torstai 27. elokuuta 2015

Tuu- tuu- tupakkarulla..

..onpa katkonaista unta sulla. Tiedättehän te sen hetken illasta, kun lapset nukkuvat ja saat tehdä jotain itseksesi tai yhdessä puolisosi kanssa? Kun huonokin päivä kääntyy plussalle, nukkuvia lapsia katsellessa. Minä en.

Pikkusiskolta vei Tuttipupu tutin tuossa keväällä. Ensin se kävi puraisemassa toista tuttia, jonka paikka oli nukkumaanmennessä toisessa kädessä. Meillä vanhemmilla oli sellainen sopimus kyseenomaisen, pörröisen mielikuvituksentuotteen kanssa, että se narskauttaa toisestakin äänenvaimentimesta palan pois pikimmiten. Noh, kävi niin että pistettiin äkäseen koodia pitkäkorvalle, että älä helvetissä tuu vielä napsimaan mitään, täällä on helvetti irti. Sillon luultiin, että on helvetti irti. Nykyään tiedetään kuinka kesyä settiä se vielä oli. 
Ensimmäisen tutin menetyksen jälkeen, jäljellejäänyt tutti nousi arvoon arvaamattomaan. Edesmennyttä tuttia muistellessa vääntyi pieni suu mutruun ja Tuttipupu ei ollut mikään miellyttävä tuttavuus. Nukkumaanmennessä kostui silmäkulma ja ääni väpättäen mietittiin, että toinen tutti puuttuu. Meni roskiin. Pupu kävi. Vaadittiin vähän kevyttä keskustelua, että neiti suostui jäämään nukkumatin huomaan ja silloin se tuntui että ei hevonperse tässä hommassa kestää-ää-ääää.


Päätettiin antaa tytölle vähän aikaa totutella muutokseen ja sillävälin käynnistettiin laajamittainen tuttivastainen propaganda. Hyvässä hengessä leikin lomassa rakenneltiin aasinsiltoja siihen, että kylläpä se Tuttipupu taas joku kerta loikkii meille kylään ja katsoo parhaimmaksi puraista toisestakin tutista palasen. Lapsen kauhistuneisiin silmiin iloisesti tillotellen päiviteltiin miten iso tyttö hän jo on ja Pikkuveli on meidän poppoosta ainoa, joka sitä tuttia tarvitsee. Pientä myöntyväisyyttäkin joskus saatiin.

Ja niinhän se tuttikerholaisten pahin painajainen - Tuttipupu, taas hyvän ajan päästä hyppeli apajille ja jyrsäisi sen toisenkin loppuunlussutetun tuttiparan roskiskuntoon. Pikkusiskon vastaanotto asialle oli yllättävän rauhallinen ja kypsästi tyttö totesi kapineen kuuluvan roskikseen. Itse sen sinne vei. Meidän pieni tirriäinen. 

Olisihan se pitänyt arvata ettei tämmöiset asiat mene helposti, varsinkaan silloin jos alkuun siltä näyttää. Tutin ryövääminen näytti meidän vanhempien silmiin olevan laukaiseva tekijä uhmaiälle ja siitä lähtien makkarissa onkin pistetty ranttaliksi. Vanhempien näkövinkkelistä väärässä makkarissa..

Siskoista pienempi on aina ollut tosi helppo nukutettava. Vauvana hän nukahti itsekseen pinnasänkyynsä ja myöhemminkin homma oli iltasadun jälkeen aika naps ja kops. Hyvää yötä sanottiin, iltapusut annettiin ja ei muutaku peittoa korviin ja iltarauhasta nautiskelemaan. Tämä oli aikaa ennen sitä viheliäistä jyrsijää, jonka kutsumista kylään olisin totisesti harkinnut hieman pidempään, jos olisin tiennyt mitä se visiitti tuo tullessaan.


