keskiviikko 5. elokuuta 2015

5kk


Puolen vuoden rajapyykki lähestyy ja aivan pian meillä on täällä vauva, joka istuu meidän kanssa ruokapöydässä ja nassuttaa kiinteää evästä omin, pullein pikku-sormin. Uskon, että syömisestä tulee äidin ja pojan yhteinen lempparijuttu ;) Vielä muutaman viikon ajan kuitenkin keskitytään nestemäiseen evääseen eikä istumishommiakaan mietitä vaikka poika itse tuntuu olevan jo kovasti eri mieltä.

Täällä kirjoitin mitä kehitysvaiheita ja kuulumisia meidän pojanpullukalle kuului kolmen ja neljän kuukauden iässä. Vauva oppii uusia juttuja kokoajan mutta kehitys on niin vaivihkaista että ei niitä tahdo edes huomata tässä pyörityksessä. Yhtäkkiä sitä vain hoksaa, että hyvänen aika, tuonkin se jo osaa!

Nukkumisasia on ollut sellainen, joka on ollut tapetilla joka kerta, kun pojasta olen tänne kirjoitellut. On edelleen. Pikkuveli nukkuu miten lystää. Mitään ennustettavuutta touhussa ei ole. Sen verran muutosta on tapahtunut, että ne harvinaiset parin tunnen unet ovat jääneet pois kokonaan. Yleisimmin hän nukkuu kolmet reilun puolen tunnin- vajaan tunnin unet eikä juuri ole enää koitettu keksiä keinoja saada häntä nukkumaan sen pidempään. Valvepätkät ovat jotakin parin tunnin ja neljän tunnin väliltä. Tilaisuuden tullen hän sammahtelee autoon ja ottaa vartin tehounet, joka sotkee koko loppupäivän "rytmit" tyystin. Päivä alkaa seitsemän-kahdesan maissa ja loppuu samoihin aikoihin illalla. Öisin hän herää edelleenkin useamman kerran, kaksi tai kolme kertaa. Viime aikoina Pikkuveli on tehtaillut pieniä helmiä suuhunsa ja ne mokomat ovat vaatineet veronsa meidän molempien yöunista. Rotarokote väänteli masussa vajaan viikon verran ja sekin haittasi kauneusunia.

 


Hampaita on siis tehty ja kumpainenkin etualahammas on pitkällisen työn tuloksena saatu ikenistä läpi. Kaksi yhdellä iskulla voisi sanoa :) Hampaiden puhkeamisessa on olemassa sellainen iik-kerroin, koska pelkään että vauva puree syödessään. Minun puolestani joutaisivat tulemaan paljon myöhemmin. Toisaalta, täytyyhän niitä hampaita olla, jotta voi kiinteää sapuskaa narskutella.

Ruokaileminen on melkoista pöllöniskailua ja häiriötekijöitä ei kärsi olla juurikaan. Nyt, kun Metallimies on kotosalla on ollut mahdollista paeta vauvan kanssa yläkertaan syömään rauhassa tai passittaa isommat miehen matkaan. Syöminen tuntuu olevan muutoinkin vähän sellainen keskittymistä vaativa homma eikä yhden keskeytyksen jälkeen yleensä ruokailu enää voikaan jatkua vaan täytyy yrittää myöhemmin uudestaan. Minä laitan Pikkuveljen sekä päiväunilleen ja yöunilleen ja apuna käytän, mitäs muutakaan kuin rintarauhasta. Nukahtaessaan hän syö pitkään ja hartaasti ja välillä saattaa unestaankin herätä syömään. Pitkään ja hartaasti. Välillä on tuntunut siltä, että vietän oikeastikin suurimman osan päivästäni makkarissa sängyssä makoillen joko nukuttamassa vauvaa tai muuten vain syöttämässä häntä. Välillä olen aika kipakastikin protestoinut tätä vastaan mutta paskaakos tässä valittamaan, kun ei miehen nännistä tule edes kokkelipiimää vaikka kuinka valittaisin. 

 


Yöllisistä syömisistä ei enää jää muistijälkeä juurikaan vaan aamun vireystilasta voi päätellä onko niitä ollut enemmän vai vähemmän. Päiväsaikaiset syöntikerratkin olen jättänyt laskematta kauan aikaa sitten mutta luotan siihen, että niitä tulee sen 8-12 mitä pitää tullakin. Kuuden kuukauden tiheä imu oli meillä vähän etukäteen tai sitten minulla kroppa käynnistelee hormonitoimintaansa, jolloin maito voi tilapäisesti olla vähän tiukemmassa. Kuukautisia ei ole yhtään ikävä ja olisi (kaikille) parempi, että täti punainen ymmärtäisi pysytellä vielä hyvän aikaa poissa.

