lauantai 14. helmikuuta 2015

14.2.2015

Tänä vuonna ystävänpäivällä on aivan erityinen merkitys. Poikasen laskettu aika on viimein käsillä! Raskausaika näyttäisi jatkuvan vielä mutta nyt puhutaan enään päivistä kuukausien sijaan. Vielä jokunen viikko sitten odottelin suhteellisen kärsivällisin mielin ja lähestyvä synnytys sai ajattelemaan miten sitä selviää taas siitä kivusta. Nyt en malta odottaa, että päästään koko perheellä tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Oltais niinku valmiita, vinkvink. Synnytyksen ajatteleminen tietystikin saa aikaan monenlaisia ajatuksia mutta poikani tapaaminen viimeinkin on päällimmäisenä mielessä. Pian, aivan pian, me nähdään!

Rakastan kaikkia ystäviäni ja heillä kaikilla on oma paikkansa sydämessäni. Viime vuonna kirjoitin ystävänpäivänä tällaista. Vuoteen mahtuu paljon. Kaksi alkanutta raskautta, joista valitettavasti toinen päättyi keskenmenoon, vauvavuoden vaihtuminen taaperovuosiin, neljä vuodenaikaa, suruja ja iloja. Viime vuotisessa ystävänpäiväpostauksessa mainitsin toiseksi viimeisessä kappaleessa heidät, joiden kanssa ollaan vasta tutustumassa ja ystävystymässä. Noita sanoja kirjoittaessani ajattelin kahta aivan erikoislaatuista naista. Koska heidän kahden merkitys elämässäni on ollut jo reilun vuoden ajan todella suuri, omistan tämän postauksen heille. 


Muutin tänne kotikaupunkiini reilu kymmenen vuotta sitten ja tutustuin uusiin ihmisiin. Muunmuassa Lauraan ja Anskuun. He tunsivat toisensa jo entuudestaan. Minulla on montakin mukavaa muistoa heistä noilta ajoilta. Tiemme kuitenkin erkanivat, kun kohtalo puuttui minun varsin turmiolliseen elämäntyyliinii ja antoi minulle jotain, joka epäilemättä on pelastanut minut paljolta - esikoistyttäreni. Kaikilla meillä on kokemusta siitä, kuinka paljon vanhemmaksi tuleminen ihmisen elämää muuttaa. Jos ei itse vielä ole vanhempi, on katsonut sivusta, kun kaverit imaistaan vanhemmuuden syövereihin eikä mikään ole kuten ennen. Näin se vain menee ja kuuluu mennäkin :) 

Laurasta tuli äiti kolme vuotta minua myöhemmin mutta oikeastaan meidät yhdisti uudelleen se, kun Anskustakin tuli äiti.. ja minusta ja Laurasta uudemman kerran! Kolme naista, kolme tyttövauvaa, kolmen kuukauden sisään. Coincidence? I don't think so. Loppusyksystä 2013 viimein sovittiin ensimmäiset mammatreffit. Alkuun tapasimme kerran viikossa, vähän vuoron päältä jokaisen luona. Tytöt pötköttelivät lattialla vieretysten ja ihmettelivät toisiaan. Imetys, vatsan toiminta, unirytmi, yövalvomiset, hampaiden tekemiset ja kasvu ja kehitys olivat vakiopuheenaiheita. Me kolme myös kaikki ompelemme. Siitäkin puhuttiin. Aina yhteen ääneen ja volyymit tapissa. Silti kaikki tulivat (ja tulevat) kuulluksi ja ymmärretyksi. Kukaan meistä ei ole koskaan ollut se seinäruusu, joka hiljaa omissa oloissaan seuraa muiden keskustelua ;) 



Vaippapyllyjen hivuttautuessa lattiatasosta ensin kontilleen ja sitten jaloilleen, meidän äitien välit tiivistyivät. Välillä itkettiin, useimmiten naurettiin. Joskus tapeltiinkin! Ukkokullatkin toisilleen esiteltiin ja ollaanpa vietetty kaikkine lapsinemme ja miehinemme jo yksi juhannus ja uusi vuosikin yhdessä. Minulla ei ole työpaikkaa, mihin palata, joten on ollut ajatuksena että olen kotiäitinä toistaiseksi määrittelemättömän ajan. Mammatoverini kuitenkin tekivät töihinpaluun viime syksynä. Tapaamistiheys harveni huomattavasti mutta Whatsapp on laulanut senkin edestä! 

