maanantai 1. joulukuuta 2014

Raskauden viimeisen kolmanneksen ensimmäinen neuvola

Viime viikolla kävin neuvolassa kurkkimassa Poikasta (kyllä se Ruuti täytyi unohtaa, ei passannut sitten ollenkaan). Viikkoja neuvolapäivänä oli 28+4. Ollaan yleensä käyty koko porukalla mutta tuolloin Pikkusisko veteli hirsiä aamusta niin pitkään, että Metallimiehen oli jäätävä kotiin tyttöjen kanssa, kun ei Isosiskoa kiinnostanut minun kanssa kaksin lähteä. Käynti oli hyvin rutiiniluontoinen eikä minulla juuri ollut mitään erikoista mielen päällä. Kolmas raskaus ei sinällään herätä hirveästi enään kysymyksiä, kun se on jo aika tuttua hommaa ja nämä kaikki kolme odotusta ovat myös sujuneet varsin samankaltaisesti toisiinsa nähden. Poikasen liikkeet tuntuvat ja näkyvät hyvin selvästi useita kertoja päivässä, oma vointi on sellainen kai aika tavallinen raskaanaolevan naisen olotila ja ajankulu se jaksaa aina ihmetyttää :D 

Painoa tulee melkeinpä kilolleen samaa tahtia kuin Pikkusiskoa odottaessa. Nyt ollaan noin kaksitoista kiloa painavempia kuin lähtötilanteessa. Hieman koitin tehdä päätöstä etten tällä kertaa sallisi niin suurta painonnousua mutta ihmismieli on heikko.. Omasta mielestäni raskausajan painonnousu on aivan liian suuressa roolissa odottajilla nykypäivänä ja monet terveydenhoitajat kuulemma kommentoivat vaakalukemia aika ikävään sävyyn. Itselläni on kaikeksi onneksi niin mahtava terkka ettei hän käy läksyttämään painoasioista - miksipä kävisikään. Toisaalta, hän on ollut näkemässä jo kaksi odotustani ja tietää, että se raskausaikana kerätty maallinen hyvä on joko karissut tai karistettu yleensä noin vuoden sisään vauvan syntymästä. Niinpä teinkin päätöksen olla turhaa stressaamatta painoasioista. Toki tiedän, että ei ne kilot ilmaa nielemällä tule vaan ihan itse olen jokaisen aikaansaanut. Puolustelen tätä hieman sillä, että aineenvaihduntani hidastuu reilusti raskaanaollessa. Normaaliolosuhteissa juurikin se nopea aineenvaihdunta lienee pelastanut minut herkkusuun monelta ylimääräiseltä kilolta.. Mielummin hikoilen raskauskilot pois sitten, kun elo vauvan kanssa ja imetyshommat ovat tasaantuneet omiin uomiinsa kuin alan nyt laskeskelemaan suupaloja. Syödään kuitenkin ihan tavallista kotiruokaa melko monipuolisesti ja ruoka-ajat ovat säännölliset. Herkuttelen kyllä joka päivä jossain muodossa mutta niinpä teen muutoinkin kuin raskaanaollessa :)

Rv 30, kuva täältä.
Kun raskauden viimeinen kolmannes käynnistyi pari viikkoa takaperin, palasi myös se täysin ylimitoitettu unentarve. Voisin nukkua vaikka kuinka paljon! Kaikeksi onneksi se kaikennielevä väsymys, johon ei mikään määrä unta auta, on toistaiseksi pysynyt poissa sitten alkuraskauden. Näin joulun lähestyessä minusta olisi niin mukava kuuhistella yömyöhään jouluisissa puuhissa ja fiilistellä kynttilänvalossa ja yöunistahan sitä sitten tinkii. Tonttu mikä tonttu :) Matalan hb:n piikkiin en voi väsähtämistä laittaa, sillä se oli noussut hurjasti sitten viime käynnin! Joko nestemäinen rautavalmiste, jota muistan ottaa ehkä kaksi tai kolme kertaa viikossa, on todellakin rautaa tai sitten tämä raskaus ei syystä taikka toisesta laskekaan sitä niin matalalle kuin yleensä. Tässä päivitetyt mitat ja lukemat, suluissa on edellisen käynnin tulokset eli rv 23+5:

Paino + 3,7kg (+3,9kg)
RR 114/65 (113/59)
Pissa puhdas
Hb 127 (115)
Sf- mitta 27cm (23cm)
Syke +
Liikkeet ++
Painoarvio 1300g (650g)
Tarjonta RT (poikittain)
 
