tiistai 14. heinäkuuta 2015

Tuoreen kummitädin ajatuksia ja dieetin aloitus.

Sunnuntaina minusta tuli viimeinkin kummitäti! Mietin silloin illalla, että elämässään ihminen saattaa saada arvonimiä. Omasta näkövinkkelistäni ajattelen, että äitinä olo on yksi. Toinen itselleni tärkeä arvonimi on olla avovaimo, uskottu, mieheni itselleen valitsema elämänkumppani ja lastensa äiti. Kummiksi pääseminen on minun mielestäni aivan ehdottomasti yksi elämän antamista arvonimistä ja titteleistä. On melkoisen suuri luottamuksenosoitus, että joku katsoo sinut kelpoiseksi oman lapsensa "aikuiseksi ystäväksi" kastepappia lainatakseni. Toivon, että osaan olla läsnäoleva kummitäti, joka merkkipäivien materian lisäksi voi antaa palan itsestään ja ajastaan kummilapselleen. Kummityttöni on kolmilapsisen perheen nuorimmainen ja itsekin kolmen lapsen äitinä tiedän, että ajan jakaminen lasten kesken on haastavaa. Vaikka äidin ja isän antamaa huomiota ei tietenkään kukaan voi korvata, niin kummitädiltä saatu aika ja huomio on kuitenkin tyhjää parempi ja varmasti kaikille osapuolille antoisa kokemus.



Sain laitettua jännityksestä ja kiireestä huolimatta Isosiskon hiukset omasta mielestä tosi kauniisti ja siitähän piti ottaa kuva. Hän harvoin antaa minun hiuksiaan laittaa, kun ei tahtoisi jaksaa istua paikallaan sen aikaa.. Mielelläni väkertäisin kampauksia hälle vaikka joka päivä! Jospa kummitytölle sitten tulevaisuudessa?? :D


 
Askartelin paskartelin vaaleanpuna-harmaa-sävyisen kortin, jonka sisälle kirjoitin:
"Kuin niityn takiaiset villapaitaan tarttuu,
kaikki kokemukset sun sielussasi karttuu.
Elämäsi öinä, tulevina päivinä
sun polkusi näyttää kuinka sinusta tulee sinä.
 Olet aivan lapsi vielä,
tyhjä taulu vasta,
voin vain koittaa estää sua hukkaan joutumasta.
 Leiki lapsi vielä kun vain leikkiä saat,
ehdit kyllä vielä tietää kaikki maailman maat."
Säkeet ovat Suurlähettiläiden kappaleesta 'Tyhjä talu'.

Muumi-aiheinen vauvakirja oli toivelahja ja vaaleanpunainen Pentikin pupunen oli pakko saada ostaa kaveriksi vaikka puputulvaan meinaakin jokainen vauvaperhe hukkua :D


Ristiäisissä puitteet olivat kauniit ja tarjottavat herkullisia. Niistä varmastikin löytyy aivan tässä lähiaikoina lisää Lauran blogista kuten myös kauniin neitosen upouudesta nimestäkin :) Isosisko lähti minun mukaani juhlistamaan pientä ihmistä ja olikin mukava käydä kaksisteen. Minä sain toimia sylikummina ja se osoittautuikin hikiseksi paikaksi :D Tiedän tarkalleen minkälaista vaihdevuosien aikaan tulee olemaan, koska "nautiskelen" samoista kuumista aalloista itse näin imetysaikana.. Jännittikin vielä aivan vietävästi! Kun kaste alkoi, alkoi se myös minulla.. Onneksi papilla oli yksi nästuuki, jolla saatoin itseäni kuivailla. Jehna, että hävetti mutta onneksi ristiäisväki otti asian huumorilla. Kaste tuli totisesti suoritettua. Jos jotain en imetyksestä jää kaipaamaan niin tätä hullunlailla toimivaa hormonimyllyä..

Ristiäisissä tarjolla olleet herkut olivat siinäkin mielessä vielä tavallistakin makoisampia että eilisestä alkaen minä (ja tuekseni Metallimies) aloitettiin taas noudattamaan Jutan Go Fat Go- dieettiä. Sama rupeama otettiin Pikkusiskon ollessa neljän kuukauden ikäinen ja kolmen tai neljän viikon dieetin jälkeen jatkettiin terveellisempiä ja liikunnallisempia elämäntapoja ja pikkuhiljaa sainkin kaikki raskauskilot pudotettua, juuri sopivasti ennenkuin Pikkuveli ilmoitteli tulostaan. Silloin pudotettavaa tosin oli hieman vähemmän ja pienoinen laskusuunta oli alkanut jo ennen dieettiä. Nyt raskautta edeltävään painoon on matkaa noin 18 kilon verran ja vaikka laitokselle jäi kympin verran niin piruvietä kolme niistä juoksi takaisin kotiin!

