisen merkityksellisiä teille (eivätkä vain kivankuuloisia) se voi ollakin se ratkaiseva tekijä suostuuko kanttori uuden kappaleen opettelemaan. Ihmisiä hekin vain ovat ja ainakin meidän tapauksessa sinnikkyys palkittiin vaikka kanttorimme ensin kieltäytyikin.

Ole järkevä.

Me pidämme metallimusiikista eikä yhteyttä metallin ja saatananpalvonnan välillä ole. Emme siltikään olisi toivoneet Dimmu Borgiria vaikka se taatusti kuulostaisi uruilla soitettuna vimpan päälle eeppiseltä :D Sanoituksien suhteen kannattaa olla tarkkana myös. Tiedän, että ainakin Johanna Iivanaisen kappale Minä sinua rakastan on hylätty usemmassakin paikassa, ja se johtuu varmaankin siitä, että sanoituksissa mainitaan kuinka sitä omaa rakasta rakastetaan enemmän kuin Jumalaa.

Tee tarvittaessa kompromissi.

Jos kanttori ei ole suostuvainen ehdotuksiisi, pyydä häntä tekemään sinulle vastaehdotus. Jos nimenomaan haluat välttää perinteisiä häämarsseja, on monia muitakin hengellisempään menoon sopivia vaihtoehtoja. Kanttorin vaihtaminen toiseen isommissa seurakunnissa tai sellaisen kysyminen naapuriseurakunnasta "lainaan" voi olla vaihtoehto sekin. Jos olet ehdottoman tarkka musiikistasi, ota tästäkin asiasta selvää tai tarvittaessa pohdi voisiko vihkimisen hoitaa muualla kuin kirkossa, jolloin musiikkivalinnatkin ovat vapaammat?

Muista, mikä on tärkeintä.

Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että pääsette sanomaan puolisollenne tahdon. Musiikin merkitys on suuri mutta tarkastele silti tilannetta kauempaakin. Onko se yhtä merkityksellinen asia sinulle vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuodenkin jälkeen? Perinteisessä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, ja jokainen solmittu liitto ja vihkiminen on uniikki vaikka marssit olisivat samat kuin muilla. 


Halusitko tai haluaisitko sinä jotain perinteisiä musiikkivalintoja kirkkoon vai ehdottomasti jotain aivan muuta?


Sinua saattaisi kiinnostaa myös tämä: Minä ja musiikki + kirje teini-ikäiselle itselleni

6 kommenttia:

  1. Kiva kirjoitus :)

    Kieltämättä ensimmäinen ajatus itsellänikin (äärimmäisen epäuskonnollisena ihmisenä, kirkosta eronneena, jolle kirkkohäät eivät koskaan tulisi mieleenkään) oli, että miksi ylipäätään pitää häitä kirkossa, jos sen "säännöt" ja perinteet eivät miellytä? Toisaalta hieman kypsyneempi ajatus voisi kuitenkin olla sellainen, että ajat ja ihmiset muuttuvat, miksi ei kirkkokin? Ei kirkko voi olla mikään erillinen saareke, joka on täysin immuuni ulkomaailmasta tuleville vaikutteille ja sille yksinkertaiselle faktalle, ettemme enää elää 1900-luvulla, emmekä itseasiassa edes 2000-luvun alussa.

    Joten perinteitä on ihan terveellistäkin välillä ravistella ja koetella vähän rajoja, ehkäpä kirkko muuttuu sitä myötä suvaitsevammaksi askel kerrallaan.

    - Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas, Emmi, huipusta kommentista. Olen itse miettinyt tuota samaa paljon mitä sanot. Jälkikäteen jopa kysyin miksi ylipäätään kirkkohäät, kun ei uskonto meille ole mitenkään suuri asia. Toisaalta, koska se ei ole meille iso asia kumpaankaan suuntaan mutta osalle lähipiiriä se on niin kirkkohäät sinänsä oli ainakin heitä ajatellen kiva juttu. Itse rakastan urkuja ja kirkkoa miljöönä.

      Sitten taas kirkon uusiutuminen. Siitä onneksi on jo muitakin merkkejä kuin Star Wars- musiikin soittaminen häämarssina. Perinteiset häämarssit ovat nekin näytelmistä ja eikös niissäkin aika maallinen sisältö ole? Hyvä ja paha vastakkain, ymmärtääkseni Raamattu toistaa samaa teemaa. Minusta olisi tekopyhää soittaa näytelmämusiikkia vain siksi että niin on tehty aina mutta kieltäytyä soittamasta elokuvamusiikkia, koska se on "uutta".

      Häät on mulle kyllä näin jälkikäteenkin ongelmallinen alue. En tahdo päästä niistä yli ollenkaan ja joidenkin asioiden osalta silmät aukenivat vasta nyt kun paine pirskeiden järjestämisestä poistui. Näinhän ei tietenkään saisi sanoa mutta aika monta asiaa tekisin nyt toisin :)

      Poista
    2. Oonkin mielenkiinnolla seurannut paneutumistasi häihin, enkä vieläkään oikein ymmärrä, miten se oli ylipäätään kolmen lapsen äidille fyysisesti mahdollista :D Itse auskultoin häiden aikaan ja energiani meni täysin töihin, häät tulivat siinä sivussa. Tosin olivat pienet ja vierasmäärä minimaalinen. Silti olen niihin myös jälkikäteen tyytyväinen - vaikka avioliitto onkin jo päättynyt. Jos toinen kerta tulee (tällä hetkellä tuntuu, ettei mitään tarvetta sellaiseen ole), mennään vieläkin pienemmällä kaavalla. Tyyliin maistraattiin ja ulos syömään & jonnekin ihanalle matkalle kaaaauas pois.

