perjantai 17. marraskuuta 2017

The häämekko

Ostin hääpukuni Morsiusateljé A.S Uniikista, kuten täällä kerroin. Lillyn tylliunelman täytyi kuitenkin läpikäydä sarja muutoksia ennen hääpäiväämme. Sitä pienennettiin istuvuuden vuoksi mutta siihen tehtiin myös lisäyksiä ja hienosäätöä minun toiveestani. Ostetun puvun ja häissä pidetyn puvun välillä ehti kulua kuukausia aikaa, monta sovitusta, ompelijan työtunteja määrä x ja tietysti tukku rahaa. Kaikki sen arvoista!

Luonnollistikaan en malttanut roikottaa pukua kaapissa koko aikaa vaan silloin tällöin yksin ollessani puin puvun päälle. Oli ihanaa fiilistellä etukäteen ja myös kypsytellä ajatuksia siitä onko olkaimeton puku mun juttuni vai haluanko teetättää siihen olkaimet. Kun helmikuussa ryhdistäydyin ja aloin tiputtamaan ylimääräisiä kiloja pois, kävi puvun sovittaminen hankalaksi, kun ei se pysynyt enää päällä. Ei auttanut kuin odottaa loppukesää, jolloin saisin viedä puvun takaisin Uniikkiin pienennettäväksi.

Viimein tuo odotettu hetki koitti ja kiikutin pukuni Arjalle Kokkolaan.
Ensin hän kavensi puvun minulle sopivaksi ja teki toivomani muutoksen suorasta pääntiestä sydänpääntieksi. Tuo pääntien muokkaaminen on tosi pieni juttu mutta voi mikä ero! Ensimmäisessä sovituksessa myös esitin toiveeni hihallisesta yläosasta, ja kun puku oli rungoltaan sopivaksi ommeltu, Arja ideoi tyllipaidasta ja irtopitsistä pukuun kiinniommeltavan 3/4- hihaisen yläosan. Yläosaan toteutettiin V- muoto sekä eteen että taakse. 





Puvun tyllihelman laskostukset osuivat juurikin lantion kohdalle, ja koska se on minun levein kohtani niin se korosti sitä entisestään. Pyysin Arjaa sulkemaan laskoksia pidemmältä matkalta, jotta linja lantiolla olisi suorempi. Ammattitaidolla hankalasta kohdasta selvittiin vaikka hän epäröikin saisiko siitä siistin. Hyvä tuli! 

Kun menin valmista pukua sovittamaan ja hakemaan, se oli juuri niin ihana kun olin ajatellutkin. Olen tosi tyytyväinen, etten tyytynyt ottamaan olkaimetonta pukua. Minusta tämä hihallinen toimi älyttömän hyvin meidän syyshäissä ja koko morsiuslook natsasi kaikilta osasiltaan hyvin yhteen, vaikka kaikki niistä olivatkin yksittäin hyvin erilaisia kuin mitä olin ennalta ajatellut. 

Suurkiitos Uniikin Arjalle ja Heidille osaavasta ja sydämellisestä palvelusta. Minulta lähtee suurensuuret suositukset Uniikin palveluille sekä sovittelukokemuksen että ompelupalveluiden osalta. 



 

Facebookin hääkirppikseltä ostin pukua täydentämään hunnun. Ensin oli tarkoitus laittaa pitsireunainen huntu mutta vaihdoin sen onneksi yksinkertaisempaan. Pitsinen olisi ollut puvun kokemien muutosten jälkeen too much, jopa kaltaiselleni "ennemmin överit kuin vajarit"- mimmille. 
Hääpukua oli ihana kantaa ja tuskin mikään vaate on saanut minua tuntemaan itseni niin kauniiksi. Aivan harmitti riisua puku aamuyöllä pois ankaran bailaamisen päätteeksi, vaikka piiiiiiitkä päivä olikin takana. Tokikaan tuntuma hääpuvussa ei voi olla aivan niin rento kuin arkivaatteissa, mutta laadukas puku ei tunnu päällä pahalta ja siinä on mukava liikkua. Laahuslenkin ansiosta tanssikin onnistui ja puvun laahuksen sai nostettua ylös pysyvästi sitomalla helman sisällä olevat narut yhteen. Tätä en olisi tiennyt enkä hoksannut edes etsiä ellei Arja olisi vinkannut tällaisten narujen olemassaolosta! Siinäpä niitä minun runsaista helmoistani etsittiin syysillan pimeässä meidän juhlapaikan terassilla, kun laahus alkoi haittamaan tanssilattialla <3 


