torstai 10. syyskuuta 2015

Määmatka Ouluun

Kävin tiistaina Oulussa. Aivan yksin. Oli mulla oikeakin asia mitä varten sinne menin mutta kun asialliset hommat oli hoidettu niin loppuajan olin kuin ellun kana. Kävin parilla kirppiksellä, syömässä yksin ja Zeppeliinissä henkkamaukalla ja tietysti Arnoldsilla. Automatkat kuuntelin musiikkia todella isolla. Huutolaulaminen yksin kammostuttavassa epävireessä on yksi terapeuttisimmista asioista mitä tiedän. Ilmarummuttaminen ja omaan reiteen läpsyttäminen kuuluu tietysti asiaan. Reiden iho on nyt hieman kosketusarka. Mitähän lie vastaantulevat ajattelivat minusta, jos kiinnittivät huomiota? Joskus olen itse huomannut jonkun vastaantulevan laulavan suu ammollaan. Se oli ilahduttava havainto - en ole asian kanssa yksin.

Tältä näytti naama ennen reissua  
Soittolistalla muunmuassa Metallicaa
Vaikka ollaan Metallimiehen kanssa yli kolmekymppisiä (minä vain vähän ja hän jo reilummin ;)), niin ollaan sen verran lapsellisia että meillä on autossa subbari. Subwoofer eli bassokaiutin. Se, millä ne auton pellit laitetaan rämisemään. Reilu kymmenen vuotta takaperin se oikeastaan olikin pääasia. Mitä enemmän rämisee ulospäin, sen isommat vehkeet on autossa ja luonnollisesti on sitä kovempi tyyppi ja autossakin suorituskykyä vähän peruscorollaa enemmän. Nyt sitä toivoisi, että se kaikki pauke pysyisi mahdollisimman paljon sisäpuolella. Ihan jo siksi, että kyllä se vähän hävettää turvaistuimet takapenkillä basson tahtiin tutisten odotella punaisissa valoissa. Nyt riittää, että itse kuulee. Myöhemmin sitten ei kuulekaan, kun nyt huudattaa stereoita niin että veri valuu korvista. Myös muut äänialat kuin se matalista matalin pörinä on oleellista. Sitä toivoisi, että siitä musiikista kuulee kaiken yhtä hyvin. Mitä paremmin musiikki kuuluu, sen vähemmän kuulee omaa laulua ja se on pelkästään hyvä asia. En voisi kuvitellakaan ajavani täydessä hiljaisuudessa ja ajokokemus jää 
vailinnaiseksi, jos taustalla kuuluu radio. 

Oulussa on montakin hyvää ja käymisenarvoista kirppistä mutta päätin jo etukäteen etten käy kuin Palje-kirppiksellä ja Järkikirppiksellä. My personal favourites. Oli mahtavaa kiertää omaan tahtiin, ilman että tarvitsi olla kartalla siitä missä kukanenkin seurueesta menee tai kuunnella sitä kitinää rattaista. Ei tarvinnut kiirehtiä kierrosta loppuun tai katsoa kelloon. Olin liikkeellä vielä sellaiseen aikaan, tiistai-iltapäivänä, ettei kirppiksillä ollut kauheaa ruuhkaa. Mitään jättisaalista en tällä kertaa kerännyt mutta aivan hyviä löytöjä tein. Minulla oli hieman ajatuksena etten kangasta osta mutta muutama aivan must-have-löyty sattui kohdalle ;)

Nämä paidat ostin tytöille H&M:n alerekistä. Kustansivat yhteensä 14e.
Minymon yökkäri Pikkuveljelle, 4e. Periaatteessa maksoin yökkäristä puolet enemmän, mikä henkinen kirppisyökkärikipurajani on mutta värit oli niin kivat etten voinut vastustaa.
Harmaat tregginsit Pikkusiskolle, 2e. Sinivihreät kanvas-housut on Pomp De Luxin ja näistä maksoin 7,90e. Sukkikset henkkaa.
Lindexin uudenveroinen imetystoppi 2,5e ja imetysliivit 1,80e.
Mustavalkoraitainen paita, 2e. Sen silppuan ompelutarkoituksiin. Lohikäärmekangasta pala 8e, myytävistä päätellen ompeluryhmäkaverin pöydästä ;) Noshin sahraminvärinen mäyriskangas 6e. Kuva vääristää värit, on murretumpi luonnossa.
Syömässä kävin Buffassa. Erityisesti huomioin sen kuinka kiva oli autolta kävellä kauppaan sisään, kun kukaan ei säntäillyt parkkipaikalla päättömästi. Oli yhtäaikaa riemastuttavaa ja outoa syödä yksin. Kukaan ei keikkunut syöttötuolissa, ei rääkynyt turvakaukalossa tyytymättömyyttään, ei ilmoittanut että vatsa on täynnä, kun on syönyt kaksi palasta kurkkua ja yhden maissilastun. Silti söin kuin tuli perseen alla. Alkusalaatista täyteen vatsaan (iso vatsa, ei täyty yhdestä pitsaslaissista todellakaan) meni kokonaiset 25 minuuttia. Ei sillä että kiire olisi ollut, en vain osannut yhtäkkiä syödä rauhassa kun ei siihen ole tottunut. Pakko myöntää, että oli vähän sellainen olo että olisin jotenkin reppana. Melkein tuli tarve selitellä. Huudahtaa viereiseen pöytään, että olenkin tässä sellaisella määmatkalla vaikka on mulla ystäviä. Perhekin kotona. Ja ihan luvan kanssa olen liikenteessä enkä millään kotiäidin karkumatkalla. 

