tiistai 4. elokuuta 2015

Q&A Liebster Blog Award

Sain vastikään kaksikin haastetta, joihin ilman muuta tartun. Aloitetaanpas tästä. Sain haasteen Punatukka ja kaksi karhua- blogista eli 11 kysymystä vastattavakseni. Kiitos haasteesta Hannalle <3

Tässä homman säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.


1. Millainen on mielestäsi hyvä blogi?
- Oma blogini on tietysti malliesimerkki hyvästä blogista. Hehhahhaa, ei vaiskaan! :D Totuuden siemen silti heittämässäni huulessa piilee, sillä pidän tosi paljon samanlaisista sitäsuntätä- blogeista kuten omanikin on. Minua kiinnostaa moni asia ja lukulistalta löytyy sisustusta, liikuntaa, käsitöitä (näitä eniten!) ja (perhe)lifestyleä. Kaikki DIY- jutut kiinnostavat aina ja tutoriaalit on suuri plussa. Hyvässä blogissa on selkeä, vaalea, pohja ja hyviä kuvia. Teksti on sujuvaa. Minä tykkään lukea sellaista tekstiä, joka on "kirjoitettu vakavalla naamalla" mutta se on hauska. Oikea elämä saa ja pitää näkyä, liian siloiteltu blogi jää kaukaiseksi.

2. Mikä on bravuurisi keittiössä?
- Leipominen ehdottomasti. Tykkään kyllä laittaa ruokaa ja osaan tehdä hyvää ruokaa. Kokeilen tuttuja raaka-aineita uusilla resepteillä mutta kovin rohkeaa ja kokeilevaa kokkia minusta ei saa. Leipomisen saralla sen sijaan uskallan heittäytyä enemmän. Minulla on tekolistalla jatkuvasti ainakin kaksikymmentä eri reseptiä ja soveltaminen makean puolen kanssa on itselleni tutumpaa. Jos leivonnaisista pitäisi joku tietty nimetä bravuuriksi niin kyllä se varmaan olisi täytekakku. Olen ansainnut perhepiirissä arvonimen Kakkumestari ja se on kyllä itselleni mieluinen titteli! :) Kerrottakoon vielä, että miehen vastaus tähän kysymykseen oli "kala". Sillä hän siis tarkoittaa uunilohta, jonka kuulemma vain minä osaan maustaa niin kuin kuuluu.

3. Mihin tahtoisit matkustaa ja miksi?
- Olen ennenkaikkea haaveilija ja mukavuudenhaluinen. Kestän epävarmuutta, muutosta, muiden sanelemia aikatauluja ja ihmispaljoutta todella huonosti. Rakastan rutiineja, omia aikataulujani ja omaa rauhaa. Olen taipuvainen katastrofiajatteluun. En siis ole mikään matkustelija :) Ajatukseni hauskasta ei ole kolme pientä lasta lentokentällä, myöhästynyttä lentoa odotellen, satojen vieraiden ihmisten keskellä miettien tuliko ne passit mukaan ja jäikö se ovi laittamatta lukkoon. Jos haavematkailu lasketaan niin Australia, Uusi Seelanti, Islanti, Skotlanti, Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat sellaisia jotka olisi joskus mukava nähdä omin silmin. En täysin osaa selittää miksi mutta neljä ensimmäistä kiehtovat jo luontonsa puolesta ja kaksi jälkimmäistä siksi, koska ne ovat tietynlaisia "keskuksia". Matkustelunnälkä tuntuu omalla kohdallani tulevan vasta näin vanhemmiten ja ehkäpä se tässä vuosien mittaan kasvaa ihan kunnon mittoihin ja matkoille joskus lähdetäänkin. Kukaties :)

4. Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
- Isosisko, Pikkusisko ja Pikkuveli. Naurettavan helppo kysymys :D Tähän voisi vastata myös näin: perhe ja ystävät, terveys ja turvallisuus.

5. Mikä olet ammatiltasi?
- Koulutukseltani olen laitoshuoltaja. Sitä työtä olen tehnyt viimeisimmäksi ja pisimpään. En kuitenkaan koe sitä omaksi alakseni. En vielä tiedä mikä minusta tulee isona ja kotiäitinä olen varmaankin vielä ainakin vuoden.

