maanantai 25. toukokuuta 2015

Pari paitaa Pikkusiskolle

Nämä kaksi paitaa ovat valmistuneet jo aiemmin ja olleet käytössäkin pitkän aikaa. Toisesta muistin ottaa hengarikuvan, toisesta en. Sovituskuvat ovat yhtä onnistuneita kuin pääosa muistakin vilkkaasta taaperosta otetuista kuvista. Allaolevassa kuvassa on ikuistettuna yksi pikkuneidin tahtohetkistä, joita mahtuu päivään huomattavasti enemmän kuin äidin varapärelaatikkoon varapäreitä ;)

Turkoosi koirakangas on Majapuun tammialesta tilattu kimpassa kaverin kanssa. Tästä kankaasta Pikkuveli sai tällaisen bodyn ja Isosiskokin sai oman vaatteensa, joka sekin on ollut käytössä jo iäisyyden mutta blogiin ei ole vielä löytänyt tietään. Laitetaanpa kuvauslistalle ja koitetaan jatkossa muistaa ottaa ne kuvat ennenkuin annetaan vaatteet käyttöön..

 

Kaavana koirapaidassa on muistaakseni Ottobren Meadow Green muokattuna. Hihoja ainakin pidensin ja helmaakin ehkä? Tämän siitä saa, kun leikkuun, ompelun ja bloggauksen välit venyvät luvattoman pitkiksi. Joka tapauksessa tässä on vähän rypytystä pääntiellä ja hihansuissa. Oikein kiva raglanpaidan kaava tytölle :) Eikä ole mitenkään leveä suhteessa pituuteen, kun on näin passeli meidän luikulle.


Harmaapohjainen kangas on Koot.fi:n Helka&Hertta- nimistä trikoota, jossa on minusta ihan selvästi meidän tytöt! :) Samat KatiK designin pupuneidot asustavat Isosiskon huoneessa tämän postikortin muodossa. Aivan supersuloinen kangas minusta. Kanttauksiin ja frilloihin käyttämäni vaaleanpunainen trikoo on KVK:lta tilattu viimeksi Kankaiden yönä.

 

 

Ottobren Pretty Basic oli tosi kiva uusi kaavatuttavuus! Tästä oli kaksi eri variaatiota lehdessä ja valitsin tämän, missä oli frilloja rinnan päällä. Toinen vaihtoehto olisi ollut yksi isompi frilla pääntiellä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun tein frilloja ylipäätään! Viime kesänä sain saumurissani rullapäärmeen toimimaan mutta en myöhemmin siinä enää onnistunut vaikka yritin. Nyt päätin kokeilla uudemman kerran ja se onnistui. Mitä sitten tein välissä väärin? En tiedä, kun minulla ei ole varsinaista ohjekirjaa saumuriini enkä muista millä netistä löytyneellä ohjeella alunperin sain homman onnistumaan. Missään nimessähän ei kannata semmoisia toimivia ohjeita laittaa itselle muistiin mihinkään?? :D Lehden ohjetta en (taaskaan) seurannut tehdessäni ja tästä ei tule kenenkään katsoa mallia vaan tehdä kuten ammatti-ihmiset neuvoo. Lähempää tarkastelua frillat eivät kestä muutenkaan..


Syyhyttäisi teille jo ompelemiani kesävaatteita esitellä mutta ajattelin laittaa ne kaikki yhteen postaukseen ja kaikkia en ole vielä saanut kuvattua. Eikä blogin parissa ehdi muutenkaan viettämään niin paljon aikaa kun haluaisi, valitettavasti. 

Joko teillä on kesävaateompelut hyvässä vauhdissa vai meneekö viime kesänä ommellut vielä päälle? Minulle itselleni menee parhaiten päälle 150l jätesäkki mutta mustassa ja muovisessa tulee kesällä helposti kuuma, että pakko varmaan koittaa saada itsellekin jotain isoa ja joustavaa tehtyä ;)

12 kommenttia:

  1. Joudun varmaan itsekin pukemaan sen jätesäkin, kun ei vaan ole mitään päälle pantavaa ;) Suunnitelmissa on, mutta toteutus vielä uupuu. Lasten asiat on pikkuisen paremmin - poitsulle oon tehnyt itse, osa vanhojakin mahtuu ja neiti on saanut kirppisvaatetta ison pinon. Ihana etenkin tuo frillapaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama homma! Suunnitelmia tukka pullollaan mutta missä aika?? Kiitti, mä ite tykkään kans tosi paljon tosta frillapaidasta :)

