tiistai 17. toukokuuta 2016

Käyttökokemuksia Qeridoo Sportrex2 -pyöräkärrystä ja postauksen henkeen sopiva alekoodi!

Jossain postauksessa mainitsinkin aiemmin, että polkupyörän peräkärry oli hakusallaan. Me ei olla aktiivipyöräilijöitä enkä itse esimerkiksi uskalla talvisaikaan pyöräillä ollenkaan. Toisinaan olisi kuitenkin ihan kätevää olla mahdollisuus saada koko lapsikatras yksinkin liikenteeseen siten, että yhtälöstä ne kaksi arvaamattominta (lue: perheen pienimmät) saisi johonkin kiinnitettyä :D Pyörään kiinnitettävä lastenistuinkin meillä on mutta jos yksin tarvitsee lähteä, niin pitäisi uskaltaa päästää Pikkusisko potkupyörällään matkaan. Sen verran ennakoimatonta ja sekavaa liikehdintää vielä pieni potkuttelija harjoittaa, että yleisen ja varsinkin lapsen oman turvallisuuden vuoksi haluan itse olla silloin jalkamiehenä, jolloin koen voivani reagoida yllättäviin tilanteisiin nopeammin. Isoin lapsista osaakin onneksi jo pyöräillä omatoimisesti :)

Pyöräkärryjä on markkinoilla pilvin pimein! Käyttökokemuksia googlaillessani sain sen vaikutelman, että hyvää kärryä ei saa halvalla. Lisäksi tein havainnon, että he, jotka eivät käytä kärryjään superaktiivisesti eivät myöskään olleet nähneet tarvetta kirjoitella käyttökokemuksiaankaan sen kummemmin mihinkään. Suurin osa arvioista oli siis heidän suusta, jotka pyöräilevät todella paljon ja näinollen vaativat välineistöltä keskivertoperhepyöräilijää enemmän. Halusin tarttua tähän epäkohtaan kertomalla teille, että kohtuullisella hinnallakin voi saada hyvän pyöräkärryn ja meidän kokemukset valitsemastamme peräkärrystä :)




Ensimmäiseksi meidän (ja teidänkin, jos kärryn hankintaa mietitte) täytyi päättää, mitä ovat ne ominaisuudet, joita kärryyn haluttiin. Me listattiin seuraavanlaisia juttuja:

- kahden lapsen kärry
- mahdollisuus käyttää kärryä myös tuplarattaina
- kääntyvä etupyörä, joka ei ole kiinni vetoaisan päässä
- jousitus
- hyvät turvavyöt
- riittävän korkea sisätila

Nämä kaikki ominaisuudet ja ehdot täytti Qeridoo Sportrex2. Me tilasimme omamme Lauran lastentarvikkeesta, ja sieltä Laura mun ilokseni innostui tekemään pienen yhteistyönkin kärryasian tiimoilta. Siitä lisää myöhemmin. Nyt palataan hetkeksi siihen, miksi meille kotiutui juuri Qeridoo Sportrex2. 

Haluan kertoa miksi yllä listaamani ominaisuudet olivat meille tärkeitä. Kahden lapsen kärry haluttiin tietysti siksi, että meillä on kaksi kyytiläistä. Ratasoption sisällyttäminen hankintaan oli oleellista siksi, että varsinaiset tuplarattaat me hävitettiin viime syksynä, ja hankittiin tilalle käytetyt Babyjogger City Selectit, jotka siis ovat yhden lapsen kärryt ja ne saa lisäistuimella muunneltua kahdellekin. Ne ovat toki ajatuksena kätevät, mutta käytössä niitä ei voi verrata rinnakkain istuttaviin "kiinteisiin" tuplarattaisiin. Me ei kuitenkaan haluttu enää yksiäkään rattaita lisää sisätiloja tukkimaan ja rattaiksi muutettava peräkärry täytti tuplaratasvajeen siltä osin kuin niitä tarvitaan, eli aika vähän. 

Sportrex on (kävely)lenkkikäytössä testattu ja vaikka kärryksi muuntaminen vaatii sen vaivan, että vetoaisan kääntää kärryn alle ja laittaa etupyörän paikoilleen, niin en ole nähnyt sitä niin isoksi operaatioksi ettenkö sitä viitsisi tehdä. Mitään työkaluja nämä pienet modifikaatiot eivät kuitenkaan tarvitse vaan aisa on turvasalvan avaamisella käännettävissä ja rengaskin kiinnitetään pientä vipua kiristämällä käsin. Lapsia ei tosin voi tämän operaation ajan olla kyydissä, koska kärry täytyy kääntää pystyyn, jotta aisan saa alle käännettyä. Toki aisan voi jättää myös paikoilleen ja lisätä pyörän vain väliaikaisesti mutta tällöin kärry vaatii isomman kääntymistilan.



