tiistai 2. helmikuuta 2016

Mitä sitten, kun äiti ei enää jaksakaan?


 

Tätä postausta olen hautonut mielessäni jo viikkoja. En tahdo saada koottua ajatuksiani eivätkä sanat suostu järjestymään lauseiksi. Kirjoittaminen on vaikeaa.


Minä väsyin. Univelka, oman ajan puute, omien tarpeiden jatkuva sivuuttaminen ja ainainen suorittaminen. Kotityö toisensa perään. Eiväthän ne tekemällä lopu! Minä ajattelin, että mun täytyy tehdä kaikki. Keretä kaikki ja sitten vielä huolehtia itsestä. Kävi niin etten ehtinyt huolehtia itsestä enkä pysähtynyt ajoissa. Suoritin itseni hajoamispisteeseen ja lopulta romahdin. En välitä avata asiaa julkisesti sen yksityiskohtaisemmin.

Meillä on täällä Suomessa hieno matalan kynnyksen tukipalveluverkosto perheille. Apua on helppo hakea. Toisinaan sitä on vain mahdottoman vaikea saada. Minä hain ensimmäisen kerran apua Pikkuveljen ollessa muutama kuukauden ikäinen. Meillä kävikin perhetyöntekijä neuvolasta muutaman kerran. Sitten vauva oppi nukkumaan vaunuissa ne vartin päikkärit liinassa kantamisen sijasta ja tunsin valtavaa helpotusta. Tunsin pärjääväni. Hetken pärjäsinkin mutta sittenpä en enää apua saanutkaan.

En tiedä enkö osannut sanoa oikeita asioita, enkö vaatinut tarpeeksi kovaa vai enkö kuulostanut tarpeeksi väsyneeltä. Soitin monesti mutta sitten luovutin. Omassa päässä pyörinyt ajatus siitä, että jollakulla on vieläkin huonommin vakuutti minut. Ajattelin ettei minulla ole asiat ollenkaan huonosti vaan vika on minussa. Etten osaa priorisoida ja tehdä riittävän tehokkaasti. Vaikeaa se olikin olla tehokas ja aikaansaava, kun ei ajatus pysynyt kasassa sitten yhtään. Aloitin lauseen ja unohdin lopun. Koululaisen välipalat unohtuivat aamuisin, tapaamiset oli vaikea muistaa vaikka ne olisivat olleet kalenterissa, pelkän kauppalistan tekeminen kesti pienen ikuisuuden.

Jatkuvaan vitutukseen löysin vastauksen eräästä artikkelista, jonka luin väsymyksestä. Silloin vasta oikeasti tajusin, että olin väsynyt!  Aloin ajattelemaan asiaa ja ymmärsin, että jo jonkin aikaa elämä oli tuntunut pelkältä selviytymiseltä. Velvollisuuksia ja tehtäviä muttei ollenkaan hauskaa tai kivaa. Lasten kanssa oleminen oli enemmän pelottavaa kuin hauskaa. Koska tulee seuraava uhmakohtaus, josta pitäisi selviytyä itse hermostumatta? Suostuuko vauva nukkumaan niin kauan, että ehdin tehdä kotityöt ja huokaista hetken? Harvoin suostui mutta jälkeenpäin ymmärsin, että tein loppumattomia askareitani niin kauan, että vauva heräsi. En itse ottanut aikaa itselleni, en osannut. (Sittemmin olen huomannut, että askareiden tekemättä jättäminenkään ei ole vastaus, sillä lahkeessa roikkuvan itkua vääntävän väsyneen vauvan kanssa niiden tekeminen vasta mahdotonta onkin.)

Joustavuus katosi elämästä ja pienetkin vastoinkäymiset saattoivat aiheuttaa epätoivoista itkua tai kauheaa kiukkua. Tuntui, että kaikki ovat vailla jotain. Kaikille pitäisi pystyä antamaan itsestään vaikkei ollut mitään mitä antaa! Olin jopa sitä mieltä, että lapset vihaavat minua. Kiusallaan ovat hankalia, nukkuvat huonosti ja haluavat jotain. Sillä tavalla voi ajattelu vääristyä, kun on liian tiukilla.

