maanantai 29. helmikuuta 2016

Syksyllä opiskelemaan mutta mitä?


Otsikkoon tiivistyy kaikki. Minulla on kyllä jo ammatti mutta en halua tehdä sitä työtä lopun ikääni. Laitoshuoltajan ammatti on oikeastaan sellainen, joka on tosi hyvä olla takataskussa. Töitä löytyy nyt ja tulevaisuudessa. Kylläkin valtaosaltaan osa-aikaista työtä ajoittuen iltayöhön tai aamuyöhön. Sopivaa työtä rahoittamaan opiskeluja, tienaamaan hieman ylimääräistä kotiäitinä ollessa (täällä bingo!) TAI pysäkkinä matkalla sille oikealle uralle (bingo toistamiseen!). Se siivoustyöstä tällä erää.

Olen huomannut, että mitä enemmän pohdin tulevaisuuden mahdollista ammattiani niin sitä enemmän minulle aukeaa mahdollisuuksia. Siis mielessäni. Sehän on kerrassaan loistavaa, että voisi nähdä itsensä tekemässä monenlaistakin työtä, luomassa uraa usean eri osaamisen alalta ja että suhtautuu omiin älyllisiin ominaisuuksiinsa aika epärealistisen optimistisesti ;) No ei vain. Jos totaaliseen rehellisyyteen tässä pyrin (ja unohdan tän suomalaisia piinaavaan turhan vaatimattomuuden) niin mun oma älykkyyteni on oikeastaan se ainoa asia, jota en näe esteenä. 

Tunneilta pinnaavasta, läksyistä piittaamattomasta, alisuoriutuvasta eipaljonvittukiinnostajokuvitunmatematematiikka- tytöstä kuoriutui aikuisiällä oikeastaan ihan välkky tyyppi. Iltalukiota läpi tarpoessani huomasin kuinka paljon nautin siitä tunteesta, kun etätehtävät lyötiin nippuna eteen ja tuli se eiiiiiiiitässämeneeikuisuusenkämätätäainakaanosaa- tunne, jonka sitten pääsi tehtävä tehtävältä, pala kerrallaan peittoamaan ja lopulta kuittaamaan se kiitettävä sieltä wilmasta. Kiitosnam.

Tarkoituksena ei ole paukutella henkseleitä. Äsh, valehtelin. Oikeastaan on kyllä vähän tarkoitus paukutella henkseleitä. Ei jokainen yksinhuoltajamimmi lähde kokoaikatyön ohella lukemaan itseään ylioppilaaksi. Saa stipendiä ja hyviä papereita. Tämmöisistä asioista pitää osata olla ylpeä ja antaa itselleen kiitosta. Kiitos minä, että löysin itselleni oikeat tavat oppia ja jaksoin pinnistää vaikka välillä vitutti. Kova työ kannatti. 

Sen lisäksi, että sain paperit joilla voi oikeasti päästäkin jonnekin tein jotain vielä paljon tärkeämpää. Opin, että en ole tyhmä. Vasta aikuisiällä minulle selvisi, että oikeastaan matematiikka on minusta kivaa. Tosi vaikeaa mutta ehkä juuri siksi kivaa. Toisessa päässä janaa on englanti, joka on aina ollut mulle todella helppoa mutta kivaa nimenomaan siksi, kun olen saanut kokea olevani jossain "luonnonlahjakkuus". 




Uskomusta siitä, että toiset ovat lahjakkaita kielissä ja toiset matemaattisissa aineissa en allekirjoita. Oikeastaan toivoisin, että sen sanominen olisi kiellettyä. Toisen asian osaaminen ei sulje toista pois. Sellaiseen höpöhöpö- puheeseen on vieläpä helppo tuudittautua silloin, kun pitääkin oikeasti nähdä vaivaa oppimisen eteen. 