Vatsa kasvaa keski- ja yläkäyrän puolivälissä aikalailla tasaisesti. Poikasen painoarvio on ehkä paremmin siellä reilun puolella mutta kuitenkin ihan "normaali". En hoksannut kysyä, mikä olisi syntymäpainon ennuste mutta tyttöjen syntymäpainot huomioonottaen jotain nelosella alkavaahan se aika todennäköisesti on. No fear, Route 66 on auki :D Kossi oli keikauttaunut päänsäkin sinne minne pitää mutta vielä on aikaa ja tilaakin keikkua miten haluaa. Lapsivettäkin on mukavasti vauvan kellua <3

Rv 30, kuva täältä.

Nyt täytyisi täytellä esitietokaavake netissä synnytyssairaalaan ja pohtia haluanko käydä pelkopolilla mutkan vai en.. Kolmannen synnytyksen lähestyessä ymmärrän aiempaa paremmin oman roolini hommassa. Ottaa vastaan sen mitä tulee ja hoitaa oma hommani. Luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaan mutta muistaa, että synnytys on minun ja mahdolliset toiveet täytyy uskaltaa sanoa. Kipu on valtaisa ja tulee yllättämään tälläkin kertaa mutta kivun yli täytyy pystyä ajattelemaan ja keskittyä siihen, että se vie eteenpäin. Niin hörhöltä kuin se kuulostaakin, olen saanut apua mielikuvaharjoittelusta. Minulle synnytyskipu on kirkkaanpinkki valo. Se syntyy lantion ja vatsan alueella. Heikkona hohtona pikkuhiljaa voimistuen silmiä pakottavaksi kirkkaaksi, kasvavaksi valopalloksi, joka saa kädet pusertumaan nyrkkiin ja silmät painumaan tiukasti kiinni. Jalkapohjat painautumaan lujasti lattiaa vasten ja suukin tekisi mieli painaa tiukaksi viivaksi. Pikkuhiljaa valo purkautuu jokaisesta raajasta ja päästä ulos virraten, tullakseen kohta takaisin. Olen saanut mielikuvaharjoitteeseen sanallisen ohjeen lisäksi ja se kuuluu näin: "Anna kivun tulla ja anna sen mennä." Yksinkertainen neuvo mutta pitää sisällään jotain, mikä on aika vaikea kivun hetkellä sisäistää - sallia se. Kukaan ei synnytä kivutta, se kuuluu asiaan. Hyväksymällä kivun osana toimitusta ja pitämällä mielessä että se ei kestä ikuisesti (vaikka se siltä tuntuukin) pääsee jo hieman eteenpäin. No pain, no gain ;)
 
Mitä rennompana voi kivun ottaa vastaan, sitä enemmän se synnytyksenkulkua edistää. Erityisesti suu ja leukapielet tulee pitää rentona, sillä siitä on suora yhteys alakertaan. Tässäkin lienee se paljonpuhutun synnytyslaulun idea - leukapielet pysyvät rentona, kun suusta purkautuu tasainen "aaaa". Itselleni se ei sopinut vaan meni huutamiseksi, joten syvään hengittäminen suu avoinna oli valintani viimeksi. Toivon voivani hyödyntää sitä tälläkin kertaa. Pikkusiskoa odottaessa kävin pelkopolilla, koska pelkäsin avautumisvaiheen kipua. Nyt tiedän kestäväni sen mutta ponnistusvaiheen kipu arveluttaa. Viimeksi se oli minulle liikaa ja panikoin. Nyt toivon erityisen paljon, että saisin ponnistuvaiheestakin itselleni rauhallisen, hallitun ja vaikkakin kivuliaan niin silti sellaisen, että koen olevani tilanteessa jokaisella solullani läsnä ja toimivani tilannetta edistäen enkä niinkään siitä paeten (onks vähä myöhästä hei?). Teoriassa nämä asiat ovat niin helppoja, käytäntö onkin asia erikseen..

Vielä ehditään kerran käydä neuvolassa ennen joulua ja sitten seuraava käynti lieneekin jo loppuraskauden lääkärineuvola. Kovin on vähänlaisesti käyntejä verraten viime odotukseen mutta onneksi nämä kaikki odotukset ovatkin olleet ongelmattomia. Loppuajasta sitten esitän toiveen viikkottaisista käynneistä, jos mennään taas perinteisesti sinne yliaikaiskontrolliin asti.


