maanantai 10. elokuuta 2015

Viime aikoina valmistuneita ompeleita

Sainkin kun sainkin jotain aikaan, kun tytöt olivat mummulassa. Uusista arvontavoittokankaista en valitettavasti ehtinyt ommella mutta jotain valmiiksi leikottuja ja puolivalmiita kyllä sain pidettäväksi asti. 

Kiukkupyllyt olivat ensimmäinen kangasrakkauteni, kun löysin ompelemisen ilon noin kaksi vuotta sitten. Silloin se oli jo loppuunmyyty mutta eräältä ompeluryhmäläiseltä sain ostettua kangasta palasen. Kankaan väritys ei ole varsinkaan enää kovinkaan mieluinen mutta koska se oli kangasmaailmassa ensirakkauteni niin jotain siitä oli ommeltava. Halusin, että lopputulos on sellainen jota Pikkuvelikin voi aikanaan pitää ja niinpä siitä tuli Pertsa. Pertsa- peruspaita. Kaavana on ehkä Ottobren Meadow Green mutta ilmeisesti olen tätä aikojen saatossa muokannut niin ettei rypytysväljyyttä pääntiellä enää ole. Hihat kavensin tässä valmiista paidasta eli niihin se oli vielä jäänyt. Tai sitten kaava on joku muu, täysin mahdollista sekin :D Paidan koko on 86cm.


Haalari keltaisesta Jemmasta on tehty Indian Elephant kaavalla, kokona 74cm. Villikko on kiva kaava mutta siinä on tosi pitkät lahkeet ja hihat ja meillä haalarit jää aina ensimmäisenä pieniksi selkämitasta. Hulluutta käyttää kallista kangasta pitkiin hihoihin ja lahkeisiin, kun eivät ne koskaan pääse edes pieniksi käymään. Tässä kaavassa on suhteessa jopa hieman pidempi selkämitta kuin Villikossa. Huppua ei tässäkään ole ja lainailen sitä aina vähän mistä kaavasta sattuu ja muokkaan sopivaksi. Kangas on kaverilta ostettu ja harmaa raitaresori Noshilta. Vetoketjun siirsin tuollaseksi sivuketjuksi, joka loivasti kaartaa lahkeesta keskelle eteen.

Ottobren Fly Catcher- kaavaa olen käyttänyt kerran aiemmin. Täällä on siitä kuvia. Tykkäsin mallista ja nyt kaivoin sen esiin. Syksyä vasten tein pitkät hihat, joita piti hieman soveltaa. Kaverilta ostamani kangaspalanen uhkasi loppua kesken. Niinpä tuplahihoilta näyttävä ratkaisu on jatkettu R-collectionin vaaleanpunameleeratulla ohkaisella resorilla. Jipoksi tunikaan laitoin niskaan vale-pisarahalkion. Helmaan lisäsin vielä resorin, kun tiedän Isosiskon tykkäävän sellaisista paidoista. Lopputulos on melko hattarainen minttuine ja vaaleanpunaisine resoreineen mutta musta joustocollege etusivukappaleissa hieman tasoittaa imelää tunikaa. 

 


Itselleni tein Ainolasta ostetusta mustavalkoisesta joustocollegesta imetysmekon. Kikkailematon, simppeli mekko, johon on helppo yhdistellä. Imetysratkaisu on toteutettu perinteisellä vaakaluukulla, joka on käytössä todettu toimivimmaksi ratkaisuksi. Mekon pituus arvelutti ja tuumailtuani tulin siihen tulokseen, että lyhennän helmaa. Kuinka paljon, onkin asia erikeen. Sanokaapa te, mikä pituus mekolle olisi teidän mielestänne paras?