Kääntyvä etupyörä on ehdottomasti kääntymätöntä kätevämpi lenkkikäytössä, varsinkin, kun pyöräkärry ei kokonsa puolesta ole kauhean kompakti ja näppärä ns. oikeisiin rattaisiin verrattuna. Lenkkikäyttöä ajatellen myöskään pitkän vetoaisan päässä killuva ratas ei viehättänyt. Minusta sellaisen lykkiminen ympäri kaupunkia olisi omituista. Ikäänkuin minulla olisi hukassa pyörä, jonka perään laittaa kärry kiinni :D Etupyörän saa myös lukittua paikalleen.

Tämän kaupungin teiden kunnossapitoa ei kaikesta päätellen ole voitu mahduttaa viimeisen vuosikymmenen määrärahoihin, niin surkeassa kunnossa täällä ovat sekä pyörä- että autotiet. Aluksi ajateltiin, että jousitusta ei välttämättä tarvita mutta sitten saatiin lainaksi kavereiden kärry, jossa jousitusta ei ole. Olen niin mukavuudenhaluinen ja laiska, että mikäli liikkumista ei ole tehty mukavaksi niin se jää tekemättä. Jousittamaton kärry nytkytteli perässä ikäväntuntuisesti kaikkien niiden miljoonien kuoppien takia suhteellisen tasaisellakin taipaleella ja isomman nyppylän kohdalla nykäisy oli melkoinen. Nettiselailujen perusteella tulin siihen tulokseen, että jousitus voisi olla ratkaiseva tekijä tämän välttämiseksi. Qeridoossa jousitus on meidän kokemuksen mukaan tosi hyvä ja myöskin säädettävissä helposti ruuvilla mikäli kyydissä on raskas taakka. Nytkyttelyongelmaa ei Sportrexissä ole.

Turvavöistä löysin useasta kärrystä moitteita lähinnä siinä, että ne usein olivat sellaiset että niiden kiinnitys oli penkin etureunassa ja tällöin pienimmät kyytiläiset ikäänkuin valahtavat istuimessa alaspäin. Qeridoon 5- pistevöissä on tosi pätevät pehmusteet ja ne lähtevät itse istuinosasta. Meidän pikkumies näistä paremmistakin vöistä huolimatta pikkuisen pääsee valahtamaan huonoon asentoon.  Istuinpienentimen avulla tästäkin ongelmasta selvittäisiin.



Osa kärryistä oli mittojen perusteella aika matalia sisätilojensa puolesta. Meillä ei ole 180- senttisistä vanhemmista huolimatta mitenkään pitkiä nämä kaksi pienimmäistä mutta pelkkien sisätilamittojen perusteella Pikkusisko ei olisi kypärä päässä mahtunut moneenkaan kärryyn tai olisi mahtunut vain vähän aikaa. Todellisuudessa istuimen asento ja erityisesti sen kaltevuus näyttelee tässä suurempaa osaa kuin sisätilan korkeus. Tähän asiaan on kuitenkin aivan hyvä kiinnittää huomiota, erityisesti jos pyörällä on tarkoitus taittaa sellaistakin matkaa jolloin kyytiin on saatava vaikkapa väliaikaisesti isompaakin kyytiläistä. Qeridoossa valmistaja ilmoittaa lapsen maksimipituudeksi 117cm mutta eilen testattiin että meidän 140cm tyttö mahtuu vielä istumaan, joskin epämukavasti ja ilman kypärää :D 




 





Qeridoo on alumiininen, tosi kevyt kärry. Ei nyt sentään painoton mutta tällainen huonokuntoinen ja reisilihaksetonkin jaksaa aivan kevyesti vetää kahta lasta perässä. Lasten istuma-asento on pikkuisen takakenoinen, jonka voisin kuvitella aivan miellyttäväksi. Selkänojaa saa säädettyä kahteen eri asentoon ja selkänojan kireys on myöskin säädettävissä. Sisällä kärryssä on pullotaskut ja kärryn perässä, työntöaisan alla, on tasku johon saa omankin juomapullonsa. Kärryssä päällisen kiinnitys on tarralla mutta tarra on todella napakka! "Kansia" kärryssä on kaikkiaan kolme - hyttyssuoja, sade- ja roiskesuoja sekä osittain etuikkunan päälle laitettava tumma kangas, jonka itse olen mieltänyt aurinkosuojaksi. Kärryn ikkunat on tummennetut ja heijastimia siinä on tosi paljon!