 


Olen ajatellut myydä mekkoni eteenpäin. Säilytystilojen vähyyden vuoksi mutta myös siksi, että yhtälailla kun tuntuu hankalalta puvusta luopua niin tuntuisi hankalalta sitä säilyttääkään kun en halua pukua jatkojalostaakaan. Puvun koko on noin 42 mutta nyörityksellä säätövaraa on lähinnä ylöspäin ja koska helma on alkuperäinen niin tämä menee pitkällekin morsiamelle (itse olen yli 180cm). Yläosa hihoineen täytyy valitettavasti ratkoa irti, sillä ohueen tylliin tuli hääpäivämme aikana pieniä reikiä niihin kohtiin mistä se on ommeltu pukuun kiinni.

Hääpäivän hulinassa unohdimme ottaa minusta yksinään kuvia ja se vähän jäi harmittamaan. Olenkin nyt harkinnut, josko otattaisin vielä sellaiset Glam the dress- kuvat (vrt. Trash the dress). Ideoita kuviin kyllä olisi! Hiukset tosin ovat jo lyhentyneet, haitanneeko tuo? 

 Kaikki kuvat ReettaKristiin Photography


Onko joku ottanut post-wedding hääkuvia tai glam/trash the dress- kuvia?


torstai 16. marraskuuta 2017

Jämähtäminen ja muutoksen pelko

Jäin vauvalomalle toisesta lapsestamme huhtikuussa 2013. Edustin omasta toiveestani hyvin pienimuotoiseksi karsituissa juhlissani raskausviikolla 40+3 lihavana ja turvonneena vähintään kolmen terkkarin äitiysvihkooni raapustaman plussan verran. Vauva syntyi ja minusta oli ihanaa olla kotona hektisten työn ja opiskelun täyttämien vuosien jälkeen. Liian pian loppui vanhempainvapaa mutta jäin vielä kotiin. Työpaikkaa ei ollut odottamassa ja kolmas vauvakin oli jo toiveissa. Uusi raskaus todettiin, kun vauva numero kaksi oli upgreidannut itsensä taaperoksi.

Kolmannen lapsemme syntymästä alkoi sellainen pyöritys, että jos sen olisin etukäteen osannut ennustaa niin tuskin olisin uskaltanut leikkiin lähteä. Lopullinen romahdus koitti pikku kolmosen ollessa pikkuisen vajaan vuoden ja se pysäytti tarkastelemaan omaa elämää. Ymmärsin silloin, että kotiäitivuoteni olivat parasta ennen päivämääränsä saavuttaneet.

Vaativa ja huonouninen kolmas vauvamme on ollut myös vaativa ja verrattain huonouninen taapero. Hän on ripustautunut minuun ja kaipaa todella paljon läheisyyttä ja aikuisen turvaa, useimmiten nimenomaan minun turvaani. Hän kulkee perässäni päivisin ja nukkuu kyljessäni kiinni öisin. Tuo taapero täyttää muutaman kuukauden päästä kolme vuotta. Minä olen yhä kotona.


 


Punatukka ja kaksi karhua- blogin Hanna pohdiskeli unelmiaan. Jäinpä pohtimaan niitä itsekin. Tänään kävin kahvipöydässä keskustelun mieheni kanssa ja ymmärsin jämähtäneeni. Jo todella pitkään olen huomannut olevani enemmän tai vähemmän tyytymätön. En ole osannut antaa sille nimeä mutta nyt ymmärrän, että tyytymättömyyteni kumpuaa tästä pysähtyneisyydestä ja perheen ulkopuolella olevan oman elämän puuttumisesta.

Se käy järkeen, olinhan aiemmin kokopäivätyötä tekevä, iltaopiskeleva sinkkuäiti, jolla vielä osan ajasta oli kaksi koiraakin huolehdittavana. Voisi sanoa, että palettini oli tuolloin aika täysi, mutta siinä tuntui silti olevan sopivasti kaikkea ja nuo elementit täydensivät toisiaan. Nyt minulta puuttuu virikkeitä ja alan kohta kakkimaan olohuoneen matolle tai syömään sohvaa, ongelmallista käytöstä on jo havaittavissa.

