maanantai 3. lokakuuta 2016

Maanantaiaamu luonnossa

Minä en ole aamuihminen. Herään hitaasti ja tuskallisesti. Heräämiseni aikana joudun kuitenkin olosuhteiden pakosta vaihtamaan vaippaa, pukemaan muita ja itseäni, aamupalattamaan kaksi tai kolme lasta ja itseni sekä pyrkiä vastaamaan iloisena sirkuttaville lapsille jotain vähän mukavampaa kuin "turpa kiinni", joka olisi rehellisyyden nimissä ainoa oikea vastaus ennen kahta kupillista kahvia. Toisinaan sekin lipsahtaa, myönnän. "Umpo kiinni" toisti keskimmäinen joku aika sitten perässä, nyt se osaisi sanoa saman jo paljon ymmärrettävämmin. Hups.

Tämä aamu oli yhtä hidas ja tuskallinen kuin aina ennenkin. Torkuteltiin liian pitkään ja sitten tuli vähän kiirus. Koululaista näytti ottavan päästä myös ja minä fiksuna aikuisena kiukuttelin hälle takaisin. Jonkinlaisen sovun vallitessa hän kuitenkin selviytyi koulumatkalleen ja minä aamiaispöydän siivouspuuhista kahvikuppi kourassa etsimään aikuista sisältäni, kun pikkuiset katsoivat aamun piirrettyjä.


 









Tovin istuttuani ja kaunista aamua ikkunasta ihasteltuani päätin, että voisimme lähteä puistoilun ja lenkin sijasta jokirantaan käveleskelemään, kuuraista luontoa ihmettelemään ja kuvaamaan. Lapset ovat siitäkin ihania olentoja, että ne lähtevät melkeinpä mihin vain riemumielin. Pyöräretken ainoa miinus olikin oikeastaan se, ettei Pikkusisko saanut ottaa omaa pyöräänsä vaan joutui kärryyn veljensä kanssa istumaan. En uskalla vielä lähteä itsekin pyörällä, jos arvaamaton 3-vuotias polkee omaansa.
Jokirannassa oli aika paljon porukkaa, osa keräili kameroita ja kolmijalkoja kasseihin. Nauratti etten ollut ainoa, joka oli todennut aamun olevan hyvä kuvaamiselle. Jätettiin pyörät uimarannan tuntumaan ja jatkettiin jokivarsitietä eteenpäin. Olen joskus kaverin kanssa koiria siellä lenkittänyt ja ainakin silloin tie päättyi metsään. Nyt ei käyty lähelläkään tien päätä, lapset eivät olisi jaksaneet kävellä sinne asti ja ihmeteltävää riitti lyhyemmällekin matkalle.









Minä napsin kuvia, lapset tutkiskelivat ympäristöään ja höpöteltiin yhdessä mitä kaikkea nähtiin. Voiko yksinkertaisempaa reseptiä hyvälle aamulle olla?! Samalla reissulla testattiin joskus viime talvena kaverin kanssa kimpassa tilatut Ticket to Heavenin fleecevuorelliset kurapuvut. Muksut pysyivät lämpiminä ja kuivina - puvut ajoivat siis asiansa hyvin :) Pikkuveljellä on yllään koko 86cm ja hän oli vajaa pari kuukautta sitten lähes 84cm pitkä. Pikkusiskolla on koko 104cm ja hän on noin metrin mittainen. Pelkällä välikausihaalarilla ei olisi tarennut, kun mittari näytti tasan nollaa kun liikkeelle lähdettiin.

Ruoka maistui retken jälkeen kaikille ja päiväunta ei tarvinnut pikkuisten kauaa odottaa. Mukavaa maanantaita sullekin <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...