sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Baby can squat! (Bridal Bootcamp vk 1)

Viikko 1


Aloitin tämän viikon maanantaina yhteistyön Fitverstaan kanssa Bridal Bootcamp- ohjelmapaketin merkeissä. Sain ohjeet kotitreeniin (vaihtoehto olisi ollut myös sali mutta koen kotona treenaamisen olevan mulle kuitenkin matalamman kynnyksen hommia, vaikka salikorttikin löytyy) sekä ruokaohjeet. Koska mulla on takana kaksi perättäistä raskautta, josta kroppa ei ole täysin toipunut sain Fitverstaan Mirjalta myös lantionpohjatreeniin ohjeet, polvien vahvistamiseen liikkeitä (näistä vaivoista olen kärsinyt iäisyyden) sekä yhä olemassaolevan vatsalihaserkauman vuoksi pieniä modifikaatioita treeniohjeisiin siihen asti että rakoa saadaan pienemmäksi.

Valmennus kestää 12 viikkoa ja tuolle ajalle on tehty valmis kausisuunnitelma. Siihen on sijoiteltu viikon kolme pakollista treeniä ja extratreenit (pakarat, vatsa, hartiat sekä tabata). Aerobisia treenejäkin sekaan on ripoteltu jokunen. 







Lähtötilanne minulla on nyt siis se, että kolmannen raskauden aikana kerättyä ylipainoa on jäljellä vielä kymmenen kiloa. Itsekseni ja vähän avustettunakin olen jokusen kerran yrittänyt aloittaa ylimääräisten kilojen karistamista, löydät nuo intoa puhkuvat postaukset kaikki täältä. Matka on totisesti ollut pitkä ja yhä jatkuu. Omat ajatukset painonpudottamisesta, terveestä fysiikasta ja siitä mikä motivoi ovat kaikki kokeneet melkoisen metamorfoosin. Valmiiksi ei tule koskaan tässäkään mutta kehitystä on tapahtunut sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ensiksi hävetti lukea nuo postaukset mutta sitten tajusin: olenhan minä kuitenkin 8kg jo ekasta postauksesta pudottanut vaikkakin se on vienyt aikaa yli puolitoista vuotta.

Nyt kuitenkin halusin ihan selvän tavoitteen ja ammattilaisen tuen asiaan. Haluan tottakai näyttää upealta omana hääpäivänäni mutta vaikka se tavallaan tässä onkin se tähtäin, niin en tietenkään ajattele että se olisi päätepysäkki millekään (paitsi avoliitolle ja nykyiselle sukunimelle :D). Mitään intopiukeaa attitudea tähän ei tällä kertaa liittynyt. Superkyllästyminen jatkuviin selkäkipuihin, surkeiden ruokatottumusten tiedostaminen ja turhautuminen omaan kykyyn tehdä muutoksia toivat tähän. Päätin hoitaa treenin kerrallaan, tehdä ja syödä ruoan kerrallaan ja projektin ulkopuolisen ajan nauttia elämän muista iloista. Tavallaan robottina nyt suoritella tällaista 12 viikon työtehtävää ja jättää tunteilut sivuun.






Eka treeni = kylmä turska vasten kasvoja. Burbee todellakin näyttää helpommalta kuin on! Toistoja olisi pitänyt saada yli kymmenen neljässä sarjassa enkä päässyt kovinkaan lähelle sitä. Luulen, että muistutin sellaista jenkkisarjoissa nähtyä korkeaa kangasukkelia, jotka huojuu epämääräisesti kun sinne puhalletaan ilmaa. Minä vaan kävin välillä rähmälläni maassa ja sitten huojuin takaisin ylös :D

Toka treeni = alkulämmittely tuntuu niin turhalta ja tekis aina mieli se skipata. En ole skipannut mutta varmaan siihen voisi enemmänkin panostaa. Treenin eka liike taas hyppimistä ja heilumista eikä ollut vittusaatanaperkele kaukana. Mulla ei todellakaan ole mitään pomppufiilistä ollut vuosiin, kaikki sellainen tuntuu saavan tän vellirungon entistä enemmän kasaan. 

Kolmas treeni = niiiiiin olisi laiskottanut ettei hyppiminen huvittanut sitten tippaakaan. Raivostuttaa tehdä kaikesta se kevennetty versio ja silti jäädä määritellyistä toistoista jälkeen. Tuntuu tosi vaikealta kohdata se kuinka todella huonossa kunnossa on ja kuinka todella pohjalta joutuu rakentamaan kaiken uudelleen. Kolmannen treenin iloja oli se, että viimein tajusin miten kyykätään oikeaoppisesti! Jälkeenpäin haluan ajatella, että just se mieletön epämukavuuden tunne tönäisi jostain reunalta yli ja pidättelemättömästi raivokyykkäsin. Sitten se menikin oikein, jipii!






