perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän tunnelmaa ja Pikkusisko 6kk

Aijai, että meillä on ollut tunnelmallinen ja ihana päivä tänään! Kynttilät palaneet, läheisten seurasta nautittu ja herkkujakin syöty. Nythän on päässyt käymään niin, että meidän pieni Pikkusisko on ilostuttanut meidän päiviä (ja aavistuksen valvottanut öitä ;)) jo kokonaisen puolikkaan vuoden. Ihan hurjaa. 


Koska olen innokas leipuri, ja varsinkin kakkuleipuri, oli puolivuotiaan juhlinta oiva tekosyy leipoa jälleen yksi. Suunnitelma ja lopputulos eivät jostain syystä koskaan kohtaa meikäläisen kakuissa. Ei niinkään siksi, että jokin menisi pieleen vaan lähinnä siksi, että tykkään pitää itselläni taiteellisen vapauden muuttaa suunitelmaa tehdessäni. Koristeet on eräänä iltamyöhäisenä värjätystä marsipaanista askarreltupaskarreltu ja niiden käyttötarkoitus oli vielä auki. Osa päätyi siis tähän kakkuun. 

Pohja on luottopohjani, Kinuskissan mehevä suklaakakkupohja. Se on tarkoitettu tehtäväksi isompaan vuokaan (24cm) mutta saa sen mahtumaan pienempäänkin, tässä käytin halkaisijaltaan 20cm tai 21cm vuokaa.


Täytteenä yksi purkki vaniljarahkaa, yksi tölkki Flora Vispiä ja puoli desiä vaniljakreemijauhetta sekä noin puoli pussia Marianne-crushia. Namiiiiiii!


Kuorrute vaaleanpunaiseksi värjättyä sokerimassaa ja värjäämätöntä valkoista sokerimassaa. Pyörittelin niistä "madot" ja kieputin ne toistensa ympäri. Sitten kiersin vaaleanpunavalkoisen kierteen kerälle (kuin käärmeen) ja aloin kaulitsemaan. Hieman haasteellista oli saada nuo saumakohdat pysymään ratkeilematta ja paikoin siinä valitettavasti epäonnistuinkin. Kukat ja perhonen on kiinnitetty sokerikuorrutteella. Koska en vielä ole kokeillut tehdä alareunaan sellaisella reunakoristemuotilla mitään koristenauhaa enkä saa reunaa mielestäni tarpeeksi siistiksi, pursottelen sinne mielelläni Flora Vispiä. Kerma oli tarkoitus värjätä vaaleanpunaiseksi mutta hoksasin unohtaneeni kyseisen vaiheen, kun jo olin puoli kakkua pursotellut! :D


Pikkusisko sai juhlapäivänsä kunniaksi molemmat isovanhempansa kylään. Heidät palkittiin hirvittävällä vierastusitkulla! Mokoma ei suostunut alkuun kenenkään syliin ja kovin lähellekään hää ei sallinut tulla. Onneksi sitten, kun oli aikansa saanut ääniä muistella ja kasvoja katsella turvallisen välimatkan päästä, suostui pienokainen kiltisti kiertämään sylistä syliin ;) 


Tänään juhlistamisen arvoinen asia on, pienen ilopillerimme lisäksi, tietysti itsenäinen Suomi. Minulle tämä päivä on tuonut mieliin oman pappani, joka varmasti puolivuotiastamme ja isosiskoaan jostain tuolta katselee <3 Kynttilä olkoon hänelle omistettu, kun en hänen haudallensa ole kynttilää vienyt. 


Aamulla ripustettiin Isosiskon kanssa tietenkin siniristilippuja kotia koristamaan. Sekä ostettuja, että hänen itsensä askartelemia.


En käsitä mitä tälle kuvalle tapahtui, kun sitä hieman kuvankäsittelyohjelmalla muokkasin. Verhojen kuvio on musta ja harmaa, ei suinkaan sininen.


Viimeisenä vielä kuva meidän joulukalenterista. Tämän olen ihan omin pikku kätösin väkertänyt Isosiskolle, kun hän oli kolme tai neljä. Viime jouluna en tätä ripustanut seinälle ollenkaan mutta nyt halusin. Suklaakalenteri on makianpersolle eskarilaiselle kyllä hieman mieluisampi mutta on tästäkin kalenterista jo karkkiakin tavattu taskuista luuraamasta ;) Olipa siellä ylimääräistä pleikkaripeliaikaakin ja luvassa on vielä ainakin Lapset määrää-päivä ja uimahallireissu. Ideoita otetaan vastaan, mitä muita ei-materiaa-olevaa voisi taskuihin kätkeä!


Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...