keskiviikko 12. elokuuta 2015

Pitää olla pikkusen pläski

Te varmaan siellä olette sankoin joukoin miettineet miten se Dobermamin dieetti/elämäntaparemontti/painonhallinta/fitmama- projekti etenee. Illat pitkät kynsiänne pureskellen unohtaneet omat ongelmanne ja mielessänne tsempanneet minua. Sielunne silmin nähneet kuinka pullea pullasorsa muuttuu aerodynaamisen solakaksi joutseneksi. Pakko tuottaa pettymys.

Selevä hommahan se on, että paksuja ihmisiä ei olisi, jos ihannepainossa pysyminen tai siihen pääseminen olisi jotenkin erityisen helppoa. Ettei se vaatisi ponnistuksia, itsekuria ja omien mukavuusrajojensa venyttelyä. Toisinaan se vain joillakin tuntuu onnistuvan helpommin kuin toisilla. Joskus se on kiinni luonteenlujuudesta, joskus taika löytyy sopivasta elämäntilanteesta ja joskus siihen päästään ihan vaan verellä, hiellä ja kyynelillä. Suomalaisella sisulla, saatana.


Oma tsemppaus parempiin elämäntapoihin alkoi aikalailla kuukausi sitten. Silloin päätin, että teen hommasta mahdollisiman julkista. Ajattelin, että en kehtaisi repsahdella kun olen toitottanut ylevän päämääräni tiettäväksi. Tässä kuukauden kuluessa olen oppinut, että repsahdus ei pelkää julkista häpeää :D Itseni yllätti (sen lisäksi etten kovin suurissa määrin tajunnut repsahduksiani hävetä) se, että pienen nolotuksen ohella minulle valkeni jotain. Löysin tästä savotasta mustan ja valkoisen lisäksi harmaan sävyjä. Tietynlaista armollisuutta, jota en kuitenkaan tyylilleni uskollisesti singuttanutkaan sopimaan itsepetoksen raameihin vaan säilytin kuitenkin tavoitteen kirkkaana mielessäni. 

Se, mitä tahdon sanoa on siis: en vielä pääse paukuttelemaan henkseleitä mielettömällä muutoksella, järkkymättömällä itsekurilla saati pudotetuilla kiloilla. Kiloja on viimepunnituksen mukaan pudonnut noin kaksi. Lenkkejä/treenejä kertyi viime viikolla pyöreän nollan verran ja muutokset keskivartalolla ovat sokerihötön vuoksi pääosin negatiiviseen suuntaan. Mutta periksi ei anneta!

Kuten sanottu, tavoitteena on elämäntapamuutokset. Se ei tapahdu hetkessä. Se vaatii sopeutumista. Se vaatii uuden opettelua. Kaikki me tiedetään, että uuden asian oppiminen vaatii toistoja. Toiset meistä vaativat toistoja enemmän ja sitten on vielä se joukko, joka opettelee saman asian kantapään kautta useita kertoja - ikäänkuin varmistuakseen, että kyseinen reitti todellakin on väärä. Olen pyrkinyt ehdottoman armolliseen asenteeseen itseäni kohtaan, pitäen mielessä että fuskaaminen ei kuitenkaan vie minua lähemmäs tavoitettani. Elämäntilanteeni on kaikkea muuta kuin tasainen ja mieleni kaikesta hormoonitoiminnasta kaukana seesteisestä ja kontrolloidusta. Se täytyy ottaa huomioon ja muistaa että keventämisen tarkoitus ei ole lisätä henkistäkään taakkaa.

