sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Bootcamp, round 2.




On aika kertoa Bridal Bootcampin tokan viikon kuulumiset. Eka viikko oli opettelua ja totuttelua eikä mitään semmoista superhehkutusta sen perusteella irronnut. Enemmän starttiviikosta voit lukea täältä. Toisen viikon osalta meininki oli jo vähän parempi, mutta toivon että seuraavien kymmenen viikon aikana vielä nähtäis parempiakin aikoja. 

Treenit olivat samat kuin viime viikollakin. Kolme kappaletta pakollisia ja extrana vapaaehtoinen pakaratreeni. Tein pakolliset ja pakaratreenin sijasta valitsin urheilla ulkona. Ohjelmat olivat viime viikosta tutut eikä treenaamisen lomassa mennyt niin paljon aikaa ohjeiden tankkaamiseen eli niistä sai siinä mielessä enemmän irti. Treeneissä on kiertoharjoittelua ja ihan tavallisia sarjana tehtäviä liikkeitä, joiden välissä on palautus ja sitten on supersarjoja. Viikon positiivisin asia on huomaamani edistyksen hippunen, joka näkyi siinä että jaksoin jokusista itselleni haastavista liikkeistä tehdä kaikki määrätyt toistot ja sarjat. Tokkopa fysiikan edistymistä niinkään mutta tasapainoinen eväs on varmaan tehnyt tehtävänsä ja tuonut tekemiseen lisää poweria.




Sykemittarin laitoin huvikseni parin treenin ajaksi ja melkein 700 kaloria hukkasin kiertoharjoittelussa, jossa kyllä tulikin niin mieletön hiki että! Hidastempoisempi sarja+palautus- treeni vie pikkuisen vähemmän, noin 500kcal. Palauttelevia lenkkejä tuli tehtyä tällä viikolla vähän vähemmän mutta tänään käytiin mun esikoiseni kanssa hiihtämässä yhdessä. Noloa myöntää mutta oli mun eka kerta suksilla tälle talvea! Ehkä useammallekin talvelle, en yhtään muista ehdinkö viime talvena hiihtelemään? Vähän epäilin, että joudun himmailemaan kun lapsen kanssa lähden mutta neiti sujutteli niin reippaasti, että taidanpa ottaa hänestä vakikaverin ladulle <3 Tunteroisen hiihto meni puoliksi rasvanpolttosykkeellä ja puoliksi kovempitempoisen harjoituksen piikkiin. Luulen, että maksimiksykkeet otin meidän pururadalla olevan korkean mäen laella, kun en ole mikään hurjapää. Kuusi kilometriä hiihdettiin.

Ruokaohjeiden noudattaminen on ollut helppoa muutoin paitsi ateriavälien muistaminen. Erityisesti näin viikonloppuisin, kun mieskin on kotona eikä lasten rytmistä kiinni pitäminen ole vain mun kontollani, tahtoo oma ruokarytmi venyä. Välipalan sijoittaminen järkevästi on osoittautunut mukamaste tosi vaikeaksi, kun lounaan ja päivällisen väli ei ole kauhean pitkä. Ihan tehtyjä vaikeuksia, ei oikeita :)

Tällä viikolla kokeilin yhtenä päivänä tehdä bataattihampurilaisia. Idean nappasin Fitverstaan fb- sivun feedistä. Ekalla viikolla tein jauhelihapihvejä eli naudan jauhelihaa, mausteita ja yksi kananmuna sekaisin ja tällä viikolla kokeilin saman broilerin jauhelihasta. Kana kaipaa kyllä tosi reilulla kädellä mausteita mukaansa ja pihvit jäivät vähän vaisun makuisiksi. Koska bataattikaan ei mikään voimakkaan makuinen ole, niin resepti jätti pikkuisen toivomisen varaa. Ehkä säädän sitä vähän ja laitan sitten tänne teillekin tyrkylle.






Aamupala on ainoa ruoka, jonka olen pitänyt vakiona. Tykkään tuorepuurosta ihan kauheasti ja onneksi sain näilläkin ohjeilla vähän sumplimalla tehtyä varsin toimivan ja maukkaan tuorepuuron itselleni. Aamulla en ole ihminen vaan jokin tosi esihistoriallinen versio siitä. Herättyäni haluan hetimiten ruokaa. Kävelen käytännössä suoraan sängystä aamupalalle ja tuorepuuro on osoittautunut aivan mahtavaksi evääksi, se kun on valmiina syötäväksi HETI. Lapsetkin tietävät ettei äitiä kiinnosta kuulumisten vaihtaminen ennenkuin aamupala ja kahvi on nautittu :D 

Toivottua tulosta vaille jäin tälläkin viikolla ja lauantai, eli punnituspäivä, alkoikin itkun tihrustamisella. Tällä hetkellä siis saldona kahden viikon jälkeen on lähes kokonainen kilo plussaa. Aivan mieletön pettymys! Valmentajat tsemppasivat, että kroppa totuttelee muutoksiin ja vakuuttelivat että muutoksia oikeaan suuntaan voi huoleti odotella vielä viikon pari. Kaikkihetimullenyt- ihmistyyppiä edustavana herkkusuuna on aika vaikea jaksaa tsempata kun tulosta ei tule vaikka teen kaiken prikulleen. Vaaka on kehoitettu heittämään mäkeen mutta siinä missä joku päättää ettei sitä tarvitse niin minä ehdottomasti haluan puntarin kertomaan konkreettisen totuuden. After all - ylipainoa on kymmenen kiloa eikä se katoa vaikka puntarin roskiin nakkaisinkin.

Laskeskelin ruokaohjeen kalorit ja lepopäivinä jään noin viisisataa mokomaa miinukselle, treenipäivinä pikkuisen enemmän. Siinäkään ei siis mitään vikaa. Odotellaan.




Kolmas viikko käynnistyy huomenna ja se toivottavasti tuo miinustuulia ja hyviä hiihtokelejä!

Tavoitepainoon matkaa 11kg..

2 kommenttia:

  1. Bataattipurilainen näyttää hyvälle!Itse olen nyt neljättä viikkoa gluteenittomalla ja sekin vaatii etikettien tutkimista.Kun viljaa on vaikka missä.Tsemppiä painon pudotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla mutta reilusti saa laittaa mausteita :) Tuo onkin varmasti tosi haasteellinen juttu toteuttaa tässä viljan luvatussa maassa :D Kiitos ja tsemppiä sinne myös!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...