Ryömimään ei vauva ole vielä intoutunut. Hän nostaa etukroppansa maasta irti ja kannattelee itseään suorin käsin, samalla kun kovasti koittaa saada jalkoja vedettyä vatsansa alle. Ehkäpä hän hätäisesti lähteekin suoraan konttaamaan? Oman akselinsa ympäri vauva pyörii kovastikin ja leluja täytyykin asettaa joka puolelle vauvaa, jotta hän lattialla viihtyy. Muutama lempilelukin on, joille hän kovin totisena poikana lattialla juttelee <3 Alempana kuvissa näkyvä kirjava pallo on ehdoton lemppari. Kiitoksia vain Ouluun isotädille mieluisesta lelusta :) Varpaitaan Pikkuveli tavoittelee kieli keskellä suuta ja erityisen mieluista puuhaa tämä on silloin, kun tuuletellaan ilman vaippaa eikä muhkea kestopaketti ole jumppatuokiota haittaamassa.

 


Kantaminen on vähentynyt tosi paljon sen jälkeen kun Pikkuveli oppi nukkumaan unia muuallakin. Lähinnä ulkoillessa saatan laittaa vauvan liinaan, jos päikkäreihin on vielä aikaa tai joskus kotona pikaisesti laitan liinaan siksi aikaa, että saan tehtyä jonkin homman loppuun, jos poika kaipaa syliin. Yhtenä päivänä tohdin kokeilla laittaa Manducalla vauvan selkään ja jopa sain hänet sinne yksin! Kantokorkeus jäi minusta hieman matalaksi enkä ole varma riittääkö repussa säädöt, jotta saisin vauvan niin ylös, että hän näkisi olkani yli eteenpäin. Liinalla kokeiltiin sitoa selkään perusrepulla mutta minun Vatanai- merkkinen unelmanpehmeä vauvaliinani alkaa olemaan auttamattomasti liian kapea, eikä kunnolliselle peppupussille riitä liinassa korkeus. Kantovälinekirppiksellä täytyy alkaa seurailemaan sopivia vaihtoehtoja. Rengasliinaakin kaipaisin kunnollista. Saattaapa nimittäin olla, että kun lasten kanssa jään yksin niin helpointa on kantaa vauvaa selässä. Sinne kelpaa nukahtaakin. Itse tykkään etten oikein vapaasti voi enää tehdä omiani, jos kannan vauvaa edessä. Poika on kuitenkin jo aika pitkä paketti ja painoakin on suhteellisen paljon edessä kannettavaksi.

 Neuvolassa saatiin rokotusten lisäksi täytettä neuvolakorttiin. Uudet hienot mitat nimittäin! Tällaiset ne ovat siis näin 5kk:n iässä:

Paino 8 300g (7 750)
Pituus 67,1cm (65,3)
Pipo 44,4cm (43,6)

Kasvua tulee hienosti ja heittelyt ovat pysyneet normaalivaihtelussa. Toisinaan joku käppyrä lähtee viettämään alaspäin ja toisinaan ylöspäin, minkäpä myö sille mahamma :D


Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että en ole osannut Pikkuveljen vauva-ajasta nauttia samoin kuin Pikkusiskon. Hän on ollut vaativampi ja tietysti ikäero on kahdella nuorimmaisella niin pieni. Myönnän, että olen onnellinen että aika on kulunut nopsaan ja vauvavuosi alkaa olla jo puolessaan. Pikkuveli on valloittava vauva ja hurjan rakas enkä toivoisi, että hän olisi mitään muuta kuin mitä on. Olen soimannut itseäni siitä, että en pysty luopumaan odotuksistani ja heittäytymään elämään täysin vauvan tahtiin. Toisinaan muistan olla armollinen itselleni, useimmiten en. Oli miten oli, pieni poikani kasvaa ja kehittyy kuten pitääkin. Hän on juuri oikeanlainen <3

12 kommenttia:

  1. Onpa suloinen poika! Minun nuorimmaisen vauva-aika oli raskas, sillä poika oli itkuisa lähes koko vuoden, ja allergioitakin testattiin, mutta selvää syytä ei löytynyt. , Hänellä on lyhyt ikäero siskoonsa, joka oli pienenä tosi villi, joten kotijoukoissa oli kova pyörittäminen. Älä suotta tunne huonoa omatuntoa, jos et voi koko ajan nauttia arjesta, sillä näin jälkikäteen ajateltuna vauva-aika voi olla melkoista survivor-meininkiä, ja iloisemmat ja muistoja jättävät ajat ovat edessäpäin. Mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Näin olen yrittänyt ajatella. Liian paljon näkee ja kuulee äideistä, jotka avoimesti arvostelevat meitä, joille arki tuntuu raskaammalta. Se on omiaan lisäämään tunnontuskia. Nautin niin paljon kuin suinkin pystyn.

