maanantai 11. huhtikuuta 2016

10 päivää kuukaudessa




Otsikon määrä on se, minkä meidän pikkuiset on viime viikosta lähtien hoidossa. Eka hoitopäivä oli torstaina ja Instagramiin tästä jo kerroinkin. 

Se meni naurettavan hyvin. Pikkusisko on intoillut päiväkodista siitä lähtien, kun ekan kerran käytiin tutustumassa eikä tytön pärjääminen huolettanut mua pätkääkään. Pikkuveli hieman hitaammin lämpeävänä, rauhallisena ja no, mammanpoikana oli se, kenen meininki ilman meikäläistä periaattessa vieraiden ihmisten hoidettavana jännitti aika paljonkin. Pikkuisen hämmentyneen näköisenä junnu sinne jäi mutta ei itkenyt yhtään ja kiinnostuneena jo katseli minne isosisko ampaisi leikkimään. 

Lasten omahoitaja laitteli lounasaikaan viestiä ettei ole kenelläkään mitään hätää. Ihana ele minusta. Kun menin kuutta tuntia myöhemmin hakemaan, Pikkusisko ei olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan ja Pikkuveli otti minut itkua tuhertaen vastaan ja se on hyvä merkki se. Ikävä oli ollut varmasti mutta äiti oli vielä muistissa :)

Epäilin, että lapset olisivat kotona sitten poikkeuksellisen paljon kiinni meissä vanhemmissa mutta väärässä olin. Kun ulkovaatteet oli riisuttu kotieteisessä, Pikkusisko huhuili Isosiskon yläkerrasta itseään tervehtimään ja varmisti minulta, että pääsehän sinne hoitoon huomennakin. Pikkuveli otti ja paskansi! Ei minustakaan ole kiva käydä kakkosella vieraassa paikassa, ymmärrän siis hyvin :D

Toinen hoitopäivä meni aivan yhtä hyvin. Pikkuveli tosin itkeskeli vähän, kun tiesi että minä lähden mutta kuulin itkun loppuvan samantien kun katosin itse eteiseen. Lapset ovat syöneet hoidossa reippaasti, nukkuneet päiväunet ja Pikkuvelikin viimein jätti toiset päiväunensa pois. Hän on hoitajien kertoman mukaan pitänyt huolen ettei sisko mene liian kauas ja tyttö itsekin kertoi nauraen, että pikkuveli seuraa joka paikkaan :)




En olisi halunnut lapsia päiväkotiin mutta ei saatu muualta paikkaa. Tutustuttiin meidän omaan osastoon ja ryhmään kolmena eri kertana ennen hoitoon jäämistä. Lapset lähtivät jo ekalla kerralla reippaasti leikkimään ja tutkimaan paikkoja. Hoitajien kanssa juteltiin ja he kertoivat että varsinkin pikkulapsilla ryhmäkoot ovat pieniä ja nekin vielä jaetaan useamman hoitajan kesken. Pikkuveli on oman ryhmänsä pienin ja Pikkusisko vastaavasti vanhin. Päätettiin, että kokeillaan.

Melko roima annos syyllisyyttä liittyy tähän hoidon aloittamiseen, kun itse olen kotosalla ja varsinkin, kun Pikkuveli on niin pieni. Lapset ovat tuntuneet kuitenkin pärjäävän niin hyvin ja käyvät hoidossa vain muutaman päivän viikossa. Mulla on pääsykoeluvut. Ehkä pystyn tekemään vielä täydellisen rauhan tämän asian kanssa.

Sain luotettavalta taholta neuvon ajoittaa muutkin meidän vanhempien toivomat muutokset tähän hoidon alkamisajankohtaan. Niinpä toisena pääsiäispäivänä, kun maalattiin meidän oma makkari, siirrettiin Pikkuveljen pinnasänky pikkuisten huoneeseen, jonka uudesta ilmeestä vasta kirjoittelinkin. Huone sai siis molemmat asukkinsa ja aivan hyvin on uudet nukkumarutiinit lähteneet muodostumaan.

Muutoksen tuulia siis meillä. Arki on varmasti ihan erilaista nyt, kun tietää että muutamana päivänä on aikaa tehdä rauhassa mitä nyt sitten ikinä pitääkään tehdä. Uskon, että jaksan olla ja touhuta lasten kanssa sitten paremmin niinä muina päivinä. 




Minkälaisia hoidon aloittamisen kokemuksia siellä ruudun toisella puolella on?

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan hyvältä ratkaisulta! On hyvä ajatella omaakin jaksamista, ja nyt sulla on paremmin aikaa pääsykokeisiin lukemiselle.

    Kyllä muakin hirvitti laittaa pikkunen just vuoden täyttänyt poika hoitoon, mutta tosi hyvin on mennyt. Muutamana ensimmäisenä aamuna poika ei edes itkenyt, sitten tuli pari itkuaamua väliin kun toinen oli jo oppinut että äiti/isi jättää mut tänne pitemmäksi aikaa. Alkujännityksen jälkeen on kyllä mennyt tosi hyvin, mitä nyt kaikki maholliset taudit on kuskattu kotiin asti :D

    Tsemppiä uuteen tilanteeseen, kyllä se hyvin sujuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina, näin minä itekin järkeilin. Tuo on kyllä niin totta, että hoito kun aloitetaan niin monesti ollaankin yllättävän paljon kotona, kun kokoajan joku tauti jyllää. Siihenkin sitten toiset lapset jotenkin kasvataa vastustuskykyä, kun toiset edelleen nappaa joka pöpön. Oksennustauti on meikän henkilökohtanen "feivoritti", joka ei koskaan jätä kylmäksi :D

      Poista
  2. Oon harkinnut samaa, ihan oman jaksamisen takia. Ja siitä on ollut huono omatunto, kun on edes mielessä käynyt.

    Nyt, kun luin tämän, ajattelin: enhän pidä tätäkään yhtään pahana, miksi sitten odotan itseltäni enemmän kuin muilta? Ehkä nyt uskallan hakea osa-aikaista hoitopaikkaa vintiölleni... Kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihanaa, kiitos sulle kommentista :) Kyllä kai se syyllisyys aiheesta mistä tahansa äitiyteen kuuluu sama miten eläisi. Tämä on sellainen aihe, josta velloo aika tiukkasanainenkin keskustelu ja mä olen sellainen lälläri, että mulle ainakin ne kaikki paheksuvat kommenttit uppoaa sydämeen asti. Sitten koitan vääntää niitä siltä kantilta, että on lastenkin paras että äiti jaksaa paremmin - sanoi muut äidit mitä tahansa. Tsemppiä paikanhakuun ja kun tärppää niin hoidon aloitukseenkin, ihanaa että musta oli apua <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...