Naureskelin itsekseni näille ajatuksille kotiinpäin ajellessa. Oli ihana olla yksin mutta selvästikään siihen ei ole tottunut. Sen verran oli pää selkiytynyt aamulla herätessä, että taidanpa ottaa piakkoin uusiksi. Tekemättömät työt olivat aivan uudella tavalla järjestyksessä pääkopassa ja oli jotenkin helpompi tarttua toimeen ylipäätään mihinkään. Itse olen sitä mieltä, että kyllä jokaisen pitäisi joskus käydä aivan yksin jossain. Koko päivän, jos mahdollista. Kaverin kanssa sitä tulee pölpöteltyä ja joskus on hyvä olla pölpöttelemättä, kuunnella sisällepäin. Suosittelen!




Erikoisin hetki reissusta taisi olla rintapumpun kanssa vietetty hetki Zeppeliinin takanaolevalla isolla parkkipaikalla. Parasta oli kuulla omat ajatukset ja tehdä sitä mikä tuntui hyvältä. Iloitsin siitä, että olen oppinut nauttimaan omasta seurastani muutoinkin kuin kotona. Joskus on tuntunut siltä etten yksin kehtaa mutta nyt se ei tuntunut ollenkaan nololta. Päinvastoin! Oletteko muuten tietoisia tunnetiloihin liittyvistä kehotuntemuksista? Miten vaikka kiukku saattaa tuntua kiristyksenä palleassa ja ahdistuneisuus vetää kulmat kurttuun ja painaa pään alas. Minä oikaisin kasaan painuneen varteni eilisen päivän aikana ja otsasta sileni iso kestoryppy. Toistaiseksi ainakin. Näitä merkkejä ehkä tulisi tarkkailla, siitähän sen oikean ajankohdan määmatkalle sitten tietää :)



Mukavaa torstaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Arvaappa ostinko omalta määmatkaltani (jos Viia ei lasketa) nuo samat sukkikset? :) Ja mulla on tuo ihan sama, että on jotenkin noloa käydä yksin syömässä? Kävin Subissa sen takia, että syömiseen meni vähän aikaa eikä tullut niin noloa fiilistä olla yksin. Just semmonen, että on mulla oikeasti kavereita, ne ei vaan oo nyt täällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ostitpa tietenkin :D Aikasemmin (ennen kolmea lasta) en osannut yhtään nauttia tuommosesta yksinolosta mutta kyllä se nyt onnistui vaikka vähän oudolta tuntuikin.

      Poista
  2. Huippu hyvä kirjoitus kivasta määmatkasta. Tuo nolostuminen yksinsyömisestä kuulostaa tutulta, vaikka tositosi harvoin lähdenkään yksin syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina :) Mikähän siinäkin sitten oikein nolottaa? Tää on taatusti joku suomalaisten juttu taas, kun nolostellaan :D

      Poista
  3. Sattuipa lohikset näyttää tutulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tunnistin pöydän Hippubodysta, jossa oli okranväriset kantit :p

      Poista
  4. Määmatka! Mainio termi! Niin helposti samaistuttavia ajatuksia, muun muassa juuri tuo yksin syöminen.. Itsekin kävin kesällä Oulussa määmatkalla ihan neljän yön ajan! Täältä Vantaalta asti siis. Mulla on entisessä opiskelukaupungissani paljon ystäviä ja viimeiset vuodet olen käynyt siellä mahan, lapsen, mahan ja lapsen tai kahden lapsen kanssa :D (Miehen olen suosiolla jättänyt aina kotiin, yksiä häitä lukuunottamatta.) Nyt kesällä kävin ihan yksin piiiiiitkästä aikaa ja oli niiiiiin kummallista pötkötellä ystävien sohvalla tekemättä mitään. Sai kuulumisiakin vaihtaa ihan kokonaisten lauseiden verran :D Yhden yön törsäsin hotelliin ja se se vasta kummallista olikin. Ja ihanaa. Ja yksinäistä. Kiitos taas kivasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pingale! Se on sellaisen sinkkubloggaajan ku Henriikka Rönkkösen keksimä termi. Sillä on muuten pirun hauska blogi mut en nyt yhtään muista sen nimeä. Jos ronski alapäähuumori naurattaa niin kannattaa piipahtaa :D Ou wau, mikä matka sulla on ollut! Tuollainen pötköttely kuulostaa herkulta, ei paljon tuu nykypäivänä sellaista harrasteltua jos illan hiljaisuutta (jos sitä on) ei lasketa. Voin kuvitella, miltä se hotelliaamupala on tuntunut. Nautittavalta ja omituiselta yhtäaikaa varmasti :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...