Tarkoitus ei ole suinkaan dieetata siihen asti, että kaikki raskauskilot on pudotettu vaan ideana on ottaa kolmen-neljän viikon rupeama, jolla paino saataisiin ylipäätään laskuun. Minä olen sellainen helposti asioihin koukkuunjäävä yksilö ja tämä kaikeksi onneksi pätee myös liikuntaan ja terveelliseen ravintoon. Herkuista luopuminen tulee olemaan todella vaikeaa joskaan mitään täysin nollatoleranssia ei ole tarkoitus ottaa. Jokapäiväinen herkuttelu on kuitenkin unohdettava ja vastaavasti liikuntaa lisättävä. Resepti joka toimii joka kerta - takuuvarmasti. 

Kiire ei sinänsä ole. Ymmärrän, että rauhalliseen tahtiin saa pysyvämpiä muutoksia aikaan, kun liikunnasta ja kevyemmästä ruoasta tulee tapa. Ajattelen raskauskilojen olevan "nopeita" kiloja, jotka on kahdessa aiemmassa raskaudessa osoittautuneet suhteellisen helpoiksi karistaa lanteilta. Toisaalta ikääkin on tullut enemmän.. Mitään varsinaista kilomääräistä tavoitetta en koe mielekkääksi ottaa. Parempi mittari on oma olo. Keventämisen ohella on ajatuksena pikkuhiljaa taas kuntoutua juoksukuntoon, jonka saisin tuossa syksyllä aloittaa kun erityisesti kovilla olleet lantionpohjan lihakset ovat saaneet helmikuisesta synnytyksestä toipua. Rapistunut lihaskunto kaipaa vahvistamista ja sitä varten kaapissa odottaa kahvakuula, jonka heiluttelemisesta nautin suuresti ennen kuin Pikkuveljen odotus alkoi.  Ruokavalion lisäksi ilmaisessa Go fat go- dieetissä on myöskin treeniohjeet mutta en aio noudattaa niitäkään pilkulleen. Tilanteen mukaan mennään ja ihan löysin rantein joskin täysin tosissaan :)

Syy, miksi haluan painoa pudottaa on tietystikin minussa itsessäni. Ulkoisia syitä en voi kieltää toki niitäkään mutta kyllä rehellisesti sanoen suurin syy löytyy omasta pahasta olosta. En koe olevani oma itseni näillä lukemilla ja peilikuva näyttää oudolta. Kroppa tuntuu mössöiseltä ja ryhdittömältä. Olo on voimaton ja tunkkainen. Mieliala on lattea ja kärttyinen. Kokemuksesta tiedän, että liikunta ja kevyempi ruoka auttaa kaikkiin noihin vaivoihin. Klishee mutta on totta. Bonuksena se, että projektinnälkäisenä ihmisenä saan tästä uuden kivan proggiksen, jossa ei ole huonoja puolia :) 

Ruokien punnitseminen on siis aloitettu ja treenitkin varovaisesti. Makaronimössö tulee taas tutuksi, samoin kanan rintafileet ja sisäfileet. Kastikkeet saapi unohtaa hetkeksi, samoin jälkiruoat. Viikonloput siintävät horisontissa ja ovat entistäkin odotetumpia sillä silloin on lupa dieetin määrätyn ruokavalion ja -rytmin ohella syödä mitä tykkää. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, ei tiedossa ole mitään kahden päivän mässäilyorgioita vaan herkkuja tulee menemään yllättävänkin kohtuullisesti siihen nähden kuinka kovasti niitä tekee mieli näin viikolla, kun ei ole lupa ottaa.. Rahka, mehukeitto ja ruisleseet eivät näytä mitenkään erityisen kutsuvalta kombolta :D



Minulla on Polarin FT7 sykemittari ja sykevyössä Bluetooth, joka tarkoittaa sitä, että saan puhelimesta Polar Loop- sovelluksen yhdistettyä sykevyöhön ja lisää ominaisuuksia ja hifistelymahdollisuuksia treenaamiseen, joka kaltaistani välineurheilijaa riemastuttaa suuresti :D Eilen kävin vaunutellen Pikkuveljen iltapäiväunien aikaan reipastahtisen kävelylenkin, joka oli tuolla intensiteetillä ensimmäinen synnytyksen jälkeen. Todella noloa. Näkeepä sen toisaalta tuosta keskisykkeestäkin, että aivan tosissaan on otettu. 

