keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Koirien valokuvausta

Kun meidän Jago saa tyttöystävänsä Milanin kaupunkiin, on treffien paikka! Milan asuu muualla mutta vierailee täällä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina yritämmä löytää sellaisen raon, että päästään koiria juoksuttamaan jossain syrjäisemmässä paikassa irti. Samalla, kun rakastavaiset juoksevat kilpaa minä pääsen juttelemaan Milanin omistajan kanssa, jonka kanssa ollaan tässä koirien rakkaustarinan ohessa kaverustuttu :) 

Meteli autossa on jo melko huumaava, kun kumpikin koira tietää mitä seuraavaksi tapahtuu mutta tuskastuttavan pitkä kymmenminuuttinen on odotettava, että päästään tarpeeksi syrjään. Näitä superpetojahan ei voi ihan ihmisasutuksen vieressä juoksuttaa, kun ovat tällaisia verenhimoisia dobermanneja ;) Totta puhuen: peltoa pitää olla melkoisen pitkästi, että nämä pääsevät edes enimmät höyryt purkamaan. Dobermanni on sellainen, ettei se juuri painimista harrasta kun leikkii vaan juoksee, juoksee ja juoksee. Ja haukkua räksyttää, jos toinen ei juokse :D



Minä otin kameran mukaan, koska helmikuuhan on tunnetusti kaunis kevätkuukausi ;) Aurinko paistoi ja lämpöasteita oli useampi. Onneksi kuitenkin yöllä on ollut pakkasasteita, joten syrjäisetkään metsätiet eivät olleet sohjolla. Metallimies on kyllä koittanut vakuuttaa, että meidän nelivedolla pääsee kyllä sohjossa ja lumessakin mutta mulla on niin monta ikävää kokemusta kiinni jäämisestä jossakin hevonjeerassa, että en mielellään ota riskejä. Nyt ei kuitenkaan ollut sohjoa ja paikka paikoin oli tosi liukasta! Koirillekin saatiin nauraa, kun ne muutamat kunnon lipat vetivät juostessaan :)

Oikeiden säätöjen löytäminen kameraan on yllättävän hankalaa! Ja kirkkaassa auringonvalossa, kun ottamiaan kuvia katsoo kameran pieneltä näytöltä ei tahdo nähdä, mitä pitäisi muuttaa. Ehkä tähän joskus tulee sellainen perstuntuma? Sen lisäksi on täysin eri asia ottaa kuva vastavaloon kuin myötä(?)valoon. Ja koirat eivät kuvauksen kohteena ole se helpoin.. Tai ainakaan tuo oma koira, joka banaanit korvissa pinkoo pitkin peltoja ja piutpaut välittää minun ohjeistuksesta. Milan oli esimerkillinen kuvattava ja tykkään, että näissä kuvissa näkyy Milanin olemus ihanasti. Hieman vakava, herkkä tyttönen, joka pikkuisen halveksuu Jagon hökälehtimistä ja välillä antaakin äijälle kiukkuiset lähdöt ;)





Ja varsinkin tässä suoraan edestä otetussa kuvassa kieltämättä tiivistyy Jagonkin olemus. Kokoajan kuin kireäksi pingotettu jousi valmiina ampaisemaan.. noh.. mihin tahansa. Hyväntuulinen ja hyväätarkoittava urpo, joka kuitenkin ajattelee olevansa kulmakunnan kovin kundi. Nyt kun kastraatiosta on toivuttu ja haava parantunut, voi elämä palata normaaliksi. Nähtäväksi jää tuoko kastraatio mitään muutoksia pojan käytökseen vaikka tietenkin terveydelliset syyt olivat se ensisijainen asia, miksi kastraatio ylipäätään tehtiin. 


 

Noinkohan tämä talvi on taaksejäänyttä aikaa vai vieläkö tulee se takatalvi? Vai voiko sitä sanoa takatalveksi, kun vielä helmikuuta eletään? Hiihtämään en ole päässyt vielä kertaakaan ja se kyllä harmittaa. Teinivuosien hiihtoangstista nimittäin tokenin vasta muutama vuosi takaperin mutta onneksi tokenin. On mukavata puuhaa ja yksi tehokkaimmista liikuntamuodoista.

Edit. Kaikissa kuvissa säädöt ovat seuraavanlaiset:

1/500s
f/9.0
ISO 800

Kamera on Nikon D3100.

2 kommenttia:

  1. Ois muuten kiva, että laittaisit vähän näihin valokuvausjuttuihin, että millä säädöillä näitä kuvia on otettu! Lähinnä se aukon koko/valotusaika ja iso? :) Mua ainakin kiinnostais tietää varsinkin kun tämmönen tosi liikkuva kohde on kyseessä. Toki ymmärrän, että mahdoton joka kuvaan merkitä muta vähän osviittaa edes siitä suunnasta millä arvoilla on liikuttu :) Näkyy kai ne kamerasta kuvan tiedoistakin jos oikein tarkka haluaa olla. Hienoja kuvia nimittäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Joo, kyllä ne Picasasta ainakin näkee. Minäpä lisään tiedot myöhemmin ainakin joidenkin kuvien osalta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...