Nukahtaminen sinänsä näyttää olevan helppoa. Siihen pisteeseen pääseminen ei. Käytännön pakosta taaperon laittaa nukkumaan Metallimies. Syystä että minua ja ryntäitä tarvitaan pienen miehen hulppeita vaateita täyttämään. Hän lukee iltasadun, pitkään ja hartaasti. Jotain kuulettavat juttelevankin, useimmiten pieni neiti nauraa heläyttelee isänsä jutuille ja voisi ajatella, että onpas leppoisaa. Onkin, siihen asti että tulisi aika jäädä nukkumaan. 

Kitinää, kätinää, suoranaista huutoa, ovesta kurkistelua, kikattelua kun tullaan laittamaan takaisin sänkyyn, halutaan äiti paikalle, äiti ei pääse paikalle, itketään sitä ettei äiti pääse paikalle vaikka häntä aivan ehdottomasti paikalle tarvittaisiin, halutaan vaihtaa vaippa, potalle, rasvaa pyllyyn joka mysteerisesti tuli kipeäksi juuri sillä hetkellä, juotavaa, toinen kirja, iltalaulu (äidin erikoinen, isi ei kuulemma osaa). Mikäpä siinä huudattaessa, jos sisaruskatraasta pienin ja huonounisin ei nukkuisi muutamien metrien päässä viereisessä makuuhuoneessa (jossa vielä makaa todennäköisesti myös allekirjoittanut ja suunnittelee miten risaiseksi elämänsä pistää joka ikinen ilta, kun lapset ovat oppineet nukkumaan).

Huudattaa ei voi, täytyy siis neuvotella. Harhauttaa. Toistaa.

"Muistatkos, kun sovittiin että luetaan yksi kirja ja nukkumaan? Näin tehtiin, nyt on uniaika."

"Shh, shh, älä kultapieni huuda, kun vauva nukkuu. Eihän haluta herättää vauvaa? Shhh, shhh, heiiiiiii, kuuntelepas! Mitäs hauskaa me huomenna tehtäis? Mietitäänpä."

"Ei oo mitään hätää, äiti on ihan tässä ulkopuolella. Katsopas, jätän ovenkin auki. Tällälailla. Näin ravolleen, kuulet äidin kyllä. Äiti on ihan tässä. Ei oo hätää. Nuku vaan niin jaksat huomenna."

Pikkutyranni varmaan tietää, että huutaminen on se sellainen konsti millä äiti ja isi heittää vaikka volttia. Kun on se vauva. Itsekseen nukahtaminen sanan kaikessa merkityksessä on historiaa. Huoneen ulkopuolella joutuu käköttämään juuri niin kauan, että pieni menijä on höyhensaarilla. Eihän se sinänsä pahalta kuulosta ja ymmärrän, että monessa perheessä se on ihan normaalitilanne ja käytäntö. Sellainen pieni homma vain, että nyt meitä on kaksi. Toinen nukuttaa toisen. Kuinkas mun käy sitten, kun Metallimies komennetaan takaisin töihin ja iltavuoroina täällä kökin koko lauman kanssa keskenäni? Kun pitäisi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Pitää kumpainenkin hiljaisena ettei herätä toista.

Mulla on se kolmaskin lapsi, jolle mielelläni soisin sen pienen hetken illalla kahdenkeskistä aikaa. Hän nukahtaa usein yksin, ilman iltapusuja. "Oliko kiva päivä?" ruukaan kysyä ja vaikka saan automaattivastauksen "Joo, ihan kiva." se on silti meidän tapa.


