tiistai 10. maaliskuuta 2015

Arki alkaa

Metallimiehen kolmen viikon isyysvapaa loppuu huomenna, kun työt kutsuvat raskaan työn raatajaa. Itse olen kauhusta jäykkänä. Nyt olen saanut nukkua vauvan kanssa aamusta niin pitkään kuin on unta riittänyt, joka on mukavasti tasoittanut yövalvomisia, joihin en vielä ole tottunut (tottuuko niihin koskaan?). Imetyshetket ovat olleet verrattain rauhallisia, kun paikalla on ollut toinen aikuinen, joka on viihdyttänyt isompia lapsia silläaikaa. Meillä on nyt kaksi vaipatettavaa ja vaipparumbakin alkanut mukavasti pyörimään kahden huoltajan voimin. Jopa asuntomme kaksi kerrosta tuo omat haasteensa ja siitäkin on nyt selvitty kivuttomasti, kun on tarvittaessa voinut jakaantua ylä- ja alakertaan tarpeen vaatimalla tavalla. Tässäkin on mainittu vain murto-osa haasteista, jotka minua odottavat, kun jään Metallimiehen työpäivien ajaksi lasten kanssa keskenäni. Ehkä siellä joku nyt miettii, että lapsiahan ne vaan on ja joillakuilla on ihan oikeitakin haasteita elämässään tai että on siitä muutkin selvinneet. Totta! Nuo ovatkin sellaisia minua lohduttavia ajatuksia. Silti kehotan epäilijöitä kokeilemaan ihan itse, jos tuntuu, että on heleppo nakki niinku meilläpäin sanotaan ;)


Kerroinkin jo aiemmin ettei aloitus kolmen lapsen äitinä sujunutkaan aivan niin ruusuisesti kuin ehkä ennalta ajattelin. En voi sanoa muistavani tyttöjen elämän alkutaivalta kovin tarkasti mutta nyt väittäisin, että tällä kertaa alku oli kaikista rankin. On edelleen. Onnellisia hetkiä on valtavasti ja kolmen lapsen äitinä olen moninkertaisesti onnellisempi, mutta kuten onni kertaantuu, kertaantuu myös huolet ja murheet. Riittämättömyyden tunne on valitettavan tuttu seuralainen näiden kolmen viikon ajalta. Vuorokauden tunnit tuntuvat yöherätyksien myötä matelevan mutta päivällä aika suorastaan lentää ja joka ilta minua kalvaa tunne, etten pystynyt antamaan itsestäni tarpeeksi kenellekään. Myönnytyksiä täytyy oppia tekemään ja keskeneräisyyttä sietämään. Perfektionistisielulle tämä tulee olemaan kova koulu, joskin ehkä tarpeellinen. 

Ennalta keskusteltiin Metallimiehen kanssa, mitä arki kolmen lapsen kanssa tulee käytännössä olemaan. Tai todennäköisesti tulee olemaan. Toistaiseksi näyttää siltä ettei oltu aivan hakoteillä mutta osittain on jouduttu toteamaan, että työ tekijänsä opettaa ja joitakin asioita ei vain voi osata ennalta-arvata tai ennakoida. Muuttujia tulee riittämään vuosia ja vuosia eteenpäin! Monesti olen kuullut sanottavan, että perhe on vähän kuin yhteinen yritys - sen eteen tehdään yhdessä töitä, tarkastetaan liiketoimintasuunnitelma aina välillä ja päivitetään tarpeen mukaan. Lomia ei ole ja töitä tehdään kellon ympäri. Puoliso on tavallaan työpari, jonka kanssa hommat täytyy osata jakaa. Alkaa meikäläisellekin konkretisoitumaan tuo ajatus ja se, että kaikkea ei voi eikä tarvitse osata/pystyä/ehtiä/voida tehdä itse. Minulla on kova tarve pärjätä ihan itte, siispä töitä saa tämänkin asian eteen tehdä. Aion myös yrittää olla itselleni ja miehelleni armollinen. Koti odottakoon siivoojaansa ja pyykit pesijäänsä jos aika tai voimat käyvät vähiin. Sikäli käy sellainen ihme, että pienimmäiset nukkuvat päiväunia yhtäaikaa, en aio käyttää sitä aikaa siivoamiseen vaan röyhkeästi tyyrään takamukseni ompelutuolille ja surruutan niin monta saumaa kuin suinkin ehdin :)

