maanantai 8. toukokuuta 2017

Hyvän olon- lasit riittämättömyyden hoitoon

Elämässä on tärkeää saada olla terveenä ja yrittää pysyä terveenä. Lapset, ystävät, oma koti, toimeentulo, henkilökohtaiset saavutukset.. lista on pitkä. Elämään kuuluvat myös menetykset, epäonnistumiset ja vastoinkäymiset. Tänään kirjoitan siitä, että oivalsin jotain. Moni teistä on varmasti tämän oivaltanut jo aiemmin mutta ehkä tästä on jollekulle apua tarkastella omaa elämäänsä erilaisin silmin.

Kuka on joskus miettinyt miten riittäisi? Jollekulle ihmiselle, työssä, opiskelussa, harrastuksissa, äitiydessä, parisuhteessa, ystävyydessä, mahdollisesti jopa kaikkien näiden yhdistämisessä. Kuka on joskus miettinyt miten pystyisi olemaan kaikessa tai jossain tekemässään paras? Luokan paras, työpaikan tehokkain, parhaiten ystäväpiirissään ansaitseva, kaikista paras äiti, huomaavaisin puoliso.. 

Useinkaan riittämättömyyden hoitoon ei ole paras hoitokeino tehdä enemmän vaan kuunnella itseään enemmän. Mikä sitten riittää? Missä kohtaa muka toteat että no tässähän sitä ollaan parhaana kaikista? Aina tulee olemaan joku joka on sinua parempi, jos tarkastelet asiaa näin.

Mitäpä jos sensijaan miettisit miten olisi mahdollisimman hyvä? Sinulle ja muille (tässä järjestyksessä). Millainen äitiys toisi sinulle ja sitä myötä lapsillesi hyvän olon? Millaisessa ystävyyssuhteessa sinulla on hyvä olo? Kaikki ihmiset eivät tee sinulle hyvää, olivatpa he yleisesti ottaen kuinka hyviä ja mukavia ihmisiä tahansa. Jos joku saa sinut tuntemaan itsesi huonommaksi miksi pysyisit sellaisessa ihmissuhteessa? On helppo syyttää toista tai itseään mutta usein kyseessä on kahden kauppa. Toinen heittää syötin ja toinen nappaa sen. Hyvässä ja pahassa kummassakin.




Tee sitä mistä nautit ja mikä tuo sinulle hyvän olon. Vaikka sitä edeltäisikin yksi tai useampia kivuliaitakin vaiheita. Lenkille lähtemisen vaikeus on tuttua mutta monestiko lenkin jälkeen tulee harmiteltua liikkumiseen käytettyä aikaa? Vanhemmuudessa kaavamaiseksi opittu haitallinen käyttäytymismalli on tuskallista muuttaa mutta lopputulos on varmasti vaivan arvoinen. Parisuhteessa omaan itsenäisyyteensä tai oikeellisuuteensa tarrautuva joutuu astumaan kaaaaauas omasta mukavuusalueestaan, jotta voi oikeasti sitoutua toiseen, luottaa ja jakaa itsensä ja elämänsä. Ystävyyssuhteissa toisinaan joutuu päästämään irti.

Olen huomannut että mitä pienempi lapsi, sen paremmin heillä nämä lasit pysyvät päässä. He pyrkivät aina automaattisesti kohti omaa hyvää oloa. Liian lähelle tulevaa sukulaistätiä väistetään häpeilemättä oman äidin syliin ison itkun saattelemana, kiusaavan kaverin kanssa ei haluta leikkiä ja kun ylimääräistä energiaa on se puretaan vaikkapa juoksemalla ympyrää. Lapsella tarpeen ja toiminnan väli tuntuu olevan mutkattomampi. Totta sekin, että on eri asia elää lapsen maailmassa kuin aikuisen mutta omien tarpeiden tunnistaminen ja omaan hyvään oloon pyrkiminen tuskin koskaan on väärin.

Itse heräsin tämän oivalluksen myötä miettimään omaa elämääni. Kriittisyyttä tarvitaan, kun alkaa tarkastelemaan omia tapojaan toimia, ihmissuhteita ja tavoitteitakin. Toiminko siten kuten on kaikille paras? Jaanko aikani sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuovat minulle hyvän olon? Ovatko tavoitteeni elämässä sellaisia että ne tuovat minulle hyvää oloa? 

Ja viimeisenä: olenhan minä itse läheisilleni se, joka pyrkii tuomaan hyvää oloa myös heille?

2 kommenttia:

  1. Siis tuo pikkulapsivertaus on ihan loistava! Lapset ei koe syyllisyyttä, jos eivät vietä aikaansa kiusaavan kaverin kans jne. Mulle itelle ainakin suurin epäonnistumisen tunne on ollu joidenkin ystävyysuhteiden laimentuminem tai loppuminen kokonaan. Välillä tuntuu etten pääse ollenkaan yli niistä, vaan jahkaan, mitä olis voinu tehdä toisin tai että miksi edes kuvittelin ystävyyden olevan ikuisesti kestävää sorttia. Onneksi ystäviä on tullut myös lisää ja yritän antaa itelleni armoa, etten jäis vellomaan niihin menneisiin ystäviin, jotka eivät enää syystä tai toisesta jaa arkea kanssani millään tasolla. On helpottavaa päästää irti ja antaa itelleen anteeksi, kun siihen kykenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Samaistun tuohonkin, minä myös jahkailen ja usein syytän itseäni kaikista laimenneista ystävyyssuhteista. Mun on vaikea ymmärtää miten joskus tärkeä ja läheinen ihminen voi sitten toisena hetkenä tuntua etäiseltä. Ei oikein tiedä tulisiko lähempään suhteeseen pyrkiä uudelleen vai ottaa merkkinä siitä että kaikki ihmiset eivät vaan voi pysyä siinä lähellä aina. Ihmissuhde on kuitenkin aina kahden kauppa eikä toisaalta yksin voi asioita ratkaista paitsi tietty omalta osaltaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...