torstai 22. lokakuuta 2015

Mörönperse

Minä olen esteetikko. Tykkään kauniista asioista. Olen myös perfektionisti. Tykkään järjestyksestä. Voisi ajatella, että meillä on kotona kaunista ja siistiä. 

No ei.

Meillä ei ole koskaan siistiä. Ei ole siistiä edes silloin kun on juuri siivottu. Mistäkö se johtuu? Monestakin syystä. Yksi on se, että meillä on liikaa tavaraa neliöihin nähden. Kaikille tavaroille ei ole sitä sellaista paikkaa, joka olisi jokin muu kuin "sellainen taso, johon pikkuiset ei yllä." Minä tahtoisin, että missään ei olisi nähtävissä tavaroita lojumassa vaan että kaikelle olisi oma paikkansa jossain piilossa. Laatikossa tai kaapissa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Toinen syy on se, että meillä on niitä pikkuisia joita lapsiksikin kutsutaan. Lasta ei sotku haittaa. Mitä enemmän rojua lattialla, sitä onnellisempia lapsia. Itse en pysty tavoittamaan tuota lasta itsessäni enää vaikka kovasti tahtoisin. Tai en oikeastaan tahtoisi mutta olisi siitä totisesti hyötyä. Kolmas syy on se, että allekirjoittanut ei ole koskaan tyytyväinen vaikka olisi kuinka siistiä. Jos ei muuta, niin ne sotkut siellä kaapissa tai se perusteellista jynssäystä odottava kylpyhuone nakertaa mielessä..

Remontti tehtiin, kun tähän muutettiin mutta kuka tahansa tietää, että kun kodin viimeinenkin nurkka on kondiksessa niin saa aloittaa alusta jostain toisaalta. Minua keskeneräisyys haittaa ja toistaiseksi uudistamista odottavat kohteet ärsyttävät.


Minä pidän myös valokuvista. Tykkään katsoa kauniita valokuvia ja epätoivoisesti yritän myös ottaa kauniita valokuvia. Aivan perusasioita valokuvan onnistumisen kannalta on tietysti hyvä kamera. Kiva miljöökin on plussaa, ja luonnollisestikin suostuvainen ja yhteistyökykyinen kohde, jos potrettia otetaan, on edellytys kuvan onnistumiselle. Mutta olipa kamera, miljöö tai kohde millainen tahansa niin kuva ei onnistu ellei valoa ole riittävästi.

Meillä on omituinen asunto. Portaikossa on valoa paljon ja yläkerran aulassa kohtuullisesti, kaikkialla muualla sitä on liian vähän käytännössä aina. Olohuoneessa ja alakerrassa yleensä, jossa suurin osa päivästä lasten kanssa vietetään, on useimmiten turha edes yrittää ottaa järjestelmäkameralla kuvia. Ne ovat pääosin heilahtaneita, joka on kuvassa sellainen asia ettei sitä saa kuvanmuokkausohjelmalla paranneltua. Pikkuisen liian tumman kuvan saa pelastettua, samoin hieman ylivalottuneen. Valkotasapaino on helppo korjata ja kuvan rajaaminen (eli se perkeleellinen sotku kuvasta pois) on simppeliä. Tärähtänyttä kuvaa ei korjaa mikään. Kun kamera korjaa puuttuvaa valoa pidentämällä valotusaikaa, ei kahdeksan kuukauden ikäinen kohde välitä tästä faktasta paskaakaan vaan heiluu kuten ennenkin. 

Vie se poika sinne portaikkoon tai yläkerran aulaan sitten, ajattelee siellä ratkaisukeskeinen lukija. Nyt voidaankin sitten palata siihen siisteysasiaan ja ottaa turvallisuusnäkökulmat esiin. Portaikko on varsin turvaton paikka liikkumaan opettelevalle pienelle ihmiselle ja se yläkerran aula on meidän pyykinlajittelukeskus. Kaksikerroksisessa kodissa on se hyvä puoli, että tiukassa tilanteessa voi alakerran sotkut nopsasti siivota vaikka yläkertaan piiloon. Huono puoli siinä on se, että meillä siitä on tullut melko pysyvä ratkaisu. Sotkuisesta yläkerrasta siis. Siellä on sotku silloinkin vaikkei alakerran kaaosta olisikaan siirretty sinne. Lasten makkarit ovat siellä ja niissä siivoaminen on yhtä hedelmällistä kuin sotiminen rauhan vuoksi. Useimmiten sotku leviää niistä onnellisesti myös mainitsemaani valoisaan aulaan. Sen valtaisan pyykkivuoren kaveriksi. Joka on siinä siksi ettei meillä ole kodinhoitohuonetta. 


