sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Realiteetista ohtaan, kops!

Toisinaan elämä potkii päähän. Tämä ei kuitenkaan ole itkuvirsi siitä miten elämä potkii päähän vaan oikeammin siitä miten toisinaan jotkut asiat realisoituvat kuin saisi kakkosnelosesta ohimoon. Kirvely ei vain tunnu siinä otsassa vaan se on paremminkin sellaista kokonaisvaltaista pakotusta, jota tässä tilanteessa kutsuisin osuvimmin vitutukseksi. Varoitan: luvassa on raskaan sarjan valitusta.

Minä olen mestari hehkuttamaan tekemiäni päätöksiä. Milloin on tarkoitus laihduttaa liikakilot pois ja siinä luulossa, että julkinen häpeä piiskaisi pysymään dieetissä kuuluttaa asiaa ympäri somea. Puoli vuotta myöhemmin on just yhtä turpea kuin ennenkin ja sitten vielä hävettääkin kaupan päälle. Minä olen myös mestari toistamaan tekemiäni virheitä ja sujuvasti siirryn vastoinkäymisestä toiseen oppimatta tapauksista yhtään mitään. Ikäänkuin varmistaakseni, että oliko tämä nyt varmasti se hyväksihavaittu tapa kusaista omille kintuilleen. 

Taas paskansin sinne missä syön.

Muistatteko, kun jokin aika sitten mekastin isoon ääneen opiskelusuunnitelmistani? Niinpäniin. Lukutilanne on yhäkin sama kuin silloin. Olen kuvitellut aikaa olevan enemmän. Luullut, että lukuaikaa tarjoutuisi enemmän. Väärin! Voi, niin väärin! 

Fakta numero yksi: älä kuvittele. 
Fakta numero kaksi: älä luule. 
Fakta numero kolme: äidille mikään "aika" ilman lapsia ei tarjoudu. 

Toisinaan se, että luulee itsestään liikoja on hyvä asia. Pääsykokeet eivät juurikaan minua huolettaneet, edes sen ekan kirjan aukaisemisen jälkeen kun tuntematon termi toisensa jälkeen vilistivät riveillä minua vastaan. Ne alkoivat huolettamaan vasta sitten, kun tarpeeksi moni ihminen taivasteli kuinka suuren urakan olen ottanut. Vasta sitten asia ikäänkuin kirkastui. Todellakin! Aikaa oli jo alun alkaen vähän ja erityisesti tilaisuuksia lukea, kun on lasten kanssa kotona. Olen lisäksi sen verran yksioikoinen, että tarvitsen ehdottoman lukurauhan ymmärtäkseen hevonvittuakaan lukemastani. En hyödy siitä, että luen puolitoista sivua kerrallaan vaan tarvitsen kunnon lukusession muistiinpanoineen päivineen. Ja mitä minä mistään kauppatieteistä ymmärrän?!

Yksi haastavimmista asioista mitä olen elämässäni kohdannut on siirtymät eri roolien välillä. Tiiäthännää - äidistä naiseksi ja seksijumalattareksi ja niin edespäin. Mainittua vaikeampaa on vielä siirtymä tanssimasta ja laulamasta Fröbelin palikoiden sutsisatsia yritysjohdon taloustieteen pariin. Aihe on vieläpä täysin vieras. Se taloustiede nimittäin, Fröbeleihin on joutunut tutustumaan jo aiemmin..


Miksi en sitten tarttunut pääsykoekirjaan aiemmin? Tällainen pieni wannabe- ekonomisti kun olen niin muotoilen asian niin, että ensimmäinen vuosineljännekseni meni melkeinpä kokonaan sellaisesta aika täydellisestä elämisenhaluttomuudesta toipuessa. Järkyttävä vauvavuoden väsymys vei kaiken eikä antanut tilaa millekään. Vasta väsymyksestä selvittyäni ymmärsin, että mun aikani kotiäitinä alkaa olla täynnä. Ja kun sen ymmärsin, niin samalla se mittakin täyttyi. Nyt on rehellisesti sanoen ollut tosi raskasta vielä jaksaa olla kotona, kun pystyy jo näkemään itsensä muuallakin.

Siksipä tämä oivallus siitä, että en yksinkertaisesti ehdi lukea pääsykokeisiin tuntuukin niin erityisen pahalta. Vielä yksi vuosi kotona??

Tiedän. Aina kannattaa silti yrittää. Tiedän myös sen, että mulle epäonnistumiset eivät ole vaan epäonnistumisia vaan ne ovat merkki siitä, että en kykene. Musta ei ole siihen. Mihinkään. Minä en ole niitä ihmisiä, jotka lähtevät pääsykokeisiin kokeilemaan tai ottamaan oppia kokemuksesta. Minä olen huono epäonnistumaan.

Tilanne on nyt se, että aikaa on kahdeksan viikkoa. Ensi viikosta alkaen pikkuiset on kaksi päivää viikossa hoidossa. Kolme kirjaa ja yksi matematiikan kurssi täytyisi saada haltuun noina päivinä. Kirjat on saatavilla siten miten ne nyt sattuvat kirjastosta olemaan saatavilla. 