En siis koe, etten voisi olla vaikkapa psykiatrian erikoislääkäri siksi, että en olisi riittävän älykäs vaan rajoittavana tekijänä näen esimerkiksi opiskeluihin menevän ajan, niiden haasteellisuuden ja sitovuuden siihen nähden, että minulla on kolme lasta ja sen etten usko muiden henkisten ominaisuuksieni riittävän hommaan. Päätä kyllä on, kuulostakoon se kuinka omahyväiseltä tahansa :)

Palatakseni mahdollisiin urasuuntautumisvaihtoehtoihin. Se, mikä moneltakin osin jarruttaa on tämä oikea elämä ja sen asettamat todelliset ja kuvitellut rajat. Jo mainitsemani opintojen pitkä aika ja niiden intensiivisyys ja vaatimustaso ovat jo haaste sinänsä. Tosiasia on kuitenkin etteivät edellämainitut asiat olisi este ollenkaan, jos minulla ei olisi perhettä. Perhettä nimenomaan kolmen lapsen muodossa. 

Minusta ajatus siitä, että riipisin lapseni juuriltaan siksi, että opiskeluni veisivät meidät muualle on tosi hankala. Esikoisen isä asuu täällä, meidän tukiverkosto on täällä ja ystävät ovat täällä. Minulle tämä asia on yhtälailla sekä todellinen että kuviteltu ongelma. Ihminen on sopeutuvainen. Silti, jos ammativalinta olisi minulle selkeämpi asia ja tietäisin tarkalleen mitä haluan, olisi muuttaminen opintojen perässä varmasti yksiselitteisempi asia ja helpompi järjestää sekä ajatuksiin että tosielämään.




Kaikessa tietämättömyydessäni on pari asiaa kuitenkin jo jokseenkin selviä. Minä luin itseni ylioppilaaksi pääasiassa siitä syystä, että minulla olisi tulevaisuudessa mahdollisuus hakea joko yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Näinollen ammattikoulutasoiset tutkinnot ovat poissuljettuja. Hoivatyöhön minusta ei ole. Minusta ei siis tule lastentarhaopettajaa eikä sairaanhoitajaa. Olen aprikoinut paljon sitä haluanko mielummin tehdä työtä ihmisten vai asioiden kanssa. Se on hankala kysymys, ja oikeastaan siihen ei kai ole joko-tai vastausta. Minua kiinnostaa ihmisen toimintaperiaate (fysiikka ja psyyke) ilmiönä mutta ei niinkään yksilö. Onko siinä mitään järkeä?

Olen tehnyt ammatinvalintatestejä enemmän tai vähemmän vuosien varrella. Te- keskuksen laaja testi on aina, siis ihan aina yläasteelta lähtien, antanut ensimmäiseksi vaihtoehdoksi savenvalajan. Niinpä, savenvalajan! :D Koska en alaa kohtaan mitään suurta vetoa tunne ja työllistymisnäkökulmaakin olisi ajateltava niin jotain muuta on keksittävä. Nykypäivänä tekemäni testien tuloksia on tässä kuvituksena ja tässä vielä muutamasta eri lähteestä kärkiosumia: 
  • kauppatieteet
  • psykologia
  • lääketiede
  • oikeustiede
Auttakaa nyt, rakkaat lukijat, naista ammatinvalinnassa. Miten sinä päädyit valitsemaan ammattisi? Oletko niitä onnekkaita, jotka voivat puhua kutsumusammatista ja ovat enemmän tai vähemmän aina tienneet mihin ammattiin tahtovat? Jos sinulla oli monta kiinnostavaa alaa niin kuinka sait poimittua joukosta sen, mihin lopulta päädyit? Olisiko sinulla antaa mulle vinkkiä siitä mitä kautta voisin päätyä oikeille jäljille tässä loputtomassa mahdollisten ammattien suossa?