Jotain täytyi tapahtua ennenkuin sain apua. Romahdukseni jälkeen sain paljon puheluita kaikenlaisilta tädeiltä. Apua tarjoavilta tahoilta. Tottakai saatte apua, kriteerit täyttyvät kyllä. Kuulostatkin väsyneeltä. Eikö oma kokemus asiasta riitä? Tuntui hullulta, että minulta kysyttiin minkälaisella aikataululla toivoisin apua saavani. Melkein vastasin, että puoli vuotta sitten. Mikä tukimuoto olisi paras? Sanahirviöitä toisensa perään ja kysymyksiäkysymyksiäkysymyksiä. Se tuntui uuvuttavalta. Olisin halunnut, että meille tulee joku empaattinen ihminen ottamaan rohkeasti härkää sarvista ja mun avuksi. Ei olisi tarvinnut pinnistää ja osata vastata tuhanteen kysymykseen. Minkälaista apua? No en vittu tiedä, kaikki täällä on levällään ja haluaisin vaan olla rauhassa.

Puhelutulvasta meni kolme viikkoa, että saatiin konkreettista apua. Saatiin perheohjaaja, jotka vielä viime vuonna olivat perhetyöntekijän tittelillä. Hän käy meillä nyt alkuun pari kertaa viikossa jelppimässä ja jatko mietitään tilanteen mukaan. Tuntuu mahtavalta, että toivottavasti vihdoin ja viimein alkaa helpottamaan. Kertomukseni kerroin mennessä aikamuodossa vaikka todellisuutta se on yhäkin. Päivät ovat niin erilaisia. On helpompia ja sitten niitä tosi vaikeita. Tätä kirjoittaessani on ollut kumpaakin, ehkä se välittyy tekstistäkin herkemmälle lukijalle?

Minulle on ollut vaikeaa myöntää etten jaksakaan mitä vain. Ettei mun voimat olekaan rajattomat. En tiennyt missä se oman jaksamisen raja menee ja se täytyi tällä kertaa ylittää. Toivottavasti ei tarvitse enää koskaan mennä niin pitkälle. Nyt on tärkeintä hidastaa ja kuunnella itseä. Muistaa, että lapset haluavat onnellisen äidin ennemmin kuin siistin kodin. Hyvä äiti on minusta sellainen, joka osaa katsoa sisäänpäin ja ottaa omat tarpeensa huomioon siltikin vaikka äitiys on suureksi osaksi omien tarpeiden siirtämistä syrjään lasten tarpeiden vuoksi. Liika on silti liikaa.




Haluan jälkiviisaasti antaa pari vinkkiä (väsähtäneille) pienten lasten äideille. 

Älä vähättele omaa väsymystäsi. Älä myöskään vähättele omia tuntemuksiasi, olivat ne mitä tahansa. Jos sinusta tuntuu, että tarvitset omaa aikaa, olet mitä luultavimmin oikeassa. Pyydä apua. Sukulaiset, ystävät, neuvola. Taho mikä tahansa, pyydä apua. Tunti tai pari omassa seurassa voi tarkoittaa muutamaa helpompaa päivää vaikkei se väsymystä poistaisikaan.

Älä vertaa itseäsi muihin. Se aikaansaava mamma Facebookin vauvaryhmästä ei todennäköisesti ole sitä mitä antaa ymmärtää. Blogissa näkemäsi kuvat siisteistä kodeista ovat rankalla kädellä rajattuja otoksia (koskee myös ja erityisesti tätä blogia :D). Facebook päivitykset/tweetit/instagram- kuvat ovat tuokioita, hetkiä, valittuja paloja elämästä. Ei someen laiteta elämä rumaa puolta ellei haluta olla sarkastisia.

Tunnista omat rajasi. Se voi olla konstikasta mutta on parempi pysähtyä ajoissa kuin katsoa ja katua. Se on vähän kuin ennakointi liikenteessä: on parempi ennakoida ja jarrutella hyvissä ajoin kuin tönkköjarruttaa liian myöhään. Kun joudut vakuuttelemaan itsellesi jaksavasi vielä, olet liian tiukilla.