6. Mikä tekee sinut iloiseksi?
- Kahvikupponen, käsityöt, lapset, mies, ystävät, auringonpaiste, ukkonen, valokuvaus, vuodenajat, hyvä ruoka, leipominen.. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nautin yhtälailla pienistä asioista kuin isommistakin :)

7. Mitä ekologisuus sinulle merkitsee?
- Aihe on lähellä sydäntäni. Joissain asioissa en tingi ja sellainen on esimerkiksi riittävän tehokas auto. Toisissa asioissa taas näen mielelläni vähän enemmän vaivaa, jotta voisin toimia ekologisemmin. Sellaisia asioita on esimerkiksi tunnollinen jätteiden lajittelu, kestovaippojen käyttäminen, ekologisemman vaihtoehdon valinta kemikaaleista puhuttaessa, kierrätys ja uusiokäyttö. Pyrin siirtämään lapsilleni vihreitä arvoja ja arvostusta luontoa kohtaan. Ekologisuus on nykyään trendi mutta toivon ettei se mene koskaan pois muodista :)

8. Millainen olisi unelmien päiväsi? 
- Minun unelmieni päivä voisi olla monenlainen mutta tässä yksi skenaario: aamusta iltaan ompelua, hyvää ruokaa, herkkuja, hyvää seuraa, naurua, oivalluksia, uuden oppimista, itsensä voittamista, lenkki ja musiikkia. Nyt kun mietin, niin unelmien päiväni kuullostaa aika paljon ompeluleiriltä :D

9. Onko sinulla lemmikkiä? 
- On. Kolme marakattia ja gorilla eli lapset ja mies :P Tällä hetkellä meillä ei ole lemmikkiä mutta ajatus koirasta kytee takaraivossa. Minulla on ollut koira 12-vuotiaasta asti, välillä useampiakin yhtäaikaa. Kieltämättä koirattomuudessa on puolensa mutta uskon, että meille vielä koira laitetaan. Pienempi kuin edelliset ja vähän vähemmän vaativaa rotua tosin. Edelliset kaksi olivat dobermanneja.

10. Ketä ihmistä ihailet?
- Ihailen montaakin ihmistä mutta erityisen paljon ihailen kälyäni. Hän on minua kolme vuotta nuorempi (eli vielä kaksikymmentäjotain) ja minun nähdäkseni sellaisella itsetuntemuksen tasolla, jonne itse saattaisin yltää, kun olen neljäkymmentäjotain. Hän todella kuuntelee mitä muut sanovat. Hän on valtavan taitava viulisti ja ihailtavan omistautunut musiikille muutenkin kuin viulunsoitonopettaja- työnsä ohella. Lapsettomaksi naiseksi aivan käsittämättömän kärsivällinen (meidän) lasten kanssa ja tytöt ovat onnesta soikeina aina kun hän on tulossa kylään. Olen itsekin. Hän tuntuu olevan täydellisessä tasapainossa itsensä kanssa suhteessa muuhun maailmaan. Kaiken näiden ominaisuuksien lisäksi muija näyttää sairaan hyvältä.

11. Mitä toivot tulevalta syksyltä?
- Toivon mukavia hetkiä perheen kesken. Toivon, että Isosiskon toinen luokka lähtee mukavasti käyntiin ja syksy on täynnä kauniita päiviä. Toivon, että pääsen pian sellaiseen kuntoon että voin aloittaa juoksemisen. Toivon, että kilot karisevat hyvään tahtiin ja oma olo paranee. Toivon, että saan ommella ja että rohkenen kokeilla uutta. Toivon, että Pikkuveli vihdoin muodostaisi jonkunlaisen päivärytmin ja että Pikkusiskon uhma alkaisi jo hellittämään. Toivon, että hirvikärpäset katoaisivat tältä planeetalta että minäkin voisin mennä syksyisestä metsästä nauttimaan. Toivon tavallista, hyvää elämää ja että kaikki minulle tärkeät voisivat hyvin. Viimeiseksi toivon rahaa, koska rahaa tarvitsee aina.

Haaste lähtee seuraaville blogeille:

Minä haluan tietää teistä:
1. Mikä on paras ominaisuutesi?
2. Haastavinta bloggaamisessa on?
3. Mikä on paras muisto lapsuudestasi?
4. Mikä on mielestäsi paras vuodenaika ja miksi?
5. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
6. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
7. Mikä on lempparireseptisi?

 Siirtäkää haaste eteenpäin ja levitetään sanaa uusista ihanista blogeista :)

9 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. Pitää osallistua, kunhan ehdin. :)

    VastaaPoista
  2. Oi, kiitos haasteesta. Tartun siihen :-)

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla sun ajatuksia, nää kysymyshaasteet on mukavia kun tuovat bloggaajaa "tutummaksi". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ois muutenkin kivempi kirjottaa enempi sellaisia ajatuksenvirtaa- tyylisiä postauksia, jotka yleensä syntyis hetken mielijohteesta mutta valitettavasti aika on kortilla ja spontaani kirjotushetki houkuttelee välittömästi taaperon naputtelemaan omiaan mun käsien välistä :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...