lauantai 8. marraskuuta 2014

Kenkämaanikon haaveilupostaus

Tarvitsen uudet talvikengät. Tarvitsen siksi, koska haluan mutta myös siksi, koska pari vuotta sitten ostetut talvisaappaat alkavat olemaan jo melko lintat. Ostin ne paikallisesta kenkäkaupasta, josta saa maailman parhaiden kenkien lisäksi myös maailman parasta palvelua. Kun ovesta astuu sisään on suhteellisen varmaa ettei liikkeestä poistu ilman vähintään yksiä kenkiä. Olenpa ollut todistamassa tilannetta, jossa liikkeestä poistui minulle läheinen naisihminen (äiti) mukanaan neljät kengät. Kolmet hänelle itselleen ja heräteostoksena yhdet Isosiskolle, joka näyttäisi perineen äidiltään tarpeen omistaa mahdollisimman monta kenkäparia. Piti niitä tai ei. Mainittavan arvoinen asia on, että itse en ole tätä ominaisuutta perinyt äidiltäni, sillä hän ostaa kenkiä vain tarpeeseen ja silloinkin tarve on useimmiten syntynyt jo muutamaa vuotta aiemmin.

Ihmisten ostokäyttäytymisessä tapahtuneita dramaattisia muutoksia olen tottapuhuakseni ollut todistamassa useita kertoja ja ilkeät (ostomorkkiksessa kieriskelevät) kielet ovat väittäneet minun jopa edistäneen kyseenomaista riehakasta käytöstä erityisesti kenkien ollessa kyseessä. Rahanmenoa ei voi estää, sanon minä ja sanonpa myös että kenkiä ihminen tarvitsee. Kuta enemmän kenkiä, sitä vähemmän kaappitilaa!


Koska olen tietoinen kenkiin kohdistuvasta heikkoudestani ja paikallisen kenkäkaupan tiliä kutistavasta vaikutuksesta, en ole uskaltautunut liikkeeseen pitkiin aikoihin. Ettette aivan hulluna pitäisi niin olen minä siellä asioinut niinkin etten ole mitään ostanut! Mieleeni tulee ainakin kaksi kertaa.. vaikkakin se toinen kerta saattoi olla se, kun myöhemmin palasin takaisin posket kiihtymyksestä punoittaen ja kädet täristen varmana siitä, että meinasin tehdä elämäni virheen kun jätin kengät ostamatta. Yhtään en muista mitkä kengät oli kyseessä mutta epäilemättä ne olivat minulle hyvin tärkeät.

Jo mainitsemani muutaman vuoden uskomattoman hienosti palvelleet kengät olivat rakkautta ensisilmäyksellä. Sitä edellisenä vuotena ostin sellaiset, joihin en ollut täysin tyytyväinen ja mieleeni jäi eräs nainen, joka osti siinä vieressä kenkäparin, joihin silminnähden rakastui palavasti ja halusin kokea saman tunteen. Ei se kuule väärin ole, jos haluaa elämässään suuria tunteita kokea. Siispä sovitin kenkiä, jotka saivat sydämeni läpättämään.. todetakseni, että ne olivat liian pienet. Eih! Minua palvellut myyjä oli todella pahoillaan vakuuttaessaan ettei isompaa kokoa ole vaan kaikki parit ovat hyllyssä. Päätään puistellen hän vielä voivotteli kuinka kauniilta kengät jalassani näyttivät ja että kyseinen malli oli todentotta ollut suosittu. Pettyneenä pyysin myyjää kuitenkin vielä tarkistamaan asian varastosta. Voitte kuvitella kuinka upea tunne se oli, kun myyjä palasi kenkälaatikko kädessään ilosta hihkuen. Siellä oli kuin olikin ollut yksi pari juuri oikeaa kokoa ja tiedättehän te ettei tuollaista tapahdu ellei kohtalolla ole sormensa pelissä. Helpottuneena sujautin jalan kenkääni ja voih, se oli kuin olisi työntänyt jalkansa pilveen! Kengän pehmoinen karvavuori toivotti väsyneet jalkani tervetulleeksi ja tiesin, että elämäni kenkäpari oli viimein löytynyt.


Monta matkaa ollaan yhdessä taivallettu mutta koska mikään ei ole ikuista, olisi aika ottaa vastaan mahdoton tehtävä, mission impossible, ja lähteä ristiretkelle etsimään uutta elämäni kenkäparia. Olen tietoinen siitä että en ehkä koskaan tule löytämään vastaavanlaisia kenkäystäviä mutta yritettävä on. Haasteellisuutta lisää se tosiasia, että kengät täytyisi löytää sellaisessa koossa, jota ei ihan joka marketin hyllyssä ole - siro nelikakkonen. Kiitos raskaudet, jotka löysytitte liitoksia ja kudoksia juuri sen ratkaisevan verran ettei koko neljäkymmentäyksi enään riitä. Hauska faktahan on se, että useimmiten naistenkengissä koot loppuvat juurikin siihen kokoon 41, joskin olen ollut huomaavinani että nykyään löytää yhä paremmin isompiakin kokoja, varsinkin netistä. 

