sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Isänpäivä herättää minussa aika ristiriitaisiakin tunteita. Itse olen yksinhuoltajaäidin luomus. Isäni ei ole ollut elämässäni kovinkaan aktiivisesti läsnä. Minulla ei ole ollut häneen koskaan oikeaa isä-lapsi-suhdetta enkä oikeastaan tunne häntä ollenkaan. Tapasin häntä lapsuudessani tosi harvakseltaan, korkeintaan kerran vuodessa mutta tuskin sitäkään. Minulla ei ole hänestä paljon muistikuvia ja ainoat kuvat meistä ovat vauva-ajaltani. Aikuisiällä olen tavannut häntä joitakin kertoja mutta koska suhde häneen jäi lapsuudessa muodostamatta ei se ole onnistunut myöhemminkään. Lapsenlapsiaan hän ei ole tavannut. Voin myöntää olevani katkera hänen tekemistään valinnoista, sillä on vanhemman tehtävä olla lapsen elämässä läsnä ja tehdä sellaisia valintoja, että läsnäolo on mahdollista.

Sain isäpuolen ollessani 13-vuotias. Teini-ikäni oli vaikea ja isäpuolen ilmaantuminen kuvioihin ei sujunut aivan kapinatta. Ottihan se oman aikansa mutta nyt - melkein kaksi vuosikymmentä myöhemmin, olen onnellinen että hän on olemassa eikä säikähtänyt teini-ikäistä minua vaikkei hänellä itsellään lapsia olekaan. Lapseni kutsuvat häntä papaksi. Hän on vähäpuheinen, tarkkanäköinen, harkitseva ja yksi älykkäimmistä tuntemistani ihmisistä (sori äiti ;)). Hän on ollut minulle enemmän isä kuin biologinen isäni koskaan. Kiitos siitä.

En elä itsekään perinteisessä ydinperheessä. Isosiskolla on kaksi kotia ja täällä meillä hän viettää noin kaksi kolmasosaa ajastaan, isänsä luona loput. Biologista isäänsä hän ei ole tavannut. Isä on kuitenkin ollut isä siitä lähtien, kun tyttö vielä potki minun vatsassa. Isä oli se, jota tyttö kinaisena vastasyntyneenä katseli minun paitani alta. Isä on ollut tytölle läsnä senkin jälkeen kun meidän tiemme erosivat. Hän on tytölle valtavan tärkeä ja minulle myös. Any fool can make a baby but it takes a man to raise a child. Kiitos.

Kuva on netistä lainattu
 Kuopukseni ja vatsaeläjäni isä vaihtoi viikonloppuihin painottuvan, moottoripyöräilevän, metallimusiikintäyteisen, vapaan poikamieselämänsä varsin nopeassa tahdissa osaksi lapsiperheen rutinoitunutta arkea. Hän ei ollut tottunut olemaan lasten kanssa tekemisissä mutta silloin juuri viisi vuotta täyttänyt tyttäreni reippain ottein tutustutti miehen Disneyn prinsessoihin, petshoppeihin ja muuhun glitterkuorrutteiseen tosisöpöön. Isosisko on aina ollut aikuisten kanssa kotonaan ja varauksetta toivottanut uudet ihmiset elämäänsä. Mies ujosteli tyttöä pidempään kuin tyttö miestä ;) Puolitoista vuotta myöhemmin saimme yhteisen tyttäremme. Metallimiehestä on kuoriutunut pesunkestävä isä. Isosisko kutsuu häntä nimeltä ja minusta näin on luontevaa. Pikkusiskolle iskä on tietysti tikkä tai kikki.

Kuva on netistä lainattu.
Kun mietin isäpuoltani ja lasteni isiä, voin vain ihmetellä millainen onni minulla on ollut saada heidänlaisiaan miehiä omaani ja lasteni elämään. Olenpa toki ottanut osani mätämunistakin mutta kukapa ei olisi. Jokainen näistä kolmesta on omalta osaltaan ollut balsamia ilman isää kasvaneen ihmisen haavoihin. Helppoa ei ole ollut heistä kenelläkään mutta olenpahan saanut oppia, ja mikä tärkeintä - tyttäreni saavat oppia, millainen on oikea isä ja mies. Kiitos <3

Isänpäivälahjojakin miehet saivat. Isosisko teki koulussa puukäsityötunnilla hienon muistilapputelineen omalleen, Pikkusisko teki äidin suosiollisella avustuksella isälleen ja papalleen kirjanmerkit ja siskonsa pyöräytti sellaisen papalleenkin ihan omin pikku kätösin (joskin tämä odottaa vielä toimitustaan perille kun ei mokoma muistanut hypätä meidän matkaan, kun mummulassa käytiin). Metallimies sai lisäksi toppakinttaat ja Taaperon omistajan käsikirjan. Kuvia en muistanut ottaa enkä nyt millään tähän hätään jaksa lähtä ottamaan..