Pieni pojanpalleroinen sitten. Hän nukahtaa tissille. Minun viereen, meidän sänkyyn. Makaan siellä suljetun oven takana monesti vielä sittenkin, kun vauva jo nukkuu. Yksinkertaisesti siitä syystä, että jos Pikkusisko ei ole vielä nukahtanut, en uskalla lähteä ettei tyttö vielä onnistu huutamaan pienempäänsä hereille. Kun olen siinä vieressä niin pieni havahtuminen ei haittaa vaan poika tyyntyy takaisin uneen. Jos en ole, hän saattaa ehtiä herätä kokonaan ja täytyy aloittaa alusta. Kun tulee se hetki, että tiedän uhmailijan nukahtaneen ja vauvakin nukkuu sen verran sikeästi ettei säpsähtele, kun alan ninjamaisesti hivuttautua kohti exittiä niin menen kiireesti suihkuun. Voi olla, ettei muuhun ole aikaa, kun poika jo on havahtunut ja karjahtelee minua palaamaan. Joskus ehdin iltapalan ääreen. Joskus taas käy niin, että hän nukkuu tunteja ja syötän hänet nukkuvana, kun menen itse yöpuulle. Harvinaisia tapahtumia nuo jälkimmäiset ja yleensä ottavat paikkansa silloin, kun sitä on jo valmiiksi niin vittuuntunut ettei edes viitsi aloittaa mitään kivaa vaan odottaa elin otsassa, että joku huutaa.

Kaikista hauskinta tässä kaikessa on se, että nyt unestansa heräilee myös Pikkusisko. Joskus kuunnellaan sohvalla (jos sinne asti on selvitty), että kumpi siellä kätisee kenen täytyy lähteä. Minulla ei sinni riitä tyttölapsen kanssa ja isäntä ei toisaalta tahdo saada vauvaa rauhoitettua kuten minä. Useimpina öinä, mies on mennyt nukkumaan tyttärensä seuraksi taittopatjalle, kun niin on helpoin. 

Miksi en sitten mene nukkumaan, kun vauvakin menee? Siksi, että epätoivoisesti pidän kiinni siitä optiosta, että nyt saa pari tuntia itselleen. Tai yhdessä. 

Pakko myöntää, että ahdistaa.

Tämä ikäero tuntuu olevan juuri sellainen, että vauvan fyysiset ja psyykkiset myllistykset yhdistyvät hauskasti taaperon vastaaviin ja unethan ne siinä menee. Toivottavaa on, että Pikkusiskon uhma uniasioiden tiimoilta hellittäisi pian ja tutin poisottamisesta eskaloitunut iltaralli loppuisi. Jäljelle jäisi pienen miehen luotsaaminen sinne kävelytaitoon, joka kai olisi se fyysisten taitojen huipentuma alle kaksivuotiaalla.

PS: Postauksen kuvituksena Pikkusiskon tribuutti tuteille ja otoksia nukkuvasta vastasyntyneestä ikäänkuin muistutuksena, että nukkuu ne nämäkin joskus.

Vertaistukea ja vinkkejä, kiitos?

22 kommenttia:

  1. Tutun kuuloinen iltashow! Meillä mies on vuorotöissä ja minun pitää saada lapset yksin nukkumaan. Meillä homma ratkaistu siten, että myös lapset on vuoroissa. :) ensin iltapala kaikille ( no, ei vauvalle vielä), sitten koululaisten iltatoimet ja sänkyyn lueskelemaan, sitten iltatoimet pikkuisille, koululaisilta valot pois, pienet miedän sänkyyn nukahtamaan. Minä syötän vauvaa, kaksivuotias aikainsa höpöttää omiaan ja nukahtaa. Siirrän kaksivuotiaan omaan sänkyyn ja menen vauvan kanssa olohuoneeseen. Keinutuolissa syötän vauvan uneen ja vien nukkumaan. Eli vauva nukkumaan viimeiseksi, ettei tarvi ääntä säästellä toisten komentamisessa. :) Joskus jaksan tässä vaiheessa vielä hetken touhuta omia juttujakin, monesti aika menee ihan riskeihin ja pyykkeihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Sait teidän iltatoimet kuulostamaan tosi järjestelmällisiltä ja helpoilta - se tuskin sitä on? Mietin, että jos vain oppisin sitomaan vauvan selkäsidontaan kantoliinalla niin hän voisi nukahtaa sinne silläaikaa kun minä laitan pienempää siskoa petiin. Vauva on nimittäin useimmiten se, joka hyytyy tästä joukosta ensimmäisenä. Epäilen, että meillä tyttö heräisi siirtelyyn? Tuntuu olevan nykyisellään herkkäunista sorttia ja jo pelkkä valojen sammuttaminen käytävästä saa neidin heräämään. Yövalo on ostoslistalla, kai se mielikuvitus alkaa sieltä heräilemään. Varmastikin kaikista suurin ongelma on oma pää. Miten pysyisi viilipyttynä vaikka ottaa päähän ja saisi asennoiduttua siihen, että homma menee nyt näin. Piste.

