tiistai 5. tammikuuta 2016

Kymppikuinen koltiainen


Aivan pian saadaan juhlia yksivuotiasta. Muutama kuukausipäivitys vielä ja boom! Tänään kertoilen teille kuitenkin kymppikuisesta Pikkuveljestä (ja parin viikon päästä meillä onkin täällä jo yhdentoista kuukauden ikäinen vesseli).

Yhdeksänkuisen kuulumisia pääset lukemaan tästä. Aina tuntuu etteihän tässä paljoa ole ehtinyt tapahtua mutta sitten, kun lukee itse mitä on kuukausi takaperin kirjoittanut niin huomaa kuinka huimaa vauhtia pikkuinen oppii kaikkea uutta. Sama koskee niitä erityisen haastavia ajanjaksoja. Niiden huomaa helpottaneen vasta sitten, kun tasaisempaa eloa on kestänyt jo jonkin aikaa. Vastaavasti sitä helppoa aikaa osaa arvostaa vasta, kun sen menettää. Kuukausi on vauvan elämässä pitkä aika ja siihen ehtii mahtua monenlaista.



Pikkuveli konttaa hurjaa vauhtia ja kävelee tukea vasten. Hän nousee sujuvasti seisomaan ja osaa siitä myös hallitusti laskeutua alas. Nyt pikkuinen uskaltaa nousta seisomaan jo keskilattiallakin ilman tukea ja usein nostaa mahtipontisesti molemmat kätensä ylös kohti kattoa ja karjahtelee :D Jännityksellä odotamme koska poikanen uskaltautuu ottamaan ensiaskeleensa. 

Hampaita hän tekee pidemmän kaavan kautta ja oikealla ylhäällä on kovan työn tuloksena nyt kulmahammas. Ennestään alhaalta ja ylhäältä on löytynyt molemmat etuhampaat. Tänään olin näkevinäni alhaallakin kulmahampaan kohdalla jotain vaaleaa mutta en tohtinut tarkistaa sillä Pikkuveli puree-ee-ee kipeästi! Onneksi hän ei ole vielä kertaakaan purrut tissiä.


Yöt Pikkuveli nukkuu mun kainalossa eli perhepetimeiningillä mennään. Koitettiin siirtää hänet omaan sänkyynsä nukkumaan, kun hän tipahti meidän sängystä mutta illat menivät tosi risaisiksi. Nukutettiin syliin ja yritettiin siirtää pinnasänkyyn mutta hän joko heräsi siirtäessä ja ponkaisi välittömästi pystyyn virkistyen sen siliän tien tai sitten heräsi hetken kuluttua hätääntyneenä. Niinpä tehtiin meidän sänkyyn entistäkin korkeammat barrikadit, sijoitettiin itkuhälytin lähemmäksi vauvaa ja jatkettiin vauvan nukuttamista meidän sänkyyn. 

Yötankkauksien määrästä minulla ei ole varmaa tietoa mutta epäilen hänen heräävän syömään yhä pari-kolme kertaa. Jokusen kerran ollaan saatu hänet tyytymään tuttiin. Hieman minua on jo askarruttanut kuinka pitkään Pikkuveli mahtaa öisin herätellä minua syöttöpuuhiin. Nimim. silmäpusseista huomaa, että vaikka yöunen mitta sinänsä on aivan kelpo eikä varsinaisesti tarvitse valvoa niin katkonaista se uni on. Päivisin Pikkuveli syö rintaa joko enemmän tai vähemmän.

Kiinteää ruokaa vauva syö yleensä viisi kertaa päivässä meidän muiden kanssa yhdessä. Uusia makuja tulee harvakseltaan ja nyt on ollut suvantovaihe vauvalle kokkailussa ja hän on joutunut tyytymään aika tavanomaisiin ruoka-aineisiin. Pottu, porkkana, banaani ja päärynä tuntuvat olevan lemppareita kasvikunnan puolelta mutta ehdottomasti mieluiten kossi tuntuu järsivän mureketyyliin toteutettuja jauheliharuokia. Jauhelihapihvi katoaa näkyvistä melkoisen nopeasti :) 



Ruoan käsittelemisessä Pikkuveli on tosi taitava. Hän saa pidettyä käsissään liukasta päärynää huomattavasti helpommin kuin isommat lapset ja koska hän on saanut syödä omin käsin tapahtuu ruoan kakomista todella harvoin enää nykyään. Pikkusisko, joka sai sosetta lusikasta ja syödä omin käsin siinä sivussa ei ollut ollenkaan näin taitava syömäri ja muistan eräänkin kerran, kun tyttö piti keikauttaa pää alaspäin ja taputella ruoka henkitorvesta pois. Jälleen yksi hyvä syy antaa vauvan syödä sormiruokaa! :)

Joitain sanoja hän jo tunnistaa oman nimensä lisäksi, muunmuassa "ei" on sisällöllisesti tuttu sana. Sen kuullessaan toiminta lakkaa ja hän kääntyy katsomaan mutta useimmiten sitten jatkaa touhujaan tyytyväisenä tai pistää vauhtia että ehtisi ennenkuin hommaan puututaan fyysisellä tasolla :D Kurkistusleikki on tosi hauska ja sitä poika osaa leikkiä jo itsekin, kun lattialle jätetään torkkupeitto. Pikkuveli konttaa peiton luo, ottaa peiton reunasta kiinni, nousee seisomaan ja nostaa peiton kasvojensa eteen. Kun hän laskee peiton kasvojensa edestä niin hän sanoo ÄÄÄ! mikä kai tarkoittaa 'pöö' tai 'kukkuu'. Todella suloista :)



Reipas kymppikuinen vuorottelee äidin sylin ja omien seikkalujen välillä. Siskojen touhut kiinnostavat tosi paljon ja joulun aikaan, kun tytöt olivat mummuloissa yötä pojasta kuoriutui varsinainen perskärpänen. Kävi ilmi, että kun siskot eivät ole turvana touhuamassa tuntuu homma liian yksinäiseltä ja äitiä tai isää ei missään nimessä voi päästää silmistään. Kaapit ja laatikot kiinnostavat ja sohvalla tai sängyssä rymyäminen on lempipuuhaa. 

Kumman sinä koet helpompana: pikkuisen vauvan joka nukkuu paljon mutta vaatii kaikkeen aikuista vai tällaisen jo isomman vauvan, joka osaa touhuta itsekseenkin mutta saman asian kääntöpuolena kipuilee oman itsensä hahmottamisesta äidistä erilliseksi yksilöksi?

4 kommenttia:

  1. Musta on ollut ihanaa kun vauva on kasvaessaan alkanut viihtyä jonkun verran itsekseenkin, vielä ei ole meidän 7kk ikäisellä alkanut hirveän vahvasti sellainen perään itkeskely, mutta perässä kyllä usein seuraa. Tällä hetkellä tosin ei paljon uskalla jättää itsekseen, kun herra päätti jo alkaa opetella seisomista! Täällä toinen silmäpussi-äiti odottelee myös ehjempiä öitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä on sitten toinen hätähousuvauva :) Se on kyllä ihan totta, että liikkumaan oppinut on tavallaan helpompi päiväsaikaan mutta yöllä se sitten kostautuu, kun veri vetää liikkeelle :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...