Mikään ei elämässä ole täydellistä ja Sportrexissäkin on muutama miinus. Eka miinus tulee tavaratilasta. Se on tosi pieni ja tavaroiden laittaminen sinne on tukiraudan vuoksi tosi hankalaa. Täysi ostoskassi ehkä mahtuu tavaratilaan mutta sen laittaminen kokonaisena sisään ei tule onnistumaan. Pienemmät ostokset sinne mahtuu kyllä hyvin ja eilen kirjastonkirjat kulkivat mukana vaivatta :) Pääsy tavaratilaan voisi myöskin olla helpompi. Nyt koko takaosan kankaat täytyy kääntää kärryn päälle, jotta tavaratilaan pääsee käsiksi. Nekin ovat tarralla kiinni. Samoin tavaratilan luukku on tarroin kiinnitettävä. Maksimipaino matkatavaroille on 5kg.

Mieheltä miinus tulee kärryn rattaista, joissa ei ole ulkonevaa kuviointia. Heille, jotka käyttävät kärryä talvellakin tämä on varmasti aika oleellinen tieto. Kärryyn luulisi kyllä olevan mahdollista vaihtaa paremmat renkaat? 


Näiden lisäksi tietenkin aika iso tekijä pyöräkärryn hankinnassa on hinta. He, jotka päivittäin käyttävät kärryä jopa sijaistamassa autoa ovat todennäköisemmin valmiita kuluttamaan suurempia summia hankintaansa. Satunnaista käyttöä varten ei kuitenkaan ole mielekästä upottaa kärryyn melkein tonneroista. Jälleenmyyntiarvo jo osumaakin ottaneilla kärryillä on oman kokemukseni mukaan kuitenkin melko hyvä. Jos siis päätyy sijoittamaan suuremmankin summan, niin aika varmasti saa jotain takaisinkin kärryä myydessä. Sportrexin saa omakseen alle neljälläsadalla eurolla ja jos maltat sinnitellä postauksen loppuun, niin saatat löytää keinon saada kärryn vielä pikkuisen halvemmallakin ;)

Sportrex2 sopii 1-6- vuotiaille lapsille mutta lisätarvikkeena ostettavalla Weber lastenistuimella saa kyytiin laittaa jopa kuukauden ikäisen vauvan. Lauran lastentarvikkeen sivuilla tosin on maininta ettei istuinta saisi käyttää pyöräillessä, eli se on varmaan soveltuva vain rattaina käytettäessä. Valmistajan antama maksimipaino per lapsi on 18kg.

Lisätarvikkeita on mahdollista ostaa muunmuassa sadesuoja, säilytyssuoja ja kiinnityskappale pyörään, joita kärryn mukana toimitetaan yksi kappale. Meillä kiinnikkeet on molempien vanhempien pyörissä. Käyttöoppaan mukaan myöskin esimerkiksi käsijarrullinen juoksupyörä ja patteritoiminen perävalo on mahdollista Qeridoohon tilata.


Kärry numeroina:

Mitat:
Pituus ilman eturatasta: 95cm
Pituus eturattaan kanssa: 111cm
Leveys: 93cm
Korkeus: 90cm
Työntökahvan korkeus: 110cm max.

Sisämitat:
Hartialeveys: 65cm
Istuinleveys: 55cm
Istuinkorkeus: 75cm
Jalkatila: 63cm
Tavaratila (takana): 30x60x25cm, 45L

Taitettuna:
KxLxP: n. 30x87x82cm

Paino:
Paino: n. 14,5kg (pl. työntökärryosat)
Sallittu kokonaispaino max. 60kg

Renkaat:
Renkaat: 20"
Eturatas: 9" 


Muita ominaisuuksia:


- molemmille lapsille irroitettavat  istuinpehmusteet ja tukityynyt
- vahvistettu ja vesisuojattu jalkatila pohjalevyllä
- erikoisväritehosteet jotka näkyvät paremmin liikenteessä
- integroitu hyttys- ja sadesuoja
- helppo yhden käden FIX-kasausmekanismi
- mukava istuin 1-2 lapselle, vyöt saa myös keskelle
- vahvistettu jalkatila turvatangolla
- tavaratila selkänojan takana, lisäksi sisällä tavarataskut ja pullotasku
- isot ilmakumirenkaat (takana 20´, edessä 9´)
- vetoaisassa turvanivel, eli jos polkupyörä kaatuu niin peräkärry pysy pystyssä
- pikalukkorenkaat
- jalkajarru
Tässä näkyy Sportrexin tosi pätevät pääntuet, jotka ei mun omista kuvista näy.


