torstai 26. helmikuuta 2015

Surkua ja raitaa (sekä muistutus arvonnasta!)

Blogissa alkoi ystävänpäivänä ensimmäinen arvonta blogin 1- vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Sain yhteistyökumppaniksi Koot.fi:n ja arvottavaksi KatiK Designin suunnittelemaa kahta eri trikoota. Kankaat ovat luomulaatuisia ja extraleveitä (175-180cm).

Arvontapostaus löytyy täältä. Käyhän osallistumassa, jos et ole jo osallistunut :) Tuolla esittelen Pikkuveljelle ommellun setin, joka lipastossa odottaa pojan kasvamista. Sen setin lisäksi sain itselleni tilatuista paloista ommeltua myös Pikkusiskolle setin.



Legginssit on Ottobren Ruusunpunalla tehty, pituus 86cm ja leveys 80cm mutta tein nämä vielä ilman saumanvaroja, kun Pikkusisko on niin siroa tekoa. Vyötärölle lisäsin resorin, sillä ihan täysimittaisina ei näitä leggareita 50cm pätkästä kangasta saanut. Näissä on vielä tosi reilusti pituudessa kasvun varaakin.

Mekko on Ottobren Toffeesta ja Metsolan taskullisesta liivarista yhdistelty ja tätä mekkoa varten vielä muokkailtu. Koko on noin 80-86cm.


Minulla oli siis sekä Surkua että kaverikuosi Raitaa molempia 50cm. Niistä tuli 62cm body ja housut sekä tämän postauksen leggarit ja mekko. Muutama hassu tilkkupeiton tilkku jäi. Todella riittoisia kankaita siis. Lisäksi nämä käy aivan mainiosti sekä tytölle että pojalle.

Psssst.. Surku näyttäisi olevan loppuunmyyty kaupasta, joten arvonta voi olla ainoa mahdollisuutesi saada tätä herkkua näppeihisi ;) Käypä osallistumassa, hopihopi!

2 kommenttia:

  1. Voi kuin suloinen setti!!! Nyt pidän kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että arpaonni potkaisis :D

    VastaaPoista
  2. Ensimmäistä kertaa piipahdan blogissasi. Oikein kivalta näyttää! Upeita ompeluksia löytyy, kun hieman selailin :) Onnea perheenlisäyksestä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...