maanantai 10. huhtikuuta 2017

Bootcamp, round 7 (ja tavoitteiden päivitystä!)

Ärsyttää ihan hemmetisti olla tällainen fitnessklishee mutta annetaan nyt mennä kun on kerran aloitettu. Olen meuhkannut siitä, että rasittaa olla tällainen vetelä löllö joka ei pysty eikä kykene mutta myös painottanut sitä, että kymmenen lisäkiloa saa nyt kyytiä ja vähempi ei riitä. 

No, en nyt sitten tiedä enää siitäkään.

Kävin viime viikolla sen verran salilla, että ennen kuin mentiin koko perheellä uimaan (sali on uimahallin yhteydessä) polkaisin hien kuntopyörällä ja samalla kävin siinä ihmelaitteella seisomassa, joka osaa kertoa mystisiä lukuja mun kropastani. Viimemmäksi olen ollut laitteen analysoitavana syyskuussa ja nyt kiinnosti tietää missä mennään.






Yllätyin siitä, että en muistanut kuinka paljon painoin vielä syyskuussa! Paino on siis hilautunut kokoajan pikkuhiljaa alaspäin mutta se on tapahtunut niin hissuksiin etten ole oikein hoksannutkaan. Tässä taitaa olla vähän väliä silläkin missä vaa'alla lukemansa ottaa mutta suuntaa nyt antaa kuitenkin oli vaaka mikä tahansa.

BMI eli painoindeksi oli siirtynyt lähemmäs  normaalia sekin. En itse tästä kauheasti perusta, koska sen mukaan mun täytyisi painaa, ollakseni normaalipainon keskivaiheilla, 72kg ja se on minusta kyllä tosi vähän, ainakin jos haluaa että tuossa painossa olisi mukana myös lihasta. Otetaan tässä nyt huomioon se, että olen yli 180cm pitkä.

Rasvaprosenttikin näytti paremmalta ja luustolihasprosentti siihen suhteutettuna varsinkin. Rasvat olivat siis tulleet alaspäin ja lihasmassa ylöspäin. Kun painokin oli tippunut niin lopputulemana siis on (luottamatta nyt sen innokkaammin rasvaprosentteja mittaaviin laitteisiin, onhan tästä muutakin näyttöä) se, että pudotetut kilot ovat lähteneet juuri sieltä mistä pitääkin - vararavinnosta.

Mittaajana toiminut, minut viimeksi syksyllä nähnyt ohjaaja, kehui että voisi kuvitella painon pudonneen enemmänkin. Kerroin hänelle, että kymmenisen kiloa on jäljellä tavoitteeseen mutta hän saikin mut ajattelemaan. Keskusteltiin siinä, että jos lihasmassaa tahtoo kasvattaa niin kymmenen kilon pudottaminen tässä kohtaa kun kyse on kuitenkin "vain" lievästä ylipainosta, on oikeasti aikamoinen työsarka. Sitä sitten jäin päässäni pyörittelemään ja totesin että voisin päivittää mun tavoitettani..

Alunperin tavoitteena pitämäni vaakalukema on siis se paino, johon pääsin kesällä 2014 juuri ennen kuin aloin odottamaan meidän nuorimmaista. Tällöin edellinen vauva oli siis just täyttänyt vuoden ja kroppa oli aikamoista mössöä. Mulla on aina ollut aika huono lihaskunto enkä ikinä ole ollut lihaksikas. Hoikka ja pitkä- sekä kapearaajainen (mun narukädet ovat olleet esim. entisellä työpaikalla ihan vitsi :D) olen ollut suurimman osan ajasta. Tuolloinkin, juuri edellisen raskauden kilot karistaneena lihasta tuskin oli nimeksikään. Tuntuisi siis hullulta nyt kasvatella lihasta ja silti pitää kiinni tavoitteestaan? Lihas painaa enemmän kuin läski. 


Tässä on superherkullinen annos tonnikalapihvejä, jotka tein Pirkan chilitonnikalasta.

Nyt päästään siihen fitnessklishee- osuuteen. Tietyn vaakalukeman sijasta siis.. tattadadattadaa.. pyrin siihen, että peilikuvaan voi olla tyytyväinen. Mitään mittanauhalukemiakaan on paha lähteä määrittelemään, kun en ole enää riskirajoilla vyötärölihavuudenkaan tiimoilta. Jotain tavoitetta painon suhteen silti haluan säilyttää mutta otan vähän joustavamman lähestymistavan ja huomioin toivottavasti kasvavan lihasmassankin.