Minusta on alkanut tuntumaan, että kotini on linnani. Sellainen kolkko linna, joka aiheuttaa väristyksiä (koska siellä on ollut tismalleen sama sisustus viisi vuotta!) mutta on kuitenkin turvallisempi kuin metsä linnan ulkopuolella, jossa on hirvikärpäsiä (inhoan ja pelkään niitä). Vaikka sen metsän takana olisi kiehtova kaupunki täynnä leipää ja sirkushuveja. 

Ymmärsin, että olen jämähtänyt siksi koska pelkään muutosta. Tämän homman tässä kotona minä osaan. O-saan. Olen ollut niin kauan kotona ja keskittynyt toisten ihmisten perustarpeiden hoitamiseen, että olen menettänyt itseluottamukseni toimia näiden seinien ja elämän perustoimintojen ulkopuolella. Miten sellainen ihminen voi ymmärtää pääsykoekirjoja, joka on nukkunut huonosti yli neljä vuotta eikä ole lukenut tänä aika edes hömppäromaaneja, saati jotain tietokirjaa. 

Pelkään, että olen tyhmentynyt. Pelkään, oi luoja kuinka pelkäänkään, että nämä surkastuneet siivet eivät kannakaan jos tästä pesästä yritän lentää. Epäonnistumisen pelko tuo minusta esiin ärsyttävän selittelijän, jonka höpinöitä en usko itsekään. Mutkuttelijan ja sitkuttelijan. Missä on se minä, joka vuonna 2001 sai etenemisesteen lukion matematiikassa huonojen numeroiden vuoksi mutta vuosikymmen myöhemmin kirjoitti matematiikan ihan vain todistaakseen itselleen, että pystyy? Minä pelkään, ettei minusta riitä minulle ja perheelleni. En halua että minun jokin on muulta perheeltä pois. 





Mitä minä sitten haluan? Haluan paljonkin mutta koulutuksen nyt ensimmäisenä. Haluan omaksua itselleni ammatin, joka vie minut mielenkiintoisen työn ääreen ja antaa minulle etenemismahdollisuuksia. Haluan uran, perhe minulla jo on. 

Nyt olen itsekin sitä mieltä että nuorinkin lapseni on jo niin iso ja omatoiminen että pärjäisi hoidossa ihan kokopäiväisestikin. Muistan ajan, jolloin ajatuskin lasten viemisestä hoitoon sai sydämen hakkaamaan. Silloin en ollut vielä valmis luopumaan kotiäidin roolistani.  Nyt minulla ei ole enää lapsilleni annettavaa kotiäitinä eikä kotiäitiydellä ole enää mitään annettavaa minulle. Olisikohan sen aika antaa minulle minulta viemänsä itseluottamus takaisin?

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Blogin neljäs syntymäpäivä + arvonta

Tämä minun pieni blogini täyttää tänään 4 vuotta. Postauksia tuohon aikaan on mahtunut 345 kappaletta. Tunnit, jotka olen viettänyt ideoiden, valokuvaten ja kirjoittaen ovat lukemattomat. Nautin siitä kaikesta, kunpa aikaa vain olisi enemmän. Blogi on kasvanut kokoajan, hitaasti mutta varmasti. Oma halu kehittää sitä ja omia taitoja siinä samalla.

Tunnisteita pikaisesti silmäten suurin osa postauksista käsittelee ompelua. Paljon olen kirjoitellut myös lapsista ja elämästä yleensä. Kädentaitoja olen harjoitellut myös neuletöiden saralla vaikken niitä täällä blogissa paljon ole kehdannut julkaistakaan. Painonhallinta ja elämäntaparemontin tekeminen on ikuisuusaihe, sekä minun oikeassa elämässäni että täällä blogin puolella, huoh. Leipomista ja joulua rakastan ja se näkyy täälläkin. Minusta on ihanaa mutta myös vähän noloa lukea vanhoja kirjoituksiani.