      Poista
    2. Järjestelmällisyys on ihan pakollista, muuten tästä ei tulis mitään. Ja helppoa, noh... Pikkuhiljaa lapset oppii, kun aina on samat rutiinit. Tuo kaksivuotias on kyllä niin sikeäuninen, ettei herää. Yksi koululaisista oli meillä pienenä ongelmallisen herkkäuninen, jonkin verran auttoi hiljainen taustamusiikki iltaisin. Ja yövalot on meillä joka huoneessa, ihan pakolliset.:)

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä! Taustamusiikki vois olla kyllä ihan toimiva juttu, pitääpä tuotekehitellä :)

      Poista
    4. Meillä on muuten Aavalla semmoinen seinävalo, joka aktivoituu pimeästä!

      Poista
    5. No arvaappa? Kärkkäiseltä :D Semmonen ihan pieni joka syttyy ku tulee hämärä. Se on siis koko ajan seinässä. Oli ensin Veetillä ja nyt Aavalla. Kätevä ku ei tartte muistaa yöllä sitä erikseen laittaa seinään niinku niitä tavallisia.

      Poista
    6. Tulipa muuten tästä mieleen se kun himymissä sillä lapsella oli se unilaulu, jossa oli niitä eri soittimia sun muuta, että vielä ei oo onneksi sille linjalle tarttenyt lähteä ;)

      Poista
    7. Haha, joo, siinähän sitä vasta oliskin!

      Poista
  2. Oho mikä härdelli, varmasti kiristää melkosen tatin otsikkoon! Meillä mie nukutan molemmat, kun isi ei pojalle kelpaa äidin ollessa kotona. Hän jää onneksi nätisti nukkumaan ja vauva on iskän kanssa alakerrassa sen aikaa. Sitten vauva unille vuorostaan ja jos hyvin käy, jää iltaan pari tuntia omaa aikaa. Siitä syystä oon sitten aamulla koomassa, kun en malta ajoissa nukkumaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, teki tehtävänsä tämä purkaus ja nukkumaanmeno alkoi mystisesti helpottamaan heti kun olin mieltäni keventänyt :D Vauva meillä kyllä huutelee moneen otteeseen ennen kuin mennään itse nukkumaan mutta nyt sekin on rauhoittunut monta kertaa siihen, että isänsä on käynyt "tassuttelemassa" hetken. Peukut pystyyn että olisi pysyvä tila tämä! :D

      Poista
  3. Haluan vaan sanoa että Tsemppiä, kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa!
    Oikiasti pääpointti oli se, että kirjotapa kirja! Olipa niin mainiota tekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos K! Pitäs aihe keksiä eka mutta ei huono ajatus :D