Minulla on taipumus suorittaa. Suorittaa hampaat irvessä. Oli asia mikä tahansa. Palkitseehan se sekin mutta loppujenlopuksi tahtoisin että terveelliset elämäntavat olisivat kuin hengittäminen - tulisivat luonnostaan, suorittamatta. Eläisin terveellisesti siksi, että se tuo minulle hyvän olon, pystyvän ja terveen kropan ja iloisen mielen. Ei siksi, että haluan saada siitä tehtyä huippusuorituksen. Painonpudottamisen ja lihasmassan lisäämisen lisäksi, tämä remontti siis koskekoon myös henkisten ominaisuuksien parantamista. Armollisuus ja itselleen anteeksiantaminen ovat varsinkin minulle olleet aina vaikeita asioita. Nyt annan itselleni anteeksi ettei tästä tullutkaan heti kerralla huippusuoritusta ja menestystarinaa. Olen armollinen tekemiäni lipsumisia kohtaan, sillä tyhjäksi ne eivät tätä muutosta tee. Hidastaneet ovat tietysti mutta kiirekös tässä on? :)

Herkkuja on siis uponnut. Toisaalta ateriavälit ja syömämme varsinainen ruoka on silti ollut "sääntöjen" mukaista. Nyt olen ommellut enemmän, viettänyt laatuaikaa sekä Metallimiehen kanssa että parhaan ystäväni kanssa, ja pieni kohmelokin oli sunnuntaina parhaan ystävän kanssa vietetyn laatuajan seurauksena ;) Koen, että tarvitsin tuota repsahdusta ja nyt on mieli taas kirkkaampi, vähemmän suorittamis-moodissa ja treenien jatkaminen ja hieman tiukempaan ruokailurytmiin palaaminen tuntuu hyvältä. Vaa'alla käyn seuraavan kerran lauantai-aamuna ja näyttipä se mitä vain, plussaa eli miinusta, niin se kelpaa enkä siitä itseäni soimaa. Palkitsen itseni toki taputuksin ja peilikuvalle suoduin hymyin, jos se miinusta sattuisi kaikesta tästä paheellisesta elämästä huolimatta näyttämään.

Yläkertaan sellainen toive, että lenkillä olisi hauska käydä tänään, joten jos ei liikaa olisi vaadittu niin sateet voisi siirtää huomiselle tai vaikka ensi kesään, on sitä vettä tullut aivan riittämiin tälle kesää :)

Mukavaa loppuviikkoa teille ihanat lukijat! <3 

21 kommenttia:

  1. Mainiota tekstiä! Ihan herahti hyväntahtoinen nauru, kun luin kirjoitustasi, niin naseva sanankäyttäjä olet :) Minusta näytät kuvissa oikein jees kokoiselta, joten paniikkia ei repsahduksista kannata ottaa. Iloitaan elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pituus onneksi kätkee aika paljon ylimääräistä mutta melkein 20kg sitä kuitenkin on. Pikkuhiljaa tapahtuvat muutokset käsittääkseni ovat todennäköisemmin pysyviä, joten pidänpä sen mielessä ja koitan ottaa vähemmän ryppyotsaisesti tämän projektin.

      Poista
  2. Tämä kaikki on kuin omasta suustani! Harmi kun välimatka on niin suuri, siuhun olisi kiva tutustua :) Tsemppiä armollisuuden opetteluun, ei oo helppoo ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina. Oon joskus kans sun tekstejä lukiessa aatellut, että meillä varmaan juttu luistais :) Esikoisen kummit asuvat Taipalsaaressa (-lla?) ja kun joskus sinne asti päästään niin samallahan tuota siinä naapurissa piipahdetaan ;)

      Poista
    2. Mää komppaan kyllä Sonjaa, Hannariina vaikuttaa kyllä semmoiselta tyypiltä, jonka kanssa tulis toimeen :) Hassua miten joistakin ihmisistä vaan tulee semmoinen olo ja toisista taas ei, vaikka niiden blogia seuraiskin. Siis että sitä on mukava lukea, mutta todennäköisesti oikeassa elämässä ei synkkais.

      Poista
    3. Kiva kuulla :D Se on kyllä ihan totta, joistakin tulee heti blogin kautta tunne "hyvästä tyypistä", osa taas on etäisempiä. Ehdottomasti ilmottelet, jos Taipalsaarelle eksytte, sovitaan tärskyt! :)

      Poista
  3. Huippu teksti! Osa sanoista oli kuin mun suusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Näitten samojen ajatuksien kans varmaan aika moni keventävä tyyppi painii, luulen.