      Poista
  2. Täälläkin tykätään tuosta frillapaidasta! Mulla ois tehtävälistalla (joka on jostain syystä loputon) frillapyllyhousut! Tosin munkaan koneet ei oo ollu mun kans tällä viikolla ihan samalla aaltopituudella, joten voi olla, että rullapäärmettä en uskalla edes yrittää... Toisaalta trikoohan ei purkaannu, vaikka sitä ei päärmäisikään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Heh, mulla on samat ollu tehtävälistalla kans kauan. Just tänään mietin, että lähtisköhän ne nyt kesäksi toteutukseen caprien muodossa. Jännä nähdä :D

      Poista
  3. Olen jonkun aikaa blogiasi lukenut ja tykästynyt siihen kovasti. Tämän postauksen kohdalla tulin todella surulliseksi lasten puolesta, älä sorru samaan hölmöön juttuun, kuin monet äitibloggaajat. Vaikka kuinka itsellesi talletat muistoja myös niistä kiukkuhetkistä, niin onko niitä ihan pakko laittaa myös tänne näkyville? Tai vastapainoksi, pyydähän vaikka miestäsi ottamaan kuva sinusta pahimman raivon ja kiukun vallassa ja laita tänne. Kuvat kuitenkin jäävät netin syövereihin ja enpä usko, että kovin moni aikuisena tai vaikka teini-ikäisenä tykkäisi, että oma äiti on heistä kaikenlaisia kuvia tänne laittanut. Samalla tavalla särähti korvaan, kun kirjoitit isoimman lapsesi pulmista ja paino-ongelmista. Vaikka et kirjoitakaan lasten nimillä, niin kuvat kuitenkin ovat tunnistettavia. Pidä tämä ihana humoristinen ja realistinen tyylisi kirjoittaa mutta kuitenkin lapsiasi kunnioittavasti. En tarkoita pahalla, eikä tätä kommenttia ole pakko julkaista tai tähän mitään kommentoida takaisin mutta älä laskeudu sellaisten bloggaajien tasolle, jotka unohtavat lastensa yksityisyydensuojan. Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Anonyymi! Tosi mukava, että olet blogiini tykästynyt :) Ikävä kuulla kuitenkin, että tulit kiukkukuvasta surulliseksi. On totta, että olen suonut lapsille sellaisen yksityisyyden suojan, että he eivät esiinny blogissa nimillään. Kuvista heidät voi kyllä tunnistaa mutta heidäthän tunnistaa vain meidät muutenkin tuntevat ihmiset, ja en näe siinä asiassa ongelmaa. Lasten yksityisyyssuoja on kieltämättä kinkkinen asia ja tätähän voisi laajemminkin pohtia mutta en siihen nyt tässä lähde. Olen harkinnut tämän asian ja tullut siihen tulokseen, että koska alastomuutta tai muutakaan epämääräistä ei lasten kuvissa esiinny niin asia on itselleni ok. Vanhempihan se loppujen lopuksi nämä päätökset tekee kunnes lapset ovat itse kyllin vanhoja asioistaan päättämään. Otan myös tottakai täyden vastuuuden siitä, että tulevaisuudessa näitä asioita lasteni kanssa joudun setvimään.

      Kyseisessä kuvassa on kuitenkin kiukun sijasta talletettu uutta paitaa. Valitettavasti yhtään täysin onnistunutta otosta ei saatu ikuistettua. Erityisesti uhmaikäisen lapsen elämään kiukku kuuluu olennaisena ja tarpeellisena osana. Se on normaalia. Miksi se ei kuvassa saa näkyä, varsinkaan kun se ei ole kuvassa pääasia eikä tarkoitus ole lapselle ilkkua? Jos olisin saanut onnistuneen kuvan, olisin tietysti sen laittanut :) Pyrkimyksenä on ollut ja on jatkossakin ottaa sellaisia kuvia, jossa kokonaisuus on onnistunut.

      Olet pitänyt tyylistäni kirjoittaa ja kuvaat sitä humoristiseksi. Olen pessimistisyyteen taipuvainen mutta arjen huumori pitää minut järjissäni. Useimmiten Pikkusiskon korviahuumaavasta uhmasta selviää parhaiten siitäkin huumorilla. Samoin Isosiskon kanssa ollaan koitettu nauraa silloin, kun tuntuu ettei muita keinoja ole. Myös hänen kokemansa haasteet ovat täysin normaaleja ja yleisempiä kuin voisi luulla. Aistiyliherkkyys on valitettavan alidiagnosoitu ja uusi asia myös osalle hoitavia tahoja. Tietenkään en itse voi diagnoosia tehdä mutta piakkoin olemmekin menossa lääkärille, joka toivottavasti osaa meille kertoa lisää. Koen, että mikäli me aikuiset suhtaudumme vaikkapa esikoiseni kokemiin pulmiin fiksusti ja hyväksyvästi, hänelle itselleen ei muodostu kokemusta ulkopuolisuudesta tai ikävällä tavalla erilaisuudesta.

