sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pikkuveli 2kk

Vielä ehtii ennen kuin käydään neuvolassa hakemassa kolmen kuukauden mitat! Meillä on ollut vähän hankalampi alku kuin mihin varauduttiin ja aika on ollut kortilla. Mieli on tehnyt kirjoittelemaan ja tallettamaan näitä lyhyen vauva-ajan muistoja mutta kahdestakin syystä se on jäänyt tekemättä. Ensinnäkin olen sitten kuitenkin useimmiten valinnut ompelemisen ja toisekseen halusin odottaa hetkeä, kun tuotos ei olisi kovin kitkeränsävyinen.

Lapsia ei saisi verrata, enkä sillälailla vertaakaan mutta ainahan ne edelliset lapset jonkinlaiset ennakko-odotukset luovat. Yleensä olen kai enemmänkin pessimismiin taipuvainen mutta kahden varsin vaivattoman vauvan jälkeen oletin hölmöyksissäni kolmannenkin olevan samaa laatua. Minulle on vielä monikin mokoma väittänyt, että poikavauvat ne vasta helppoja ovatkin. Sonninpaskaa, sanon minä :D Minua on kyllä koitettu herätellä muistelemaan Isosiskon vauva-aikoja, että ei se kuulemma aivan niin helppo nakki vauvana ollut kuin mitä muistelen. Aika kai kultaa muistot tässäkin tapauksessa. Pikkusiskon imeväisajoista sensijaan on niin vähän aikaa, että ne ovat varsin tuoreessa muistissa. Silloin haastavimmaksi asiaksi osoittautui vauvan yösyömisistä ja omista liian myöhäisistä illoista kertynyt väsymys. Se purkautui aina aika-ajoin helevetinmoisella kiukutteluna by meikäläinen mutta kuittaantui, kun Metallimies otti yön tai kaksi yösyötöt hoitaakseen. Onneksi meijeristä oli piisannut pakkaseen asti. Eikä se tyttö edes syönyt tiheästi öisin! Kunhan väsähtelin kun ei muitakaan isompia haasteita ollut ;)




Pikkuveli on tarvinnut apua uniasioissa todella paljon. Aivan viime viikkoihin asti hän nukkui päivisin kahtakymmentä minuuttia pidempiä pätkiä vain ja ainoastaan kantoliinassa tai Manducassa. Koska pieni vauva ei juuri muuta jaksa kuin nukkua, niin kannettava oli siis lähes kokoajan. Nukahtaminen on laitokselta lähtien vaatinut reipasta huutamista. Alkuun luultiinkin pojan kärsivän vatsavaivoista mutta sittemmin tutusteltuamme hoksattiin, että unihan se sieltä tekee tuloaan. Siinä missä Pikkusisko vietiin pinnasänkyyn nukahtamaan, kun ensimmäiset väsymyksen merkit näkyivät, Pikkuveljen kohdalla täytyi odottaa kaikki merkit siihen viimeiseen väsyraivoon asti ja sitten vielä viimeinen tankkaus ja unille. Ei todellakaan oman sänkyyn itsekseen nukahtamaan vaan liinaan tai reppuun ja peukut pystyyn, että homma onnistaa. Aina ei onnistanut ja silloin vauva täytyi ottaa pois ja laskea hänet johonkin alas rauhassa raivoamaan. Vauvan tyynnyttyä hommaa saattoi koettaa uudestaan. Yöunillekin jässikkä täytyi nukuttaa kantovälineessä ja siitä sitten aikaisintaan tunnin päästä saattoi laskea sänkyyn jatkamaan. 

Meillä on onneksi hyvät kantovermeet ja vaikka läheisyys on tottakai myös ihanaa niin kyllä se oli raskasta. Liinailun ihanuus ottaa osumaa siinä vaiheessa, kun siitä tulee pakko. Kahdesta perättäisestä raskaudesta kärsineet keskivartalon lihaksetkaan ei hommasta suuremmin nauttineet. Pitkähihaisilla imetyspaidoilla ei juuri ollut käyttöä, kun päälle saattoi laittaa vain mahdollisimman kevyttä ja hihatonta, sillä liinaillessa tulee todellakin kuuma. Mitään ex-tempore uloslähtöjäkään ei tehty, kun vauva nukkui liinassa pelkkä body päällä ja tiedettiin, että vauvan heräämättä ei pukeminen onnistuisi. Herättäminen taas ei houkuttanut tippaakaan, kun nukahtaminen oli vaikeaa.