      Poista
  4. Kuulostaa ihan meidän härdelliltä pahimpina aikoina. Ei ole ikävä. Meidän taktiikka oli se, että isi nukutti isoimman, joka oli silloin noin neljä-viisi Tai ei sitä tarvinnut enää nukuttaa mutta luki iltasadun ja oli läsnä. Minä olin vauvan kanssa keskimmäisen huoneessa, joka oli silloin 1,5-2v. Imetin vauvaa ja laitoin reppuun nukkumaan tarvittaessa. Vauvakin oli siis laatuaan ihan kuten teidän poika, ei tietoakaan itsekseen olemisesta. Lauloin, selasin puhelimella nettiä ja istuin huoneessa sen aikaa kun keskimmäinen nukahti. Se oli huomattavasti helpompaa kuin se ralli, mikä alkaa jos huoneesta poistuu ja äiti oli se parempi vaihtoehto. Jos oli tilanteita, että nukutin lapsia yksin, luettiin iltasatu sohvalla, jolloin esikoinen sai aikansa, sitten halit, pusut ja isoin itsekseen lukemaan ja nukkumaan. Ja sitten taas sinne keskimmäisen huoneeseen vauvan kera. Näin homma saatiin toimimaan parhaiten ja illat rauhoittumaan. Oma aika oli toki lähinnä vitsi, kun vauva oli tyyppiä takiainen. Meillä keskimmäisellä on 120cm leveä sänky juuri tästä syystä, että viereen pääsi kun se oli kaikkien kannalta helpointa tai kun oli kipeänä. Mutta tiedätkö, nyt kaksi vuotta myöhemmin nuo hetket on vain muisto ja kaikkien lasten nukkumaanmeno helppoa ja sitä omaa ilta-aikaa on. Keskimmäisen nukkumaanmeno alkoi helpottaa 2,5v jälkeen. Selvisin kun ajattelin, että tämä ei voi kestää loppuelämää. Pienellä lasten ikäerolla keskimmäinen on siinä tilanteessa, että joutuu olemaan iso vaikka onkin pieni. Siksi soin hänelle kolmannen lapsen vauva-aikana sen, että nukkumaan ei tarvinnut jäädä yksin, kun se selvästi oli hankalaa, se rauhoitti myös öitä muutenkin. Minä niin jaan tuskasi, enkä osaa muuta kuin toivottaa pitkää pinnaa ja toivetta siitä, että vuoden päästä on toisin. Siihen asti vaikka läpi harmaan kiven hammasta purren. Ja tuolloin tajusin myös sen että ne tuutulaulut on tarkoitettu vanhemman pään kasassa pitämiseen, toissijaisesti vasta lapsen rauhoitteluun. Lauloinkin usein omia lempibiisejä, niin aivot pysyi paremmin kasassa. T. Kaisa (tavattiin kesällä kastajaisissa:) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei vielä vinkkinä, että meidän tämä vauva 2 ja risat, kohta kolme jää sekin lukuvalon kanssa selaamaan kirjoja, aloitti perinteen jo joskus reilu 2v kohdalla. Nyt on jo oppinut, että sammuttaa itse valon ja tiputtaa kirjan lattialle tai valo käydään sammuttamassa kun on nukahtanut. Myös 4v haluaa nukahtaa lukulamppu päällä vaikka ei varsinaisesti pimeää pelkää tms. Sitäkin kannattaa kokeilla, että jäiskö se teidän 2v katselemaan kirjoja tai kuuntelemaan vaikka musiikkia valon kanssa vai oisko ihan mahdoton homma.

      Poista
    2. Kiitos Kaisa vinkeistä ja erityisesti vertaistuesta. Lukeekohan lapsetkin mun blogia, kun tän vuodatuksen jälkeen se pahin sirkus helpotti. Kyllä vauva edelleen vaatii rauhoitteluja alkuyöstä useampaan otteeseen mutta ei ole vaatinut tissiä suuhun joka kerta. Keskimmäinen kai viimein antoi periksi tai tilanne toistui niin monta kertaa samanlaisena, että vihdoin tottui. Edelleen jännittää kuinka nukkumaanmeno sitten onnistuu kun mies menee töihin mutta jos kerran elämässään murehtisi jotain asiaa sitten, kun se on ajankohtainen :D

      Ja tuokin on tosiasia, että onhan sitä omaa sitten kun tämä pikkulapsiaika on ohitse. Ongelma onkin just se, että ei saa itseään vakuutetuksi siitä, että selviää järjissään vaikkei sitä omaa aikaa nyt niin olekaan. Ja se, että ne odotukset sitä illan omaa aikaa kohtaa ylipäätään on, jotenkin varmaan vääristääkin koko homman kun eihän sitä voi etukäteen tietää. Taas tämä klassinen: kun lapsista on kyse, älä suunnittele mitään vaan elä hetkessä.

