torstai 3. syyskuuta 2015

Pohdintaa itselleni parhaasta painonpudottamistavasta

Siitä onkin vierähtänyt hyvä tovi, kun viimeksi postasin kuntoremonttiasioista. Hiljasempaa sillä saralla on nyt ollutkin. Sykleissä tuntuu menevän tämä elon helppous ja raskaus ja viimeisinä viikkoina on ollut tämä perusarki sen verran tiukkaa settiä ettei kuntoilulle tai syömisten vahtaamiselle ole ollut intoa eikä sen paremmin aikaakaan. 

Kertoilin täällä viimeksi siitä, että itselleen pitäisi muistaa olla armollinen. Sitä samaa mantraa hoen yhäkin. Kun lasten nukkumahommat menee päin prinkkalaa niin yleensä silloin kosahtaa arjessa aika moni muukin asia. Päivittäin teen myös valintaa blogin, ompelun ja urheilun välillä. Toisinaan lenkki viehättää enemmän, joinain päivinä on kirjoitusfiilis ja joskus on vain pakko saada toteuttaa jokin mielessä kummitellut ompelus. Elämä on valintoja täynnä. Hieman olen kuvitteellista raippaa antanut itselleni siitä, että viimeisestä lenkistä on liian kauan mutta samaan aikaan kiittänyt itseäni siitä, että annoin itselleni löysää ja luvan ommella.


Ruokailujen suhteen ollaan käyty Metallimiehen kanssa täällä kotona syvällisiäkin pohdintoja siinä missä kevyttä keskustelua siitä, mikä on tällaisessa elämäntilanteessa mielekästä ja kannattavaa. Pohdittiin muunmuassa sitä, että kuinka tiukan (erityis)ruokavalion noudattaminen palvelee sitä tarkoitusta, että olisi ajatuksena muuttaa elämäntapoja pysyvästi. Jos punnitsen nyt mitä syön ja teen lapsille eri ruoan kuin meille aikuisille, niin onko se pidemmässä juoksussa järkevää? Mitä tapahtuu sitten, kun paino on saatu haluttuun lukemaan ja sitä tiukkaa dieettiruokavaliota ei enää tarvitse noudattaa? Onko mielekästä käyttää kohtuuttoman paljon aikaa ruoanvalmistukseen, kun jatkuva ajanpuute vaivaa muutenkin? Mitä opetan lapsille sillä, että syön eri ruokaa kuin he syövät ja puheenaiheet pyörivät pakostakin ruoan ja painon ympärillä? Olisiko tärkeämpää opettaa lapsille, että aivan tavallinen kotiruokakin voi olla riittävän kevyttä ja liikunta hauska, arkeen vaivattomasti sujahtava asia, josta ei sen isompaa numeroa ole tarpeen tehdä? Minkälainen viesti lähtee lapsille, kun lauantaina mätetään sokeria aamusta iltaan ja muuten kieltäydytään tiukasti? Olisiko kohtuus kuitenkin lähempänä totuutta?

On totta, että perunamuusi on parasta silloin, kun seassa on köntti voita. Ruskeakastike ei maistu puoliksikaan niin hyvältä oliiviöljyyn tehtynä kuin voihin tehtynä. Makaroonilaatikko ilman paketillista Koskenlaskijaa painii aivan eri sarjassa kuin munamaitoon tehty looda. Kasvispitsa ei ole niin hyvää kuin meetvurstipitsa eikä kermajuustoa ja kevytedamia saisi samassa lauseessa mainitakaan. Usean viikon kokemuksella kuitenkin tiedän, että mikäli kulinaristisia nautintoja arvostaa ja suhtautuu ruokaan muutenkin kuin "vain energiana", niin oliiviöljyyn tehty ruskeakastike on taivaallisen maukasta verrattuna pelkkään paistettuun jauhelihaan.


Voisi ajatella (ja tiukat fitnessbeibet varmaan ajatteleekin), että tällaiset höpinät on pullamössöplösöjen puhetta ja varmaan se voi olla tottakin. Saattaa olla, että tämä on tie tuhoon ja lisääntyvään läskiin. Voi olla, ettei tästä kropasta vuolla ylimääräistä hyllyvää pois hyvillä aikomuksilla ja "punnitse ja pudota"- tyyli on se ainoa toimiva resepti. Itsepetos on erityisalaani ja tämä voi hyvinkin olla kieron mieleni tapa huijata hiilarihöttöjen perään oleva pääni mierontielle. 

Vaaka on toisaalta viikko toisensa jälkeen kertonut minun kevenevän. Hi-taaaaaa-seeeen tahtiin mutta kuitenkin. Vaikka olenkin syönyt pullaa muulloinkin kuin lauantaisin. Se, mistä olen pyrkinyt parhaani mukaan pitämään kiinni on ollut ruokailurytmi. Se, että syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Ruokailujen välit ovat yllättävän hyvin pysyneet 2-4h tunnin välillä ja vettä on tullut juotua. 

Minä olen sellainen tyyppi, että haluan kaiken jo eilen. Kaiken pitäisi tapahtua hetkessä, eikä painonpudotus ole poikkeus. Lähden liikkeelle valtavalla draivilla ja vedän kaiken sanallasanoen hieman överiksi. Sitten alkuhuuma kuluu pois ja tulee se todellisuus. Tässä on kai se kohta, jossa dieetti useimmiten lopahtaa. Jotta näin ei kävisi päätin, että höllään. Syön vapaammin, liikun siten kun se parhaiten sopii enkä stressaa. Ehtona tässä kaikessa on se, että painon täytyy pudota kokoajan. Jos se lakkaa tai vielä pahempaa - lähtee nousuun, tilanne täytyy arvioida uudestaan.
Jätän siis ruoan punnitsemisen ja ravintoaineiden suhteiden laskemisen toistaiseksi. Teen tavallista kevennettyä kotiruokaa, jota koko perhe voi syödä. Muistan ateriavälit jatkossakin enkä korvaa välipalarahkaa pullalla. Juon edelleen paljon vettä. Otan auton sijasta pyörän, jos se on mahdollista. Huolehdin, että lautasmalli on oikeanlainen. En anna periksi kaikille mielihaluille mutta päiväkahvilla mieheni kanssa istuessani otan tottavie jotain hyvää kyytipojaksi. Katsotaan mihin tämä tie minut vie.

Projekti jatkuu siis mutta sisältää vähemmän ryppyotsaista suorittamista, enemmän lempeätahtista elämäntapamuutosta. En pane pahakseni vaikka sivutuotteena syntyisi myös lempeämpi tapa suhtautua itseen.

Tavoitepainoon matkaa 14kg.


Kuvituksena Metallimiehen ottamat, minun käsittelemät kuvat.

3 kommenttia:

  1. Hienoja pohdintoja! Samaa mieltä olen, hetken huumassa voi saada ehkä jokusen kilon tiristettyä, mutta sitten sen jälkeen se totuus sitten iskee kasvoihin. Hyvä sinä, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä vaikka vähän tahkeaa onkin ollut. Edistystä kuitenkin kokoajan ja se on tärkeintä :)

      Poista
  2. Fiksuja ajatuksia! Ruoka on niin iso nautinto, että siitä pitää saada nauttia, tosin kohtuushan se siinäkin olisi ihan jees. Mut hei, mie aloitin juoksukoulun, siitäpä vähän lisää motivaatiota lenkkeihin (joita en saa kyllä vielä juosta edes kokonaan, kun pohjalta pitää rakentaa :p ). Tsemppiä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...