Tällä hetkellä perse on niin auki että sieluun tuulee, erityiskiitos tästä verottajalle, joten toistaiseksi joudun tyytymään mielikuvitusshoppailuun. Toisaalta minulla on oma tyyli niin lahjakkaasti hukassa, kypsästä kolmenkympin iästä huolimatta, että tällainen haavepostaus voi pian hyvinkin ohjata minut sitten juuri oikeanlaisen kenkäparin äärelle kun aika on kypsä.

Kriteerit, jotka erinäisiin verkkokauppohin syötin olivat: musta väri, koko, matala korko ja kenkätyyppinä saapas. Musta kenkä käy kaiken kanssa enkä oikein ole ruskean ystävä muutenkaan, saapas käy sekä pillifarkkujen ja legginssien sekä leveälahkeisempien housujen kanssa ja korkeakorkoisille saappaille on nykyään käyttöä melkoisen vähän. Pituutta kun on omasta takaa ja ollaan Metallimiehen kanssa niin tasamittaisia (tai näin on sovittu ;)) että korkokengät veisivät minut aivan eri sfääreihin. Sen lisäksi toivoisin, että kengät ovat sellaiset joita voin käyttää myös lasten kanssa ulkoillessa, joten matala korko on siksikin aika tärkeä ominaisuus. Huomasin kuitenkin, että katselemani kengät pystyi jakamaan kahteen kastiin - lämpimiin ulkoiluominaisuuksia sisältäviin kenkiin ja kauppakenkiin, joilla tuskin puistoon lähdetään. Kengän hinnasta riippuu täytyykö yhden ja saman parin sisältää kaikki halutut ominaisuudet vai onko mahdollista jakaa ne kahden parin kesken :D

Tässäpä muutamat kengät, jotka viehättivät minua. Ensimmäiset ovat aika varmasti sitä kauppakenkä- kategoriaa. Sovittamatta hankala sanoa mahtuisiko villasukkaa mutta luulen, että vaikka mahtuisikin niin kenkien pohjat eivät ole "luodut kulkemaan" ainakaan liukkaalla kelillä vaan lähinnä näyttämään hyvältä. Hyvännäköisissä kengissä ei tietystikään ole mitään vikaa mutta hyvännäköiset ja käytännölliset ovat luonnollisesti vieläkin paremmat. Itse en erityisemmin ole kullanväristen korujen tai yksityiskohtien ystävä mutta jostain syystä näissä kengissä ne viehättävät.




Nämä jälkimmäiset varmaan jo lämmittäisivätkin. Sorelit ja Helly Hansenit ovat paitsi järkkykalliita myös vähemmän kauniita mutta kyllä minä näissä kehtaisin lompostella. Mainittakoon, että minulla on myös kirkkaanvihreät crocsit, jotka eivät edes ole aidot vaan ne mm. Tokmannin mainoksista tutut "puutarhakengät". Että ei se kehtaamisesta ole kiinni todellakaan :D Hyvin monesti se laatu kulkee kalliin hinnan kanssa käsi kädessä ja hyvät kengäthän kestävätkin useita vuosia.


Viimeiset kaksi kenkää ovat samanmerkkisiä ja edustavat sitä todennäköisin hankinta- osastoa. Ylistämäni ystäväkengät ovat hyvin paljon näiden näköiset ja uskoisin näiden olevan ihan kelpo pelit myös puistoiluun. Minulla kuitenkin on myös halpisosastolta ostetut wannabe-goret, joita pääasiassa talvisin ulkoiluun käytän. Joskus olisi kuitenkin hyvä olla optio laittaa farkut ja vähän siistimmät kengät, jos ulkoilun yhdistää vaikkapa vierailuun. Saatanpa minä niinkin tehdä, kun olen vähän tämmönen arvaamaton :D


Listaamieni kenkien tarkkoja hintoja en muista ja monia näistä löytyi useammastakin verkkokaupasta, jolloin hintakin saattoi samalla kengällä olla eri. Halvimmat näistä olivat EMP:n bikerbootsit, alle 50 euron hintaan  Kipkopstoren Amyt olivat vajaan 60e ja Elloksen omat 70 euroa. Wildflowerit olivat kummatkin 100e pintaan ja Zalandon täysmustat saappaat kustansivat 120e. Kalleimmat listaamistani popoista olivat Helly Hansenit, joiden hinta vaihteli 150-200 euron välillä verkkokaupasta riippuen. Samoin Sorelit olivat hintavimmasta päästä 150-180 euron hintaan.

Saappaiden ohella tilausta olisi tennareille. Ne ovat tietysti vähän sporttisemmat mutta haluaisin silti hillityt. Urheilumerkeillä esim. Nikellä oli tosi kivoja tennareita mutta haluaisin täysin yksiväriset enkä välittäisi mistään neonvärisistä koristeompeleista vaikka neonväreistä ja räiskyvästä pidänkin. Yksinkertaiset ja yksiväriset ovat kuitenkin helpoiten yhdisteltävissä.Olin laiska enkä selannut kuin Zalandon ja Elloksen valikoiman ja tässä muutama silmää miellyttänyt kenkä. Hintoja en nyt jaksanut sen tarkemmin katsella.


Converse- kuume on välttänyt meidän huushollin mutta näyttäisi siltä, että niitähän on niin monenlaisia kivoja ettei siltä voi välttyä enää pidempään. Metallimiehellekin oli kivannäköisiä!


Kivaa näiden kollaasien tekeminen :) Mukavaa isänpäivää kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...