      Tuo kirjavinkki oli loistava! Tyttö tykkää kirjoja selailla ja jos vaan saadaan sovituksi, että se lukeminen tapahtuu sieltä omasta sängystä käsin niin tuo vois pian toimiakin. Kiitos sulle :)

      Poista
  5. Osaat kyllä kirjoittaa niin mainiosti aiheesta kuin aiheesta! Tästäkin olisi helposti saanut aikaiseksi marttyyrimäisen kitinäkirjoituksen, mutta mua ainakin nauratti monessa kohdassa! Ja kaiken vertaistuen ja olalletaputtelun kanssa toki :) Kyllä nämä iltakuviot on aikamoista rakettitiedettä monesti. Meillä on kaksi lasta, isosisko ja pikkuveli. Pikkuveli syntyi isosiskon täytettyä kaksi ja aikamoista ranttalia oli monet illat isosiskon toimesta. Logistiikkaa vaati täälläkin, kun isäntä kolmivuorotyössä. Nyt vuosi viisaampana on jo oikein seesteistä. Kröhmm, yleensä. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pingale :) Mulle huumori on keino käsitellä niitä äärimmäisiäkin turhautumisen ja ahdistuksen multihuipentuman tuloksena syntyviä tuotoksia eli tunteita ja vaikka tulin marttyyrivuodatusta kirjoittamaan, niin se onneksi muotoutui kuitenkin tällaiseksi :D Mukavampi tämä on itsekin lukea sitten vuosien päästä. Se on kumma miten sitä ajattelee olevansa AINOA MAAILMASSA joka ei saa lapsiaan nukkumaan ja joka kärsii ettei omaa aikaa ole. Kyllä helpottaa kuulla, että muittekin penskat pistää hanttiin :D

      Poista
  6. Uff.. Meillä tutin jättämistä lykättiin just tuosta syystä jos unet menee... Ja jos unet menee leviää pakka. Onneksi se kävi hyvin. Nyt meillä vauva menee vikana nukkumaan juurikin siksi, että ei tarvia hyssyillä jos joutuu vanhempaa komentamaan.. kun tuohon reilu 4v kalloon ei vaan välillä edes "lapsen tasolle laskeutuminen" ja rauhallinen määrätietoinen, maanitteleva, neuvottela, iloinen, huomisen suunnittelu tai mikään kiristys tehoa... No.. onneksi on nyt päästy hyvään rutiiniin ja uusimpana niistä pikku rutiineista otettu lausahdus "haluutko vielä lukea, okei, sammuta sitten valot kun olet lukenut."
    Kai se jääminen on helpompaa kun saa ite vähän vaikuttaa siihen lopulliseen ajankohtaan. Tässä hulppeassa 3 illan kokemuksella valot on sammuneet 10-20min kuluttua! :D ..ja siellä on ollut hilajaista. Hyppisin riemusta jollei olisi selkäkipuja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Heiri! Koska itse käyttäydyn usein kuten uhmaikäinen ja laitan asioita vastaan aivan vastaanlaittamisen ilosta, niin tavoitan hyvin tuon mitä arvelit syyksi tuossa nukkumaanmenossa. Siis, että saa itse "päättää" tarkan ajankohdan. Sellainen valheellinen vapaudentunnehan siinä varmasti tahtoikäiselle syntyy. Toimiva systeemi, hyvin keksitty :) Eikä sillä kymmenellä minuutilla, eikä edes kahdellakymmenellä maata merelle nakata mutta lapselle sillä voi olla iso merkitys. Tuuleta sillain pikkusen vaan käsillä, älä käy hyppimään jos selkään sattuu ;)

      Poista
  7. Hei,

    löysimme blogisi netistä ja ajattelimme tiedustella onkohan teillä varastossa tai kaapissa lojumassa tarpeettomia tutteja tai tuttinauhoja ? Meillä kotona tehdään niistä reborn-nukeille sopivia :) otamme vastaan lahjoituksena. Mailia saa laittaa: lenfuuma (at) gmail.com

    t.Siiri ja Vesa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Meillä on toistaiseksi kaikki tutit ja tuttinauhat kovassa käytössä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...