Älä anna muiden määritellä väsymyksesi tasoa tai laatua. Vaikka vauvasi heräisi vain kerran yössä tai ei aina sitäkään, voit silti olla väsynyt. Kun taas kaikki useita kertoja yössä unestaan herätetyt äidit eivät väsy samalla tapaa. Olemme tässäkin asiassa yksilöitä - unenpuutteesta johtuva oireilu ja unentarve vaihtelevat suuresti. Kolmena yönä huonosti nukkunut äiti voi olla aivan yhtä epätoivoisen väsynyt kuin kolme vuotta heräillyt äiti. Hyväätarkoittavat "unohda harrastuksesi ja käytä sekin aika nukkumiseen, unta sinä todella tarvitset"- tyyppiset lausumat ovat tökeröitä. Väsymys kattaa paljon muutakin kuin huonot unet. Se voi tarkoittaa myös väsymystä liian vähäisestä omasta tilasta ja/tai ajasta. Sinä itse tiedät mikä on paras konsti voimaantumiseen. Tosiasia on etteivät tunnin torkut univajettasi korjaa eikä harrastuksen parissa vietetty kuusikymmentä minuuttia ole sekään ratkaisu koko ongelmaan mutta ne voivat tehdä huomisesta kenties helpomman. Sinä tiedät parhaiten.

Ota apua vastaan ja pyydä sitä. Minun on ollut vaikea pyytää apua vaikkapa mummuilta. Olen kokenut olevani huono äiti jos en itse hoida lapsiani. Mihin tuo vaatimus itselleni minut vei? Mummut auttavat minua nyt, kun en itse yksinkertaisesti jaksa. Nyt koen olevani huono äiti, kun en pyytänyt heiltä apua enemmän aiemmin. Opin, että mummut auttavat mielellään mutta eivät halua tyrkyttää ettei äiti koe asiaa ahdistavana. Voi meitä naisia..

Allaolevassa kuvassa yksi kaunistelematon totuuden hetki meidän kodista tänään. En iljennyt kuvata muitakin huoneita mutta samalta näyttää kaikkialla. Sekasotkua ja keskeneräisiä askareita. Siellä täällä yritelmä saada jotain aikaiseksi. Tässä kuvassa se on tuo mustavalkoraidallinen tyynynpäällinen nojatuolin käsinojalla. Päällinen toivoisi täytettä sisälleen enkä kertakaikkisesti muista mihin olen tyynyn laittanut. Löytynee joskus?

Rento, olohuoneeseen viety kahvihetkeni oli oikeastaan todellisuudessakin tämän kuvan ottamisen mittainen. No, pikkuisen pidempi. 18 minuuttia kaikenkaikkiaan. Yksi (pikku)lapsiperheen ihmeistä on se, kun kaksi päiväuni-ikäistä nukkuvat yhtäaikaa, edes parikymmentä minuuttia. Tällaista ei ole tässä mittakaavassa meillä tapahtunut koskaan. Äskeinen lause on sarkasmia mutta silti täyttä totta ja se melkein itkettää. Kuvaa katsoessa fiilis on ristiriitainen. Huokaisten istuin sohvaan, painauduin sohvatyynyjä vasten, haukkasin muffinssista palasen ja hörppäsin kahvia perään. Pakotin hymyn. Kun hetki keskeytyi vauvan parkaisuun, tuli kiukku ja kuumat kyyneleet. 


Hyviä hetkiä on kasapäin. Tänään olen nauranut useaan otteeseen niin, että vedet on nousseet silmiin. Viimeksi taaperon kanssa iltapusuja vaihtaessani. Ei ole kyse siitä etteikö iloa olisi. Ahdistun siitä, että joku on iholla jatkuvasti, vaatii jotain, odottaa minulta jotain. Siitä, että vuorokauden ympäri joudun limittämään asioita. Yritys antaa esikoiselle jakamaton huomio samalla, kun tekee ruokaa, kantaa sylissä vauvaa ja katsoo ettei kannettoman tehosekoittimen lailla ympäristöään tutkiva taapero satuta itseään jää juuri sellaiseksi - yritykseksi. 



"Se, miten hyvä koti on, 
ei riipu rikkaudesta,
eikä väljyydestä,
eikä kauneudesta,
eikä ylellisyydestä.

Kaikki riippuu äidistä."