*edit. Ihan pakko lisätä tämä linkki. Lyhyesti: jutussa käsitellään juuri tässäkin postauksessa mainittua "lahjakkuutta" vs. sinnikäs työ, kertaaminen ja sitä kautta uuden oppiminen. Ei ole tyhmiä ihmisiä vaan enemmän ja vähemmän (itse, aktiivisesti) oppineita :)

21 kommenttia:

  1. Itse olen kanssa saman äärellä. Kävin nyt aikuis iällä lukion juurikin että voisin avartaa mahdollisuuksia amk tai yo kouluihin. Kirjoittaminen on mulle henki ja elämä, tosin en välttämättä halua tehdä sitä ammatikseni. Olen miettinyt Amk puolelta markkinointia tai sitten jotain elokuva alaa ( myös hoitoala tai erityisesti kätilö ei oo pois suljettu) ja yo puolelta taas kirjallisuutta tai historiaa. Nyt sit pitäis päättää pikkuhiljaa mitä hakee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista cadi s! Just tuo on muakin mietityttänyt, että vaikka rakastan käsitöitä ja just esimerkiksi kirjoittamista niin en varmaankaan halua tästä omasta luovasta puolestani tehdä ammattia vaan pitää sen harrastustoimintaa varten. Sulla on jo mun mielestä aika hyvin rajattuna tuossa mikä sua kiinnostais. Oletko katsonut miten noille aloille työllistyy?

      Poista
    2. En mä oikein oo sitä viel miettinyt. Liiketalous olis siin mieles kiva et sieltä vois melkein olis tiet avoinna joka suuntaa. Nii ei silleen tuo työllistäytyminen olis niin rajattua. Tossa alkuviikosta törmäsin tapahtumatuottajaan ja se ala alkoi kiehtoa. :) no onhan tässä vielä vähä aikaa miettiä. Täytyy alkaa pistää paperille plussia ja miinuksia niin vois vaikka löytyä se lopullinen. Tosin 6 paikkaan kun saa hakea niin kaikkiin tarvii laittaa jokin kiinnostava! 😊 Mutta tsemppiä oikein kovasti hakuihin!

      Poista
  2. Mulle ei oo koskaan ollu kauheen selvää mitä haluan. Jotenkin sit päädyin lähihoitajan kautta opeksi. Meillä oli monta kurssikaveria, joilla oli jo perhe. Ja moni asuikin viikot Joensuussa ja sit kaiken liikenevän ajan perheen luona toisella paikkakunnalla. Perheelliset on hemmetin tehokkaita ja ne saa samat hommat nopeemmin purkkiin. Kannattaa tutkia opintojen konkreettisia sisältöjä tarkemmin ja miettiä työllistymistä. Tai sit tee niinku mä et haet vaan kaikkiin ja annat kohtalon päättää mikä on sun juttu. :) mäki pääsin lopulta siihen kouluun, jonka pääsykokeisiin vähiten luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut kysymys onkin, että ootko nyt ehdottoman varma että teet sitä työtä mikä on sua varten? En haluais ajautua ja sitten huomata olevani tyytymätön.

      Poista
  3. Mä näkisin sut psykologiaa lukemassa eniten.

