maanantai 11. syyskuuta 2017

And so the adventure begins..


 

Naimissa ollaan! Viikko sitten jalat alkoivat etääntymään maasta ja se huipentui viime lauantaihin kun sain lupautua elämäni miehelle. Hääpäivä oli uskomattoman ihana varhaisesta aamusta seuraavaan varhaiseen aamuun ja leijuminen rakkauskuplassa senkun jatkuu. Kerron myöhemmin hääpäivästä lisää, nyt haluan keskittyä meidän häämatkaan, jolle lähdemme perjantaina. 

Täällä pohdiskelin häämatkatoiveitamme ja sain ihanan paljon kommentteja ja suosituksia sekä tänne että blogin Facebook- sivuille. Asiaa pureskeltiin huolella sekä miehen kanssa että läheisten ystävien ja lopulta päätös syntyi - lähdemme Lappiin! 

Matka-aikamme on lasten ja loma-ajan ulkopuolella matkustamisen vuoksi vain neljä päivää, joka olikin yksi suurimmista syistä miksi päädyimme matkustamaan kotimaan rajojen sisäpuolella. Lisäksi halusimme että voimme häämatkallamme keskittyä toisiimmme ja rentoon yhdessäoloon sensijaan että olisimme stressanneet lennoista, kielimuurista ja kaikista muista haasteista mitä ulkomaanmatkailu tuo tullessaan. Ollaan matkustettu ihan todella vähän molemmat ja ollaan aika reaktioherkkiä mitä muuttujiin tulee. Pelattiin siis varman päälle ja valittiin tässä kohtaa se helpompi vaihtoehto.


Kuva täältä.

Kun päätös oli tehty ja suuntimat asetettu Leviä kohti, lähestyin paikallista Break Sokos Hotellia ja ehdotin yhteistyötä. Minulle vastasi ihana Virpi Mäkilä, joka Sokos Hotel Levin hotellipäällikkönä hääräilee ja ilokseni suostui ehdotukseeni. Yövymme romanttisessa saunallisessa huoneessa neljä yötä ja nautimme Lapin upeasta ruskasta. Hotelli tarjoaa meille yhden yön*. 

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä selvempää on että meidän häämatkamme ei oikeastaan olisi voinut suuntautuakaan mihinkään muualle. Jo pelkkä ajatus hotellista ja Lapista alkaa rentouttamaan häähumusta väsynyttä mieltä :)

Ravintola Kiisa. Kuva täältä.


Kuva täältä.

Tutkailtiin hieman aktiviteettimahdollisuuksiakin netistä koska ei todellakaan aiota lojua hotellihuoneessa koko aikaa. Nyt kun päästään kahdestaan seikkailemaan ja vieläpä noin upeisiin maisemiin niin todellakin se käytetään hyödyksi! Metallimies innostui jopa vaellusratsastuksesta ja sehän minulle sopisi paremmin kuin hyvin. Toki otamme mukaan myös meidän järkkärin ja toivotaan että bongataan revontulia. Vaeltamassa aiotaan käydä tietysti ja ehkä kylpylässäkin. Mahdollisuuksia tuntuu olevan tosi paljon! Hotelli näyttää kuvista aivan ihanalle, niitä olenkin ripotellut tähän tekstin sekaan.

Kuva täältä.

Nyt järjestelemme häiden jälkeiset käytännön asiat kondikseen näinä muutamana päivänä ja perjantaiaamuna suuntaamme kulkumme kohti Leviä ja täydellistä minihäämatkaa <3 

Pistäpä seurantaan blogin insta, jos se ei jo ole. Sinne nimittäin päivittyy kuulumisia blogia useammin ja nopeammin. Jos taidokkaat maisemakuvat ja supersöpöt lapinkoirat kiinnostaa niin Virpin instatilille löydät tästä.
Lisäksi annan suosituksen seurata myös hotellin omaa instaa, kliks
ja toki myös hotellin Facebook- sivuja.

*yhteistyössä Break Sokos Hotel Levi