lauantai 1. helmikuuta 2014

Korkkarikuosia kenkäfriikille

Kaikki, ketkä tuntevat minut vähänkään paremmin tietävät, että sairastamani kenkähulluus on asteeltaan vakava ja siitä parantuminen hyvin epätodennäköistä. Rahanmeno oli siis taattua, kun Pehemiälle tuli myyntiin PaaPii Designin Anniinan suunnittelemaa Korkkarit-neulosta. Edellämainitsemaani joukkoon kuuluvat myös ihmiset, jotka olisivat arvanneet minun valitsevan tarjollaolevista väreistä pinkin. Valko- ja harmaapohjainen jäivät kauppaan.. toistaiseksi ;) Sen verran pihillä päällä olin tilatessani, että otin kangasta vain metrin. Ja vooooi kuinka sitä päätöstä myöhemmin kirosinkaan. Tyhmätyhmätyhmä. Nyt se ei enään niin haittaa, kun lopputulos on kuitenkin niin kiva.

Mietintämyssy päässäni istuksin ja odottelin kangasta saapuvaksi. Ideoita oli muutamakin mutta toteutukseen lähti se, joka todennäköisesti olisi pitkäikäisin ja sille tulisi käyttöä eniten. Neuletakki hupulla. Pienenä mutkana matkassa oli se ainokainen metri, jota kangasta oli käytettävissä. Löytö-Palaan mars miettimään vaihtoehtoja. Tuttujen myyjien kanssa tultiin siihen tulokseen, että uskallan yhdistää joustocollegen ja neuloksen kunhan esipesen kankaat. Niinpä päätin, että hihat syntyköön mustasta joustocollegesta. Myös taskut on joustocollegea. Kaavana takissa on OB:n City Cardi. Samaa kaavaa käytin apilatakissa (KLIK!) mutta siinä on keskiedulla napituslista vetoketjun sijaan. Hihoja lyhensin kymmenellä sentillä, koska halusin pitkät resorit hihansuihin. Resoreihin tein Framilon-rypytykset piristykseksi.

Bad, BAD, hair day :D


 Halusin jotain jujua. Jotain erilaista yksityiskohtaa. Mietin kenkiä ja mieleeni tuli nauhat ja nahka. Nyöritykset tuntuivat tällä kärsivällisyydellä aika kaukaisilta, joten päädyin nahkaan. Muistin, että jossain omistamieni kangasmetrien syvyyksissä olisi pala mustaa tekonahkaa. Muistin oikein. Käyttämässäni kaavassa on vaaaaltava huppu ja tiesin, että siinä on vähän säätämisellekin varaa. Lakisaumassa on Framilonilla tehtyjä rypytyksiä niskassa ja otsalla ja koko matkalta tekonahkatere. Nahkatehosteet löytyvät myös taskuista.

Hupun vuorikangasta jouduin hieman pähkäilemään. Ei oikein ollut muuta tarpeeksi isoa palaa kuin violettiraitainen trikoo mutta se ei mielestäni sopinut takin muihin väreihin. Niinpä sukelsin vaatekaapin syövereihin ja kaivelin sieltä minua vuosia palvelleen pinkin H&M:n spagettiolkaintopin. Totesin sen olevan kokoa M ja vaikka se käytössä onkin venynyt, niin se lienee silti turhan optimistinen arvio meikäläisen mitoista ensi kesää ajatellen :D Rouskisrouskis sanoivat sakset ja tekivät saumurin kanssa yhteistyössä topista hupun vuorin.


Semmonen ole mikään ompelija, jolla ei valmiissa työssä ole langanpätkiä ;)
Helmasta löytyy nyöri, koska suorana takki näytti sanallasanoen pöljältä.
 Ihan täysin rehellinen täytyy olla ja kertoa, että tämän takin tekemisessä ei juuri mikään mennyt kohtuudella. Jos kangas ei olisi ollut niin kiva, tämä takki voisi hyvinkin olla keskeneräisenä jäähyhyllyllä miettimässä tekosiaan :D Jostain tilapäisestä mielentilahäiriöstä johtuen, tein tähänkin takkiin pupuhaalarin (KLIK!) tapaan alavarat, jotta sain vetoketjun siistimmin ja hupun sauman piiloon. Kyllä se valmiissa työssä palkitsee mutta tekovaiheessa hatuttaa kyllä rankasti näpertää sellaista, kun haluaisi valmista hetinyt. 

Metallimieskin puhkesi puhumaan (meidät tuntevat tietää ettei se ihan turhasta tapahdu :P) ja totesi takin nähtyään sen olevan ihan minun näköiseni vaate. Täytyy olla samaa mieltä. Yhtään en liioittele, kun sanon, että rrrrrrakastan tätä takkia <3

PS: Oli muuten se kebasa ihan törkiän hyvvää ja se herkku ansaitsee oman postauksensa. Jää huomiselle, koska nyt meidän herkkukaapista huutaa minua suklaat ja sipsit ;)

12 kommenttia:

  1. Mä en kestä, siis IHANA!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määkään en kestä. Näitä pitäis tehä joka värissä!

      Poista
  2. Kivanmallinen ja hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilmeisesti tämä tosiaan on hyvänmallinen, koska eräs ihminen sanoi mulle, että oon laihtunut hurjasti kun mulla oli tämä päällä. Ja niitä raskauskiloja tosiaan vielä riittää ja ei ne mihinkään ole lähteny :P

      Poista
  3. No nam ja maiskis, tää on herkku!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...