Uudet juoksulenkkarit täytyy hankkia ennenkuin juoksuhommia aloittelee, sillä uskokaatten tai älkäätten, olen kirmaillut viisi vuotta samoilla Asicseilla ja alkavat totisesti olla entiset. Mainittakoon, että juoksut ovat olleet välillä aktiivisemmin läsnä viikko-ohjelmassa ja välillä vähän vähemmän. Aktiivijuoksijalla ymmärtääkseni kengät kestävät yhden kauden, siihen pyritään sitten joskus :) Minulla taipuu nilkat sisäänpäin eli askellukseni on ylipronatoiva. Se on iso rasite polville ja lantiolle ja juoksulenkkarini ovatkin olleet pronaatiotuetut, Asicsin Kayanot. En ole asiaan perehtynyt sen tarkemmin mutta olen kuullut, että barefoot- jalkineet eli paljasjalkakengät olisivat ylipronatoivalle jalalle kaikista parhaimmat - joskaan ei pikaisin ratkaisu, koska jalka täytyy kenkään totuttaa ja uusi tapa juostakin täytyisi opetella. 

Olisiko teillä lukijoilla antaa jotain hyvää tietolähdettä tähän paljasjalkakengistä tai omia kokemuksia joko barefoot-popoista tai vastaavasti hyvistä pronaatiotuetuista juoksulenkkareista?


Näin! Kaikkia käyttämiäni sosiaalisen median kanavia myöten olen rummuttanut aikeeni enkä siis voi ilman julkista häpeää jättää hommaa kesken ja palata suklaan pariin. Tai no, suklaa on täysin sallittu herkku mutta kohtuudella ja viikonloppuisin. Mikään ei sano että homma onnistuu mutta mikäpä sen parempi kannuste kuin häpeän pelko :D Tulevina viikkoina olisi tarkoitus edistyksestä tännekin hieman kertoilla, toivottavasti sellaisia miinusmerkkisiä uutisia.

6 kommenttia:

  1. Itse aloitin tuon "paljasjalkahomman" silleen, et mulla on käytössä Adidaksen CC Chillit, mitkä on ehkä semmoset puolipaljasjalkakengät. Todellä notkeat, mut ei täysin kuitenkaan. Niillä voi juosta ns. normaalisti ja ne on ihana kevyet. Tosin en tiedä sopiiko ne sulle kun ne ei virallisesti ole paljasjalkaiset eikä niissä varmaan niitä tukia ole. Mutta viime syksynä ostin Merrelin barefootit ja ne on kyllä ihanat jalassa. Opettelin niillä myös sitä uutta juoksutekniikkaa ja pieniä lenkkejä kävin niillä, koska jalat voi kärsiä tosi paljon jos vetää pitkät lenkit heti niillä ennen kuin tekniikka on hallussa. Sit tulikin raskauspahoinvointi ja no, sen jälkeen ei ole juostu. Mutta ajattelen, että joskus kun pääsen taas juoksemaan, opettelisin juoksemaan noilla niin, että tekis pienempää lenkkiä noilla ja jos ihan kymppiä meinais vaikka joskus jaksaa niin semmoseen ois omat kenkänsä. Kengäthän pysyy pidempään parempina jos ois mahdollista käyttää kaksia rinnakkain. Samoilla kengillä ei myöskään sais kävellä mitä juoksee ;) Tosin niin hifistelyyn en oo mennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä en kävele samoilla kun juoksen :P Mä sain itseasiassa nyt aivan uutta tietoa asiasta ja ihan uudet eväät tähän hommaan mutta siitä voisin oikeastaan kirjoitella myöhemmin vaikka aivan oman postauksensa. Mullakin oli Merrelin bf- kengät mut ne oli harmittavasti yhtä kokoa liian nafit ja laitoin ne kiertoon.

      Poista
  2. Onnea kummitädille, se on hieno kunnia! Voi mistä löytäisin tännekin dieettitsempin, pitäisi semmoinen rapiat 10 kg kadottaa... Herkut vaan vie voiton, vaikka liikuntaa muuten harrastankin. Lenkkeily musiikin tahtiin on noussut taas suosikiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkut on kyllä vaikea jättää pois mut sekin auttaa jos vähän pystyy vähentämään :) Tsemiä!

      Poista
  3. Onnea kummiudesta! Minäkin olen saanut kunnian neljästi, joista yksi on tosin ei-kirkollinen kummius (olen kummike, heh). Tosi nätti kampaus tytöllä!

    Voi, tuo tunkkaisen olon kuvaus oli juuri niin kuvaavasti kirjoitettu! Itsekin olen taas pyyhkinyt pölyjä juoksukengistä, mutta noin uskaliaaseen elämäntaparemonttijulistukseen minusta ei olisi. Olen enemmän tämmöinen "salaa kuntoilija", ettei tule juuri niitä häpeän pelkoja ja sitten voi paukutella henkseleitä, kun Pingale näyttää ihan uudelta (joskus, toivottavasti..). Tsemppiä meille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pingale! Tsemppiä myös sulle. Ei tämä remontti aivan niin lentävästi lähtenyt kuin ensin oli ajatus mutta eikös sitä sanotakin että hiljaa hyvä tulee? :P

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...