      Toki on tärkeää, että jokainen järjestää pariskunnalle sopivat häät, mutta en silti ymmärrä, miten ihmisten aika ja energia riittää tuollaiseen puserrukseen. Respect!

      Poista
    3. No, miten sen nyt sanoisi nätisti.. näinä kotona lasten kanssa vietettyinä vuosina koen, että olen joutunut tavallaan supistamaan ja kutistamaan itseni (ekaa liiaksikin ja tokaa vaan kuvaannollisesti :D) ja keskittymään muihin. Koska mikään aikuisten ihmisten aktiviteetti kuten työt tai opiskelut ei oo olleet millään muotoa mahdollisia niin oon heittäytynyt kaikkiin tuollaisiin projekteihin mitä elämä on tarjonnut. Synttärit, muut juhlapäivät ja sitten nuo häät.

      Minä nautin ihan täysillä koko siitä ajasta kun noita juhlia sain järjestää, en mitenkään voisi kuvitella juhlivani yhtään vähemmällä :D Ja toki olen minäkin tyytyväinen (ihan kiva kasiplus), en sitä sano, mutta en myöskään parantumattomana perfektionistina ja itsenimoittijana voi olla näkemättä niitä asioita millä niistä olisi saatu _vieläkin_ paremmat. Niitä asioita ei näe kukaan muu, ei siis edes mun mieheni joka tietty järjesteli mukana.

      En jaksa uskoa että koskaan tulee tilannetta tai asiaa mihin voisin olla täydellisen tyytyväinen, oon sisäisesti tyytymätön aina vähäsen. Toisaalta se on hyvä asia, koska se ajaa mua aina tekemään vähän paremmin kuin edellisellä kerralla, oli asia mikä vain, mutta toki, onhan siinä se raadollinenkin puoli. Ettei ikinä ole mihinkään saavutukseensa täysin tyytyväinen. Vielä loppuun tähän "sitähän sää kysyit"- romaaniin: mulla usein tyytyväisyys asioihin kasvaa, kun aika kuluu eteenpäin ja saan niihin etäisyyttä.

      Mä en taas ymmärrä miten ihminen voi selvitä yliopistoon (ja -sta!) plus vielä kaikki muu mitä oot saavuttanut senkin jälkeen. Ihailen sua kauheasti, haluan että mustakin tulee isona niin aikuinen ja tolokku kuin susta :) Elät niin täydellisen erilaista elämää kuin minä, että sen seuraaminen on ihan kuin katsoisi elokuvaa. Miten erilaisiin asioihin voi keskittyä kun ei tarvi käsitellä ihmispaskaa useita kertoja päivässä, se on hämmästyttävää! :D

      Poista
  2. Mun mielestä elämässä ylipäätään on kysymys just noista jutuista, joista kirjoittelit - löytää asioita, joista juuri minä saan kiksit ja joista minä nautin. Sillä ei niin hirveästi (tai yhtään) ole merkitystä, mitä muut ajattelevat tai mistä muut nauttivat. Toki niitä omia intohimojaan on syytä toteuttaa niin, etteivät muut hirveästi kärsi, mutta pointti varmaan tuli selväksi :) Siinä missä toinen nauttii metsässä kävelystä, toinen saa kiksinsä kirjan lukemisesta ja kolmas kirjansidonnasta. Ja joku taas vaikka kaikista noista vuorotellen (tai yhtä aikaa).

    Ja voi hyvänen aika, mitä kohteliaisuuksia, ihan tässä punastuu! KIITOS. Tuon takia minusta onkin niin tärkeää ja rikastuttavaa, että tietää monen ihmisen taustoja ja tuntee vähän heidän elämäänsä, jotta voi nähdä, että ihminen voi elää täysipainoista ja onnellista elämää niin monella tavalla. Elämä kuitenkin vie meitä, eikä me sitä, joten ihan täysin valintakysymyksiä eivät kaikki asiat suinkaan ole. Elämää taaksepäin katsellessa on toki helppo hahmottaa kohtia, jossa se lähti kulkemaan ratkaisevasti johonkin suuntaan, mutta eipä niitä hetkiä juuri niiden käsillä ollessa välttämättä tunnista. Eikä tarvitsekaan. Mun elämä saattaa ulkopuolisen silmiin näyttää kovastikin aikuiselta ja siltä, että olen jotenkin suunnitellut kaiken tämän, mutta.. :D Noh - totuus on aika kaukana siitä. Yritän kuitenkin elää siten, että nautin asioista, joita mulla on, enkä niinkään murehdi sitä, mitä mulla ei ole. Kaikilta meiltä kuitenkin puuttuu paljonkin asioita, mutta toisaalta kaikilla myös on paljon arvokkaita asioita elämässään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin just noiden omien juttujen löytäminen on elämässä oleellisinta. Sen lisäksi että voi oppia uutta. Parhaimmassa tapauksessa nämä kaks on samassa paketissa :)

      Niinpä, elämä on valintoja täynnä mutta niitä tehdessä ei tiedä mihin kaikkeen se loppujen lopuksi vaikuttaa, hyvä niin. Eikä aina välttämättä hoksaakaan tekevänsä valintoja ylipäätään! Kun se valitsematta jättäminenkin on valinta.

      Viisaita puhut, kuten aina :) Ihanaa kun kommentoit mun höpöttelyjä.

      Poista