      Poista
    2. Useimmiten näillä äideillä itsellään on ns. helpot vauvat ja isommatkin sisarukset vähintään muutaman päivän viikossa virikehoidossa, eikä mitään käsitystä siitä, millaista arki ja elämä on sellaisen vähän suuritarpeisemman lapsen kanssa. Tsemppiä ja myötätuntoa!

      Poista
    3. Voi olla hyvin näin. Ja ylipäätään tarve arvostella toisen tunteita on minusta vähintäänkin typerää. Lapsiaan voi rakastaa vaikkei joka päivä olekaan yhtä linnunlaulua :) Minusta on tärkeää saada tuntea kaikki tunteet ja voida sanoa ne ääneen. Ei se tee kenestäkään toista huonompaa tai parempaa äitiä. Kiitos tsempeistä ja erityisesti myötätunnosta. Niillä on mulle iso merkitys.

      Poista
  2. Ihanan vauvan olet kyllä saanut! Minulla oli esikoinen ihan samanlainen nukkuja, ei siis kovin minkäänlainen. Nukkui kyllä jos vaunut liikkui. Enkä osannut tai pystynyt silloin nauttimaan ja nyt kun toinen on syntynyt ja on omalla tavallaan helpompi niin osaan nauttia enemmän. Tämä jos mikä kolottaa omaatuntoa. Tiedän, että sinun kohdallasi kolmannen vauvan kanssa tilanne oli tavallaan järkytys. Onneksi kohta ollaan jo puolessa välissä pahinta 😊Oletteko lukeneet Elisabeth Pantleytä? Siitä voisi saada apuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa, tietynlainen järkytys se oli. Ennakko-odotuksia ei koskaan saisi olla vaan pitäisi pystyä suhtautumaan uuteen perheenjäseneen täysin avoimin mielin. Ennakkotapaukset (eli isommat sisarukset) kuitenkin väkisilläkin luovat jotain odotuksia. Kiitos vinkistä, tutustunpa mainitsemasi kirjailijan tuotantoon. Nimi kalskahtaa tutulta, jossain olen hänestä varmasti kuullut.

      Poista
  3. Suloinen pikkuinen ♡♡ Niinhän se on, että jos on kaksi tai useampi pieni niin ei siitä vauva-ajasta ehdi niin nauttimaan. Onnekseni isommat olivat vauvavuoden koulussa ja eskarissa, sen välin vauvan kanssa usein vaan chillailtiin. :) Toivottavasti Pikkuveli ei ala puremista! Meillä purraan aina kun hampaita tulossa.
    Nimim. Oikea nänni verillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kätsä <3 Meilläkin Pikkusiskon vauva-vuotena Isosisko oli eskarissa ja senkin vuoksi aikaa jäi enemmän. Olihan hän tietysti koulussa viime vuonna mutta Pikkusisko oli kotona, kun en raaskinut häntä vielä virikehoitoonkaan ilmoittaa. Nyt, kun hän selvästi kaipaa enemmän tekemistä, ollaan harkittu sitäkin. Auts, olen tosi kipuherkkä, toivon todella ettei tarvitse osumia ottaa! Jospa sielläkin kohta hoksattaisiin ettei äitiä saa pureskella.

      Poista
  4. Niin suloinen tämä teidän pikkuveli <3 Täällä hyvin samat fiilikset, että eipä tässä ehdi tämän nuorimman vauva-ajasta juuri nauttia... Onneksi on välillä hyviäkin päiviä, mutta sitten paljon niitä selviytymispäiviä. Raskasta on näin pienellä ikäerolla, se on tullut todettua. Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Ihan totta puhut. Olinhan itsekin kuullut, että pieni ikäero on raskasta mutta käytäntö sen vasta todeksi näytti. Onneksi tämän asian kääntöpuolena on se, että pienistä on toisilleen hyvin seuraa kunhan vähän ensin kasvavat. Kiitos haastesta, kävin sen katsomassa ja otan vastaan :)

      Poista
  5. Oletko kuullut erityisherkkyydestä? Meidän yksi lapsi oli vauvana juuri tuollainen kuin teidän poika ja hänen kasvaessa erityisherkkyyden piirteet korostuivat entisestään. Jos et ole, niin etsipäs tietoa ja lueskele, saat varmasti paljon lisäymmärrystä lapsen olemiseen. Itseä ainakin helpotti, kun tajusi mistä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Erityisherkkyys on tuttu asia. Meillä on Isosiskolla aistiyliherkkyyksiä ja Pikkuveli muistuttaa isompaa siskoaan tosi paljon. Olenkin saanut monet "flashbackit" ja Isosiskon vauva-aika on tullut monestakin asiasta mieleen. Itsekin täytän erityisherkän "kriteerit" ja ehkä toisaalta siksikin tämä on mulle ollut niin raskasta. Tieto lisää tuskaa mutta hyvinä hetkinä ymmärrystäkin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...