tiistai 18. elokuuta 2015

Puolivuotias Pikkuveli

Tänään meillä oli puolivuotis-neuvola. Kuukausittaiset neuvolakäynnit ovat nyt ohitse. Seuraavan kerran mennään näytille vasta 9kk iässä ja silloinkin olisi toivomuksena, että isä menisi. Kai ne haluaa varmistua, että isäkin tietää lapsesta jotain ;) Normaalisti meidän neuvolassa (muista en tiedä) olisi 8kk iässä lääkärineuvola mutta lääkäripulasta johtuen niitä aikoja saa vain ne, joilla on jotain erityistä. Koska Pikkuveli kasvaa hyvin eikä mitään sairauksia tai vastaava ole, niin meille ei aikaa varata. Hyvä niin. Normaalikäytäntö on myös, että 10 kk iässä on vasta tuo mainitsemani isäneuvola mutta nyt nuo kaksi on siis yhdistetty yhdeksi käynniksi siltä väliltä. Käy ja passaa, aina vähemmän muistettavaa minulle.


Osasin hieman jo arvella, että painoa on tällä kertaa tullut maltillisesti. Poika on niin kiinnostunut ympäristöstään ettei ruokailu tahdo kiinnostaa. Hän liikkuu myös enemmän ja näinollen kuluttaakin enemmän. Pituutta pojankossi oli sensijaan roivauttanut monta senttiä varteensa. Pää oli kasvanut hintsusti mutta veikkaan että viime kerralla tuli turhankin reilu mitta. Pikkuhiljaa saatiin lupa istuttaa, kun selkä suoreni hienosti istumaan laitettaessa. Sivuheijasteita ei päästy nyt näkemään, sillä Pikkuveli vierasti neuvolatätiä niin, että huone raikasi. Poika huusi jäykkänä kuin suolattu silli. Itse olen heijasteita testannut kotioloissa ja kerroin, että kyllä ne sieltä jo pikkuisen tulevat.

Kiinteistä tietysti juteltiin myös. Perunaa ja porkkanaa suositeltiin ensimmäiseksi ja hedelmää sain kehotuksen välttää. Se kun on niin makeaa. Saapa nähdä oppiiko se tuo meidän vauva koskaan syömään mitään suolaisen puolta, kun on puoli vuotta vedellyt makeaa tissimaitoa napaansa ;) Lusikkaan pitäisi totutella. Tuumasin, että omin sormin saa ruokansa syödä. Eipä tuo minun asiani ole valistaa, enkä kehtaisi vaikka olisikin. Millähän sitä oikein aloittaisi? Saa suositella!

Mitat ovat 6kk iässä seuraavanlaiset, sulkeissa edelliset:
Paino 8 730g (8 300g)
Pituus 69,8cm (67,1cm)
Pipo 44,8cm (44,4cm)

Vauva puuhaa jo ryömimistaitoja! Viikonloppuna, kun oltiin mummulassa niin Isosisko ja Metallimies näkivät, että Pikkuveli veti itseään liukkaalla parketilla vähän matkaa. Äsken, kun tämä mun läppäri oli houkuttimena, niin teki samoin. Tietotekniikka ja pojat.. Konttausasentoon hän nousee ja siinä nytkyttelee mutta ei vielä muuta. Blogin Instagram- tiliä seuraavat (nappula löytyy tuosta vasemmalta ylhäältä) ovatkin nähneet jokusen kuvan näistä puuhista. Pyöriipä nuo pikkukuvat tässä bloginkin puolella :) Sujuvasti tuntuu liikkuminen onnistuvan ilman varsinaista etenemistaitoakin ja onpas ollut vauvasta hauskaa vähän seikkailla. Äkkiä se katoaa näkyvistäkin! Tänään pieni seikkailija löytyi olohuoneen nojatuolin takaa myrtyneenä, kun oli ylös kurkotellessaan keikahtanut selälleen :D