Olen arastellut paljastaa mun varsinaista painoani mutta en sitten oikein osannut perustella itselleni miksi. Se tuntuu isolta lukemalta mutta toisaalta, olenhan pitkäkin. Allaolevasta kuvasta käy ilmi koko totuus ja nuo mittaustulokset sekä syyskuulta että viime viikon tiistailta. Pohdiskelin, että päivitetty tavoite mulla voisi olla 83kg. Siinä ollaan jo BMI- taulukonkin mukaan normaalipainon rajoissa ja tuollaiseen lukemaan mahtuu jo lihastakin mutta ei jää liiemmin tilaa läskille jos siis sitä lihasta onnistuu itselleen rakentamaan :) Muitakin tavoitteita mietin mutta niistä lisää toisella kerralla!



Muutoin seiskaviikko kului kisaväsymyksen kourissa. En tiedä laittaisinko kiireellisen arjen, kevätväsymyksen, hormoonien vai jonku pinnan alla kytevän flunssapöpön piikkin mutta olo ei ollut normaali eikä ole vieläkään. Olen ollut tosi väsynyt pitkistä yöunista huolimatta, kiukkuinen ja itkuherkkä. Naisten"taudeillakaan" tätä ei oikein pysty selittämään. 

Oli mitä oli, annoin itselleni viime viikon osalta luvan löysätä, kun torstaina jalkatreeniä aloittaessani purskahdin itkuun. Nyyhkytin ja treenasin (ah, mitä uhrautumista tavoitteille! :D) kymmenisen minuuttia ja sitten löin hanskat tiskiin. Jos jotain olen viime vuosina oppinut niin sen, että väkisin eteenpäin painamalla ja omat tarpeensa tukahduttamalla saa aikaan vain pahaa

Tätä kirjoittaessani eletään siis jo viikkoa kahdeksan. Eka treeni kolmesta on tehty eikä vire ole kohdallaan vieläkään. En oikein tiedä mitä tässä nyt sitten keksisin, ehkä yritän lisätä lenkkejä joista olen pari viikkoa lipsunut. 

PS. Oma vaaka näytti lauantaina, perjantain turvottavasta ravintolamätöstä huolimatta 89,4kg eli alaspäin on tultu kahden viikon takaisesta huikeat 400g ;)

Matkaa päivitettyyn tavoitteeseen 6,4kg.

2 kommenttia:

  1. Olen seurannut blogiasi aika pitkään jo ja minusta sinä olet todella upea nainen! Ihan aikuinen nainen! Ja ihanan itsevarma ja niin pitääkin olla! Minun silmissä sinussa ei ole sitä kuuluisaa ylimääräistä. Se on jännä kun itse löytää itsestään noh..aika paljonkin epäkohtia, mutta toinen ihminen ei näe mitään vikaa.

    Oppisimpa olemaan itselleni armollinen.
    Mulla on kans narukädet :D voimattomat ja pitkät jalat ja mullakin on ihanne kuvana lihaksikkaampi vartalo. Oon aina ollut alipainoinen ja kolmen raskauden jälkeen keskivartalo on muodoton...Haluaisin löytää liikkumisen ilon ja saada liikunnan osaksi arkea, mutta miksi se on niin hemmetin vaikeaa:D

    Minusta tuo sinun päätöksesi on aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos IHANASTA kommentista! Mulla menee aika reilustikin kiloja "piiloon" tähän pitkään varteen mutta on niitä silti :) Tosi on kuitenkin, että itse katsoo itseään tosi paljon kriittisemmin kuin muut.

      Armollisuus voisi olla koulussa yksi oppiaine, niin moni (nainen varsinkin) kokee omaavansa sitä puutteellisesti. Oon kyllä kuullut että ikä tuo sitä lisää, ja huomaan sen kyllä itsekin jos vertaan vaikka kymmenen vuoden takaiseen, ehkä jossain lähempänä eläkeikää sitten ei niin jaksa nipottaa? :)

      Liikunta, uargh. Sehän siis totisesti tuo hyvän olon enkä ole ruukannut tehtyjä treenejä harmitella mutta joka ikinen kerta joudun silti tekemään sen päätöksen liikahtaa. Toisilla se tulee enemmän luonnostaan, luulen että tämä(kin!) asia täytyisi pystyä hyväksymään osaksi itseä. Voihan myös olla että se ikäänkuin automatisoituu kun harjoittelee. Kun aikataulut kiristyy niin liikunta on usein se mistä on mukamaste vara tinkiä, kumma homma sekin.

      Kiitos vielä, et arvaakaan miten sun kommenttisi mieltä lämmitti <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...