Me ollaan tykätty Sportrexistä tosi paljon ja se on innostanut meidät pyörälenkeille paljon useammin kuin ennen tuli käytyä. Hyötyliikuntaa tulee harrastettua pyöräilyn muodossa myöskin useammin, kun jotkin pienet asioinnit on helppo yhdistää ulkoiluun kun pyörällä menee :) Muutamaa kilometriä pidempiä matkoja en ole vielä tohtinut tehdä mutta eiköhän tässä kesän aikana voisi vaikka vähän pidempääkin taivalta matkustaa. 



No nyt se kiva ylläri sitten! 

Lauran lastentarvike haluaa tarjota teille lukijoille alekoodin. Koodilla QERIDOO1 saat 35€ alennuksen mistä tahansa Qeridoo- kärrystä, myös esimerkiksi Speedkid- mallista ja Jumbo- mallista. 

Koodi on voimassa 31.5.2016 saakka eli toukokuun loppuun. Nyt ostoksille ennenkuin toukokuu vaihtuu kesäkuuksi! :)


Pssst! Jos kaipaat kokemuksia Croozerin kärrystä kahdelle lapselle niin löydät sellaisen Raidoilla- blogista (klik!).






10 kommenttia:

  1. Hyvin kattava postaus kyllä! Melkeen tekis mieli ostaa uus kärry :D Tosin mua ei oo kyllä ne nytkytykset haitannut yhtään, enkä oo osannut kiinnittää edes huomiota ennen siihen. Mut nuo vyöt kyllä rassaa. Ne menee hyvin jos molemmat tytöt on kyydissä niin Viia ei pääsekallistuun sivulle, mut yksin ei oikein toimi ku kellahtaa penkille sivusuunnassa! Pitänee kehitellä niihin joku patentti. Tosin en tiiä kuin paljo sillon pari vuotta sitten oli noista kärryistä muuta tarjontaa kuin se suosittu, jonka nimeä en just nyt muista! Ja se oli ihan budjetin ulkopuolella. En kyllä ymmärrä, miten eivät onnistu kehittään noihin semmosia vöitä, että niissä pysyis hyvin yhtään valahtamatta. Vai onkohan niissä uberkärryissä sit semmoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Croozeria varmaan tarkoitat :) En muista kyllä mimmoiset ne vyöt oli kun urkkalelussa kävin hypistelemässä mutta nettihakujen perusteella ei mitenkään mullistavalla tavalla erilaiset ole kuin tuossa meidän Qeridoossakaan. Kävisköhän tuo Qeridoon pienennin niihin teidän kärryihinkin, jos tekisit pehmusteet teidän vöihin? Linkkasin sen pienentimen tuonne tekstiin. Meille se ois varmasti omiaan mutta en tiedä raahtinko ostaa. Heh, piheys iskee sitten tässä vaiheessa parinkympin pienentimen kohdalla :D Vielä tuosta Croozerista. Siinä oli jousitus vaan siinä kalliimassa mallissa, jossa oli hintalappu 699e. Siinä vaiheessa oli vaan pakko antaa olla :D Mutta siis eihän Croozerikaan ole uberkärry vaan oikeastaan siihen sarjaan menee omien tutkimuksien perusteella sitten esim. Thule, Burley ja sitten Nordic Cab josta saa tehtyä tyyliin helikopterinkin oikeilla lisäosilla ja jo pelkkä sadesuoja maksaa melkeen 70e :DD

      Poista
  2. Onpa hyvän ja ketterän näköinen kärry! Meillä myös kärrytellään mutta aavistuksen karvalakkisemmalla versiolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja, se on kyllä näppärä vekotin :)

      Poista
  3. Olipas kattava postaus! Ja tosi mielenkiintoinen kun just viikonloppuna postasin meiän Croozereista. Näitä Qeridoon kärryjä kattelin kans sillon ku omat hankittiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä lukasemassa, kun meilläkin se oli aivan vahva ehdokas mutta sitten se hinta kirpaisi niin paljon ettei vaan kyennyt :)

      Poista
    2. Meillä on tuo Speedkid malli ollut vuoden verran ja tykätty kovasti. Ahkerassa käytössä olleet.

      Poista
    3. Tyytyväisiä käyttäjiä on siis muitakin, kiva kuulla! :)

      Poista
  4. Meillä qeridoo speedkid2 ollut nyt vuoden verran säännöllisen epäsäännöllisessä käytössä ja täytyy todeta, että onneksi otin sen velkavankeuden jota osamaksuksikin kutsutaan ja otettiin joku muu kuin minkä halvimmalla sai :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...