Harmittaa ja turhauttaa. Ihan oma syy.



Tämän jäsentelemättömän, kirjainoksennuksen kuvituksena synkästä aiheesta huolimatta iloinen hetki tältä päivältä, kun tultiin Isosiskon kanssa Kansalaisopiston kevätnäytöksestä, jossa hän tanssi niin niin hienosti! Toinenkin kuva on tänään otettu ja siinä on sata palasta mun ja Pikkusiskon yhteistyötä. Miten taitava palapelimaakari hän onkaan :)

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä lukemiseen! Toivottavasti aikaa löytyy. Itse olen kailottanut tänä vuonna somessa ja Suomen ulkopuolella muutosta uuteen kotiin, jota me ei nyt sitten ostetukkaan. Sen sijaan päädyttiin vuokralle aivan liian pieneen kerrostaloasuntoon. Toinen tavoite oli puolimaraton huhtikuussa. Influenssa, mahatauti, muutto ja laiskuus estivät treenaaminen. Nyt olen ilmoittautunut vähin äänin juoksukouluun. Treenit alkaa ihan nollasta. Tavoitteet toteutuvat, mutta paljon myöhemmin ja eritavalla kuin luulin. Tätä tämä on, elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Kiitos vertaistuesta :) Sitä innoissaan huutelee ja sitten häntä koipien välissä koittaa sopeutua realiteetteihin. Olen minä nyt koittanut lukea ja tosi mielenkiintoista asiaa on. Sympatiat liian pienessä kodissa asumisesta, se on ahdistavaa. Puolimarankin vielä juokset. Tsemppiä!

      Poista
  2. Mie en nyt osaa sanoa paljon muuta kuin että pää pystyyn ja tuulta päin! Ymmärrän ihan joka fiiliksen ja harmituksen ja ketutuksen. Itse olin luullut, että ehtisin töiden ja kahden lapsen kanssa ompelemaan... Juu, en ole paljon ehtinyt koneiden edessä istua. Mutta elämä on. Onneksi kuitenkin liikutaan valoa kohti ja kohta on ulkona kaunista. Voi sitte sitä kauneutta ihastella luokkahuoneesta käsin :D Voimia ja armoa itsellesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Hanna, kuulostaa liiankin tutulta. Se on tosi turhauttavaa, kun toiveikkaana pitää silmällä sitä jotakin päivää ja kuvittelee ehtivänsä.. sitten se hurahtaakin ohi eikä mitään saumaa ommella (hehheh). Mutta kuulostaa siltä, että sulla on ihan mukavan mittainen kesäloma - josko sillon?? Tosin, mun äiti (ja olen huomannut että puolet muustakin lähipiiristä) on opettaja ja sillä menee melkein eka puolikas lomasta toipua tiukasta työrupeamasta. Tsemiä sinnekin, toivon että ehdit ommella ees pikkuisen <3

      Poista
  3. Moi! Sulle on ipanaisen paketti postissa :) jos ei tullut meiliä niin meilaa mun työmeiliin niin lähetän tunnarin.

    VastaaPoista
  4. Tämä kirjoitus on odottanut lukemista julkaisusta asti, mutta rehellisesti sanottuna jätin sen lukematta siksi kun kuvittelin sen sisältävän jotain ihan muuta :D Otsikko, muutama eka sana tekstistä sekä kuva prinsessapalapelistä saivat mut kuvittelemaan, että kirjoitat päätösten pyörtämisestä tyyliin "ei Disneyn prinsessoja tähän taloon ja tässä sitä ollaan"! Hahah, ja nyt sain klikattua auki ja aivan ihanaa tekstiähän täällä oli. Sillä tavalla samaistuttavan ihanaa taas :) Aivan turkasen paljon lukuintoa, nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ihana Pingale :D Ei mulla niin paljon antipatioita Disneyn prinsessoja kohtaan ole kuin Hello Kittyä ;) Piru vietä, sitä lukuintoa kyllä olisi ja sehän se turhauttaa. Iltaisin on niin takki tyhjä ettei sillon oikeen tajua enää lukemastaan mitään. Huomenna ukkokulta aikoi viedä lapset mennessään ja jättää mut yksin - silloin luen! (ja ehkä vähän ompelen :P)

      Poista
  5. Tiedän tuon tunteen, kun kotiäitiyttä alkoi olemaan mitta täynnä. Kyllä se paikka sieltä vielä aukeaa! Itse pääsin kätilöksi opiskelemaan vasta toisella yrittämällä, ekalla kerralla yritin epätoivoisesti esikoisen vauvavuonna lukea - töööt, virhe (ja laiskuutta kun ei oikeasti napannut muka lukea, koska väsy).
    Tunnistan siis aivan täysin sun tunteet! Hienoa että on järkkääntynyt lukuaikaa! Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Johanna tsemeistä, saas nähdä kuin käy!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...