Minulla on kai keskivertoäitiä suurempi oman tilan tarve ja jatkuva kantaminen uuvutti minut aivan tyystin. Kannoin ja itkin. Hyssytin liian kovaa, hyräilin yhteenpuristettujen hampaiden väleistä ja isommat lapset saivat osansa. Kun yksi vääntelehtii liinassa ja pitää kävellä ja hyssyttää, edes vesilasin juomiseen tarvittavaa aikaa ei saa pysähtyä, on tosi vaikea kestää (ja ratkaista!) se, että taapero vinkuu jaloissa syliin ja koululainen keskittyy kaikkeen muuhun paitsi läksyihinsä. Iltaisin, kun vauva vihdoin nukkui sängyssään kaiken liinassa kanniskelun jälkeen, en halunnut mennä itse väsymyksestä huolimatta nukkumaan, koska se oli ainoa hetki päivästä kun kukaan ei vaatinut mitään eikä kukaan ollut iholla kiinni. 




Kahden kuukauden neuvolassa sitten sain sanottua, että kohta muuten alkaa viirata päässä vähän isommastikin. Sain perhepalveluohjaajan numeron ja jopa nöyrryin soittamaan. Mukava täti tuli meille juttelemaan ja kartoittamaan tilanteen. Sovittiin, että päästään jonotuslistalle perhetyöntekijän saamiseksi tännne kotiin auttelemaan aina pariksi tunniksi kerran viikossa. Ihan, että pääsisin vauvasta irti hetkeksi ja vaikka isompien kanssa puistoon. Koska jonoa oli, niin meillä käynyt täti laittoi kalenteriinsa pari aikaa meitä varten. Viime viikolla hän kävi näyttämässä meille vauvahierontaa ja kannusti kokeilemaan. Ohjeet on alunperin tarkoitettu vatsavaivoista kärsiville vauvoille ja vaikka sanoin ettei siitä ole kyse, niin tultiin siihen tulokseen, että ei siitä haittaakaan ole. Kosketuksen voimahan on valtaisa. Oliko taika sitten vauvahieronnassa vai hermoston kypsymisessä mutta samana päivänä, kun hieronta aloitettiin rupesi poika nukkumaan vaunuissa!

Viikon verran ollaan saatu Pikkuveli nukkumaan vaunuissa kahdet pidemmät unet päivässä. Hän havahtuu itkemään helposti ja joskus syvään uneen pääseminen vaatii sen, että vaunut vedetään sisään ja syötän puoliunisen vauvan, jonka jälkeen palautetaan poika pesäänsä ja ulos. Joskus tuttia saa laittaa vartin välein ja heiluttaa ja hyssyttää mutta useimmiten se palkitsee ja saadaan vauvalle aikaiseksi sellainen syvä, levollinen uni, jonka jälkeen täällä hymyilee ja juttelee iloinen poika useamman tunnin ajan <3 Mitään selvää rytmiä ei vielä ole eikä kellosta katsomalla tule yhtään viisaammaksi siitä onko uniaika vai ei mutta meille tämä oli valtava helpotus. Liinaa ei olla nyt tarvittu ollenkaan. Metallimies on ollut kaksi viikkoa lomalla ja on vielä reilun viikon verran. Varmastikin sen jälkeen liina pääsee taas käyttöön, kun ei mitään superpitkiä nukutusoperaatioita ole mahdollista tehdä yksin lasten kanssa ollessa. Silloin liina voi osoittautua kätevimmäksi välineeksi, jos näyttää ettei uni tule helposti tai se ei kestä ilman vaunuttelua korttelin ympäri.




