maanantai 20. maaliskuuta 2017

Bootcamp, round 4

Tänään kirjoitan lyhyesti ja ytimekkäästi Bridal Bootcampin neljännestä viikosta. Mitään ei tapahdu missään. Sentit eivät vähene, kilot eivät katoa, peilikuva ei muutu. Peilikuva ei tietenkään muutu siksi, koska mitään todellista muutostakaan ei tapahdu. 

Läski on ikuista ja kävelen alttarille allit hytkyen ja kaksoisleuka liikutuksesta väpättäen. Kyllä on kaunista.

Olen ikäänkuin risteyksessä nyt, jossa päätän että jatkanko tätä tuloksetonta itseni rääkkäämistä vai palaanko entiseen. Eihän se entinenkään tietenkään ole parempi mutta vaatii vähemmän vaivaa ja ponnisteluja ja jättää enemmän vapaa-aikaa asioille, joita todella haluan tehdä (joo, se ei tosiaan ole askelkyykyt!). Painokin pysyi sillä vanhalla menetelmällä yhtälailla paikoillaan. 

Tosi vihainen, pettynyt ja neuvoton olo. Olen tehnyt kaiken kuten pitää, syönyt tarkasti ja liikkunut riippumatta siitä onko huvittanut vai ei. Kaikki on teoriassa kunnossa mutta ilmeisesti jossain vielä mättää?

Vielä muistin virkistykseksi: 

Viikko 1, josta löytyy pidemmästi täältä.
Lähtötilanteen kartoitus ja projektin polkaiseminen käyntiin. Silloin vasta opettelin sekä treenejä että ruokailuja. Onnistumisiakin tuli vaikkakin oma rapakunto otti otsalohkosta ja lujaa. Tän viikon saldona oli toki yksi miinussentti jokaiseen leveysmittaan. Mitään juhlia en järkännyt koska tiesin niiden senttien olevan ne hiilaripöhötykset, jotka kropasta kaikkosivat.
  
Viikko 2, josta löytyy pidemmästi täältä.
Treenijaksamisessa edistymistä kun laadukas eväs antoi virtaa. Talven eka hiihto ja perustreenien vääntämistä. Kyyneliä punnituspäivänä, kun lujasta yrittämisestä ja itsekurista huolimatta painoa oli tullut lisää

Viikko 3, josta löytyy pidemmästi täältä.
Puoliväkisin väännettyä positiivista palautetta itselle etten ollut vielä antanut periksi vaikka paska olikin osunut tuulettimeen. Ahaa- elämys siinä, ettei jaksa treenata jos vatsa on typötyhjä. Iloa pienentyneestä vatsalihaserkaumasta. Lopussa laskelmia kaloreista eli lisääntyvää ahdistusta tuloksettomasta puurtamisesta.

Ja tässä ollaan. Eka neljän viikon sykli takana eikä tsemppimeiningillä, tiukalla ruokavaliolla tai hiellä ja kipeillä lihaksilla ole toistaiseksi tehnyt mitään tulosta. Kamalan negatiiviset fibat pulppuaa vaikka miten koitan kaivaa fitspiration- lähteestä positiivisuutta. 

Vertaistukea kaivataan? Onko kukaan muu painojumittanut viikko toisensa jälkeen oppikirjamaisista miinuskaloreista huolimatta?

PS. Vaa'an poisjättämisen mainitseminen ankarasti kielletty. En usko tosiasioiden kieltämisellä olevan mitään taikaa.




6 kommenttia:

  1. Vertaistukea tarjolla! Minä oon syönyt järkevästi, pistänyt salaattia lautaselle enemmän kuin kotiruokaa, painottanut syömiset aamuun/aamupäivään. Lisännyt lihaskuntotreeniä ja kestävyysliikuntaa, mutta ei. Läski todella on ikuista. Vituttaa niin ettei veri kierrä. Senttejä ei oo kadonnut YHTÄÄN, eikä kilot karisseet. Yritystä takana kohta kolme kk.

    Mutta väitän, että mikään ei äkkiä käykkään. Säännöllisyys, ja pikkuhiljaa tapahtuvat muutokset on tärkeämpiä. Ja uni! Nukkua pitää kunnolla. Harmi vaan, että kärsivällisyys ei kuulu mun ominaisuuksiin, saati että mun vuorokaudessa ois tunteja niin paljon, että ehtis nukkua sen 8-9 tuntia joka yö...

    TSEMPPIÄ! Sulla on vielä aikaa, kun jaksat vaan. Ei liikaa, ku vähä kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuesta! Eilen tätä asiaa tuolla yhdessä ryhmässä porukalla pohdittiin ja jotku sanoi ettei kroppa luovuta kiloakaan jos on hormoonit sekaisin. Mulle laitettiin elokuussa hormonikierukka plus että lopetin imetyksen about kuukausi sitten, eli nekin voi sekoittaa. Voisko sulla johtua jostain vastaavasta?

      Myöskin jojottaminen (mun tapauksessa nyt tää raskaudet +25 ja sit niistä takas) tekee, että mitä useammin sen teet, sen vaikeampaa palautua. En enää uskalla tehdä yhtään lasta! :D

      Uni, huoh! Arkiöinä noin seitsemän tuntia, en tiedä sitten onko se kuitenkin liian vähän. Viikonloppuisin saan nukkua enemmän kun ihana mies nousee lasten kanssa.

      Eiköhän me täältä nousta, pää vaan vaatii näemmä aikaa myös mukautua siihen ettei kroppa suostu mukautumaan siihen mitä pää tahtois :D Tsemppiä sinnekki!!