Neljä vuotta sitten minua vähän hävetti perustaa koko blogia. Tuntui vähän erikoiselle olla sitä mieltä, että minun jutut ne on semmoisia jotka varmasti ihmisiä kiinnostaa. Joiltain osin näin on, koska jakamieni nukenvaatekaavojen ohella suosituimpien tekstien joukossa on niitäkin, mihin olen kirjannut omia ajatuksiani. Ehkä olen onnistunut sanoittamaan jotain sellaista mikä koskettaa muitakin? 

Synttäripäivän kunniaksi haluan kiittää tämänkin blogin tärkeintä ainesosaa: teitä lukijoita. Arvonnalla, kuinkas muutenkaan!








Koska kaupoissa myytävät Baby Bornin nukenvaatteet ovat keinokuituisia, ylihinnoiteltuja hirvityksiä niin laitan arvottavaksi kaksi nuken vaatekertaa. Olen ommellut ne tietysti itse ja materiaalina käytin pehmoista trikoota. Kiinnitys paidoissa on tarranauhalla nuken selkäpuolella. Otin riskin ja poikkesin tavanomaisesta hempeästä vaaleanpunaisesta ja menin vahvemmilla väreillä. Omaa silmääni tällaiset miellyttävät erityisen paljon tällä hetkellä. 

Molemmissa seteissä on legginssit ja paidat. Ensimmäisen setin paita on pelkistetysti yksivärinen ja legginssit kuviolliset. Toisessa setissä paidan kuosi on kukikas ja sen helmassa on frilla, mutta legginssit puolestaan ovat yksiväriset.

 Voittajia arvonnassa on siis kaksi. Pääset osallistumaan näin:


1. Kerro alas kommenttiboksiin kumpaa settiä tavoittelet; kukkapaita- settiä vai pisaraleggari- settiä. 
2. Klikkaile itsesi lukijaksi tuosta vasemmalta sivupalkista löytyvään lukijapaneeliin TAI tykkää Luomalla- blogista Facebookissa


Jos olet jo lukijana niin pelkkä kommentointi riittää. Muista jättää toimiva sähköpostiosoite kommenttiisi, jotta voin tavoittaa sinut.


Arvonta- aika alkaa nyt 15.11 ja päättyy viikon päästä 22.11 klo 22.

Onnea arvontaan! Kannattaa ihan ehdottomasti laittaa myöskin blogin insta seurantaan.





tiistai 14. marraskuuta 2017

Morsiuspukumatka: Morsiusateljé A.S Uniikki

On aika saattaa päätökseensä tämä blogissa taitettu matka minulle täydellisen hääpuvun etsimisessä. Häät on toki jo tanssittu ja instassa olenkin pukuani  vilautellut, mutta tarinaa ostotapahtumasta en vielä ole kertonut. Tänään matkustamme Kokkolaan Morsiusateljé A.S Uniikkiin, josta pukurakkauteni sitten lopulta ostin. Hyppäähän kyytiin!

Ensimmäinen askel kohti hääpukuani oli tietysti toiveet sitä koskien. Tiedän, että usein se mitä lähtee hakemaan muuttuu aika paljonkin matkan varrella ja olenkin yllättynyt miten monta tekijää tuosta alkuperäisestä toivelistasta puvussani kuitenkin oli. Matkan ensimmäinen pysähdys tehtiin täällä ja toinen täällä. Kolmas kerta toden sanoo, eikö se vähän niin ole? :)


nyöritys_hääpuku


Menin Uniikkiin itsekseni, koska kukaan kaasoista ei päässyt liittymään seuraani. Kokkola on minusta jotenkin kauhean sokkeloinen ja epälooginen kaupunki eikä ateljeen löytäminen ollut kaltaiselleni epäsuunnistajalle mitenkään helppo homma. Viimein perille löydettyäni ihastelin jo Uniikin näyteikkunoita, ne olivat tosi kauniit. Tunnelma sisällä oli hyvin samanlainen kuin Oulun Katariinassa - ylellinen, kutsuva ja niin irti harmaasta arjesta kuin vain voi olla. Siis juuri niitä asioita mitä itselleen hääpukua etsivä morsio haluaakin. 