Öisin Pikkuveli on kokoajan nukkunut aika hyvin. Hän syö 2-4 tunnin välein mutta syö nopsaan ja jatkaa uniaan syötyään. Yöunille meno riippuu aivan siitä, miten hän on päivällä nukkunut ja mihin aikaan herännyt viimeisiltä uniltaan. Usein nukahtaminen osuu yhdeksän korville. Nyt Metallimiehen lomaillessa olen saanut aamuisin nukkua vauvan kanssa pitkään ja paikata katkonaisia yöunia. Aamu alkaa seitsemän ja yhdeksän välillä ja yölle siis useimmiten osuu kaksi tai kolme syöttöä. Pikkusisko on alkanut heräämään kuudelta, joten kun mies palaa töihin, on minunkin maltettava hyvissäajoin nukkumaan. Pinnasänky on sivuvaununa meidän sängyn vieressä mutta sen verran seis sitä on itse yöllä etten useimmiten jaksa syöttää istualtaan ja palauttaa vauvaa sänkyynsä vaan otan kainaloon ja syötän makuultaan. Selkä ei tykkää siitä tyylistä kyllä yhtään, kun noin pientä varoo vielä niin kovasti.

Hymyjä on tullut kolmen tai neljän viikon iästä lähtien mutta eilen sain kuulla ensimmäisen naurunhörähdyksen. Sitkeällä yrittämisellä pieni hirnahdus irtosi tänäänkin. On se suloista kuultavaa :) Pikkuveli juttelee mielellään ja vaikka hän viihtyy pitkiäkin aikoja sitteristä tai lattialta maailman menoa katsellen niin äänekkäästi hän osaa juttuseuraakin itselleen vaatia. Eipä sillä, että siitä juuri koskaan puutetta olisi kun siskot hoitavat niin innokkaasti.




Pikkuveli on herkkä poika. Kovat äänet, nopeat liikkeet ja turhan reipas käsittely (liiallinen tai liian vauhdikas "pyörittely") saavat pikkumiehen säpsähtämään ja itkemään. Iso itku vaatii myös pitkän rauhoittelun. Pienikin muutos päivärytmissä kostautuu ja tänään ollaan maksettu toissapäivän ja eilisen mummulavierailuja.

Pikkuveli kasvaa tosi hienosti! Täällä kirjoittelin mitä meille kuului, kun vauva oli kuukauden ikäinen. Sen jälkeen meillä oli kuuden viikon iässä lääkärintarkastus, jossa saatiin taas uudet mitat ja ne olivat tällaiset, suluissa on edelliset mitat:

6vk

Paino 5 765g (5290g)
Pituus 57,3cm (edellinen oli syntymäpituus 53cm)
Pipo 40,5cm (39,5cm)

Ne varsinaiset kahden kuukauden iässä otetut mitat olivat tällaiset, edelliset tosiaan tuossa ylhäällä:

2kk

Paino 6 200g
Pituus 59,7cm
Pipo 40,9cm



Ensi perjantaina mennään sitten ne uudet mitat taas hakemaan ja tasan viikon päästä Pikkuveli täyttää jo kolme kuukautta! Kaksivuotiastakin meillä juhlitaan aivan piakkoin mutta sitä ennen Isosiskolla alkaa kesäloma. Pientä kevätretkeä ollaan suunniteltu ensi viikonlopulle Oulun suuntaan, missä Metallimiehen sisko asustelee. Kirppiksethän ne mua sielläkin kiehtoo ja muksut odottavat jo innolla pääsyä "oppoppiin" eli tietystikin HopLoppiin :)



2 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea teidän kuulumisia kun olen kaipaillut sinua tuolla toisaalla :) heh voipi olla että mulla on taas tulevana viikonloppuna kirppispöytä paljeella ja kankaita oon kans viemässä :D tsemppiä pienen kanssa ja jospa se päivärytmikin ja vaunuissa nukkuminen alkaa selkeytymään! Meillä tuo nuorin oppi vasta 6kk iässä nukkumaan päivällä vaunuissa sinniikkäästi yritin niin oppi kuitenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt ompelu pistetty tauolle monestakin syystä ja en siksikään ole ollut "siellä toisaalla" ;) Samasta syystä olisi tarpeen välttää kankaiden ostelua mutta vaikeaahan se on. Kyllä minäkin yritän ihan tosissani pojan opettaa vaunuihin nukkumaan ja vieläpä jollain mahdollisesti ihan selkeällä rytmillä toivottavasti. Katsotaan mitä tulee :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...