Tiedättekö mikä yhdistää naisia vielä enemmän kuin samanikäiset lapset? No tietenkin kahdet samanikäiset lapset. Vauvakuume on tarttuvaa sorttia ja toisellakin kierroksella lasketut ajat ovat samassa järjestyksessä. Tosin nyt ei varmaankaan aivan kolmen kuukauden sisään saada sovitettua lasten syntymäaikoja. Ehkäpä tämä ystävyys sen kestää :D

Laurasta ja Anskusta on tullut minulle valtavan tärkeitä. Muut ystäväni elävät täysin erilaista vaihetta ja minun on aivan yhtä haastavaa astua vauvalandiasta pois kuin heidän tänne sisään. Sen hyväksyn ja ymmärrän, tuleepa sekin aika kun arki ei pyöri vaippojen ja maitotissien ympärillä. Oman jaksamisen kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että saa vertaistukea. Jo pelkkä tieto siitä, että meitä on kolme, helpottaa. On asioita, jotka ymmärtää vain toinen nainen. Ronski huumori on selättänyt monta ahdistuksen hetkeä!

Viime vuonna kerroin olevani etuoikeutettu, koska minulla on aina joku johon turvautua. Vuotta myöhemmin tuon saman lauseen merkitys on syventynyt entisestään. Tulevat haasteet vauvan ja taaperon kanssa eivät huoleta puoleksikaan niin paljoa, kun tiedän kahden tismalleen samassa tilanteessa olevan ystävän tuen olevan saatavilla. Ollaan jo etukäteen mietitty mitkä asiat ketäkin mietityttää ja niinpä toiset kaksi ovat voineet jo etukäteen tsempata, antaa kaikupohjaa pohdinnoille ja tarjota erilaistakin näkökulmaa kolmannelle. Ei olla kaikesta samaa mieltä mutta ollaan reilusti sitä mieltä kuin ollaan eikä se ketään hierrä. Voidaan kysyä suoraan, jos huolestuttaa että on loukannut. Kankaita ostellaan kimpassa ja lastenvaatealevinkit jaetaan. Sellaista eritettä ei olekaan, josta ei oltaisi (kahvipöydässä) puhuttu :D 

Luin kerran artikkelin juuri tällaisesta ilmiöstä, missä naisia yhdistää juurikin elämäntilanne kun ollaan pienten lasten kanssa kotona. Jutusta tuli suru, sillä siinä linjattiin että tällainen tilannesidonnainen ystävyys ei kestä elämäntilanteen muuttumista toiseksi. Toivon, että me kolme oltaisiin se poikkeus joka vahvistaa säännön. Meitä kolmea yhdistää kaikeksi onneksi myös todella moni muukin asia kuin lapset, joten ystävyyden jatkuminen vauvavuosien ohitse on oikeastaan vain meistä kolmesta kiinni. En kuitenkaan usko, että meille olisi ollut mahdollista syntyä tällaista ystävyyttä ellei oltaisi tunnettu jo entuudestaan. Kaikella on tarkoituksensa. Kiitos, että olette siinä. Uusia seikkailuja kohti! ;)


Oikein hyvää ystävänpäivää myös kaikille muille ystävilleni ja tietysti teille blogin lukijoille. Pitäkää huolta toisistanne <3

Postauksen kuvat ovat Metallimiehen käsialaa.

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, juuri tänään ajattelin, että jos kirjoitan ystävänpäiväaiheisen postauksen, voin kirjoittaa, että olen saanut vuoden aikana uuden ystävän elämääni. Mietin kovasti, että milloin kaveri muuttuu ystäväksi ja päädyin siihen, että niin on käynyt tämän suhteen kohdalla. Ihana lukea, että ollaan mietitty samaa asiaa ja päädytty vielä samaan tulokseen tässä! Itkuhan se TAAS täällä päässä tuli, kun tätä kaunista kirjoitusta luin. Hyvää ystävänpäivää sinullekin ihanainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ite mietin samoja juttuja mutta sitten ajattelin, että kun jotain tapahtuu niin te olette ensimmäisten joukossa kuulemassa. Mietin paljon tulevia juttuja teidän kanssa ja tuutte tosi monesta asiasta ajatuksiin/mieleen. Teiltä on hyvä kysyä neuvoa/mielipidettä oikeastaan missä vaan asiassa. Ja koska ollaan kuitenkin tunnettu jo entuudestaan ja silloinkin meillä oli kivaa. Kukaan ei traumatisoitunut ja vielä etsiydyttiin yhteen uudelleen. Täytyy sen jo ystävyyttä olla! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...