Sen lisäksi, että minulla on käsistään kätevä mies niin hänellä on myös taiteellista silmää ja kyky käytellä kameraa. Kuvailtiin vatsaa hieman perinteisistä masukuvista poiketen lauantaina ja tässä muutama otos. Lähdettiin tavallaan soitellen sotaan ja muistaakseni tuokio aloitettiin sanoilla: "pistin saunan päälle, näpätäänpä ne kuvat nyt ootellessa." Väärin! :D Säädettiin ja väännettiin ja käännettiin varmaan puolitoista tuntia. Milloin valo loi kummallisia varjoja, minä olin oudossa asennossa/ilmeellä, käsi näytti amputoidulta, minä järkyttävältä läskiltä.. kriäääääh! Hiki oli otsalla kummallakin mutta saatiin me jotain aikaiseksi. Metallimies sitten saunan jälkeen käsitteli kuvia kuvankäsittelyohjelmalla ja enpä voi olla kuin tyytyväinen. 

Välineistönä meillä oli tummansininen ja valkoinen lakana, työmaavalo, leivinpaperi, pöytälamppu (jossa on sellainen pehmeä valo), makuuhuoneen verho, Nikon, mies ja minä. Kuvauspaikkana olohuoneen nurkka. Eiväthän nämä ammattilaisen ottamia studiokuvia ole mutta mainitsemallani välineistöllä ja sekä kuvaajan että kuvattavan kokemuksella väitän kuvista tulleen erittäinkin hienoja :) Kuvissa raskausviikkoja on 29+0.






6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia :) näitä kuvia katsoessa tulee ihan ikävä raskausmahaa ja loppuraskauden jännitystä. Mukavaa loppuraakautta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PikkuHoo :) Tänään on ollut "one of those days" jolloin on tullut useamman kerran mietittyä, että miten hiivatissa sitä jaksaa vielä kaks ja puoli kuukautta tätä möhömahaa.. Hyvin on luonto suunnitellut tämän odotusajan, kun on kyllä jo niiiiiiiin täynnä koko touhua, kun viimein se sitten loppuu.

      Poista
  2. Mulla on vähän sama sen ponnistusvaiheen pelon kanssa, sitä kun en ole saanut millään puudutteilla pois ja se on siksi pelotanut. Joskus olen kysynyt, että voiko siinä vaiheessa antaa jotain puudutetta, mutta en muista oikein saaneeni siihen vastauta? Kauniita kuvia ovat kaikki! Niinkuin mallikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ymmärtänyt, että oikein annettu epiduraali veisi ponnistusvaiheen kivunkin pois mutta en sellaista kyllä Isosiskon ajalta muista vaikka silloin epiduraalin sain. Toisaalta, silloin ei kyllä kammoa jäänytkään siitä ponnistamisesta, joten ehkä se sitte tepsi ainakin jonkunverran. Silti väitän, että Pikkusiskoa tehdessä homman nopeuskin yllätti ja ehkä siksikin hätäännyin, kun yhtäkkiä jo täytyikin ponnistaa. Uudelleensynnyttäjällehän annetaan mielummin spinaali mutta eikös se ole sama paska vähän lyhyempivaikutteisessa paketissa?

      Poista
  3. Olen sellainen satunnainen, näkymätön lukija ja tästä tuli vaan mieleen että http://www.synnytys.net/ tuosta osoitteesta löytyy cd "Synnytä rentoutuneena". En tiiä onko siitä hirveästi apua mutta itsellä on tuo ja sitä oli hyvä kuunnella toista odottaessa.. sainpa ainakin rentoutushetken ihan vaan itselle. Montaa kertaa en cd:tä kuunnellut läpi.. Heräsin siihen kun mies tuli tökkimään hereille että taitaa olla makeat unet :D Itsellä on kaks muksua ja täytyy sanoa että ensimmäinen synnytys oli parempi kun en ehtinyt saada mitään puudutteita tms niin sain synnyttää veteen ja missäs muualla kuin Oulaskankaalla. Se vesi rauhoitti ihanasti.. vaikka ponnistusvaihe kestikin sitten melko pitkään verraten toiseen synnytykseen mutta se rauhallisuus oli silti sen arvoista :) Tsemppiä loppuodotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna vinkistä! Juuri sitä rauhaa itsekin toivoisin eniten. Tottahan se kirpaisee mutta se silmitön paniikki ja hätä ei ainakaan auta. Tutustun ilman muuta antamaasi linkkiin, ei se mitään ota ellei annakaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...