      Poista
  2. Mä sulle jo kommentoinki facebook ryhmään omia kokemuksia. Ei muuta ku tsemppiä ja pitkäjänteisyyttä hommaan, hyvä siitä tulee.

    Ja tuli ihan paha mieli, miten kirjoitit itsestäsi tässä tekstissä, "Läski on ikuista ja kävelen alttarille allit hytkyen ja kaksoisleuka liikutuksesta väpättäen. Kyllä on kaunista.". :( Voi kun voisit muuttaa näkemystäsi itsestäsi. Projektia on paljon helpompi toteuttaa, kun yrität hyväksyä itsesi jo nyt ja puhut itsestäsi kauniimmin. <3 Tulet olemaan kaunis morsian, putosi kiloja ei yhtään tai useampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi <3 Meillä kaikilla ei ole myönteistä minäkuvaa, se on minusta itsestänikin harmi. Ikävää joutua myöntämään itselleen ettei kelpaa jos ei x tai x. Nyt tökkii nämä viimeisimmät raskaudessa hankitut lisäkilot ja huono "suorituskyky" jos näin voi ihmisestä sanoa. Haluan päivän olevan täydellinen ja kun en asioiden kulkuun välttämättä voi niin vaikuttaa mutta omaan ulkonäköön kyllä.. Omia yo- kuvia en voi edes katsoa, olen niissä niin paksu kun oon viimeisilläni raskaana.

      Poista
  3. Ei, sinä et oo ainut jolle on näin käynyt! Verkko/ryhmävalmennukset on monesti hyviä, ajatus ainaki on kaunis, mutta kaikki ihmiset ei vain aina toimi saman kaavan mukaan, niinkuin ajatus.
    Ihimismieli on siitä hankala, että se haluais tuloksi HETI, että motivaatio säilys. Mutta entäpä jos sun elimistö onkin säikähtänyt vähentynyttä kalorimäärää ja tarraa entistä tiukemmin kiinni siihen mitä saa? Entä jos se on säikähtäny uutta ja lisääntynyttä liikuntaa ja paino ei siksi putoa? Ajan siis takaa sitä, että ihminen on kokonaisuus; ei välttämättä riitäkään että syö ja liikkuu niinkuin "pitää". Pitäs vielä saada pää pysymään mukana, hyvässä mielessä. Jos sulla on stressiä (ihan mistä vaan, jopa siitä että laskeeko paino, miksei se laske, millon pitää seuraavan kerran syyä, treeni vituttaa... jne.) niin ei se sun keho tiedä mistä se stressi johtuu. Se luulee, että on hätä ja kerää energiaa selvitäkseen hädästä. Näin niinkuin palikkakielellä lyhennettynä. Siksi se vaaka usein käsketään unohtamaan, kun sitä tuijotellessa se stressi tuppaa tulemaan. Jos sen sijaan keskittyy omaan oloon, siihen mahtavaan kliseiseen "matkasta nauttimiseen" niin tuloksiapa voiskin alkaa tulla.

    Ja kirsikkana kakun päällä, tämä siis vain yks mahollinen skenario.
    Monta muutakin vaihoehtoa varmasti on. Silti tämä laiskaperse toivoo, että jaksasit vielä jatkaa! Aattele niin, että onko siinä vanhassa oikeesti parempi? Muutos vaati aina aikaa tottua, mutta antaako uus ruokavalio kuitenki paremmin energiaa ihan arkeenkin? Tai piristääkö liikuntahetki sitteki enempi ko koomaminen sohvalla?

    Tsemppiätsemppiä ja tsemppiä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa, mistä matkasta nauttimiseen kysyn vaan? :D Toki joo liikunnasta tulee hyvä olo mutta nyt kun teen sitä tälleen tavoitteellisesti (mikä toisaalta on ainoa keino jonka uskon tuovan tuloksia, sellainen omaehtoinen läpsyttely ei näemmä toimi sekään) niin kyllä ihan väenväkisin saan vetää trikoot jalkaan ja alkaa kyykkäämään. En oo luontainen liikkuja vaan mun täytyy tehdä se valinta jokaikinen kerta erikseen. Tässähän se ongelman ydin just onkin! En saa sitä todella hyvää oloa itselle ellen näe tuloksia, se on vähän kuin ompelis saatana sauman toisensa jälkeen ja aina ne samat saa ommella uudestaan :D Lievästi turhauttavaa.

      En voi kieltää etteikö tällainen syöminen tois enemmän virtaa ja etteikö treenin jälkeen ois parempi olo MUTTA sitä ruoanlaittoon ja treeniin käytettyä aikaa en saa takas kuitenkaan. Sillä aikaa vois tehdä jotain muuta "näkyvää".

      Tajuan itsekin millainen suorittaja mä olen ja että se on ongelma. Mulle on hankala ymmärtää tällaisia asioita jotka ei oo konkreettisia ja tavallaan todellisia. Nytkin voi vaan spekuloida mistä tää johtuu, onko hormoonit vai hälytystila vai syönkö kuitenkin liikaa/liian vähän, onko liikaa hiilareita, treeniä vähän/paljon, nukunko tarpeeksi.. Omasta mielestä kaikki on NUMEROINA okei mutta just sen ulkopuolelle jäävä epämääräinen spekulaatio mua rassaa. Kun en tiedä! Miks mun pää ja kroppa ei tajua toisiaan ja tee yhdessä töitä tän eteen?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...