Kahvakuulaliikkeet treeneissä on mun lemppareita, niitä näkyy onneksi aika kivasti olevankin. Inhokkiliikkeitä on kaikki - kuten todettu - missä täytyy hyppiä. Tuntuu että mulla jää vararenkaat hyppimään minuuteiksi. Erityisesti kaikki hypyt, joissa ristikkäiset raajat heiluu eri suuntiin on osoittaneet ettei mulla näemmä olekaan mitään rytmitajua. Toinen jalka ja vastakkainen käsi eteen samaan tahtiin ei noin teoriassa kuulosta motorisesti kovin haastavalta. Ehkä se on se hyppely siinä joka sekoittaa :D Mun tän viikkoisista hyppelysuorituksista saisi videoituna taatusti YouTube- hitin..

Palautteluna olen tehnyt ihan kävelylenkkejä, yksin ja lasten kanssa. Eilen muistin laittaa sykevyönkin paikalleen ja mun tavallisella kävelyvauhdilla pysyy ihan kivasti 60-70% maksimisykkeestä, mikä siis mulla on noin 115-130pbm. Tunteroisen lenkillä huomaan että keskikropan tukilihakset alkaa väsymään niin että lantio notkahtaa eteen ja hartiat lysyyn. Siitä sitten kipeytyy selkä, kun sinne tulee turhaa painetta ja vetoa.

Foam rolleri meille muutti ystävänpäivänä mutta meistä ei todellakaan ole tullut kovin rakkaita ystäviä. Iltana eräänä rullasin kipupisteitä pohkeista ja nyt maksan. Ovat muuten herkkänä! Olen tosi kipuherkkä ja rullailin kyyneleet silmissä, kiroilin ja olin pahoinvoiva. Toisinaan sitä tuntee itsensä vähän säälittäväksi :D



Näitä piti syödä kaksi ja todellakin täyttyi vatsa vaikka tässä vähän aneemiselta annokselta näyttääkin.

Ruokaohjeet on olleet selkeitä ja niissä on oikeasti paljon vaihtoehtoja! Olen yrittänyt muistaa kuvata annoksiani ihan vaan dokumentoidakseni kuinka hillittömiä määriä ruokaa saa napaansa laihdutuskuurilainen mättää. Totesinkin, että ihan liian pieniä annoksia olen syönyt ja nimenomaan väärässä suhteessa toisiinsa. Väitän ihan pokkana, että juuri se on useimpien paino-ongelmaisten perisynti. Ihan vaikka tietämättömyyttäänkin vaikka tiedän kyllä kuinka helppo on itseään huijata tässäkin asiassa. Sain luvan syödä ylimääräisen välipalan, koska vielä harvakseltaan imetän. Päätin etten sitä syö, koska meidän imetystaival näyttää kohdanneen loppunsa mutta myös siksi kun en koe sitä tarvitsevani. Ei ole yhtään ollut nälkä ja se olisi sitten vaan yksi ruoka lisää mikä pitäisi muistaa syödä :D

Iltapala on ainoa, johon kaipaisin jotain lisää mutta tajuan miksi. Toinen perisynti mulla on se ihmeellinen iltabulkkaus, jolle en keksi muuta syytä kuin psyykkiset. Tottumus ja se, että jotenkin se on muka hohdokkaampaa se oma aika illalla, kun syö jotain (epäterveellistä). Muutoksen paikka tässäkin.

Lauantait on meillä lapsilla karkkipäivä ja päätin että silloin saan vähän löysää minäkin. Sen päätettyäni ei oikeastaan ollut edes mitään mieletöntä tarvetta mässätä. Saunajuoman join ja pienen namun itselleni sallin, kaasopalaverissa kahvin kanssa pullan. Miinuspuolena se, että päivän poikkeavat aktiviteetit sekoittivat mut ruokarytmistä ja sen huomasin sitten tosi isona nälkänä ja kiukutteluna.

Nyt, sunnuntaina, alkuviikon jalka- ja pakarajumit on hellittäneet mutta vastaavasti jumeilee yläkroppa. Huomenna aloitetaan sama kierros alusta paitsi että nyt osaan kyykätä! Yhteenvetona siis voi sanoa, että treenivitutus toi tullessaan yhden uuden taidon ja vei mennessään aika läjän kaloreita :) Painoon eka viikko ei tuonut toivottua muutosta mutta tammikuun puolivälissä otettuihin strategisiin leveysmittoihin oli jokaiseen tullut sentin vähennys.

Tavoitepainoon matkaa 10kg.

6 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että en tähän astisessa elämässä ole tavannut toista yhtä vittumaista liikettä kuin burbee 😂 Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näemmä ne on nuo "tuohan näyttää helpolta"- liikkeet, jotka vie viimeisenkin elämänhalun ihmisestä :D

      Poista
  2. Mää vihaan askelkyykky -hyppyä vähintäänkin yhtä paljon kun burbeeta! :D

    VastaaPoista
  3. Oho, kuulostaa just siltä että taatusti se jostain munkin treeniohjeista löytyy :D Vielä on se askelkyykynkin tekeminen ilman mitään pirun hyppimistäkin niin epävarmaa tekemistä että toivottavasti ei ihan pian tarvi haastavuusastetta lisätä.

    VastaaPoista
  4. Ja hei vuorikiipeilijä on kans kamala! Se ottaa aina jotenkin nivusiin tai muualle minne ei pitäs 😂

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...