Vaaleanpunainen henkäyksenohut puuvillatrikoo on tädiltä saatu. Tämä on peräisin jostain yhdeksänkymmentäluvulta, joka on tunnetusti paras mahdollinen vuosikymmen. Ainakin paras mahdollinen vuosikymmen olla teini! Tämä neuletakki on valmistunut jo aiemmin mutta ämppään sen tähän samaan. Kaavana tähän liehuketakkiin käytiin ostosta vastaavaa, jonka sain äidiltäni, joka osti sen itselleen koska minä käskin :D Takki on ympäriinsä rullapäärmätty. Hihat ovat vajaamittaiset ja käännetty siten, että päärme on ikäänkuin nurinkurin. Eli miehusta ulospäin käänsin hihojen reunoja pari kertaa ja sitten ompelin hihojen sivusaumat. Käänteet ovat siis kiinni vain yhdestä kohtaa. Tykkään, että ratkaisu näyttää sopivan rennolta tällaiseen muhkuranpiilotustakkiin :)


Oltiin Pikkusiskon kanssa molemmat niin sopivasti samoihin väreihin pukeutuneina etten voinut vastustaa muutaman yhteiskuvan otattamista Metallimiehellä. Tuli söpöjä vaikka itse sanonkin :) 

 

10 kommenttia:

  1. Onpa kivoja ompeluksia! Erityisen hieno on tuo valepisarahalkio, jollaista en ole koskaan itse ommellut. Leikkelitkö vain vapaasti tuon muodon, vai oliko sulla jokin kaava apuna? Imetysmekkokin on hieno, ja mie pätkäisisin sen polven yläpuolelta, mutta olenkin itse tällainen minimmän pituuden ystävä. Sulkku tyttö sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis! Leikkasin ihan vapaalla kädellä. Helpointa minusta tehdä niin, kun kappale on vielä taitettu keskitakaa kaksinkerroin. Siitä sitten noin suurinpiirtein pisaran muotoon. Sellaisen vinkin annan, että melkein olisi kannattanut leikata tuosta ylhäältä pääntien reunasta pala pois, niin pisaran reunat olisi saanut vierekkäin eikä olisi tarvinnut laittaa päällekkäin, jolloin tulee vähän paksumpi kohta tuohon niskaan. Pisaran kanttaaminen on tympeintä, kun pitää sitä resoria venyttää niin että sinkuu ettei pisaran reunat jää lörpölleen.

      Minäkään en oikein osaa kauhean pitkiä mekkoja pitää. Jotenkin tuntuu, että mieluiten joko lyhyt tai sitten ihan maksipituinen. Nyt tämä mekko loppuu just hankalimpaan kohtaan.

      Poista
  2. Samaa huutelen ko muutki, polven yläpuolelle! Jos sääriä kerta on suotu, niin kylllä niitä pittää näyttää ;) josta aasisiltana pääsenki ihmetteleen, että miten meijän lapsilla villikosa loppuu just lahkeet ekana kesken :O hihat siinä on just soppelit meillä, mutta lahkeita jatkan aina noin 5cm, että saan sopusuhtasen. Eivät oo äitiinsä tulleet meillä....

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, polven yläpuolelta mekko poikki :) ihanat yhteiskuvat teistä!

    VastaaPoista
  4. Ihania on ompelukset, varsinkin tuo ohut neuletakki, aivan ❤ Itsekkin olen muutaman tehnyt itselle sekä tyttärelle lyhyenä mutta tuollainen pidempihän sen olla pittää..:)

    VastaaPoista
  5. Muhkuranpiilotustakki :D Mainio termi! Sellaisia harrastetaan täälläkin, olisi kiva joskus ommella itselle sellainen. Hienoja vaatteita ja kivoja kuvia! Haalarin voisin varastaa meidän poikaselle.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista! Tälläviisiin yhteisesti nyt vielä tarkennan, että hetikö polven yläpuolelle vai vielä ylemmäs? Jenni, kyllä meilläkin pitäis kaiken järjen mukaan olla pitkäkoipisia muksuja :D

    VastaaPoista
  7. Hieman polven yläpuolelle, sanoisin 5-10cm polven yläpuolelle pituus ;)
    Ja aivan ihana varsinkin tuo linnunlento-tunika!! Menee siihen loputtomaan "pakko kokeilla" -listaan.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...