lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulu 2014

Niin se on vuoden paras päivä taas takanapäin. Olihan se taas hitti, niinkuin oli viime vuonnakin :) Mainitsinkin jo aiemmin, että tänä jouluna olo oli vieläkin jouluisampi ja rennompi vaikka en sellaisesta negatiivisesta joulustressistä ole varmaan koskaan kärsinyt. Positiivinen joulustressi (jos sitä joku ihmettelee) on minusta sellaista että kotityötkin sujuvat joululauluja lauleskellen ja vaikka tekemistä on tuplasti enemmän kuin normaalisti, niin siitä silti nauttii. Johtuisiko se sitten siitä, että kaikella touhuamisella ja tekemisellä on takaraja tiedossa? Se tavallinen luutuaminen ja pyykkääminen kun on non-stop-hommaa vanhainkotiin asti :P 



Tytöillä oli kummallakin minun tädiltäni saamasta ohkaisesta punapilkullisesta puuvillasta tehdyt pussihameet. Hameiden vuorina liukasta siniharmaata "vuoritrikoota" (tällaiseen määritelmään päädyttiin kangaskaupan tädin kanssa materiaalin tarkoitusperiä miettiessämme). Yläosat ovat kaupan ostosia, punaisella veloursydämellä tuunattuja. Pikkusiskon valkoinen Tuttan body Kärkkäisen alerekistä ja Isosiskon valkoinen paita taitaa olla kirppikseltä ostettu. Itselleni tein Verson Puodin Jemma-jc:stä joulumekon. MIWin kaavalla, tosi simppeli mekko. Rinnan alla framilon, masuvaraa rypytetty etukappaleen sivusaumoihin. 3/4- osa hihat resorikanteilla ja resori helman jatkoksi. Pääntie on sen verran avara, että elättelen toiveita imetyksen onnistumisesta sitä kautta mutta jää nähtäväksi.



Lahjojakin saatiin ja kiitos siitä teille, jotka meitä lahjoitte! Yksi isoin ällistyksen aihe, joka meillä paketista kaivettiin oli ihkaoikea minikokoinen viulu! Olen varmasti kertonut, että Pikkusiskon kummitäti on viulunsoitonopettaja ja hän oli halunnut kummitytölleen pienen viulun lahjaksi ostaa. En itse tiennyt asiasta ollenkaan ja niinpä ilme oli varmaankin aika priceless, kun soitin papereista kaivettiin :D Tänään oli ensimmäinen "soittotunti" kun kummitäti poikaystävänsä kanssa kävi kyläilemässä ja luonnonlahjakkuushan se lapsi on, kun osasi viulun oikealle paikalle leuan alle ottamaan ja pienellä avustuksella pääsi viuluaan soittelemaankin. 

Muista paketeista Pikkusisko riipi esiin vauvanuken, jota on hoidettu tosi ahkerasti. Muumipappa-pehmoa on paijattu ja kylpyankka rivistö hauskuutti tänä iltana kylvyssä. Soiva joululaulukirja on raikannut ja Fischer Pricen kannettavaa typy naputtelee aivan yhtä näpsäkästi kuin äitikin omaa läppäriään blogia päivittäessä ;) Brion mäyräkoira on ollut meillä hittilelu ja sen jatkoksi neiti saikin Brion juhlavuoden hevosen. Millään en nyt kaikkia lahjoja ulkomuistista osaa luetella, sillä jäi koko läjä valitettavasti kuvaamatta..


Luulen, että meillä menee pukki vaihtoon ensi vuonna.. näin tarkasti Pikkusisko katseli pukkia ja kovin tutkivia katseita sai pukin poroja hoitamassa ollut pappakin sisälle tullessaan ;)

Isosisko kirjoitti joulupukin kirjeeseen maltilliset kolme toivetta ja "tekstarina" lisätoiveita lähetettiin perään vain muutama. Koska kirjeessä oli vain kolme toivetta, pyrittiin niistä täyttämään kaksi (koska kaikkeahan ei voi saada ;)). Kävi kuitenkin niin, että Joulupukin pajasta oli päässyt Monster High- kentaurinuket loppumaan ja sen hain tänään kaupasta, kun sovittin neidin kanssa, että hän saa sen nyt säästöillään ostaa. Muita toteutuneita toiveita oli MLP- linna, heppa-aiheiset korvakorut (lisäbonuksena tuli toisesta paketista koira-aiheiset korvikset!) ja Robinin levy. Suuri pehmo-Ihaa, jonka kirppikseltä löysin ja lahjapaperiin paketoin oli jymymenestys, jonka arvasinkin, sillä Isosisko on aina sympatiseerannut alakuloista Ihaa-aasia. Joulukalenterista paljastunut Lego Friends Merida- paketti oli yksi lahja ja sen lisäksi Isosisko sai vielä toisenkin Lego Friends paketin. Monster High- nukkeja hän sai useampia, sillä kuulin, että Joulupukki oli vienyt osan paketeista isille ja sieltäkin oli (äidin mielestä inhoja) nukkeja paljastunut. Viime jouluna saatu Baby Born sai nyt kotiompelimossa valmistuneita vaatteita ;) Piirustusvälineitä meillä kuluu paljon ja niitäkin pukki toi. 