      Mainitsit hänen paino-ongelmansa. Meille hänen painonsa ei ole ongelma :) Neuvolan käyttämien käyrien mukaan kyseessä olisi lievä ylipaino eli neuvolankaan puolesta kyseessä ei vielä ole paino-ongelma eikä mihinkään toimiin ole tarvetta. Annan esimerkin: olen itse yli 180cm pitkä. Nyt painan liikaa, sitä en kiistä mutta kun painoin vähän reilu 70kg olin joidenkin terveydenhuollon ammattilaisten käyttämien ohjeiden mukaan itsekin lievästi ylipainoinen. Kesän 2013 postauksissa painan lähemmäs 80kg enkä käsittääkseni näytä ylipainoiselta, edes lievästi? :) Asiat ovat niin suhteellisia ja postauksiani voi tietysti lukea monenlaisella "äänellä". Lapsen kuullen en ole ylipainosta puhunut sanakaan mutta varmuuden vuoksi voin toki sen pätkän täältä blogistakin poistaa. Olen itse taistellut painoni kanssa siinä mielessä, että vaikka vaaka näyttäisi mitä, en ole tyytyväinen. Toivoisinkin opettavani lapsille sen, että kauneusihanne nykypäivänä on vinksahtanut eikä laihuuden ihannointi ole aina perusteltua. Tärkeämpää on miltä itsestä tuntuu ja joskus on järkevämpää luottaa peiliin kuin neuvolan käyriin tai puntariin :)

      Kohtelen lapsiani kyllä kunnioituksella ja pyrin kasvattamaan heitä samallalailla kuin kirjoitan blogia - humoristisella ja realistisella otteella. Lapset ovat yllättävän fiksuja otuksia "keskeneräisyydestään" huolimatta eivätkä välttämättä hoksaakaan pahoittaa mieltään yhtä herkästi kuin nykyään on trendinä :)

      Toivottavasti viihdyt blogin parissa jatkossakin ja keskustelu (myös kritiikki ;)) on aina tervetullutta! :)

      Poista
    2. Pakko vielä lisätä, että meillä ei isäntä kyllä kameran varteen ehdi eikä tohdi kun minä suutun ;D Mielestäni olen postannut itsestäni epäedullisiakin kuvia vaatteita esitellessäni vaikken suoranaisen raivon vallassa sentään.

      Poista
    3. Kiva kun vastasit. Tarkoitin tekstilläni juuri sitä, että niin kauan kun lapset ja heistä julkaistut jutut ovat vanhempien vastuulla, vanhemmat myös käyttäisivät harkintakykyään siitä, mitä julkisesti postaavat ja miettivät kahdesti, onko ko. juttu ja kuva sellainen, joka on ihan välttämätön postata. Kiukku kuuluu elämään joo, samoin kuin monet muutkin asiat mutta lasten kohdalla olisi hyvä käyttää hyvin tiukkaa seulaa julkaisuistaan, he kun eivät itse ymmärrä ja pysty vaikuttamaan siihen, missä, mitä ja miten heidän elämäänsä levitellään. Se varmasti toimii myös esimerkkinä siihen, miten he isompina toimivat netissä omien tietojen ja kuvien levittämisen suhteen. Mielestäni tähän mennessä oletkin hyvin harkintakykyäsi käyttänyt toisin kuin monet muut äitibloggaajat. Ja kannustan mietimään asiaa myös siltä kannalta, että mitä haluaisit itsestäsi julkaistavan, jos joku perheenjäsen, vaikkapa tyytäresi joskus teininä pitäisi blogia, millaisia asioita ja kuvia itsestäsi sinne haluaisit sinulta kysymättä. Veikkaan, että et kuitenkaan ihan kaikenlaisia, vaikka tyttärelläsi tai vaikka kaverillasi olisikin vain tarkoitus esitellä päivän asuasi. Nykyajan somekulttuurissa vanhemmat herkästi unohtavat, että ei lapset ole mitään vapaata riistaa, joiden asioita voi levitellä ihan miten vain sillä verukkeella, että muutkin niin tekevät. Mielipiteitä tähänkin asiaan on monia, tässä yksi vähän toinenlainen mielipide, jota varmasti teidän blogien pitäjien on vaikea ymmärtää. Hienoa, että olet asiaa pohtinut ja toivottavasti hyvän maun mukaiset postaukset jatkuvat. Lämmintä kesää edelleen toivotan!