George W.E. Russel


37 kommenttia:

  1. Hieno ja rohkea teksti. Kaikkea hyvää ��

    VastaaPoista
  2. Kiitos näistä sanoista, samaistuin niin paljoon. Ja parempia päiviä tietysti toivon teille tästäedes. Vaatii suurinta rohkeutta myöntää olevansa heikko. ❤️ - Saara

    VastaaPoista
  3. Hienosti kirjoitettu. Tuttuja fiiliksiä ajoilta kun olin lasten kanssa kotona. Samaistuin myös tuohon miten vaikeaa on pyytää apua. Jos haluat jutella (vaikkei se ongelmia poistakkaan) täällä on korvapari valmiina ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enni <3 Sun viestiinkin on vielä vastaamatta, nyt muistin. Mukava tietää, että tukea on tarjolla :)

      Poista
  4. Tiedätkö, nousi kyyneleet silmiin. Kirjoitit kuin minun ajatuksiani parin vuoden takaa. Ne ajatukset tekee edelleen kipeää, vaikka asiat nyt onkin hyvin. En osaa kuin lähettää todella lämpimiä ajatuksia ja parempaa vointia. Toivottavasti nyt saatte riittävästi apua ja sinä voimia olla taas ehjempi. -Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Kaisa <3 Moni on sanonut, että elämämässä koettu väsähtäminen on kipeä kohta vielä vuosia myöhemminkin. Se on karua kuultavaa ja uskon, että sen voisi välttää kun vain apua olisi aiemmin saatavilla. Uupuminen "tavalliseen arkeen" helpoosti jättää siihen vaikutelmaan, että itsessä on jotain vialla. Näinhän ei ole. Aurinkoisia talvipäiviä sinne :)

      Poista
  5. Kiitos rohkeasta kirjoituksesta, sanoit ääneen asian, mitä moni äiti ei uskalla ehkä sanoa! Voimia siulle, toivottavasti oikeasti saat helpotusta ja apua, iloa arkeen ❤️ Tunnistan noita piirteitä itsessänikin, taitaa olla tyyppivika meille suorittamaan taipuvaisille :/ Meillä stoppi tuli nyt sairastelun muodossa ja on ollut yllättävän helpottavaa olla tekemättä mitään.
    Kyllä sie tuosta nouset ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina <3 pohjalla on nyt käyty ja tästä on suunta vain ylöspäin. Hitaasti ehkä mutta kuitenkin. Meillä kävi vielä niin, että mun romahduksen päälle kaksi pienintä sairasti kolmatta viikkoa ja keskimmäistä kuljetettiin lääkärissä pitkin maakuntia. Kyseessä oli lopulta korvatulehdus, jonka vasta neljäs tyttöä tutkinut lääkäri löysi :/ Valvottiin yksi yö päivystyksen käytävällä. Se ei ollut voimaannuttava kokemus yhtään muttas minö toisaalta ahdistun kaikista eniten siitä etten pakosta voi tehdä mitään. Pikkuveli on ollut nyt sellainen ettei anna mun tehdä mitään vaan sohvalla täytyisi istua sylittelemässä.

      Poista
  6. Voi kuin hyvä kirjotus! Aivan ku suoraan mun ajatuksista ja tämän hetkisistä tunnelmista. Tsemppiä, toivottavasti saat pian voimat takasin kasaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Sinne myös jaksamista arkeen!

      Poista
  7. Rohkea kirjoitus, kiitos siitä. Kyllä äiditkin voi väsyä, ja äideilläkin on lupa väsyä.

    Minä en vain ymmärrä miksi niin usein kaikki on äidistä kiinni. Tuo runo on hyvä esimerkki. Se miten hyvä koti on, riippuu äidistä. Jotenkin kamalan ahdistava ajatus, etenkin kun (nainen kun olen, huoh) ymmärrän sen koskevan myös äitipuolia. Ja tämä äitipuoli on nakattu soppaan kun lapset on jo sen verran isoja että ymmärtävät miten kapinoidaan ja hankaloitetaan ja manipuloidaan oikein huolella. Ja sitten pitäis jaksaa olla se aikuinen, fiksu ja järkevä ja tyyni ja rauhallinen. Olla koko ajan joka paikassa, passata miestä ja lapsia ja hoitaa omat asiat ja pysyä vielä jotenkin järjissäänkin. Ja koko ajan verrataan kuitenkin omaan äitiin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kettu <3 onhan tuo tuollainen perinteinen runo mutta yhtälailla koskee minusta vanhempaa ylipäätään - isää tai äitiä. Uusioperheen äiti(puolena) oleminen on aivan taatusti yksi vaikeimpia tehtäviä mitä nainen voi saada. Olen itsekin siinö tilanteessa ollut ja vaikka lapset oli melkein kaikki alle kouluikäisiä niin kokemus oli rankka. On vaikea olla vertaamatta itseään, jos sitä kuulee jatkuvasti muilta perheenjäseniltä. Listaamani vinkit koskevat siis myös äitipuolia. Älä väsytä itseäsi, kyseessä ei ole kilpailu. Lapset hyväksyvät sinut aikanaan, ole oma itsesi ja ennenkaikkea pidä huoli omasta jaksamisestasi <3

      Poista
  8. saman kokenut kolmen lapsen ja yhden enkelilapsen äiti3. helmikuuta 2016 klo 22.34

    Kiitos että kerroit tästäkin äitiyden puolesta! Liian vähän on niitä jotka uskaltavat myöntää että ei pysty kaikkeen. Kaikkea hyvää sinulle ja voimaannuttavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Sinulle sitä samaa!