Asumme sen verran ahtaasti, että tällainen ratkaisu tarvitsisi sellaisen emännän hallinnoimaan, joka tekee asiat viipymättä ja yhden kerrallaan alusta loppuun. Itse edustan sitä tyyppiä, joka lykkää pakollisia hommia ja askartelee kaikkea turhaa. Pyykit odottavat viikkaamistaan, kun minä järjestän vanhoja valokuvia. Ruoka odottaa tekijäänsä, kun minä olen harhautunut järjestelemään lipastoa. Kukkapenkit odottavat yhä edelleen tekijäänsä, koska minulla on ollut kiire pitäytyä asian suunnittelemisessa. Raivostuttavaa tällainen. 
Näitä tällaisia suunnittelemattomia blogitekstejäkin voisi kirjoittaa useammin, jos olisi koneella jotain random- kuvia joita laittaa kuvitukseksi. Minusta on köpöä, jos ei ole laittaa kuvia tekstin sekaan. Ompelukset on pakko muistaa kuivata päiväsaikaan, kun apulaisiakin on oikein kolmin kappalein hankaloittamassa hommaa. Illalla kuvattu hienokin tekele näyttää nilkulta, kun valoa ei ole tarpeeksi. Liian himmeät lamputkin meillä! Piru vieköön, miksi ne eivät ole kirkkaammat!

Meillä on liian ahdasta ja pimeää. Terveisiä mörönperseestä.

PS: olisi ajatuksena, että tämä tilitys toimisi kimmokkeena vaihtaa lamput kirkkaampiin, pyrkiä hanakammin tuohon ihanneminään eli siihen emäntään, joka tekee eikä meinaa ja ehkä jopa hankkiutua ylimääräisestä materiasta eroon :D

PPS: tämän kirjoittaminen todellakin auttoi vaikken sitä silloin ehtinyt julkaisemaan (kun ei ollut niitä kuvia silmänruoaksi!) ja nyt meillä on kirkkaammat lamput valaisimissa ja uusi valkoinen valaisin olohuoneessa, jeee!! Loppujen lopuksi valitsin postaukseen kesällä ulkona otettuja kuvia, jotka eivät liity aiheeseen millään lailla :D

6 kommenttia:

  1. Hihiiih :D :D Terkkuja kans jostain persiistä :D Ihan kuin oisit meidän huushollista ja valaistuksista kirjoitellut <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa ilahduttavaa kuulla etten oo yksin! :D Hitsin turhauttavaa että talossa on järkkäri ja kännykkäkamera on se, jolla ne kuvat "onnistuu".

      Poista
  2. Sama on meidän osoite :D Pimeää ja ahdasta, ärsyttää. Eikä rivarikauppa käy, niin ei päästä edes muuttamaan. Tuo sotku on jotain niin hermoa raastavaa. Luin jostain, että äiti voi valita näistä kolmesta kaksi; siisti koti, onnelliset lapset tai oma mielenterveys. Mie en jotenkaan olisi valmis luopumaan tuosta ekasta :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin sanoo se, jolla on se siisti koti! Mun mielenterveys on aina ollut sillälailla semmonen rajatapaus niin kai mun ois sitten mahdollista saada siisti koti ja onnelliset lapset?! :D

      Poista
  3. Hiih! Tää niin osu ja upposi! Ensinnäkin, meillä on sotkuista, aina. Juuri kuten sanoit, jos ollaan siivottu, erilaisia läjiä, kasoja ja pieniä kaaoskeskittymiä on siellä täällä. Ja valokuvien ottaminen.. Eeerittäin haastavaa yksveestä (siitä itseasiassa just avauduin viime postauksessani). Ja täällä on kans niin pimeää. Vuodesta toiseen valitan, että lamput on hämäriä, mutta mikä siinä on, ettei saa aikaiseksi ostaa kirkkaampia (vaikka onhan nuo energiansäästölamput tyyriitä, nimimerkillä pihi). Neliöitä on meilläkin vähän, n. 90 viidelle hengelle. Ei kodinhoitohuonetta, varastoon olen tunkenut ompelukoneineni talvitakkien ja muun rojun sekaan. :D

    Huh! Avauduinpa oikein huolella! Anteeksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei haittaa, Johanna, mitään! Mukavampi on kun saa tämänkin asian jakaa muiden kanssa :) Meillä on kans jotain 90-100 neliötä, en muista tarkalleen. Asunto on suunniteltu siten, että hukkaneliöitä on tosi paljon ja esimerkiksi huonekalujen sijoittelulla ei juuri pääse pelaamaan. Ärsyttävää. Mun ompelupiste on meillä olkkarissa ja se on lasten lelusotkuista huolimatta se huoneen häpeäpilkku kangas ja ufo- röykkiöineen :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...