      Poista
    4. Ymmärrän kantasi ja mielipiteesi oikein hyvin. En vain välttämättä jaa käsitystä siitä mikä on sellaista joka "loukkaa". Jokaisella on oma mielipiteensä :) Kiitos, että otit aiheen esiin, sain ajateltavaa. Mukavia hellepäiviä toivon sinullekin ja toivon myös, että pysyt blogin menossa mukana vaikka vähän harvakseltaan näitä postauksia nyt tipahteleekin.

      Poista
  4. Munkaan mielestä kiukkukuvissa ei ole mitään pahaa, ne ovat osa lapsen ja aikuisenkin elämää. Jos saa tallettaa naurukuvan blogiin niin miksi ei kiukkukuvaa? En oikein näe eroa siinä, että jos se kuva on jokatapauksessa netissä, että mitä väliä sillä tunnetilalla kuvassa on jos se on normaalista arjesta otettu kuva ja tässäkin tapauksessa tosiaan esillä on paita, eikä se että "katsokaa kun meidän lapsi nyt raivoaa". Mielestäni elämä saa näkyä kokonaisuudessaan, eikä siitä tarvitse silotella ongelmia tai huonompia hetkiä pois, koska niitä on kaikilla.

    Siinä vaiheessa kun tämän päivän pikkulapset ovat teini-ikäisiä, on saman "kohtalon" kokeneita Suomen kokoisessa maassaki niin älytön määrä, että tuskin ne omat silloin vielä netistä löytyvät kuvat ovat mitenkään maailmaa mullistava asia. Ehkä eri asia, jos olisit ainoa ihminen, jonka kuvia löytyy julkisesta blogista. Varsinkin kun teinit ovat jo nykyään ahkeria somen käyttäjiä ja voin sanoa, että varmasti niitä teinejä jossai vaiheessa harmittaa enemmän ne kuvat, missä ovat menneet vaikka paljasta pintaa livauttamaan, mitä ne kuvat lapsuudesta, mistä kukaan heidän kavereista ei heitä edes tunnista samaksi ihmiseksi.

    Ne ihmiset, jotka tunnistavat tämän blogin lapset livenä, todennäköisesti näkevät myös näitä kiukkuja samalla laillla livenä. Tuntemattomille taas on ihan sama. Kun lapsi kasvaa, on hänen kanssaan myös mahdollista keskustella siitä, että haluaako hän kuviaan blogissa olevan.

    On myös hyvä, että semmoisista asioista kuin esimerkiksi aistiyliherkkyys, löytyy mahdollisesti muitakin tietoja, mitä lääkärisivustoilta. Aina on samojen asioiden kanssa painiville helpompaa ja maanläheisempää lukea muiden vastaavassa tilanteessa olevien kokemuksia, mitä artikkeleita ja faktatietoa. Tässäkään perheessä tuskin itse lapselta oltaisi salattu tätä asiaa ja hän on itse tietoinen, että hänellä mahdollisesti on tämmöinen diagnoosi tulossa. Epäilen myös, että ei lapsi osaa ottaa sitä häpeällisenä asiana ja kertoo mahdollisesti myös kavereilleen tästä. Joten miksi tämmöinen asiakaan olisi lapsesta myöhemmin valtavan nolo?

    Mutta nämä olivat vain minun mietteitäni asioista, sitä en voi mennä vannomaan, että Sonjalle ei tule tulevaisuudessa ongelmia lastensa kanssa näistä teksteistä, jos ovat vielä lasten teini-iässä olemassa :) Jos tulee niin tsemppiä vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin samoja ajatuksia mulla! Lasten erityistarpeet on jotenkin jännästi yhäkin vähän semmoinen hyssyteltävä asia, ihmettelen sitä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka vaikuttaa hyvin laajasti koko perheen elämään. Minusta olis tärkeää, että lapset joilla on jotain erityispiirteitä kuten vaikka aistiyliherkkyyttä, saisivat itsekin oman ikätasonsa mukaan faktatietoa "tilastaan" ja että se erityisyys saataisiin käännettyä sellaiseksi positiiviseksi asiaksi. Juurikin siksi ettei se olisi sellainen tavallaan häpeällinen asia.

      Poista
    2. En tarkoittanut sitä, että asioita tarvitsisi hävetä tai piilotella. Vertaistukea ja kokemuksien jakamista voi tehdä myös lapsen yksilönsuojan säilyttäen. Kuten jo tuossa aiemminkin kysyin ja esitin vertauksen, että jos lasten asioista kovin avoimesti on valmis kertomaan kuvilla höystettynä, niin miksipä et julkaise itsestäsi tai miehestäsi kiukkukohtauskuvaa?

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...