Minulta se varsinainen isänpäivälahja Metallimiehelle oli syötävää. Koska meillä kokataan pääasiassa ihan tavallista arkiruokaa, halusin isänpäivänä tehdä jotain erityistä. Osaan tehdä jauhelihasta vaikka mitä ja broileristakin jotain mutta kalliimpi ja parempi liha on jäänyt ihan suosiolla kauppaan tai sen on valmistanut Metallimies itse. Ajattelin päivän kunniaksi astua omalta mukavuusalueeltani ulos ja yrittää edes.. Näin vaatimattomasti voin sanoa, että isänpäivälounas oli Dobermamin residenssissä oikea suksee! Suora lainaus aterianjälkeisistä tunnelmista juhlakalun suusta: "Valehtelematta, paras ruoka mitä oon tässä talossa syönyt! Ihan täys kymppi." Ja on muuten syönyt ihan peevelin hyvää ruokaa aiemminkin ;)

Kolmen ruokalajin Michelin- tason ateria piti sisällään:

Alkuruokakeitoksi bataatti-perunasosekeittoa. Tämä oli ihanan pehmeää ja juuri sopivan mieto alkupala pippuriselle pääruoalle.

 

Pääruoaksi naudan sisäfileestä pippuripihvi, lohkoperunat ja kasvislisäke. Kastike on kermainen pippurikastike, joka on tehty laiskan ihmisen tapaan "huuhtaisemalla" pannu, jossa pihvit paistoin kermalla. Lihan kypsentämiseen googletin hieman apuja ja tarkoitus oli saada Metallimiehen pihvistä medium, omasta paremmin kypsä. Pakko myöntää, että vaikka olen toitottanut vuosikaudet syöväni lihani kypsänä niin kyllä sellainen "mieto" medium vaan on hyvää! Nyt tämä siunattu tila vaan on vähän esteenä, joten pyrkimys oli saada omasta pihvistä well done. Uskomatonta tässä on se, että onnistuin! Piru vietä, onnistuin! Pihvi oli kuin olikin medium, omani kypsempi. Aavistuksen se minunkin pihvi punersi mutta päätin että se on turvallista syödä. Kuva, jossa leikattu pihvi näkyy on kuitenkin Metallimiehen annoksesta.



Jälkiruoaksi nougatpaloja vaniljakastikkeella.


 

Ehkä jatkossakin uskallan valmistaa jotain hyvää liharuokaa, kun tämä onnistui näin hyvin. Päivä alkoi hieman huonosti (en ole aamuihmisiä enkä varsinkaan monen huonostinukutun yön jälkeen) mutta senkun parani loppuaan kohti. Käytiin pienellä lenkilläkin tuossa illasta koko porukalla ja olipahan liukasta! Metallimies teki Isosiskon kanssa pihalle lumiukon, jonka he nimesivät Harjattaniksi. Asiaan liittyy kai harja :D Itse tulin nimittäin aiemmin sisälle Pikkusiskon kanssa selailemaan postin tuomaa uutta lelulehteä. Ennen iltapalaa vötkisteltiin sohvalla ja kuunneltiin pitkästä aikaa poikasen touhuja. Viimeksi ollaan kuunneltu silloin, kun potkuja ei vielä juuri tuntunut. Nyt hytkyi vatsa niin että oksat pois! Varovasti koitettiin vatsan päältä tunnustella missä asennossa ukko köllii mutta mitään varmuutta tähän ei saatu. Syke kuului vasemmalta alavatsalta ja potkut näkyivät pääasiassa oikealle ylävatsaan, joten ehkä se suunta on jo paremmin nuppi alaspäin kuin sivuttain kuten tähän asti on ollut. 

Uutta viikkoa kohti! 

Hyvää isänpäivän iltaa kaikille oikeille isille <3

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...