Minut toivotti tervetulleeksi liikkeen omistaja Arja, jolle lyhesti kerroin toiveeni pukua koskien. Tunnustan heti kättelyssä etten muista enää mitä pukuja sovitin enkä siis voi niiden kuvia netin syövereistä kaivella näytille. Alennuspuvuista löytyi yksi mitä sovitin mutta se ei sytyttänyt yhtään. Tässä kohtaa oli selvää ettei budjettimme sisältä löytyisi mitään, mutta tähän olin jo osannut varautua monta muutakin liikettä läpikäyneenä.

Kolmas liikkeessä sovittamani puku sai sen niinsanotun "prinsessafiiliksen" aikaan, kun sen päälleni pistin. Mekko oli tanskalaisen Lillyn luomus, ja kuten toivoinkin siinä oli sekä pitsiä että tylliä. Vastoin toiveitani puku oli olkaimeton mutta sellaisten lisääminen jälkikäteen ei olisi ongelma. Mekon malli oli A-linjainen, mikä tuntui sopivalta kompromissilta merenneidon ja prinsessahelman väliltä. Se on ajaton, sopii pitkälle morsiamelle ja jälleenmyyntiä ajatellen on myöskin monelle sopiva malli. Puvussa oli myös ihana laahus mutta miinuksena jokunen kiiltelevä paljetti, jollaisia en välttämättä olisi pukuun halunnut. Häämekkobudjetin puku tuplaisi kertaheitolla. Lähdin itsekseni kahvittelemaan ja pohtimaan asiaa..


Lilly 08-3602

Lilly 08-3602

..useita tunteja myöhemmin palasin liikkeeseen ostohousut jalassa tutisten. Olin pitänyt puhelinpalaveria miehen kanssa ja muutaman muunkin ostotukihenkilön. Vaikka häihin oli vielä lähes vuosi aikaa ja olisin voinut jatkaa etsintöjä, pelkäsin etten lakkaisi jahkailemasta koskaan ja päätin ostaa puvun, koska se tuntui enemmän hyvältä päätökseltä kuin huonolta, ja oli kaaaaaaikista sovittamistani puvuista ehdottomasti paras. 

Näin jälkipohdintana voin paljastaa että jahkaaminen tosiaan jatkui aivan hääviikolle asti vaikka puku kaapissa olikin valmiina. En usko, että olisin ollut aivan 100% tyytyväinen mihinkään, koska esteetikkona viehätyn tosi monenlaisesta ja toisaalta superisti itsekriittisenä en pidä erityisen paljon mistään vaatteesta missä itse olen sisällä.

Hääpukuni oli jo ostaessa minulle liian suuri ja raskauskilojen pudottamisurakkakin oli tuolloin jo tiedossa. Päätettiin silti Arjan kanssa, ettei oteta riskiä pienemmän mekon tilaamisella, koska mekkojen pituudet usein lyhenevät kokonumeron pienentyessä. Olkaimettoman mekon kaventaminen onnnistuu kuitenkin isommallakin volyymilla ja helman pituus sovitusmekossa oli vannehameen kanssa balleriinoille juuri sopiva. 

Köyhänä mutta onnellisena lähdin uusi pukuni takapenkillä roikkuen ajelemaan kotia kohti, tuskaisesti odotellen heinäkuuta kun saisin varata aikaa puvun muokkauksia varten. Silloin en vielä itsekään tiennyt mitä kaikkea puvulle tultaisiin loppujen lopuksi tekemään. Onneksi en, sillä mekkobudjetti paisui vielä entisestään kuten aika moni muukin budjettimme osa-alue. Tästä häitään vielä suunnitteleva morsian ottaakin vinkin nokkelaan itsepetokseen: jaa kustannukset moneen eri osaa niin rahanmeno ei tunnu niin kauhealta :D

Puvun kokemat muutokset ja sen lopullisen ulkomuodon paljastan loppuviikosta, pysyhän kuulolla!


lilly_hääpuku_pitsi

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isäinpäivän brunssi ja lahjat



brunssi2


DSC_0055


Meidän isi on hyvä rakentamaan Legoilla ja lukemaan ninja- satuja. Näin sanoittivat kaksivuotias ja neljävuotias. Kymppivee huokaili tänään kuinka hyvä on, että minä menin naimisiin juuri Metallimiehen kanssa. Olen hirvittävän onnellinen, että minun lapsilla on noin ihana isä ja isäpuoli. Valtavan kiitollinen olen myös kaikista muista isähahmoista meidän elämässä, uusiokuviossa heitä onkin siunaantunut reilummasti. Miten ihanaa!