    VastaaPoista
  4. Mä päätin lukion jälkeen, etten muka enää ikinä opiskele enkä avaa yhtäkään kirjaa! Menin töihin varastolle pakkaamaan ja puolen vuoden päästä alkoi jo opiskelu houkuttaa.. :D Menin työkkäriin, pläräsin amk-kuvastoa ja tökkäsin sormeni johonkin. Sosionomi, okei, otetaan se! :D Ala kuulosti tarpeeksi ympäripyöreältä ja laajalta, joten laitoin paperit vetämään. Hain ja pääsin opiskelemaan 600 kilometrin päähän kotoa! Kotikaupungistakin sama koulu olisi löytynyt, mutta likka lähti maailmalle (Helsingistä Ouluun). Alavalinta oli kyllä mainio ja työmahdollisuuksia vaikka minkälaisia. Tähän asti olen työskennellyt kehitysvammaisten ohjaajana ja tästä hoitovapaan perään ajattelin siirtyä sosiaaliohjaajan paikalle (itseluottamusta löytyy :D ). Hoidollisemmista hommista konttorirotaksi! Hoitovapaalla ollessa olen aivan superiloinen ammatinvalinnastani, koska tällä alalla keikkoja riittää! :) Tulipa nyt pitkä sepostus ja piti välillä käydä katsomassa mitä sä oikein edes kysyit.. :D Toivon koko sydämestäni, että löydät itsellesi unelmien ammatin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos Pingale kattavasta kommentista :D Tämmösiä tarinoita on kiva lukea vaikka en tuolla pläräys ja sormi- meiningillä uskaltais itse alaani valita. Sosionomia minusta ei tule, kun en koe olevani sellainen people-person eli mitään hoivapuolta en halua työkseni tehdä. Johtajaksi voisin lähteä mutta harva pääsee suoraan koulun penkiltä kalifiksi kalifin paikalle ja kai sosionomilla olisi hyvä olla sellainen halu auttaa ihmistä. Ei sillä, etten haluaisi auttaa ketään mutta en ammatiksi asti :) En oikein osaa päättää olisiko tuollainen sosionomin laaja-alainen koulutus parempi kuin jonkin tosi spesifin alan asiantuntijuus. Ajatuksena jälkimmäinen mutta urakehityksen ja työmahdollisuuksien osalta ajattelisin että eka. Kiitos tsempeistä, päivitän heti kun jotain edistystä asian suhteen tapahtuu :D

      Poista
  5. Psykologia olisi varmasti mielenkiintoista! Toisaalta psykologi tarvitsee miusta myös tiettyä "hoivaavaa" puolta ollakseen taitava, se yksilö nimenomaan on tärkeä :) Ehkä psykologian tutkija sopisi siulle?? Miulle sosiaali-ja terveysala on kutsumus, en tiiä mitä muuta voisin tehdä. Mutta siltikin haen paikkaani ja toivon oikeasti kivan työn löytäväni, kunhan nämä opinnot saa alta pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis tottakai tarvii kiinnostaa se yksilöki mutta tarkoitankin sitä, että mulle minkäänlainen hoiva-ammatti sinänsä ei oo kutsumus eikä mitään sinne päin edes. Mua nimenomaan se asia itsessään kiinnostaa niin paljon, että siksi kiinnostaa siis yksilökin. Toisaalta ajattelen, että psykologi voi suurestikin hyötyä siitä ettei ole sellainen perinteinen hoivaaja, koska työn sisältö voi olla aika painavaakin ja tietynlainen etäisyys on asioihin pidettävä? Oli miten oli, varsinaiseen vastaanottotyöhön esim. perheneuvolapsykologina musta ei olisi vaan haluaisin sitten jotain just tutkimukseen painottuvaa TAI voisin nähdä itseni sellaisena työpsykologina, jonka asiantuntijuus olisi nimenomaan henkilöstöhallinnossa/työhyvinvoinnissa jne. Millon sää oot valmis? :)

      Poista
    2. Hyvin oot tuota miettinyt, kuulostaa järkevältä! Mie aion valmistua jouluna 2017, vielä on raskain kakku jäljellä. Tähän asti päässyt vähän vasemmalla kädellä, kun on niin paljon hyväksilukuja ja paljon vapaata.

      Poista
    3. Hyvä, että se kuulostaa muidenkin korvaan järkevältä :D Tsemppiä loppurutistukseen!

      Poista
  6. Ah! Kaksi lempaihettani samassa postauksessa - oikeustiede ja opiskelu ;) En siis voi tehdä muuta kuin kommentoida.