Yöt Pikkuveli nukkuu pääsääntöisesti hyvin. Kaikista parhaiten kainalossa ja satunnaiset yölliset jumppatuokiot (kun on vaan pakko nytkäyttää vatsalleen ja vähän ehkä konttausasentoonkin ja kas, siinäpä sitä virkistyykin!) on minun helppo siitä kitkeä heti alkuunsa. Imetys on perhepedissä nukkuessa kaikista helpointa mutta nukkumismukavuus siitä kärsii, ei käy kieltäminen. Joskus teen niin, että kun menen itse nukkumaan, syötän vauvan ja siirrän hänet sivuvaunuunsa nukkumaan, josta sitten otan hänet takaisin viereen kun nälkä iskee. Tällä tavoin saan edes yhden pätkän nukkua leveästi.

Päivisin on (uskallanko sanoa) alkanut löytymään jotain, mitä voisi kutsua rytmiksi. Halleluja! Aamulla vauva herää seitsemän-kahdeksan maissa ja noin kolme tuntia myöhemmin hän on valmis ensimmäisille unilleen. Mikäli itse olen vielä sängyssä venymässä (pakkolomailevan miehen yöimettävän avovaimon etuoikeuksia ;)) niin Pikkuveli nukkuu vähintään niin pitkään kuin minäkin. Yksikseen päikkäreiden kestoksi on vakiintunut tunteroinen. Aamupäiväunien jälkeen poitsu jaksaa olla hereillä vähän pidempään, jopa neljän tunnin ajan. Sitten hän vetelee kauneusunia jälleen tunteroisen verran. Ja taas jaksaa! Yöunille pieni poikanen uuvahtaa seitsemän ja kahdeksan välillä. Alkuyöstä uni on usein tosi levotonta ja joudun pahimmillaan ravaamaan puolen tunnin välein syöttämässä poikaa takaisin uneen. Niinä iltoina, kun ei edes viitsi aloittaa mitään vaan jää odottamaan uudelleennukuttamisia, hän nukkuu sikeästi aamupuolelle yötä. Kuinkas muutenkaan.


Nyt, kun Pikkuveli on hoksannut kuinka pääsee liikkumaan niin hän viihtyy lattialla tosi hyvin. Sitterissä poika vääntelehtii ja hermostuu nopeasti. Mikä niissä tuotelapuissa noita vauvoja oikein kiehtoo?? Leluista hän etsii ensimmäisenä käsiinsä sen valkoisen lapun ja sitten antautuu keskusteluun sen kanssa. "Ööööööööööö-ööööö-ööö" hän sanoo, puristaa lapun nyrkkiinsä ja jyystää sitä hieman, vaihtaa kättä ja aloittaa alusta. Toisinaan poika kiekuu kimakasti, potkiskelee supermies-asennossa hetken ja syventyy tuotelappusen sielunelämään pitkiksikin ajoiksi. Onkohan niissä jotain vauvojen salakieltä? Meillä Pikkusiskokin tutki niitä ihastuksissaan eikä mitkään lelujen vastaavat tarkoituksella tehdyt lärpäkkeet kiinnostaneet puoliksikaan niin paljoa. Hassuja otuksia ovat he - vauvat.

Appiukon sanoin: mies se tulee räkänokastakin mutta ei tyhjännaurajasta. Pikkuveli ei totisesti ole mikään tyhjännauraja. Iloinen ja hymyileväinen toki mutta erityisesti uudet tilanteet ja uudet paikat saavat pojan tutkimaan ympäristöään kulmat kurtussa ja tarkistelemaan, että onhan se äiti varmasti lähellä. Hän siis vierastaa. On paremmin hitaastilämpiävää sorttia ja mielipahaa on joskus vaikea saada parannettua. Kun kerroin viiden kuukauden kuulumisia, sain eräältä lukijalta vinkin tutustua erityisherkkyyteen. Olen kertonut Isosiskolla olevan aistiyliherkkyyksiä ja saattaa hyvinkin olla, että Pikkuvelillä on jotain vastaavaa. Paljon yhtymäkohtia isomman isosiskonsa vauva-aikaan ainakin on muistunut mieleen. Aika näyttää. Hyödyllistä on kuitenkin tiedostaa asian mahdollisuus, jotta sen osaa ottaa huomioon. Aistiyliherkkyys käsittää niin paljon muutakin kuin pelkästään yliherkät aistit sellaisenaan.