      Poista
  9. Tosi hyvin kirjoitettu. Äitiydessä on paljon hyviä puolia ja isoja iloja, mutta jatkuva riittämättömyyden tunne tuntuu kuuluvan myös pakettiin kiinteästi.
    Isot tsempit täältä, ollaan rohkeasti vaan epätäydellisiä ja riittämättömiä - omien lapsiemme mielestä olemme silti parasta maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neitinimetön <3 Sinäpä sen sanoit - vaatimukset eivät totisesti tule lapsilta vaan meiltä itseltämme ja ynpäristöltä.

      Poista
  10. Kiitos tästä postauksesta! Itse oon ollu perhetyöntekijä ja kohdannut enemmän tai vähemmän väsyneitä äitejä.. Hyviä keskusteluja on käyty monen äidin kanssa varsinkin siitä kun on se kynnys ottaa yhteyttä että saisi tarvitsemaansa apua ajoissa. Moni äiti sanoi että kun oli niin paha olla ja pelkäsi että jos sen sanoo jollekin sossun tädille ääneen että jos ne vie lapset. Mielestäni tuo kynnys saada apua on yhä korkealla..

    Ja sitten se vasta korkealla olikin kun itse tarvitsin apua.. Toisen muksun ollessa ihan pieni vauva yritin neuvolassa puhua että haluaisin käydä keskustelemassa jonkun kanssa kun on niin hankala olla itsensä kanssa.. Mutta olisiko aiempi työtausta hämännyt.. Apua hankin itse lähes parin vuoden jälkeen ja kynnys oli yhä korkea kun piti odottaa useampi kuukausi että pääsi juttelemaan. Tuona parin vuoden aikana voin itse enemmän tai vähemmän huonosti.. Itseinhoa, riittämättömyyden tunnetta.. Mustasukkaisuutta omasta puolisosta, hiljainen kateus siitä että hän saa omaa aikaa kun haluaa..minä en. Jälkeenpäin ajateltuna olisin tarvinnut keskusteluapua jo silloin kun koin keskenmenon.. Meinasi mennä pitkä parisuhde pilalle kunnes saimme apua ja nyt yhteys toimii taas. Enää en vaikene ahdistukseen asti. Kuitenkin pitkä matkan on vielä edessäpäin.. Ja ehkä tosiaan joskus voin katsoa hymyillen taaksepäin näitä vuosia miettien. Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kerroit kokemuksesi Susanna <3 Huomaan, että äitien henkinen väsymys on todellakin paljon yleisempi asia kuin luullaan. Myös sinulle kaikkea hyvää ja voimaannuttavia päiviä!

      Poista
  11. Kiitos tästä rohkeasta kirjoituksesta! On tärkeää muistaa, ettei aina tarvitse jaksaa. Ja äitikin voi olla väsynyt. Voimia sulle arkeen, toivotaan lähestyvän kevään ja kesänkin tuovan osaltaan piristystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina <3 Kevät on aina ollut minulle energistä, hyvänolon aikaa ja toivon, että se toisi valoa tähän pimeyteen tälläkin kertaa.

      Poista
  12. Koskettava ja rohkea kirjoitus, Sonja! On ihan käsittämättömän rankkaa olla alituiseen jotakin toista varten. Olla valmiina palvelemaan ja kuuntelemaan vuorokauden ympäri. Herätä kesken syvän unen tai nousta sohvalta juuri tuon kuvaamasi kahvisekunnin jälkeen.