Isänpäivään kuten yleensäkin kaikkiin juhlapäiviin liittyy vahvasti jokin herkullinen suuhunpantava. Tänä vuonna isälle vietiin aamulla sänkyyn vain lahjukset ja kortit vaikka usein on ollut tapana viedä sinne aamupalakin. Oltiin kuitenkin yhteistuumin sovittu, että tänä vuonna kyhätään kasaan brunssi. 


DSC_0053

DSC_0086

DSC_0099


Brunssille leivoin isänpäiväkakun. Oikein yritin onnistua pohjassa ja koristemarengeissa mutta yrittämisestä ei tässä kohtaa tullut bonuksia. Samanlaisia olen tehnyt yrittämättä mitenkään erityisen paljon. Marengit ratkeilivat ja nyt jopa jäivät hieman liiankin sitkeiksi sisältä eikä kakkupohjakaan säästynyt siltä kummalliselta karamellisoituneelta rapsakalta paistopinnalta vaikka vähensin sokerin määrää. Pinta lähtee kakun jäähdyttyä nätisti palasina pois ja sen alta useimmiten paljastuu aivan kelpo pohja, eli ehkä jatkan näin kun ongelma ei tämän suurempi ole.


DSC_0090-2
DSC_0097

DSC_0095


DSC_0106


DSC_0114


DSC_0102


DSC_0101


Kakun välissä on appelsiini-valkosuklaamousse, päällä sokerikreemi ja suklaaganache. Roiskekoristelu on helppo ja miellyttää ainakin minun silmääni. Macaronsit on Pirkan valmiita, marengit omaa käsialaa.

Vaikka päivä on isien, sain minäkin lahjan. Metallimies oli ostanut minulle uuden objektiivin järjestelmäkameraan. Kuvaan paljon ja usein myös täällä meillä sisällä. Meillä on aika pimeä asunto ja kameran mukana tulleessa vakioputkessa ei valovoima sisällä kuvatessa tahdo riittää, ellei ulkona ole todella kirkas ilma. Salamaa en tykkää enkä osaa käyttää. Pimeänä vuodenaikana ja erityisesti näin pilvisten ilmojen vallitessa sisäkuvaus onkin ollut lähinnä vitsi, optimoipa kuvausajan miten vain. Siispä tuollainen 50- millinen potrettiputki tuli todella tarpeen! Se on minun joululahjani mutta oli tosi mukavaa että sain sen jo etukäteen niin voin hyödyntää sitä jo joulukuviinkin. Tässäkin postauksessa suurin osa kuvista on otettu uudella objektiivilla.

Mitäs se isi sitten sai omana päivänään? No, toki ne liikuttavat päiväkodissa tehdyt kortit mutta myös kipeästi kaivattua lisää kaappiin - bokserit ja t- paidan. Lahja on ehkä hieman mielikuvitukseton ja tylsäkin mutta taatusti tarpeellinen. Metallimies tykkäsi lahjastaan tosi paljon ja puki uuden paidan päälleen heti. 


DSC_0014


DSC_0043


Minä ompelin paidan mustasta trikoosta käyttäen Joka tyypin kaavakirjan miesten t-paidan kaavaa. Olen aiemminkin tehnyt samalla kaavalla miehelleni paitoja. Piirsin nyt vain pienemmän koon, koska mies on kiristynyt salilla käynnin myötä reilusti. Koko M oli hänelle suoraan hyvä, valmispaidoista hän käyttää useimmiten L- kokoa. Lasten kanssa rullailtiin valmiiseen paitaan Plaston pyöräkoneella (?) ja duplotraktorilla tuollaiset kuviot kankaanpainovärillä. 

Bokserit on ommeltu ompeluryhmäläiseltä saadulla kaavalla ja tällä samalla kaavalla olen tehnyt miehelle aiemminkin boksereita. Kangas on Verson Aika kortilla- trikoota, joka on värjätty turkoosiksi. Täällä toiset samalla kaavalla (ja kankaalla!) tehdyt bokserit ja täällä samalla kaavalla tehty toinen paita.

Päivä oli tosi mukava ja perheen me- henki jotenkin erityisen luja. 


DSC_0127

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...