    Ihan ensimmäisenä haluan sanoa sen, että nuo listaamasi kiinnostuksenkohteet ovat varmasti kaikki todella mielenkiintoisia ja monipuolisia aloja, joilla töitäkin on tarjolla. Mikäli haluat mennä "työllistyminen edellä" ja opiskella ammatin, jossa on satavarmasti tarjolla hyväpalkkaisia töitä suhdanteista ja paikkakunnasta riippumatta, opiskele lääkäriksi. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta ystäväpiirissä on monta lääkäriä. Ala on monipuolinen ja lääkäreitä tarvitaan aina. Lyhyt matikka / "huono matikkapää" on este? Ei ole. Motivaatio ja raaka työnteko ratkaisee.

    Omasta alasta (oikeustiede) sen verran, että lukumotivaatio ratkaisee oikeastaan aivan kaiken - sisään pääsemisestä opintomenestykseen ja jossain määrin myös työelämässä pärjäämisen riippuen siitä, mille alalle lopulta päätyy. Luettavaa on pal-jon, asia on paikoitellen aika pitkäpiimäistä ja joskus jopa vaikeasti ymmärrettävää. Pääsääntöisesti kuitenkin todella mielenkiintoista ja mulla oli vain muutama tenttikirja koko opiskeluaikana (yhteen tenttiin saattaa olla viisi kirjaa), joita lukiessa meinasin nukahtaa.

    Työllistymisen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Pääkaupunkiseutu on oikeastaan tällä hetkellä ainoa paikka, jossa voi sanoa olevan juristeille töitä siten, että voi miettiä myös omia kiinnostuksen kohteitaan eikä tarvitse mennä työnantajan markkinoilla. Näin ainakin tuomioistuinpuolella. Tietenkin oman toimiston voi lykätä minne vaan, mutta sen menestyminen pienellä paikkakunnalla onkin sitten aivan toinen juttu. Ainakin, jos haluaa ansaita lakimiehen eikä kampaajan palkkaa ;) Juristin tutkinto on kuitenkin siitä hyvä (tai huono, näkökulmasta riippuen), ettei se suoraan valmista mihinkään ammattiin, vaan avaa ovia monenlaisiin ammatteihin. Vain pienestä osasta juristeja tulee asianajajia, syyttäjiä tai tuomareita, vaikka nuo ammatit tuntuvat jostain syystä olevan maallikolle ne ensimmäisenä mieleen tulevat.

    Sen vielä haluan sanoa omasta kokemuksesta, että tulet todennäköisesti kuulemaan kommentteja tyyliin "Psykaa on vaikea päästä opiskelemaan" tai "Tiedäthän, että oikis on tosi vaikea koulu". Älä välitä tuollaisista yhtään :) Sulla on terävä pää ja kun motivaatio on kohdallaan, pystyt mihin vaan. Siellä opiskelee aivan tavallisia ihmisiä!

    Yksi vaihtoehto on opiskella aluksi avoimessa yliopistossa vaikka verkko-opintoja, jos ei ole vielä ihan varma eikä ole valmis opintojen takia toiselle paikkakunnalle muuttamaan. Itse suoritin Helsingin yliopiston psykan laitokselle juuri kliinisen psykologian (psykiatrian) verkkokurssin ja tykkäsin kovasti. Ei pakollista läsnäoloa, esseetehtäviä ja verkkotentti.

    Tsemppiä pohdintoihin! Sanomattakin selvää, että luen aiheeseen liittyviä postauksia enemmän kuin mielelläni :)

    - Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Emmi! Kun kirjotin tätä postausta, niin kieltämättä vähän toivoin että sä sanoisit jotain :P Lääketiede kiinnostaa aiheena ihan kauheasti mutta käytännön työ ei. Oikeastaan ainoa erikoistumisala, jota voisin edes harkita olisi psykiatria ja matka sinne olisi täynnä korvatulehduksia, kihtiä, peräpukamia, liikavarpaita.. no thanks.

