lauantai 19. maaliskuuta 2016

Lempitarinoita

Lapsena lempitarinat ovat satuja. Minun lapsuudestani mieleen on jäänyt erityisesti yksi satukirja. Siinä samanniminen susi kuin mun äiti on menee naimisiin. Muistan sen hämmästyksen, kun yhtäkkiä osasinkin itse lukea riviltä! Sen kirjan lisäksi muistan, että mun lemppari iltasatu oli sellainen, että äiti vaan kertoi jotain random- tarinaa. Siinä ikävää oli se, että kun seuraavana iltana pyysin samaa satua niin äiti ei enää muistanut mitä oli edellisenä iltana satuillut. 

Teini-iässä aloin tekemään omia tarinoitani. Sekä hyvässä että pahassa. Ne tarinat olivat usein synkeitä ja eksyneitä. Näin jälkeenpäin ajatellen nolon lisäksi myös vastuuttomia ja vaarallisia. On suoranainen ihme, että niin moni mun kaltaiseni omia (ja vanhempien) rajoja todella rajusti hakeva teini ylipäätään selviää jokseenkin naarmuitta aikuisuuteen.. Onneksi teini-ikään mahtuu hyviäkin tarinoita ja viime kuukausina esikoiseni on halunnut kuulla kaikki mun hevostarinat. Niitähän piisaa :)


Nykyään mulla on viisi tarinaa ylitse muiden. Ensimmäinen niistä syntyi, kun Isosisko näki päivänvalon vuonna 2007. Itseasiassa vauvan laskettu aika oli yhden päivän tarkkuudella tasan yhdeksän vuotta sitten. Synnytystarina on naiselle sellainen, jota ei kyllästy kertomaan tai muistelemaan. Siinä missä miehet kertoilee inttijuttuja niin naiset muistelevat synnytyksiään. 

Jos aikajärjestyksessä mennään niin mun toinen lempitarinani ei liity synnytykseen. Se alkoi vuonna 2012 pääsiäisenä ja on tarina siitä miten me Metallimiehen kanssa tavattiin. Tai oikeastaan tutustuttiin ja rakastuttiin, koska kyllä me oltiin tavattu jo aiemmin. Se tarina saa aina hymyn mun huulille, koska se on niin liikuttava. Sellaisella hellyyttävällä tavalla nolo, niinkuin rakkaustarinoiden alku kai aina on. 

Kolmas ja neljäs lempitarina ovat nekin synnytystarinoita. Blogin kirjoittamisen aloitin, kun Pikkusisko oli viiden kuukauden ikäinen ja täällä ei siis ole kuin Pikkuveljen synnytystarina. Pikkusiskon synnytys oli tosi nopea toimitus. Käynnistettiin 41+3 ja se oli ohi alle viidessä tunnissa eikä ponnistaessakaan ehtinyt kissaakaan sanoa kuin pitkähäntäiseksi elukaksi :D Sairaalasta mukaan saatavassa synnytyskertomuksessa oli muutama hassu rivi. Jotain tähän tyyliin: "Sonja on hyvävointinen ja syö. Klo xx kertoo, että supistuskivut kovenevat. Sonja on tosi kipeä klo x, tilataan kohdunkaulapuudute. Sonja tuntee tarvetta ponnistaa ja terve tyttövauva syntyy reippaasti itkien kahdella työnnöllä."

Viides lempitarina on ihan vaan mun. Se on kertomus siitä, kun ilmoitin itseni iltalukioon. Totta puhuen se veto oli aika spontaani eikä mitenkään harkittu mutta se oli yksi parhaista päätöksistä mitä olen tehnyt. Opiskelu töiden ohella ja pienen tytön yksinhuoltajana opetti sen, että pystyn just tasan mihin vaan. Lakkasin alisuoriutumasta ja uskalsin yrittää. Siitä rupeamasta on kiittäminen, että uskaltauduin tarttua kauppatieteellisen pääsykoekirjoihin.

Uskon, että mun kuudes lempitarina on se, kun saan mun päiväni prinsessana. Eli tietysti se kun mennään Metallimiehen kanssa naimisiin. Milloin se sitten tapahtuu? Jää nähtäväksi ;)

Mikä on sinun lempitarinasi?

4 kommenttia:

  1. Ihana idea kertoa muistoista tarinoina! :) Mun lempimuistoihin menee aika samoja juttuja, tapaaminen miehen kanssa, lapsen hankkimisesta päättäminen, lapsen syntymä, kouluun pääseminen ja omissa unelmissa eteenpäin meneminen ylipäätään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria :) Nämä on varmaan aika universaalit lempparitarinat, joita ei koskaan kyllästy kertomaan. Onneksi aina sillointällöin pääsee näitä jollekulle uudelle ihmiselle kertomaan ;)

      Poista
  2. Tää oli ihana! Ihan ajatuksen kanssa piti miettiä omia :) Synnytykset, häät, matkat, ne sieltä ekana nousee. Ja teini-ikä on varsin kivulias ollut täälläkin, sieltä on myös monta tarinaa, joita en haluakaan kertoa. Itse asiassa teinivuosien tarinat on päiväkirjoissa miulla ja päätin vasta, että kesällä mökillä luen ne kaikki kerran ja poltan sitten. Toisaalta haikeaa, mutta ovat sellaista kipuilua, etten tahdo koskaan esim äitini tai lasteni niihin törmäävän. Ehkä ne ovat tarkoituksensa jo täyttäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua aivan harmittaa etten koskaan oo kirjoittanut päiväkirjaa. Sellaisia satunnaisia aloituksia on kyllä tai jotain yksittäisiä raapusteluja mutta en tiedä onko nekään enää tallessa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...