En tiedä johtuuko Metallimiehen kotonaolosta, omasta sopeutumisesta vai vauvan tietynlaisesta rytmittymisestä mutta nyt arki tuntuu helpommalta. Yhä tunteja on vuorokaudessa liian vähän, sotkuja täällä kotona liikaa ja päivittäisten välttämättömyyksien ohella harvoin ehtii muuta. Lasten, erityisesti pienten lasten kanssa kaikki vie paljon aikaa. Siirtymät kestävät ikuisuuksia, ruokailu kokonaisuudessaan ruoan valmistamisesta, sen syömiseen ja jälkien siivoamiseen nielaisee leijonanosan päivästä ja ruokalevosta on aivan turha haaveksia. Kaverikin totesi että tietynlainen spontaanius puuttuu. On totta, että kovin impulsiivisia vetoja ei pienten kanssa edes kannata tehdä ellei halua maksaa siitä päivätolkulla kun palaillaan normaalirutiineihin.


Kaikki tietänevät lastenpsykiatri Jari Sinkkosen. Lainaan tähän loppuun häntä. Tämän olen yrittänyt pitää mielessäni. En halua, että tämä käsitetään väärin. En totisesti ole se lapsentahtisin äiti enkä tällä omaa kruunuani kiillottele. Tämä on tarkoitettu rohkaisuksi kaikille, jotka pelkäävät kadottavansa itsensä vauva-arkeen. Puoli vuotta on mennyt valtavan nopeasti. Vaikka joinakin päivinä on tuntunut että aika ei liiku, minä on kadoksissa jossain ja kaikki toistaa itseään, sama piiri pyörii päivästä toiseen eikä valmista tule koskaan. Se. Ei. Kestä. Ikuisesti. Nauti sen minkä pystyt, pienet hyvät hetket, se riittää. Sitten se sitaatti.

"Vauva-aika sujahtaa ohitse käsittämättömän nopeasti, se lasketaan kuukausissa. Vauvalle tuo aika on korvaamatonta. Vauva tarvitsee sinua juuri nyt."

Postauksen kuvista ensimmäinen on Metallimiehen käsialaa, muut omiani.

4 kommenttia:

  1. Me aloitettiin tällä kertaa bataatilla, ei yökkäyttänyt ollenkaan. Ja tosiaan kun tissimaito on makeaa, niin miksei saisi makealla aloittaa kiinteiden syöntiäkin? :) Muut kolme aloittaneet perunalla, eikä se ole koskaan maistunut kellekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Bataatilla mekin päätettiin nyt aloittaa, tänään maistoi ekan kerran. Ei ollut rakkautta ensimaistelulla :D

      Poista
  2. Minä oon viitanu kinttaalla niille neuvolan pottupuheille. Oon varmaan joskus mainostanuki, että me saatiin tokan kanssa vyöhyketerapeutilta (joka on myöskin kätilö) ohje, että peruna viimesenä pikkuhiljaa. Tärkkelys on vaikea sulamaan, ja jos sillä alottaa niin melekeen takuuvarmasti saa vauvalle mahavaivoja. Bataattia on vedelty meilläkin, porkkana myös aika pian. Ja hedelmiä. Eikä oo kellään jääny opittamatta "oikean ruuan" syöminen. Siis etteikö nyt maistus muukin kuin makeat. Ja viimemmäs tänään nuorin veteli kinkkupastansa käsin, lusikkaa käytettiin lähinnä pöydän sotkimiseen.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kumma kyllä miten sitkeässä se potunsyönti oikeen suomalaisessa istuu! Eipä ole perunansyönnillä kiire tosiaankaan, sitä ehtii vedellä aivan taatusti vaikkei nyt justiin olekaan sitä tuputtamassa :D Herkkuperseitä näistä näyttää tulevan kaikista sama mitä syöttää ja huonosti maistuu "oikea ruoka" mutta käyvät ja kukkuvat, siihen täytyy tyytyä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...