      Mullekin oikeustieteen ammattilaiset on juuri noita sun mainitsemia pääasiassa. Mä oon aina ajatellut, että oikis on lääkiksen lisäksi sellainen ultimatekoulu, josta valmistuneet voi tehdä työkseen just mitä haluaa. Että ne on sellaisia kaiken tiedon omaksuneita supertyyppejä vaikka eihän se tietenkään aivan niinkään ole :) Vaikka tietysti ois hauska hakea puhtaasti sen perusteella mikä kiinnostaa niin omat rajoituksensa tosiaan asettaa perhe ja erityisesti lapset. Opiskelujen kannalta ihannetilanteessa eli lapsettomana (mulle siis näin, joku muu voi olla eri mieltä) mulle olisi enemmän vaihtoehtoja tarjolla, koska järjetön pänttääminen ei ole mulle este. Koska näitä metrimakeja on kuitenkin kertynyt niin on pakko ajatella, että opinahjo täytyy pystyä viemään läpi perheen ohella eikä toisinpäin. Siksi mietin, että onko yliopisto tyystin mahdoton ajatus. Mä luulen, että tässä vähän jarruttaa nyt sellainen toisaalta turhakin käytännönläheisyys mutta kauheinta olisi hakea, päästä ja todeta ettei jaksakaan. Nuo avoimen yliopiston opinnot on tosi vahva ehdokas tässä vaiheessa, joskin siinäkin ongelmaksi nousee alavalinta.

      Oliko oikis sulle selvä valinta?

      Poista
    2. Oli se sen jälkeen selvä valinta, kun pääsin sen ajatuksen yli, että oikis on eliittikoulu, jonne pääsee vain yli-ihmiset ;) Oon siis tavallaan unelma- ja kutsumusammatissani kuitenkin. Monenlaisissa elämäntilanteessahan ne ihmiset opiskelee yliopistossakin, mutta toki lapsiperheen äidille opinnot on haastavia varsinkin silloin, kun lapset on vielä noinkin pieniä kuin teillä. Mitään maksimiopiskeluaikaahan oikiksessa ei ainakaan ole, joten opiskella voi omaan ja vaikka pitää välivuosia, jos perhe-elämä sitä vaatii. Lapissa ainakin pakollista läsnäoloa oli ensimmäisen vuoden jälkeen melko vähän. Ja aikuisopiskelijat on mun kokemuksen mukaan aika paljon järjestelmällisempiä ja tehokkaampia opiskelijoita, kun biletys ei vie niin paljon energiaa :D

      - Emmi

      Poista
    3. Heheh, no sitä samaa tässä itse olen ajatellut vaikka oma ihan tavallinen serkkutyttö samassa ahjossa opintojaan jo loppusuoralla vääntää (tosin aloin kyllä pitämään sitä automaattisesti vähän älykkäämpänä, kun kuulin sen päässeen sisään :D). Mietin tässä, että mikä se sitten on se mikä oikeustieteellisessa opiskelevaa on "aina kiinnostanut", kun vaikka lastentarhaopettajaksi opiskelee se joka jostain täysin käsittämättömästä syystä haluaa työkseen hoitaa lapsia ja on kai siis kiinnostunut sitten lapsista ja ihmisen kehityksestä? Tykkääkö oikislainen (lukemisen lisäksi) säännöistä?

      Miten sitä onkin näin hukassa itsensä kanssa?? :D

      Poista
    4. Varmaan säännöistä joo ja lisäksi ihan yleisesti yhteiskunnallisista asioista? Yhteiskuntatiedehän se minusta on. Siitä, miten lait säädetään, miten eduskunta / poliisi / syyttäjä / tuomioistuin / rikosseuraamuslaitos toimii jne. Tai sitten yleinen kiinnostus vaikka yritysjuridiikkaa tai rahoitusalaa kohtaan. Monialaistahan se on ja oikiksessa vielä muotoutuu. Työelämästä nyt puhumattakaan. Ehkä kannattaa lukea avoimessa vaikka työ- tai prosessioikeutta ja jos ei yhtään kiinnosta, miettiä vielä uudestaan? Kyllä sen itse tietää, milloin joku ala oikeasti nappaa, usko pois! Ei se oikis vaadi mitään niin paljon kuin lukumotivaatiota. Toki hyvä muisti ja yleisnerous (if any) auttaa, mutta ilmankin pärjää ;)