    Meillä lapset nukkuivat kesällä muutaman kuukauden päiväunia pari tuntia samaan aikaan. Se oli uskomattoman täydellistä ja ihanaa. Esikoisen täytettyä elokuussa kolme hän lopetti pikkuhiljaa päiväunien nukkumisen. Joinain päivinä hän kuitenkin saattoi unet nukkua. Sen kuukauden olin niiiiiiin vihainen, että miten hän kehtaa olla nukkumatta?!? Kiusaa minua tahallaan valvomalla, vaikka olikin hyväntuulinen. Vaati minulta ihan todella paljon naksauttaa aivot siihen tilaan, että se nyt vaan on hereillä. Maailmankaikkeudelle kiitos Pikkukakkosesta ja muista tallenteista...

    Myös puolison vapaammalta tuntuvaa elämää on niin helppo kadehtia. Kesällä kadehdin (tajaumattani) sitä, että hän sai maalata taloa tikkailla roikkuen ja minä laitan taas ja taas niitä samoja s****nan pyykkejä ja tiskejä. Meillä on iloksi ja onneksemme isovanhemmat aivan kulmilla ja käytettävissä. Nyt kun olen tehnyt satunnaisia työkeikkoja ja isovanhempia on "käytetty" niihin niin on ihan järkyttävän suuri kynnys pyytää heitä hoitamaan lapsia "ihan muuten vaan". Kahdenkeskinen treffiaika oman miehen kanssa olisi enemmän kuin tarpeen.

    Kommenttini meni nyt ihan jorinaksi, mutta haluan toivottaa sinulle aivan suunnattoman paljon jaksamista ja voimaa ja mitänäitänyton. Tässä blogilistaani selaillessani yksi päivä mietinkin missä se Dobermami on <3 Ota aikasi ja käytä kallis aikasi viisaasti. Kiitos kuitenkin, kun jaksoit jakaa tilanteesi meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Pingale! <3 Kommenttisi osui ja upposi! Lapsenomainen uskomus siitä, että lapset kiusallaan piinaavat äitiä on hävettävä mutta totista totta. Riittävän väsyneenä kaikki vääristyy ja kaikista tulee "vihollisia". Ikäänkuin maailma kääntyisi vastaan. Ihanaa kevättalvea sinulle <3

      Poista
  13. Kirjoitin sinulle sähköpostia <3 olisi ollut liian pitkä ja henk.kohtainen tänne ;) Vahva voi olla vasta, kun myöntää olevansa heikko <3

    VastaaPoista
  14. Nyt pitää kyllä kommentoida kun olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa. Kylläpä kosketti tämä teksti. Samojen asioiden kanssa on tullut painittua viimeiset kuukaudet. Tuntuu, että koko ajan pitää tehdä liian montaa asiaa yhtä aikaa, (lue kirjaa esikoiselle + viihdytä samalla sylissä 7kk vauvaa+ tee palapeliä 2.v kanssa). Onneksi mummut käy auttamassa välissä niin saa hengähtää. Voimia sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Riittämättömyyden tunne on sanoinkuvaamaton, kun on vain kaksi kättä, korvaa ja silmää ja ne täytyisi jakaa kolmen kesken. Jaksaa olla läsnä kun ei ole mitään mistä antaa. Sinulle myös jaksamista ja rohkeutta ottaa omaa aikaa <3

      Poista
  15. Näpyttelin puhelimella yhden kommentin jo tänne, mutta ilmeisesti se ei sitten lähtenytkään. No nyt koneella jos tulee perille. :)
    Toivotan sinulle kovasti voimia ♥ hyvin kirjoitettu teksti.

    VastaaPoista
  16. Hyvä teksti! Paljon samoja tunteita ja voisin kirjoittaa tästä vaikka miten pitkästi...

    Mulla takana oli synnytyksen jälkeinen masennus johon söin jonkun aikaa lääkkeitäkin. Nyt kuopus on 1v9kk ja masennus on väistynyt mutta kovin väsynyt olen.

    Tsemppiä kovasti sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Voimia sinullekin väsymyksen voittamiseen ja hienoa, että masennus on helpottanut. Pikkulapsiaika on vaativaa ja perheet tarvitsisivat ehdottomasti enemmän tukea.

      Poista
  17. Mä olen kovin liikuttunut luettuani sun kirjoituksen, enkä vähiten siksi että teksti on kuin omalta näppikseltä. Mulla ei vain ole ollut rohkeutta kirjoittaa mitään. Sä olet super <3 Ihan huikeesti tsemiä kaikkiin koetuksiin ja jos joskus tarvii juttuseuraa niin mä oon puhelimen (tai koneen) päässä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...