Pikkuveli viihtyy onneksi sekä kantoliinassa että Manducassa. Viime päivinä poika on pieniä hetkiä suostunut pötköttelemään sitterissä ja lattiallakin mutta silloin on itse oltava vieressä vahtimassa, sillä Pikkusiskon pienet kädet ovat pian tutkimassa vauvan silmiä, korvia, nenää ja suuta :) Vauvan vuorokausirytmi on luonnollisestikin vielä hakusellaan mutta kyllä ne pidemmät valveillaoloajat päiväsaikaan onneksi osuvat ja öisin hän jatkaa uniaan syötyään vatsansa täyteen. Päivällä hän nukkuu vielä miten sattuu mutta nyt ollaan saatu hänet nukkumaan pidempiäkin pätkiä. Sain nimittäin kaveriltani vinkin, että vauva nukahtaa syvään uneen noin 20 minuutissa. Kellosta katsomalla olen sitten siirtänyt vauvan joko liinasta/repusta tai sylistä jatkamaan uniaan vaunukoppaan tai sänkyyn. Kun jaksaa välillä laittaa tutin suuhun tai hieman hyssytellä takaisin uneen, niin poika saattaa vedellä sikeitä montakin tuntia! Olenpa minä saanut pari vienoa hymyäkin häneltä <3


Imetys on alkukankeuden jälkeen lähtenyt kuitenkin hienosti sujumaan. Viikon verran piti imettää hammasta purren mutta haavaumat paranivat onneksi pian. Imuote on hieman parempi mutta parantamisen varaa on vieläkin. Rinnanpää nimittäin muistuttaa vauvan suusta tullessaan huulipunapuikkoa ja se yleensäottaen kielii huono(hko)sta imuotteesta. Maitoa tuntuu tulevan ihan tarpeiksi asti, sillä vaippoja kastuu ja likaantuu. Maidonkerääjä kerää syötön aikana "toimettomasta" rinnasta heruvan maidon talteen ja syöttövälin venyessä Aventin käsikäyttöinen rintapumppu rientää apuun. Onnekseni en kuulu heihin, jotka eivät pumpulle heru, sillä haluan ehdottomasti pakkaseen maitoa hätävaralle. Joskus nimittäin meinaan olla niin hurja, että poistun kotoa ilman vauvaa ja niitä hetkiä ajatellen täytyy pakkasessa olla täytettä. Tahdistettu pulloruokinta on teoriassa opeteltu Metallimiehen kanssa, mutta käytännössä hommaa ei vielä olla päästy harjoittelemaan. Neuvolasta tulee piakkoin täti kotikäynnille ja sittenhän se nähdään ollaanko ollenkaan siellä käyrillä, missä pitäisi olla ;)

2 kommenttia:

  1. Nuo kuvailemasi luonteenpiirteet osuu täällä ihan yks yhteen! Kauhulla odotan lasten kanssa itsekseni jäämistä, kunhan aika on, mutta hyvä kuulla, että vaikeuksistakin selviää. Ja miullahan on sitten vaan kaksi, ei kolmea huollettavaa ;) Olisi ihana, jos voisi etukäteen päättää kaiken ja tehdä hyvät suunnitelmat (toki olen siis sellaiset tehnytkin ;) ), mutta niinhän se oli esikoisenkin kanssa, että vasta aika näytti, millainen muksu kyseessä on ja mikä toimii.
    Tsempit arjen pyörittelyyn ja muuhunkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalaa miten vähälle jäänyt blogi, aivan hävettää vastailla näin tyylikkäästi kaksi viikkoa myöhässä :D Huollettavia on toki kolme mutta Isosiskolle tulee ensi tiistaina jo 8vee täyteen, joten siitä on oikeastaan enemmänkin apua kuin työtä. Oikeastaan haastavaa onkin se, että muistaisi itse sen, että auttaa saa kunhan se tosiaan perustuu vapaaehtoisuuteen. Ettei siis vastuuttaisi toista liikaa. Vähän kyllä joutuu auttamaan halusi tai ei, minusta se kuuluu isonsiskon elämään ;) Kyllä tämä tästä alkaa sujumaan, välillä jopa tuntee olevansa jollain lailla tapahtumien tasalla :D Kiitos tsempeistä <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...