      Poista
    5. Oikeustiede oli pakko rajata pois, koska the time is now enkä usko että oisin ehtinyt lukea tarpeeksi päästäkseni sisään. Päädyin kauppatieteen opintoihin ja tänään aukasin ekan valintakoekirjan. Nyt sitten vaan raakaa pänttäystä ja toivotaan, että pääsen sisään :)

      Poista
  7. Tradenomiksi voi opiskella nykyään etänä, jopa kokonaan verkko-opintoina. Ehkä myös muita amk-opintoja voi suorittaa näin, en tiedä. Ei tarvisi muuttaa ja aikatauluja voisi sovittaa perhe-elämään sopivaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjakoulutukseltani tradenomina voin sanoa sen, että jos haluaa suorittaa haastavan korkeakoulututkinnon ja työllistyä vaativiin tehtäviin, tradenomin tutkinto ei ole paras mahdollinen vaihtoehto :) Koulutus oli ainakin minun aikanani (2001-2005) suurimmaksi osaksi ammatillisesti aivan höpö-höpöä, anti oli suurinta lähinnä kieli- ja atk-opinnoissa.

      Toki tradenomeja on hyvinkin erilaisissa hommissa, mutta näyttävät ainakin naispuoliset olevan pääsääntöisesti assistentssiluontoisissa toimistotehtävissä tai pankki- ja vakuutusalalalla. Niissäkään ei tietysti ole mitään vikaa, tärkeitä töitä sinänsä, mutta ymmärsin, että tarkoitus oli hankkia nimenomaan vähän haastavampi koulutus ja työ.

      - Emmi

      Poista
    2. Kiitos vinkistä anonyymi! Tarkistin ja olet oikeassa - melko paljon on tarjolla avoimen ammattikorkeankin puolella opintoja ja ainakin monimuotona pyörii koulutuksia, joskin nyt syksyllä ei tradenomipuolta ala tässä meidän amk:ssa.

      Tradenomi on ollut vaihtoehtona mutta tuo on kieltämättä ollut se ajatus itsellä, joka vähän jarruttaa. Vaikka esim. pankissa työskenteleminen tällä hetkellä näin laitoshuoltajan/kotiäidin näkökulmasta olisi houkutteleva ajatus niin itseni tuntien kyllästyisin siihen joidenkin vuosien jälkeen ellen sitten sattuisi pääsemään nousujohdanteiseen uraputkeen ja sitä kautta erilaisiin tehtäviin.

      Ymmärsit siis Emmi ihan oikein. Haluan haastaa itseni opiskeluissa ja päästä sellaiseen työhön, jossa en ehdi kyllästymään. Tietynlainen leipääntyminen tulee tietenkin työssä kuin työssä se on selvä. Minusta se on kuitenkin eri asia kuin se, että oikeasti tylsistyy työssään. Nykyisissä hommissa olen oppinut sen, että se että saa oikeasti tehdä työnsä hyvin on tosi tärkeä asia (ainakin tällaiselle neuroottiselle kontrollifriikille) ja oman työnsä kehittämisen mahdollisuus samoin. Toivoisin, että työssä olisi myös mahdollisuus edetä.

      Onkohan ihan kamalaa sanoa näin mutta myöskin tämä "alimman portaan" työ on nyt nähty ja koettu. Uskon, että sopisin sellaiseen työhön jossa olisi johtamistakin. Kaipaan siis myös vastuuta. Uskon vahvasti, että sellainenkin ois hyväksi mun työmotivaatiolle.

      Tähän aikaan illasta ei tää ulosanti oo enää aivan parasta mahdollista mutta onpahan nyt taas lisää mustaa valkoisella :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...