      Poista
  4. HIenoa, että uskallat kertoa, ettei painonpudotus ole ihan naps vaan-juttu. Ei todellakaan ole, mutta kattoppa jotain laihkariohjelmia, 7 viikkoon ja 15 kiloa oo mitään, pah vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissä melko uskomattomia suorituksia tehdään ja oon monesti miettinyt, että musta ei kyllä olis niin mielettömän kurinalaiseen elämään ja kovaan treenaamiseen. Ainakaan tässä elämäntilanteessa. Väkisinkin sitä miettii, että monellakohan se pudotettu paino on pysyvä juttu?

      Poista
    2. Samaa olen miettinyt.. Monikohan on kuosissa vielä kun ohjelma tulee ulos? Hmm..

      Poista
    3. Tuskin kovin moni on. Oiskin hauska semmonen "mitä heille kuuluu nyt"- lähetys joskus pari vuotta osallistumisen jälkeen. Katsoisin varmasti :D

      Poista
  5. Ihania kommentteja kaikki edelliset, en enää keksi mitään uutta kirjoitettavaa, kun nuo olisivat voineet olla mun omia ajatuksia! :D Tämän(kin) naisen elämäntaparemontti odottaa koko ajan sitä alkamista. Joku päivä sit. Tsemppiä meille taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito, samoin myös sulle! :D Muutoksen täytyy tapahtua ensin päässä, vasta sitten se voi tapahtua fyysisellä tasolla. Mulla nämä näkyy menevän sykleissä - välillä setvitään päätä ja sitten taas jaksaa painaa :)

      Poista
  6. Hyvä Sonja! <3 Elämäntapamuutoksesta kun on kyse, siihen kuuluvat retkahdukset ja ylösnousemiset. Koko loppuelämä aikaa parantaa! Ja mikä parasta: jos matkan aikana oppi rakastamaan itseään ja antamaan itselleen myös anteeksi, voittaa tuplasti. Tsemppiä urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi, hyvin sanottu! Anteeksiantaminen ja oman keskeneräisyytensä hyväksyminen on varmaan sellaisia aika keskeisiä asioita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Siihen olisi mun mielestä hyvä meidän kaikkien pyrkiä, ollaanpa sitten minkä painoisia vain.

      Poista
  7. Hienoja oivalluksia Sonja! Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Nopeasti repäistyt muutokset ei yleensä ole pitäviä, ja oman jojoilun myötä olen oppinut, että mikään kiduttamalla pikaisesti pudotettu ei putoa jäädäkseen. Muutosten pitää olla sellaisia, että ne on helppo pitää tavoitteenkin saavuttamisen jälkeen.
    Ps. Oot ihan huippu kirjoittaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kätsä, kirjoittaminen on mulle sielunruokaa :) Tämäkin asia on varmasti sellainen, jossa yksi resepti ei toimi kaikilla. Siis tottakai täytyy aina, ihan jokaisen, syödä vähemmän kuin kuluttaa. Henkiset muutokset (joka on se avain kaikkeen) on jokaisen kohdalla erilaiset ja niitä olis aina hyvä välillä koittaa tarkastella.

      Poista
  8. Ihan mahtava teksti!!! En ole lähes kuukauteen avannut ainoatakaan blogia, oon ollu kesälomalla :D ja tämä oli ensimmäinen, jonka luin. KIITOS sinulle tästä <3 Ihan samojen asioiden kanssa painitaan, pituus kätkee mullakin osan kiloista, mutta nyt pikkukakkosen jälkeen on jostenkin päässyt vaaka ihan käsistä, tai siis paino :D Projekti olis n 15kg... Pitäiskö tehdä yhteisprokkis ;) Tsemppiä sulle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ihan sama homma mulla. Just lueskelin täältä, että kun Pikkusisko on ollut 10kk niin mulla on ollut raskauskiloja jäljellä 2. Nyt vauva on 6kk ja niitä on viitisentoista :D Krääh! Mikähän se ois hyvä ja realistinen tavoite, jonka vois ottaa. Kilo per viikko? Onkohan liikaa? Miten sulle muuten löytyy aikaa liikkua (ja ommella ;))? Musta on tympeintä tehdä valinta noiden kahden välillä jos ja kun kumpaakin ei voi saada.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...