Itse sain muunmuassa perinteisesti toivomaani hajuvettä, kosmetiikkatuotteita, todella lupaavalta vaikuttavan Hellapoliisin lautapelin, suklaata, mukin joka vaatimattomasti julistaa minun olevan "queen of fucking everything" ;) ja Ottobren tilauksen vuodeksi eteenpäin. Metallimiehen paketeista paljastui ainakin Stephen Kingin uusin kirja, Arnold- fanille Arskasta kertova kirja, Marimekon kylpytakki (nyt meillä on samanlaiset mutta eriväriset eli ei varmaan tarvi samanlaisia tuulipukuja hommata?? :D) ja retkipuukko. Yhteisinä saatiin Marimekon sukat makkaralla- laseja, Savonia salaattiottimet, kauan suunnitellulle Ikea-reissulle rahaa ja koko porukalle piirrä ja arvaa- lautapeli.

Tykkäsin, että tytöt saivat kohtuuden rajoissa lahjoja, sillä viime vuoden lahjavuoret olivat aivan järjettömät :D Älkää nyt kukaan tykätkö huonoa, jos ei oman paketin sisältö tullut kuvatuksi, kun en millään voi muistaa kaikkia. Varmastikin tässä joudutaan ainakin Isosiskon huoneessa pientä läpikäyntiä silti harrastamaan, sillä niin se vain on, kun uusia leluja tulee niin vanhat jäävät syrjään. Onneksi se kuukausia aiottu Ikea-reissu näyttää toteutuvan jo ensi viikolla ja se tarkoittaa lisää säilytystilaa ja vanhojen rumien kalusteiden poistamista rumentamasta meidän kotia :) 

Aaton menyy suunniteltiin ja toteuttiin yhdessä Metallimiehen kanssa. Paperille laitettiin kaikki ja huolella laskelmoitiin milloin mikin tehdään, että vältytään hirveältä kiireeltä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja meidän joulupöydässä oli kaikkea mitä haluttiinkin siinä olevan, ja vaikka osa ruoista voitiin tehdä loppuun vasta aattona, ei otsa kurtussa tarvinnut puurtaa silloinkaan. Minun äiti toi tullessaan osan ruoista, kuten viime vuonnakin.

Joulupöydässä oli Metallimiehen käsistä loihdittuna kinkkua, maalaishyytelöä (joka ei halunnut hyytyä mutta minä meninkin sotkeutumaan tämän tekoon, joten otan reilusti syyn niskoilleni :D), jouluista vihersalaattia, graavilohta ja kastikkeina perinteinen kermakastike ja kylmäkastikkeena pippurinen sinappikastike. Äitini toi tullessaan punajuuri-aura-paistoksen, silakkarullat, lanttulaatikon ja pororullia. Porkkanalaatikko oli kaupan ostoinen. Tässä luetellessani ja kuvia katsellessani huomaan, että itse tein ruokapöytään vain saaristolaisleivän :D Jälkiruoka oli sentään minun käsialaa - piparkakkumousse.


Kahvipöydässä nautittiin suolaisena herkkuna Metallimiehen pyöräyttämiä rukiisia porotorttuja, joita tehtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Makean puolta edusti kaupan taikinasta taitellut tortut (á la Metallimies), valkosuklaaseen dipatut paraisten piparkakut, karpalofudge sekä pähkinävalko- että maitosuklaasta tehtynä ja jäädytetty suklaamoussekakku. Jälkimmäiset olivat allekirjoittaneen käsialaa. 

Vaikka itse tykkään ruoanlaitosta tosi paljon, niin on kyllä ihanaa, että on mies, joka on asiasta myös kiinnostunut ja valmis osallistumaan. Ehkäpä sittenkin vältyn joulustressiltä juuri siksi, että mies hoitaa tasan tarkalleen jouluvalmisteluista oman osansa ellei jopa enemmänkin <3





Aika vähän meiltä lähti ompelulahjoja tänä vuonna. Metallimiehen kaksi kummityttöä saivat MLP mekot, joihin applikoin Rarityn ja mekkojen kaveriksi Metallimies kävi ostamassa Rarity- figuurit. Mekoissa on kaavana uusimman Ottobren Wood Mouse hieman muokattuna, koossa 122cm. Pinkki raitakangas on Kärkkäiseltä ja pinkki yksivärinen muistaakseni Nappinjasta tilattu. Applikaation velourit suurimmaksi osaksi Kärkkäiseltä, pieni osa omista tilkuista. Toivottavasti ovat mieluisat :)

 



Isäpuoleni sai Paratiisin laulaja- pipon. Hän on koulutukseltaan biologi ja yksi hänen erityinen kiinnostuksenkohteensa on linnut. Viime jouluna hän sai pöllöpipon, joten tämä oli luonnollinen jatkumo sarjaan ;) Kissapipot menivät Pikkusiskon kummitädeille, jotka kumpainenkin ovat kissaihmisiä.

 Huippujoulu, ei voi muuta sanoa :)

Millainen joulu teillä oli? Pitikö repiä ressiä vai menikö rennolla otteella? Tuliko mieluisia lahjoja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...